Työväenluokka

Työläinen – vai…

Elämä on muuttunut todella kovaksi kuten jokainen tietää omasta kokemuksestaan. Työläisten riisto on koventunut uskomattomalla tavalla. Työläisistä yli puolet on työttömyyden ja pätkätöiden kierteessä. Tuloerot ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja enemmistö pahoinvointi kasvavat. Miksi? Siksi, että luokkatietoisuus ja työläisten osa luokkataistelussa on äärimmäisen heikoissa kantimissa.

Kapitalistisessa maailmassa ikiajat on jatkunut luokkatietoisuuden nakertaminen väittämällä, että työväenluokka on kutistunut ja jatkuvasti kutistuu. Pääomien maasta vienti, globaali keskittyminen, kaiken tuotannon automatisointi ja monopolisoituminen on kiistatta merkinnyt savupiipputeollisuuden ja fyysisen työn vähenemistä. Sitä on pidetty osoituksena työväenluokan katoamisesta. Huikeimmillaan väestölle on tarjottu syöttiä, jonka mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa on yläluokka, ylempi keskiluokka, keskiluokka, alempi keskiluokka ja pieni työväenluokka.

Usein kuulee esitettävän ajatuksen, että ihminen itse voi määritellä luokka-asemansa. Tässä ajattelussa ja yhteiskunnan luokittelussa porvariston propaganda on saavuttanut menestystä jopa siinä määrin, että monet kommunistitkin ovat nielleet syötin koukkuineen. Rajuimmillaan väitetään, että koko luokkayhteiskuntaa ei ole edes olemassa. Tosin aivan viimeaikoina harvat kriitikot ovat eriarvoisuuden rajun kasvun vuoksi pelotelleet, että luokat tekevät paluuta.

Jo aikoja sitten on todistettu, että ihmisen luokka-asema määräytyy objektiivisesti sen mukaan onko hän (tuotanto)pääoman omistaja vai käyttäjä eli onko hän tuotantovälineiden ja finanssipääoman omistaja vai palkkatyöläinen. Pääoman omistus jakaa kapitalistisen yhteiskunnan kahteen määräävään pääluokkaan. Pääoman omistaja kuuluu kapitalistien luokkaan ja palkkatyöläinen työväenluokkaan. Luokkajaossa sillä ei ole merkitystä, minkälaista tuotantopääomaa kapitalisti omistaa eikä sillä minkälaista työtä työläinen tekee. Näiden kahden luokan välissä on suhteellisen pieni sivistyneistön ryhmä, joka jatkuvasti jakautuu harvojen muuttuessa kapitalistien kaltaisiksi ja osan proletarisoituessa muuttuen työläisten kaltaisiksi. Marx ja Engel kirjoittivat jo 1848: "Porvaristo on riisunut pyhyydenloisteen kaikilta toimilta, joita tähän asti on pidetty kunnianarvoisina ja joihin on suhtauduttu pelonsekaisella kunnioituksella. Lääkärin, lakimiehen, papin, runoilijan ja tiedemiehen se on muuttanut maksusta työskenteleviksi palkkatyöläisikseen.".

Koko kapitalismin ajan tuotantovälineitä on kehitetty työn helpottamiseksi, mutta ennen kaikkea kapitalistien välisen kilpailun vaatiman työn tuottavuuden parantamiseksi. Sen mukana työväenluokka on laadullisesti muuttunut tuotantovälineitten kehityksen vaatimuksia vastaavaksi ja työläisten koulutuskin on muuttunut yhä vaativammaksi ja yhä useammin ammattikorkeakoulu- tai yliopistotasolle.

Kapitalistiseen yhteiskuntaan objektiivisesti kuuluvat luokat ei ole enää teorian vaan käytännön kysymys. Luokkateoria on ratkaisu aikoja sitten, mutta yhä vain lietsotaan epätietoisuutta kysymyksillä työväenluokan koosta ja sen merkitystä luokkana.

Kysymys työväenluokan koosta on asiallisesti merkityksetön, kun työväenluokka luokkana on joka tapauksessa moninkertainen kapitalistien luokkaan verraten. Yleistä mielipidettä hämää se, että työväenluokka on saanut oman akateemisesti koulutetun aristokratian, josta (jo nyt) noin 35 000 elää työttömyyden kurimuksessa. Lisäksi tähän päivään tultaessa talonpoikaisto on lähes kadonnut. Nykyinen työväenluokka on suurempi kuin koskaan ennen, vaikka ruumiillisen ja tehdastyön osuus kaikesta työstä on vähentynyt. Kuvaavaa on, että (2008) palkansaajista 70,7 sai alle 2 917 euroa – keskimäärin 1 385 euroa kuukaudessa. Kaikkien tulojen perusteella 79,5 prosenttia ansaitsi keskimäärin 1 341 euroa kuukaudessa.

Tässä joukossa on työläisten kaltaisia pienyrittäjiä, mutta heitä enemmän palkkatyöläisiä on seuraavassa paremmin ansaitsevien tuloluokassa. Maatalous- ja keskisuuria yrittäjiä on noin 11,3 prosenttia. Sivistyneistön, virkamiesten ja liike-elämän johtavaa joukkoa on 8,7 prosenttia. Tämä noin 20 prosenttia on selkeästi kapitalisteja ja heidän kaltaisiaan joten noin 80 prosenttia on työväenluokan koko.

Sanomattakin on selvää, että tämänlaatuinen tuloihin perustuva pääluokkien jako kiistetään. Tulot kuitenkin korreloivat tuotantopääoman kapitalistisen omistuksen kanssa. Toisaalta ja loppupelissä tarkka luokan koko on yhdentekevää, sillä pienen pieni vähemmistö on (tuotantopääoman omistajia) kapitalisteja ja suuren suuri enemmistö (työläiset ja toimihenkilöt) työväenluokkaa.

Kysymys työväenluokan merkityksestä luokkana on jokaisen omassa kokemuksessa riippumatta siitä tietääkö sen vai eikö tiedä. Sama pätee kapitalistien ja työläisten etujen sovittamattomaan ristiriitaan. Se salataan väittämällä, että kapitalistin etu on myös työläisten etu. Väite yhteisestä edusta on toiminut. Kapitalisteille on luovutettu yhteiskunnallinen hegemonia, vaikka talouden suunta ja tulonjako vaativat kapitalistien ensisijaisuuden korvaamista työläisten ensisijaisuudella. Luokkatietoisuuden hiipumisen vuoksi työväenluokka on heikko ja siksi häviäjä.

Uuden vuosituhannen alussa työväenluokka on hajanaisempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Se on helpottanut työläisten riistoa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana se on merkittävästi koventunut. Hajanaisuuden seuraukset tuntuvat työn voimaperäisyyden, kiireen ja epävarmuuden kasvussa ja tulonjaossa. Vuodesta 1990 yhdeksässätoista vuodessa työtunnin työn arvo (palkat + lisäarvo) kasvoi nimellisesti 115,0 prosenttia. Kun työn arvossa otetaan huomioon kapitalistien itselleen maksamat jättipalkat ja virallisista työtunneista poistetaan haamutunnit, niin palkkojen kasvu oli 50,8 ja lisäarvon kasvu 149,4 prosenttia. Myös kapitalistien sijoittaman pääoman tuotto (voiton suhdeluku) kasvoi merkittävästi – 16,6:sta 23,9 prosenttiin. Näin siitä huolimatta, että laman vuosi 2009 oli varsin kurja, kun kokonaistuotanto supistui hurjat 6,5 ja bkt 8,0 prosenttia.

Työväenluokan merkitys luokkana on yhteiskunnassa ratkaiseva – mitä hajanaisempi se on, sitä enemmän hyötyvät kapitalistit ja mitä yhtenäisempi se on, sitä enemmän hyötyvät työläiset!

Työväenluokan ongelmana on, että työläiset elävät luokkana luokastaan tietämättä, jonka vuoksi se on riistetty luokka. Riiston taso riippuu yksin työn ja pääoman välisen taistelun tuloksista, luokkataistelun, joka on käynnissä koko ajan ihmisten tahdosta riippumatta.

Työväenluokan taistelua luokkana vaikeuttavat rajoittuneet ammattiliitot ja porvarillisiin tavoitteisiin taipuvat puolueet riippumatta siitä, minkälaisilla puheilla ja lipuilla ne ovat itsensä verhonneet. Yhdistyminen alkaa vasta, kun erilaisten ja monenkirjavien kulttuuri- ja koulutustaustojen monenkirjavissa ammateissa ja tulotasoilla olevat työläiset havaitsevat heitä yhdistävän yhteisen tekijän – riippuvuuden palkkatyöstä. Siitä alkaa proletaarien yhdistyminen. Se on suorastaan elämää suurempi poliittisten ja teoreettisesti tietoisten työväenpuolueiden tehtävä. Yhdistymisen edetessä työläisten luokkavoima lisääntyy, edunvalvonta paranee ja alkaa kehitys, jossa työväenluokka muuttuu riistetystä luokasta luokaksi itseään varten.

Kai Kontturi