keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Kolumni

Pirulle pikkusormi

Vanha kansa on aina tiennyt, että jos antaa pirulle pikkusormen se vie koko käden. Nykyihmiset eivät ole sitä kuulleet tai pitävät sitä vanhojen nahkapakkojen kitinänä. Vanhat ja viisaat ovat kuitenkin huomanneet, että jos menneisyyttä ei tunnetta, se eletään uudelleen tavalla tai toisella.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin sodan jälkeisenä aikana. Luokkajako oli itsestään selvyys. Työantajat olivat kapitalisteja ja työläiset työväenluokkaa. Tosin työväenluokka jakaantui poliittisesti kahtia. Oikeistolaisille (demareille) riitti se mihin kapitalistit puhumalla suostuivat, vasemmalla (kansandemokraateilla) tavoitteet vaativat jopa lakkoja.

Viitisenkymmentä vuotta sitten vasemmistolaisiin järjestöihin tunkeutui omilla porvarillisilla ehdoillaan muutamia "sivistyneitä". Heidät otettiin riemulla mukaan. Pikkuhiljaa he onnistuivat tuhoamaan kansandemokraattien eduskuntaryhmän ja koko liikkeen sekä perustamaan sen raunioille Vasemmistoliiton. Periaatteettomana se on salamanopea takinkääntäjä. Näin kävi, kun pirulle annettiin pikkusormi – se otti ja vei koko käden.

Siksi tänään ihan tavan takaa törmätään väitteeseen, että työväenluokka on kutistunut olemattomiin. Pirulla oli sellainen täky, jonka koko kansandemokraattinen liike nieli koukkuineen päivineen. Siksi oikeistolaisista oikeistolaisin Kokoomus paukuttelee ja voi aiheestakin paukutella henkseleitään.

o o o

Monikaan ei osannut kuvitella, että kehitys voi kulkea taaksepäin, entistä huonompaan suuntaan, mutta niin on käynyt ja käy. Pienet tulot pienenevät ja suuret tulot kasvavat. Tuloerot kasvavat koko ajan ja työn tarve vähenee, eikä parantumista ole näkyvissä. Päinvastoin.

Viimeisen verotilaston mukaan tulonsaajista 0,1 prosenttia sai keskimäärin 56 220 euroa kuukaudessa. Samaan aikaan 77,8 prosenttia kaikista, sai keskimäärin 1 369 euroa kuukaudessa. Palkkatuloina samat 0,1 prosenttia, sai keskimäärin 17 022 euroa kuukaudessa, mutta 1 874 035 palkansaajaa, 67,5 prosenttia, sai keskimäärin 1 364 euroa kuukaudessa.

Tähän saumaan kannattaa muistaa, että työeläkkeet syntyvät jokaisen palkansaajan henkilökohtaisesta palkasta. Siitä myös muodostuu ns. eläkepalkka, josta lasketaan eläke. Pienestä pakasta kertyy pieni, suuresta suuri eläke. Työiän 18–64 vuosien aikana tel-maksuista kertyvät jokaisen henkilökohtainen rahasto, jolle pitää kertyä korkoa korolle. Vaikka rahasto on henkilökohtainen, siihen jääviä varoja eivät saa perilliset.

Työeläkerahaston rajattoman kasvun näkyviksi ongelmiksi ovat muodostuneet keinottelu rahamarkkinoilla ja työantajille palautukset. Ongelmien syyksi eläkevakuutusyhtiöt ovat sanoneet väestön ikääntymisen. Sen todistajaksi on saatu Tilastokeskus, jonka ennusteessa on liikaa miljoona yli 65 vuotiasta. Ne ovat haamuja, sillä niin suurta määrä ihmisiä ei ole Suomessa syntynyt.

o o o

Suomi on kapitalistien tavoitteiden mukaan oikeistolaistunut. Oikeistolaisinta politiikkaa johtaa Kokoomus, joka ottaa ohjeensa EU/Saksalta. Sillä on oma vanha ideologia, joka on vertaansa vailla. Siitä pari esimerkkiä.

Äärimmilleen turhautunut Eurooppa-ministeri Alexander Stubb (kok) on vaatinut, että taloudellisesti AAA-luottoluokitetuille maille on saatavat muita enemmän valtaa. Niillä pitää olla oikeus puuttua muiden maiden sisäisiin asioihin. Paremmilla pitää olla valta sanoa kuinka muiden on elettävä, missä nurkassa kaappi seisoo – ja pääministeri Jyrki Katainen, Kokoomuksen puheenjohtajana kannatti. Se on siis puolueen linja.

Tässä ei ole kaikki. Sellaistakin on kirjoitettu, että Stubbin ajatusta seuraa kansalaisten luokittelu, jossa AAA-ihmisillä olisi enemmän valtaa kuin muilla. Jo tällä työehtosopimusten (tes) neuvotteluissa on saatu siitä esimakua. Finanssialan Keskusliitto FK, vaati, että tes-palkkaluokat on muutettava palkkakeskustelun malliin. Sen mukaan palkat määrätään työpaikoilla jokaisen työntekijän kanssa erikseen. Siten työantajat voisivat maksaa työtekijälle palkan mielensä mukaan. Loppupelissä toimii ota tai jätä periaate. Kapitalisteille ei riitä mikään – vai riittääkö?

FK:n vaatimus ei mennyt vielä läpi, mutta neuvottelussa on Pankkitoimihenkilöliiton kanssa sovittu, että se on seuraavan työehtosopimuksen asia. Siihen mennessä asia valmistellaan kunnolla ja otetaan neuvottelupöydälle. Pirulle on annettu pikkusormi.

o o o

Sodan jälkeen maailman valtiot sopivat yhteisestä tullijärjestelmästä. Siitä luovuttiin 1995 ja tilalle perustettiin maailman vapaakauppajärjestö. Sen tehtävän on poistaa kaikki kaupan esteet. Ennen vapaakauppaa tavaratuotanto oli ainoa kapitalistien välisen kilpailun alue.

Kun kaupan esteet saatiin pois, arvopapereista tuli kauppatavara. Rahamarkkinat paisuivat räjähdysmäisesti. Arvopaperi- ja valtioiden velkarahan markkinat, osake- ja tavarapörssien arvot kasvoivat täysin mielettömiksi. Viidessätoista vuodessa virtuaalisen keinottelurahan määrä oli kasvanut 12,5 kertaa maailma bkt:n suuruiseksi. Kukaan ei koskaan voi lunastaa moista arvotonta rahamäärää. Siinä piilee monen monta kovaa kriisiä. Vapaakaupassa piru sai pikkusormen, mutta vei koko käden.

Suomalainen ns. hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin sodan jälkeisenä aikana. Luokkajako oli itsestään selvyys. Työantajat olivat kapitalisteja ja työläiset työväenluokkaa, jonka puolueissa oli poliittista luokkavoimaa. Nyt voima puuttuu, vaikka (palkka-) työläisiä on enemmän kuin koskaan. Maailman asiat saadaan paremmalle tolalle vasta, kun työläiset ottavat asiat omiin käsiinsä liittyvät yhteen ja muuttuvat riistetystä luokasta luokaksi itseään varten.

Siinä on haastetta itse kullekin!

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.