10.12.10

LISÄÄ TYÖLÄISIÄ LEIPÄJONOON

Edellisen vuoden verotilastot valmistuvat aina marraskuussa. Siksi todelliset tulo- ja miksei myös työllisyystiedot vaikuttavat aina hieman vanhoilta. Samasta syystä politiikan pelimiehet ehtivät monta kuukautta puhella puuta heinää yhteiskuntarauhan ja oikeistolaisen politiikan pysyvyyden turvaamiseksi.

Verotilastojen ilmestyttyä media julkaisee ja ihailee suurituloisten nimilistoja. Niillä vaivihkaa ujutetaan pienempituloisille perusteetonta "hyvin menee" mielikuvaa. Tuloluokkien alapää ei kiinnosta valtamediaa.

Vuonna 2009 palkkatuloa saaneiden määrä supistui 232 154 hengellä. He olivat koko vuoden työttöminä eivätkä saaneet palkkaa. Näissä työttömissä lähes kaikki 219 148 henkeä sai edellisvuonna palkkaa alle 35 000 euroa vuodessa. Nämä työttömiksi joutuneet menettivät palkkatulona edelliseen vuoteen verraten huikeat 2,72 miljardia euroa. Sen menetti työttömyyteen sysätty pienituloisten joukko, jolla vuoden keskiansio oli 12 433 euroa.

Viime vuonna alle 35 000 euroa sai yhteensä 3,63 miljoonaa, 79,2 prosenttia tulonsaajista. Heillä vuoden kesitulo oli 16 194 euroa, 1 350 euroa kuukaudessa. Tässä joukossa oli palkansaajia 1,79 miljoonaa, 68,6 prosenttia palkkaa saaneista. Heidän keskiansionsa oli mitätön 17 140 euroa vuodessa, 1 428 euroa kuukaudessa.

Näissä joukoissa näyttää olevan jatkuva kurjuuden kasvu ja syveneminen. Sen on poliitikoitten mutta myös kapitalistisen järjestelmän rajaton häpeä. Se on häpeä työväenluokalle ja työläisille, jotka eivät tunnusta olemassaoloaan luokkana. Se on häpeä myös työväenliikkeelle, joka on jättänyt työläiset oman onnensa nojaan. Niistä kasvavat apua tarvitsevien leipäjonot.

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.