5.5.11

Vankeja

VANKILEIRIEN SAARISTO UUDELLA MANTEREELLA

Nyt Helsingin Sanomat uutisoi (4.5.11) Pohjois-Korean jumalattomista vankimääristä, jotka Amnesty oli nähnyt avaruudesta. Samasta aiheesta Helsingin Sanomat (5.5.11) jatkaa kertomalla Niilo Koljosen Suomalainen vankileiriraportti. Siinä sanotaan, että Neuvostoliitossa oli jopa 60 miljoonaa vankia. Oliko?

1930-luvulla Neuvostoliitossa oli vaikea aikaa. Silloin vankeja oli noin 610 vankia 100 tuhatta asukasta kohden. Koljosella on oma omituinen kästys asiasta. Totuus kuitenkin on, että vuonna 1939 Neuvostoliiton väkiluku oli 194,1 miljoonaa, joista 135,9 miljoonaa oli työikäisiä. Heistä puolet 68 miljoonaa oli miehiä joten Koljosen mukaan vapaalla jalalla oli 8 miljoonaa miestä. Näin rankkaan valheeseen ei kyennyt edes itse Göbbels!

Tutkijoilla, Wikipedian ja HS:n arkistoissa on tiedot, että Yhdysvalloissa on ylivoimaisesti eniten maailmassa vankeja sekä määrällisesti että suhteellisesti. 1970-luvun alusta lähtien USA:n vankien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti – 200:sta nykyiseen 766 vankiin sataatuhatta asukasta kohden, 2,4 miljoonaan.

2000-luvulla ehdonalaisten määrä on ollut yli 4 miljoonaa. Kun vankilat ovat täyttyneet, ehdonalaisten (elektronisilla pannoilla vartioitujen!) määrä on kasvanut. Eritasoisesta vankeustuomiosta kärsii yli 6,4 miljoonaa, 2,0 prosenttia väestöstä – 2000 tuomittua jokaista sataatuhatta asukasta kohden. Se on lähes yhtä paljon kuin Baltiassa on asukkaita!

Luulisi, että uskomattomat vankimäärät tulevat kalliiksi. Mutta ja toisaalta vangit ovat hyvää liiketoimintaa mm. yksityisille vankiloille. Se on myös ilmaista työvoimaa, jota sälytetään halvalla. Jokaisen vangin on oltava koko ajan näkyvissä. Vankien säilytys tulee halvaksi selleissä, joista yksi on avoin kalteriseinä. Niissä on WC-pöntöt joten vangeilla ei ole edes vähäistä yksityisyyttä. Vankien omat raa'at jengit ja hierarkiat tekevät ihmishengestä halpaa tavaraa, joka omalla tavalla palvelee tätä uuden mantereen vankileirien tuntematonta saaristoa. Siellä vangeilla ei ole ihmisarvoa.

Kaiken lisäksi USA:n vankiloissa vaihtuvuus on hidasta. Oikeusviraston (Bureau of Justice Statistics) tilaston mukaan vuodessa vaihtuu noin 75 tuhatta vankia. Siitä voi laskea, että nykyiset vangit vapautuisivat keskimäärin 30 vuodessa.

Jotkut kirjailijat ovat romaaneissaan ja Hollywood elokuvissaan kertoneet vankien kurjuudesta, joista itse Göbbelsin tapaan on aina tehty valheellinen, vain ohimenevä jännittävä seikkailu.

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.