26.10.11

Miltä näyttää?

Susien joukossa

Se Bismarckin tokaisu oli jotain sellaista, että "älkää luulko, että politiikasta syrjässä pysyminen varjelee teitä sen seurauksilta". Bismarck on aito kaukana menneisyydessä elänyt saksalainen rautakansleri, oikea duunarien pieksijä, mutta tässä hän osui naulan kantaan.

Jokaisen toivoisi tietävän ja muistavan, että luulo ei ole tiedon väärtti. Joka päivä kuitenkin joutuu pettymään. Tämä nykyinen hallitus, joka on saanut ansiokkaan sixpack nimityksen erotukseksi aikaisemmasta punamullasta, sateenkaaresta ja ties mistä. Parempi olisi ollut susilauma, wolfpack. Lienee selvää, että Kataisen (40 v) johtaman työväen Kokoomuksen ja sen hallituksessa istuvat demareiden Urpilaisen (35 v), vasemmistoliiton Arhinmäen (34 v) ja muidenkin pienten takinkääntöä väistämättä seuraa raatelevaa politiikkaa.

Takinkääntöjä on nähty ennenkin, mutta tämä on vertaansa vailla, kun samaan aikaan tehtiin paitsi takinkääntö myös sudenpentujen lailla voltti taaksepäin kahdella kierteellä. Voi vain toivoa, että vastaavaa ei tulla enää näkemään. Tosin eduskunnassa olevat puolueet ovat niin pahasti latvasta lahonneita, että niiltä voi onnistua mikä tahansa konnuus.

o o o

Kreikan vakuustöppäily oli hurja näyttö hallituksen keskenkasvuisuudesta. Kun Kreikan velka-asiasta tehdään tilinpäätös, Katainen (70) ja Urpilainen (65) istuvat harmaina eläkeläisinä keinutuoleissa. Viimeistään silloin kuntauudistus, koulutuksen alasajo ja jo nyt nähtävissä olevien monin verroin suurempia ongelmia seuraa maata järisyttävää itkua ja hammasten kiristystä.

Kuntauudistusta ja koulutuksen alasajoa perustellaan väestörakenteen ja väestön tarpeiden muutoksilla. Valitettavasti nykyinen nuorten hallussa oleva hallitus ei ole asioista perillä. Heille on opetettu vain helppoja hokemia – työllisyyden turvaaminen, ennustettavuus, työssäkäyntialueet, pieni syntyvyys ja ikääntyvä väestö. Ne on helppo muistaa, mutta hokemina ovat täyttä potaskaa.

Virallisen tilaston mukaan syntyvyys on laskenut 1950 lähtien. Nyt syntyvyys on jo hieman kasvanut. Ennusteessa arvellaan, että eläkeläisten määrä on 2060 lähes kaksinkertainen. Mutta suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä joten ikääntyneiden määrä pysyy nykytasolla. Se voi jopa laskea, kun kuntauudistus keskittää terveyden- ja sairaanhoidon yhä harvemman saataville.

o o o

Nuorten ja ikääntyvien työllistymisestä on syksyn mittaan puhuttu ja puhuttu. Sivujuonteena on työurien pidentäminen. Näihin ongelmiin on muka haettu ratkaisua. Puhetta on riittänyt, mutta ratkaisuja ei ole löytynyt, kun näissä oloissa niitä ei ole. Syy on selvä – puuttuu työtä, josta saisi elämiseen riittävän palkan.

Viimevuonna 1 148 224 palkansaajaa, 44 prosenttia kakista, sai vuosipalkkana 10 424 euroa, 869 euroa kuukaudessa. Tilastokeskuksen tuntitilastojen mukaan keskipalkka oli 7,57 euroa tunnissa, mutta kuten tiedetään työvoimatutkimus tuottaa tilastoihin haamutunteja. Kun ne poistetaan, palkka oli 10,53 euroa tunnissa. Mikä piru tässä on vikana? Ensimmäinen karmea vika on tienkin työn puute, kun näin suuri osa palkkatyöläisistä saa tehdä töitä vain puolen vuoden verran. Siitä sitten seuraa, että kun työläisiä on enemmän kuin työtä on tarjolla, niin palkkoja poljetaan julki ja salaa. Yksinäinen duunari ajattelee pakon edessä ja vasten tahtoaan, että pieni leipä on parempi kuin leipäjonossa jonotettu leipä.

Sanotaan, että köyhyys periytyy ja että köyhäkin voi olla onnellinen. Äsken joku demarien kansanedustaja selitti, että kun on tilillä miljoona ja palkka kymppitonni kuukaudessa, niin sillä tulee ihan mukavasti toimeen. Totta. Ihminen tottuu kaikkeen – sekä köyhyyteen että rikkauteen. Se vain tuntuu karvaalta, että jokainen toivoo lottojonossa saavansa rikkautta, mutta todellisuus kulkee tasan päinvastaiseen suuntaan. Nykymaailma opettaa ja totuttaa yhä useamman elämään köyhästi ja yhä köyhemmin.

o o o

Silloin tällöin kuulee sanottavan, että kapitalismi on tullut tiensä päähän. Se ei kuitenkaan ole tosi, sillä tällä hetkellä ei ole sellaista järjestäytynyttä voimaa, joka lopettaisi ylikypsyneen kapitalistisen järjestelmän. Siksi se jatkaa, kun lisääntyvään köyhyyteen opitaan ja totutaan. Tilanne kuitenkin jatkuvasti heikkenee ja kansan toivottomuus lisääntyy.

Kapitalismi muuttuu yhä sietämättömämmäksi. Työvoima 2025 tutkimuksesta (TM) voi laskea, että 2050 mennessä tuotanto kasvaa parhaimmillaan 64 prosenttia, keskimäärin 1,6 prosenttia vuodessa. Tutkimuksen mukaan työn tuottavuus laskee alle puoleen perinteisestä, vain 144 prosenttia, keskimäärin 3,5 prosenttia vuodessa.

Näistä seuraa, että virallistenkin lukujen mukaan työ vähenee 4,1 miljardista työtunnista 2,7 miljardiin tuntiin, 34 prosenttia. Työttömyysaste nousisi rajuun 42,3 prosenttiin. Jos työtunnit jakaantuisivat kaikille tasan, niin henkilötyövuosi lyhenee 1 690 tunnista 1 063–1 154 tuntiin jolloin nykyisen kieron laskutavan mukaan työttömyysaste olisi 4,2–11,8 prosenttia. Meno on niin julmaa, että heikkopäistä hirvittää – kuljemme kohti umpikujaa!

Näin käy vain parhaassa tapauksessa eli tuottavuus pysyy alhaisella tasolla ja tuotanto kasvaa ilman lamoja. Siinä palkkatyöläisten toimeentulo huononee pikkuhiljaa niin, että palkkojen ja voittojen osuus tuotannosta nousee 2040-luvulla yhtä suuriksi. Sinä aikana uudet köyhyyteen vajoavat tottuvat köyhyyteensä. Jos tällainen muutos tapahtuisi vuodessa, olisi helvetti irti.

Kapitalistit yliluonnollisen rikkautensa kanssa ovat hekin vaikeuksissa. Tuotannon hiipuessa myös todellisen rikastumisen mahdollisuudet hiipuvat. Jokainen kapitalisti katsoo vain omaa etuaan. Yhdelläkään ei ole muuta mahdollisuutta jos haluaa pysyä kapitalistina – susien joukossa on ulvottava susien lailla. Siksi pidäkkeetön, pohjaton ahneus, on hyppelyä kriisistä kriisiin.

EU, vapaakauppa rahakeinotteluineen ja nykyinen hallitus suosivat suurpääomaa. Se on lisääntyvän työttömyyden ja kurjuuden raatelevaa oikeiston politiikkaa. Niistä on päästävä eroon.

Kai Kontturi

19.10.11

Rahalla rahaa?

TYÖLLÄ TAVARAA VAI RAHALLA RAHAA

Jatkuvasti ihmetellään miksi maailmankirjat ovat niin pahasti sekaisin. Tuotanto kehittyy nykyajan normaalioloissa ja joka suhteessa hitaasi. Taantuminen ja kriisien toistuvuus on lyhentynyt. Myös työn tuottavuuden kasvu on hidastunut, mutta se on kuitenkin tuotannon kasvua nopeampaa. Se vähentää työn tarvetta ja työttömyys lisääntyy. Samaan aikaan myös rahamarkkinoilla toistuvat erilaiset häiriöt ja kriisit.

Mullistus markkinoilla

Yhä nopeammin toistuvat, suorastaan jatkuvasti toistuvat markkinahäiriöt ovat seurausta pääomien, tavaroiden ja palvelusten vapaasta liikkumisesta. Sitä kapitalistit ovat halunneet kaksisataa vuotta. Sen suhteen asiat edistyivät varsin hitaasti, mutta 1995 tapahtui lopullinen läpimurto, kun tulleja ja kaupankäyntiä koskeva yleissopimus GATT lopetettiin ja korvattiin Maailma kauppajärjestöllä WTO. Sillä poistettiin kaikki kansainvälisen kaupan esteet, kun WTO:n jäseniksi liittyi 153 maata. Ne yhdessä muodostavat 95 prosenttia kansainvälisestä kaupasta.

Vapaakauppa merkitsi mullistusta kansallisvaltioiden tuotannossa, sen omistuksessa ja niiden rahamarkkinoilla. Se on nopeuttanut pääomien omistuksen keskittymistä. Pääomia on viety maasta enemmän kuin sitä on sijoitettu kiinteisiin tuotannon välineisiin. Suomessa sijoitetun pääoman tuoton vahva kasvu alkoi 1980-luvun puolivälin jälkeen poliittisen ilmaston oikeistolaistumisen seurauksena. Mutta vasta ensimmäisinä WTO:n perustamisen jälkeisinä vuosina, tapahtui hyppäyksellinen kasvu. Itse asiassa sen jälkeen kasvu pysähtyi. Nyt se ajoittain kasvaa, ajoittain pienentyy.

Viimeisen neljännesvuosisadan aikana yritykset ovat hakeneet nopeita voittoja. Niiden strategia näyttää muuttuneen ulospäin suuntatuvasta sisäänpäin kääntyneen kulujen karsimisen strategiaan. Useissa tapauksissa se on jo johtanut umpikujaan ja toiminnan lopettamiseen.

Poliittisten muutosten myötä tulivat mahdolliseksi pätkätyöt. Organisaatioita litistettiin, työvoimaa ulkoistettiin ja saneerattiin kortistoihin. Tavaroiden tuotannossa on lopetettu lukuisia kannattavia tuotantolaitoksia. Aktiivinen myyntityö näivetettiin olemattomiin paisuneen mainonnan varaan. Jäljelle jääneen henkilöstön kuormitus on kasvanut.

Pääomien omistuksen keskittymisen vuoksi rahalle ei ole löytynyt tuotannossa hyötykäyttöä. Omistajakapitalistit kuitenkin vaativat, että pääoman on joka tapauksessa tuotettava voittoa. Siksi tuotannon rinnalle ovat kasvaneet äärettömän suuret rahamarkkinat. Ne elävät uskossa, että rahalla voi tehdä rahaa. Rahamarkkinoilla säilyy rauha niin kauan kuin tuotannosta tulee uutta vapaata pääomaa jaettavaksi. Sen jälkeen voi saada voittoa vain veronmaksajilta ja heikkoja tuhoamalla.

Likviditeetti-pommi

1995 jälkeen kapitalistien rahamarkkinat ovat muodostuneet tavaratuotannon kilpailijaksi. Yhteiskunnalliselta merkitykseltään rahamarkkinat ovat jo syrjäyttäneet tavaratuotannon. Ne näyttävät vallanneen määräävän aseman yhteiskunnassa.

Maailmalla tikittää atomipommin kaltainen uskomattoman tuhovoimainen pommi. Se ei ole ihmisten ulottuvissa. Kapitalististen markkinoiden ansiosta se elää omaa elämäänsä. Uutta pommia, joka syntyi lyhyessä ajassa, voisi sanoa likviditeetti-pommiksi. Tänään kukaan ei osaa sanoa minkälaista tuhoa sen räjähtäminen aiheuttaa. Yhä useampi asiantuntija pelkää, että räjähtäminen voi olla lähellä. Pari vuotta sitten Kansainvälisen valuuttarahaston, IMF, mukaan maailman likviditeetti oli 747 967 miljardia dollaria. Suomalaisten ulkomailla oleva osuus oli 749 miljardia dollaria, 0,1 prosenttia. Likviditeetissä oli 633 251 miljardia dollaria, 85 prosenttia oli ns. virtuaalirahaa ja 114 446 miljardia dollaria yritysluottoja, perinteisiä asuntoluottoja, oikeaa käteistä ja käyttötilejä. Mikäli maailman koko bkt, 57 937 miljardia dollaria, olisi ollut likvidin korkotuottoa, se olisi vain 8 prosenttia.

Virtuaaliraha on rahalaitosten ja pörssien mielikuvituksen luomaa voitto-odotusta, jolle ei ole todellista tuotannon tai muuta todellisuuspohjaa. Kukaan ei tiedä kuinka paljon siinä on ilmaa. Siksi se on todellinen ongelma, kun on helposti nähtävissä, että virtuaalirahassa on suuri kupla. Sekin tiedetään, vaikka harva tunnustaa, että euromaiden muutama satamiljardia euroa on osa virtuaalirahan kuplaa. Mutta – se on häviävän pieni osa siitä mitä on odotettavissa.

Likviditeettipääoman ja bkt epäsuhde johtuu suursijoittajien mielikuvituksella luoduista voitto-odotuksista. Se on pelkkää keinottelua, joka tekee rahoitusmarkkinoista epävakaat. Se on suursijoittajien keskeistä kilpailua oveluudella, joka muuttaa omistussuhteita ja pienentää omistajien joukkoa. Pankkien, säätiöiden, vakuutusyhtiöiden jne. kautta sijoittajat osallistuvat keinotteluun tietoisesti, muut usein pelkkinä uhreina tietämättään ja tahtomattaan.

Pankit ja muutkin rahalaitokset saavat riskisijoitukset kaupaksi nimittämällä kaiken maailma sijoituspapereita, termiineitä, futuureja ja niiden johdannaisia, eläke- tai vakuutussäästämisen eri muotoja tuotteiksi. Tuote on mielikuvana konkreettinen, mutta rahalaitossijoitus perustuu aina luotuun ja pelkkään mielikuvaan tulevaisuuden voitoista.

Pankkien sijoitustuotteiden myynti, on aina riskipeliä. Myös vakuutusyhtiöt ovat yhä suuremmassa vaarassa rahamarkkinoilla tehtyjen sijoitusten vuoksi. Aikaisemmin luotettavina pidetyt valtioiden joukkovelkakirjalainatkin ovat muuttuneet riskipeliksi. Ennen varmoina takaisinmaksajina valtioiden joukkovelkakirjat olivat haluttuja sijoituskohteita. Sillä kaikki (politiikkoja lukuun ottamatta) tietävät, että valtio ei voi mennä konkurssiin. Ennemmin tai myöhemmin ne maksavat velkansa. Valtiot eivät ole koskaan antaneet vakuuksia, kun niitä ei ole tarvittu. Varma usko lainojen hoidosta on riittänyt.

Valtioiden luotettavuudesta johtuen ja siitä, että rahalaitoksilla on kaikki paikat rahaa väärällään, ne ovat suunnattomassa ahneudessaan työntäneet sitä valtioille. Ne ovat tietoisesti ylilainoittaneet monia valtioita siinä uskossa, että takaisinmaksu on varmaa. Siitä piittaamatta, että maailman reaalitalous on voinut huonosti 1990-luvulta alkaen ja vaikka parempaa ei ole näkyvissä, pankit ovat houkutelleet valtioita lainoillaan.

Mutta nyt, kun Euroopassa joidenkin valtioiden velanmaksukyky on heikon reaalitalouden vuoksi nollissa, pankit eivät anna maksuaikaa. Nyt ne haluavat veronmaksajat hurjien voittojensa maksumiehiksi. Pankit vaativat euromailta yhteisvastuuta. Siihen ne ovat jo myöntyneet. Niiden sormet ovat syvällä euromaiden veronmaksajien taskuissa. Tähän luonnollisesti vaikuttaa se, että vaikka maailman rahalaitokset ovat rahaa väärällään, ne eivät jakaannu tasaisesti kaikkien pankkien kesken. Siksi jotkut pankit voivat joutua vaikeuksiin, sillä suurpääoman omistajat eivät tunne keskinäistä solidaarisuutta. Jokainen nuolkoon omat haavansa. Suurimmat yleensä selviävät. Kun pienet kaatuvat, pääomat ja määräysvalta keskittyvät entistä harvempiin käsiin.

Yhteisvastuu

IMF:n ja kahdenkymmenen teollisuusmaan päättäjät edustavat suurpääoman omistavia harvalukuisia kapitalisteja ja heidän rahalaitoksiaan. Nämä samat kapitalistit omistavat myös tuotannon välineet, talot, laitteet ja tavarat, joiden arvo on 127 154 miljardia dollaria 17 prosenttia rahamarkkinoista. Nyt on helppo ymmärtää, kumpi on maailmataloudessa etusijalla – tuotanto vai rahamarkkinat.

Tässä IMF:n laskemassa likvidissä 85 prosenttia on virtuaali- eli keinottelurahaa. Sen todella monenkirjaviin sopimuksiin (tuotteisiin!) on vain osa konkreettisesti sijoitettua rahaa. Loppu on maksettava sopimuskauden päättyessä. Virtuaaliraha liikkuu niin mielikuvituksellisessa johdannaisten labyrinttien verkostossa, että sitä ei kukaan pysty hallitsemaan.

Virtuaalirahalla rahan tekeminen onnistuu vain niin kauan kuin se saa uutta rahaa tuotannosta, tavallisista säästöistä ja veronmaksajilta. Sen rahalaitokset ymmärtävät. Siksi ne IMF:n ja maiden keskuspankkien kanssa yhteisrintamassa vaativat (valtioita) tavallisia veronmaksajia korvaamaan niiden tappiot. Vaatimuksia siivitetään taantuma ja pulapuheilla. 30-luvun pula johtui suhteellisesta liikatuotannosta. Tavaraa olivat varastot pullollaan, kun ihmisiltä puuttui raha niiden ostamiseen. Kun kauppa ei käynyt, tuotantoa supistettiin. Ihmisiä saneerattiin kilometritehtaalle ja se vähensi kysyntää edelleen. Tuloksena oli mieletön konkurssikierre.

Vielä ei ole kyse liikatuotannosta. 30-luvulla keinottelupääomaa ei ollut tuotantopääoman monin kerroin ylittävää määrää. Suhteessa nykyiseen keinottelu oli mitätöntä. Konkurssit aiheuttivat osakemarkkinoiden romahduksen, joka vain osaltaan täydensi pula-ajan.

Markkinataloudessa on iät ja ajat hoettu, että riskin palkkana ovat voitto tai tappio ja että markkinataloudessa itseohjautuvat markkinat korjaavat itse omat virheensä. Voiman tunnossaan kapitalistit arvioivat keinottelun nopeammaksi tavaksi saada kansojen omaisuus uudelleenjakoon, itselleen. Nyt kun maailma on harvojen suurkapitalistien käsissä, heillä on kanttia vaatia kansojen yhteisvastuuta keinottelunsa maksumiehiksi. He vaativat valtioilta omaisuutta, vaativat säästämään, supistamaan ja leikkaamaan.

Yritykset tehdä rahalla rahaa on johtanut siihen, että nyt ja tulevaisuuden normaalioloissa tuotanto kehittyy joka suhteessa hitaasti, mutta tuottavuus kuitenkin aina tuotannon kasvua nopeammin. Sen seurauksena työttömyys kasvaa, elintason laskee ja kärsimykset lisääntyvät.

Eurooppalaisilla on mahdollisuus; heidän on yhteistoimina ja yhteisvastuullisesti pantava Euroopan suurpääoma ja sen kasinopelurit aisoihin. Se onnistuu palauttamalla valtioiden itsemääräämisoikeus, suojaamalla pienet ja keskisuuret yritykset luopumalla pääomien, tavaroiden ja palvelusten vapaasta liikkumisesta ja purkamalla Euroopan Unioni!

Siihen ei suurpääomalla riitä haluja. Vaikka haluja olisi, muutos ei riitä pitkän päälle, kun työn ja pääoman välinen ristiriita on jo saavuttanut lähestulkoon sietämättömät mittasuhteet. Kapitalisteilla ei ole halua eikä keinoja nykyisten ja paisuvien ongelmien ratkaisemiseen. Niinpä jäljelle jää vain yksi mahdollisuus – kapitalistinen yksityisomistus on lakkautettava. Siksi palkkatyöläisten on havahduttava muuttuakseen riistetystä luokasta luokaksi itseään varten.

Kai Kontturi

8.10.11

Helsinki investoi

HELSINKI INVESTOI PALVELUJEN KUSTANNUKSELLA

Helsingin kaupunki on pieni Euroopan pääkaupunkien joukossa, mutta sillä on suuren kaupungin mahtipontisia suunnitelmia. Keskustatunneli, köysirata/silta Laajalehteen, Guggenheim-museo, Keskuskirjasto jne. Lisäksi kaupungin johtajat haaveilevat 20–40 kerroksisista pilvenpiirtäjistä – kymmenen Pasilaan ja kahdeksan (HS 3.10.11) Kalasatamaan.

Ne ovat kulisseja ja pullistelua ylimitoitetuilla investoineilla ikään kuin kaikki paikat olisivat rahaa väärällään. Kaudella 2006–2010 kaupungin todellinen (virallinen tulos on kelvoton kirjanpitolautakunnan määräämä väärennös) tulos osoitti 4 907 miljoonan euron ylijäämää. Siitä käytettiin investointeihin 4 839 miljoonaa, jonka jälkeen jäi ylijäämää 67 miljoonaa euroa. Investoinnit ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Rahat kasvuun on otettu leikkaamalla palveluita. Tätä kurjistamispolitiikkaa kaupunki on harjoittanut jo muutaman vuoden.

Kaupungin johtajat näyttävät luottavan siihen, että asukkaat suostuvat maksamaan mitä vaan, kunhan asiat tarjoillaan nätissä paketissa. Viimeisen viiden vuoden aikana kaupungin tulot ovat kasvaneet 63 prosenttia asukasta kohden, mutta tulojen jako on muuttunut merkittävästi. Kaupunkilaisten palvelumenoista on leikattu 1 095 euroa asukasta kohti, mutta investointeihin on lisätty 1 371 euroa asukasta kohti. Niihin on käytetty myös ylijäämät, jotka ovat supistuneet jyrkästi.

Helsingin taloudenhoidon suunnanmuutos on hoidettu pikkuhiljaa budjetoimalla investointeihin vähemmän kuin mitä niihin on oikeasti käytetty. Vuoteen 2005 verraten viimevuonna palveluista oli leikattu 644 miljoonaa euroa ja investointeihin lisätty 807 miljoonaa euroa.

Kaupungin taloudenhoito on ollut raakaa peliä kaupunkilaisten lasten- ja vanhustenhoidon, sekä koulutuksen, terveyden ja sairaanhoidon kustannuksella. Kirjanpitolautakunnasta riippumatta Helsinki harjoittaa myös omaehtoista harhautusta. Ensivuodelle kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on tehnyt talousarvioehdotuksensa. Sen vertailulukuina ovat 2010 talousarvion tulojen ja menojen jälkeen jäävä vuosikate 387,9 miljoonaa, vaikka tilinpäätöksestä tiedetään, että se oli 648,9 miljoonaa – 291 miljoonaa euroa 67,3 % suurempi!

Muutos on todella merkittävä, mutta siitä huolimatta palvelujen leikkaamista jatketaan. Niitä jatketaan vain siksi, että voitaisiin rahoittaa kerskainvestoinnit mm. kapitalistien pullistelu 18 pilvenpiirtäjällä ja kaiken maailman guggenheimit. Hyvällä syyllä voi kysyä onko kaupungin taloudenhoito oikeilla raiteilla, kun kaupungin palvelut alistetaan investoinneille – rahoitetaan palveluja leikkaamalla?

Kai Kontturi

Kreikalta takuita

Hallitusta on jallitettu ja se yrittää jallittaa meitä

Suomi joutuu takaamaan Kreikkaa 2 200 miljoonalla eurolla. Sen vakuudeksi Suomi vaatii takauksia, panttia. Niitä luvattiin esimerkiksi Kreikan joukkovelkakirjoina 880 miljoonaa euroa. Ne Suomi voi sijoittaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Suomelle on vakuutettu, että sijoituksina ne tuottavat kolmessakymmenessä vuodessa korkoa korolle yhteensä 1 320 miljoonaa (150 %), jonka jälkeen Suomella on vuonna 2040 panttina sekä velkakirjat että tuottona yhteensä 2 200 miljoonaa euroa.

Tämän takuun ehtona on, että Suomi maksaa väliaikaiselle vakausvälineelle Kreikalle osoitettua 1 440 miljoonaa euroa. Se on Suomelle heti ja välitön menoerä. Jos Suomi sijoittaisi sen kuten em. velkakirjat, sille kertyisi korkoa 2 160 miljoonaa euroa (150 %). Suomi ei kuitenkaan saa tuota korkoa joten 30 vuoden kuluttua takuiden hinta on 3 600 miljoonaa euroa.

Jos nyt oletetaan, että Kreikka ei maksa vuoteen 2040 mennessä Suomelle velkaansa, niin Suomi saa pitää vakuutena olevat velkakirjat ja niiden toivotun tuoton 2,2 miljardia euroa. Kun Suomi joutui maksamaan koko velkaosuuden kerralla, se on kokonaan menetetty. Näin Suomi saa 2,2 ja menettää 3,6 miljardia joten takuiden ansiosta menetys on 1,4 miljardia euroa siis todella suuri raha. Vaatimatta takuita, Suomi olisi joutunut saman summan viidessä vuodessa. Suurella varmuudella voi päätellä, että tämän EU:n herrat ovat laskeneet. Sitä Suomen hallitus ei ymmärrä, mutta jos ymmärtää sitä pahempi.

Pääministeri Katainen ja valtionvarainministeri Urpilainen ovat kovalla äänellä toistamiseen toistaneet, että 880 miljoonaa euron vakuudet on Suomelle iso raha. Sen sijaan he ovat vaienneet suuremmasta 1 440 miljoonaa euron rahasta. Nämä rahat kuuluvat samaan pakettiin. Niistä ensimmäinen ja niitä vastaavat joukkovelkakirjat saattavat piankin osoittautua nollan arvoisiksi. Mutta niistä toinen on maksettava heti ja käteisenä rahana eikä siihen sisälly pienintäkään epävarmuutta!

Ministerit Katainen ja Urpilainen puhuvat myös sen puolesta, että joukkovelkakirjat tuottavat korkoa 3 prosenttia vuodessa ja korkoa korolle. Joukkovelkakirjat on kuitenkin ensin jonkun pankin kautta tarjottava yleisölle. Mutta huoliiko yksikään pankki tai yleensä kukaan maksukyvyttömän Kreikan velkapapereita?

Kauppatavan mukaan niiden myyntiä yleisölle voi vauhdittaa reippaalla korolla. Suomelle on jo taattu kolme ja mahdollinen välittäjäpankin on saatava ainakin puolitoista, joten tässä vaiheessa velan korko olisi neljä ja puoli prosenttia. Mutta montako prosenttia on maksettava yksityisille, että he ottaisivat näitä velkakirjoja? Riittääkö kolme vai pitääkö yksityisen saada viisi-kuusi prosenttia? Näiden lukujen mukaan Kreikka joutuisi maksamaan tästä lainasta korkoa 7,5 – 10,5 prosenttia. Kuinka tässä lopulta käy, se jää nähtäväksi. Koko juttu vaikuttaa pelkältä kuplalta.

Mutta mistä löytyy pankki, joka ottaisi muuttaakseen roskapapereiksi tunnetut Kreikan joukkovelkakirjat rahaksi? Tässä on elämää suurempi ongelma, ellei EU ole luvannut tiskin alta jollekin pankille ylimääräistä pääomittamista. Luultavasti Suomen kuten muidenkin käy paljon pahemmin. Kun 30 vuodessa inflaatio syö takuusta varovasti arvioiden 500 miljardia, niin suhteellisesti saman verran (55–60 %) katoaa myös kuvitelluista korkotuloista. Mene ja tiedä!

Tähän tulee vielä runsaasti lisää uusia pankeille maksettavia tukiaisia, joita EU on suunnitellut. Väliaikaisen rahoitusvakuusvälineelle, ERVV:lle, Suomi takaa 14 miljardia euroa. Mutta nyt näyttää siltä, että kyse ei olekaan takuusta, vaan selkeästä lahjoituksesta. Takuu se on vain siksi, että laina ei ole Suomen vaan EU:n hallinnassa.

Kun lainalle ja sen korolle ei ole osoitettu muuta tai muita maksajia, Suomi vastaa pääomasta ja maksaa korot alusta alkaen. Kuten näyttää pääoma lankeaa maksettavaksi 25 vuoden kuluttua. Silloin sille on kertynyt kokoa korolle 420 miljoonasta eurosta 15,7 miljardiin euroon ja koko summa yhteensä 28,7 miljardiin euroon, 5 340 euroon asukasta kohden. Olisi hyvä tietää mistä Katainen-Upilainen ottavat moisen summan?

Mm. rahamarkkinoiden riskienhallinnan konsultti Urho Lempinen sanoo, että viidessä luottamuspulan euromaassa velkaa on yli 4200 miljoonaa euroa. Englantilaiset eivät kuulu euro-alueeseen, eikä siten tähän vakuuspuuhaankaan. He ovat ulkopuolisia, mutta EU-maana he ovat arvioineet, että vakinaisen rahoitusvakauden pääoman pitäisi olla vähintään 2000 miljardia euroa. Siitä Suomen osuus olisi huikeat 35–40 miljardia euroa.

Olkoon miten tahansa, niin pankit ovat Euroopassa sellaisella ryöstöretkellä, että vastaavaa ei ole nähty. Kaikki viittaa siihen, että Suomen hallitusta on jallitettu pahemman kerran ja nyt hallitus yrittää jallittaa meitä, sinua ja minua. Asia on sitä pahempi, kun se ei kerro onko Suomi menossa mukaan todella suureen vakinaiseksi suunnitellun EVM:n rahoittajaksi ja sitä mukaan EU:n liittovaltioon.

Kai Kontturi