sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Näköaloja vuoteen 2060


KUPPAAMINEN ON KOVAA PUUHAA

Tiedät varmaankin, että kuppaaja oli ennen aikaa kansanparantaja, joka imi ihmisistä pois pahan veren. He olivat ihan oikeita todellisia verenimijöitä. Nämä kupparit ovat historiaa, mutta heidät on korvannut nykyajan kupparit - kapitalistit ja heidän lakeijansa.

Kapitalistin voi tunnistaa, mutta heidän lakeijansa on vaikeammin tunnistettava joukko. Monissa tapauksissa he ovat hyvin naamioituneet. Toisaalta on iso joukko, joka ei edes tiedä olevansa nykyajan kuppareiden erilaisia tukimiehiä ja naisia. Heitä löytyy kaikilta elämän aloilta.

Hyvänä esimerkkinä voi pitää presidentti Mauno Koivistoa, jonka suunnitelman mukaan aloitettiin kansantalouden alasajo. Sitä sanotaan rakennemuutokseksi. Hän pani alulle suurpääoman, isojen kapitalistien ikuisen haaveen vapaakaupan toteuttamiseksi. Se merkitsi ensiaskeleina liittymistä Euroopan sisämarkkinoihin ja edelleen Euroopan unioniin.

Tulokset ovat olleet dramaattiset; pieni joukko suurkapitalisteja on rikastunut, mutta kasvanut köyhien joukko köyhtynyt. Se tuntuu koko kansan luissa ja ytimissä. Kaikki on epävarmaa. Parempaan huomiseen vain harva uskoo. Elämä on muuttunut näköalattomaksi.

Vuoden 1980 jälkeen elinkeinoelämän rakennemuutos näkyy siinä, että alkutuotannon osuus tuotannosta on supistunut 55,9 %:sta 3,3 %:iin. 110 tuhatta maatilaa on lopetettu. Lypsylehmistä on hävitetty 450 tuhatta, 62 %, ja peltoja on pantu pakettiin miljoonan hehtaaria. Niistä 700 tuhatta hehtaaria on suunniteltu metsäksi. Tähän mennessä lienee metsitettynä noin 400 tuhatta hehtaaria.

Jalostuksen, teollisuuden ja rakentamisen, osuus kasvoi 20,1 %:sta 30,2 %:iin. Mutta alkutuotannon alasajon vuoksi kasvu on lähinnä näennäistä, sillä teollinen kotimarkkinatuotanto on kokenut kovia. Sen sijaan palvelujen osuuden kasvu 24,0 %:sta 66,5 %:iin on todellista.

Vuoden 1990 jälkeen viennin ja tuonnin osuudet ovat lähestulkoon kaksinkertaistuneet. Viennistä lisäarvo on merkittävästi parempi kuin tuonnista, jonka lisäarvosta pääosa jää tavaran tuottajamaahan. Kun palvelut eivät tuota lisäarvoa, ne haukkaavat osan tavaratuotannon lisäarvosta.

Vaikka kapitalistien välinen kilpailu kasvattaa työn tuottavuutta ja siten myös lisäarvoa, niin kasvava tuonti vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan.  Toisaalta investoinnit tuontitavaroiden merkittävästi kasvaneisiin varastoihin ja lisäarvoa tuottamattomiin palveluihin (esim. kauppakeskukset) alentavat lisäarvon, voiton, suhdetta sijoitettuun pääomaan, voiton suhdelukua.

Kun tähän vielä lisätään jatkuva tuotantokyvyn kasvu ja samanaikainen kansojen ostovoiman hiipuminen, kapitalismi elää koko ajan tietoisesti tai tietämättään liikatuotannon pelossa. Siksi tuotannon kasvunäköalat ovat synkät niin pitkälle kuin silmä siintää.
    
Tuotannon määrä kasvoi 1980-luvulla 50,5 %, mutta 1990 luvulla EU:n ehtojen täyttämisen seurauksena vain 34,7 %. Alamäki on siitä pitäen jatkunut seuraavina vuosikymmenjaksoina niin, että 2010 luvulla päästään enää 11,1 %:iin. Kapitalisteilla ei ole käytettävissä mitään keinoa, jolla talouden kasvu saataisiin paremmalle tolalle.

Meidän suuri ongelma on poikkeuksellinen logistiikka eli suuret rahti- ja varastointikustannukset. Niille kukaan ei voi mitään, kun Venäjän kauppa on poissuljettu. Nyt näyttää siltä, että vuoteen 2070 mennessä yhdenkään vuosikymmenen tuotannon määrällinen kasvu ei saavuta 10 % vaan jää jopa reippaasti sen alle. Siitä seuraa, että kapitalistien välinen kilpailu muuttuu entistäkin rajummaksi. 

Kaiken lisäksi kansainvälisille rahoitusmarkkinoilla on valtava noin 70 000 miljardin dollarin suuruusluokkaa oleva virtuaalirahan kupla. Jos tai kun se jonain päivänä puhkeaa tuho ylittää kaikki mielikuvituksen rajat.   

Kapitalistien välisessä kilpailussa työn tuottavuudella on keskeinen rooli. Sillä on kaksi keskeistä seurausta. Ensinnäkin yritykset, jotka eivät onnistu kilpailun vaatimassa työn tuottavuuden kasvattamisessa putoavat pois, toiseksi se, että tuottavuuden kasvu vähentää työn tarvetta ja työttömyys lisääntyy.

Vuonna 2000 työttömyyteen haaskattuja työtunteja oli 23,5 %, mutta 2050 niitä näyttäisi olevan 47,2 %, 2060 niitä olisi jo 52,8 % ja 2070 peräti 58,0 % kaikista käytettävissä olevista työtunneista. Näköalat ovat perin synkät.

Kovenevassa kilpailussa ja tuotannon kielteisessä kehityksessä kapitalistit pelkäävät voittojensa hupenemista. Siksi he kaikki ja lakeijoineen yhdessä tuumin tekevät kaikkensa tehostaakseen palkkatyöläisten, itse asiassa koko väestön, kuppaamista.

Tästä Björn Wahlroos antoi (HS 23.10) maistiaisia, vaikka ne ovat vanhastaan tutut, niin nyt niillä oli jotenkin entistä uhkaavampi sävy. Hänen listallaan olivat korostetusti esillä vaatimus yritysten ja osinkojen veroasteen alentamisesta. Se tarkoittaa, että valtion tuloja pitää leikata vaikka sotaleluihin meneekin joku 12 miljardia euroa.

Nalle Wahlroos on sitä mieltä, että asia hoidetaan kannustienloukkuja purkamalla eli leikkaamalla sosiaaliturvaa. Siten ihmisten olisi pakko, pysyäkseen jotenkuten hengissä, otettava vastaan töitä kuinka millä palkalla hyvänsä. Edelleen hän vaatii, että työehtosopimusten yleissitovuus on poistettava, että työantajat voisivat entistä vapaammin heikentää työehtoja.

Wahlroos rivien välistä myöntää tuotannon näköalattomuuden. Hän puhuu jostain ihmeen digi-Suomesta ja kasvu-Suomesta. Mutta mitä ne tarkoittavat se jää epäselväksi. Hänellä ei ole tarjolla muita eväitä, kun kansan verinen kuppaaminen, että kapitalistit saisivat kaikesta huolimatta kasvavia voittoja.      

Entisajan kuppaajat olivat kansanparantaja, joka imi ihmisistä pois pahan veren. Nykyajan kapitalistit lakeijoineen ovat nykyajan verisiä kuppaajia. Ne imevät ihmisistä kaiken mehun ja vievät tuhkatkin pesästä. Tässä raadollisessa maailmassa on kysyttävä – kenen joukossa seisot?

Kai Kontturi