20.8.11

KGB ja natsit

KÄÄNETTY PÄÄLAELLEEN

Sirpa Pääkkönen kirjoitti (HS 20.8.11) Neuvostoliiton ja KGB:n aiheuttamasta Liettuan karmeasta historiasta. Se mukaan KGB tappoi 20 000 ja karkotti 28 000 ihmistä. Tämän karmeuden edessä toimittaja Pääkkönenkin ihan herkistyy.

Jutun lopussa, ihan vain sivulauseena, pienenä kuriositeettina, kaiken nähnyt kulttuuritoimittaja Sirpa Pääkkönen toteaa, että natsimiehityksen aikana tapettiin 200 000 juutalaista. Hän ei sanonut, että tapettiin vähintään sen verran, sillä todellinen luku on suurempi. Lisäksi hän jätti kertomatta, että liettualaiset natsit tappoivat myös 50 000 Liettuan virkamiestä ja -naista. Tämän kammottavuuden edessä Pääkkönen ei ollut millänsäkään, vaikka nimenomaan sen edessä hänen olisi pitänyt herkistyä – mutta ei!

Sodan jälkeen näistä vähintään 250 000 liettualaisen joukkomurhasta Neuvostoliiton KGB otti tai sai kiinni vain olemattoman pienen 48 000 natsien joukon.

Neuvostoliiton KGB epäonnistui tai oli hellämielinen, kun se ei kyennyt puhdistamaan Liettuaa, Latviaa ja Viroa natsijulmureista. Vielä tänäkin päivänä entiset SS-miehet ja heidän perillisensä juhlivat merkkipäiviään julkisesti.

On uskomatonta, että fasistit ja natsit näissä maissa ovat saaneet tekemänsä julmuudet anteeksi. Historia on käännetty päälaelleen – syyllinen on nyt syytön ja syytön syyllinen!

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.