maanantai 6. helmikuuta 2012

EU:n rahoitusvakaus

Maksetaanko kuntauudistuksella euromaiden velkoja pankeille?

Jo kauan sitten on tiedetty, että pankit ovat melkoisia rosvoja. Bertol Breht sanoi ajatuksella, että jos aiot rosvoksi älä ryöstä pankkia, vaan perusta se. Näin Breht puhui aikana, jolloin ei edes unikuvissa kukaan osannut ajatella kuinka suuria rosvoja pankit voivat olla ja ovat tänään.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana rahamarkkinat ovat kasvaneet todella kauas ohi bkt:n siis lopputuotteiden valmistuksen. Aiemmin eli ennen aikaa 1995, bkt:n lisäksi rahamarkkinoille tarvittiin160 prosenttia pääomaa pitkäaikaisiin asunto- ja yrityslainoihin sekä käteisiin, käyttelytileihin ja yritysten lyhytaikaisiin luottoihin kuten varastoihin ja tilisaamisiin.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF mukaan vuonna 2009 tilanne oli totaalisesti muuttunut. Nyt noiden rahoitustarpeiden lisäksi joukkovelkakirjoilla keinottelu on lisännyt niiden määrää. Nyt niiden osuus maailman bkt:stä oli 153 prosenttia. Samaan aikaan rahamarkkinoille oli ilmaantunut uutta keinottelua eli johdannaismarkkinoiden luomaa digitaalista ja digitaalisesti liikkuvaa virtuaalirahaa. Sen määrä maailman bkt:n verraten oli peräti 1 093 prosenttia.

Koko tämä virtuaalirahalla keinottelu perustuu pankkien luomaan harhakuvaan, että rahalla voi tehdä rahaa. Keinottelu on pankkien epärehellisyyttä, joiden perustana on taitavasti rakennetut järjestelmät ja menetelmät. Ne mahdollistavat toisten rahojen rosvouksen.

Virtuaalirahaa ei ole olemassa, mutta pankkien harjoittaman keinottelun ja luoman harhakuvan mukaan se periaatteessa voisi olla olemassa. Siis vain periaatteessa, mutta sen tuotteiden kuvitteellinen määrä 633 tuhatta miljardia dollaria, on niin suuri, ettei se voi reaalituotannon kautta toteutua. Siksi suurten vaikuttajien Maailman pankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF, avustuksella yksityiset pankit, yhdysvaltalaiset jättipankit etunenässä, pyrkivät hankkimaan omistukseensa tuottavaa omaisuutta Afrikan mallin mukaan kuten mm. Kreikan esimerkki osoittaa.

Vaikka Suomi on pikkutekijä, sekin vedetty mukaan tähän pankkien keinotteluun. Pankkien imartelulla, että Suomi on hyvin hoidettu kansantalous, meidän nuoret leijonat Katainen, Urpilainen & kumppanit ovat lujasti sitoutuneet vastaamaan suurpankkien mahdollisista tappioista. Tappioista, jotka syntyvät, kun pankit ovat lainoilla muka auttaneet valtioita, vaikka ovat hyvin tienneet takaisinmaksun epävarmaksi jopa epätodennäköiseksi.

Kun takaisinmaksu on muuttunut mahdottomaksi, myös IMF on tullut mm. Kreikan avuksi jos se leikkaa (sosiaalisia) menojaan, myy ja yksityistää tuottavaa omaisuuttaan. Muu EU tekee samoin rahamarkkinoiden vakausmekanismien kautta.

Tällä hetkellä Suomen vastuut on suorina hätäluottoina (2), IMF:lle (2), EKP:lle (18), väliaikaiselle vakuusrahastolle (14) ja pysyvälle vakuusrahastolle (13) yhteensä 49 miljardia euroa (Verkkomedia.org/Riikka Söyring). Vastuiden hulluus näkyy siinä, että koko Suomen takaama summa menee mutkan kautta pankeille ilman vastiketta, ilman että Suomelle siitä olisi ollut tai olisi vastaisuudessakaan mitään hyötyä. Summa on puhdasoppinen lahja suurpankeille.

Hulluus ja sen suuruus näkyy siinäkin, että valtion alijäämä on 7,4 miljardia euroa. Alijäämä maksetaan ottamalla uutta lainaa, jonka jälkeen valtion velka on 89 miljardia euroa. Kun tähän lisätään 49 miljardia euron vastuut EU:n rahoitusmarkkinoiden vakuusrahastoille, valtion todellinen velka ja vastuu ovat 138 miljardia euroa.

Lisävelan vuoksi korkokulutkin kasvavat. On kaikki syyt pelätä, että velkaantuneet valtiot pysyvät pitkään maksukyvyttöminä, kun niiden taloudet eivät pääse elpymään IMF:n ja EU:n asettamien ehtojen vuoksi. Niinpä pahimmassa tapauksessa, ellei suorastaan ilmeisesti, vakuusrahastojen ottamien 49 miljardin lainojen korot jäävät Suomen maksettavaksi. Jos valtion tulojen alijäämän vuoksi vaikkapa vain 2,5 prosentin korot maksetaan aina uudella lainalla, niin kahdessakymmenessäviidessä vuodessa velka lisääntyy enemmän kuin vastuiden määrä – 53,6 miljardilla eurolla.

Suomi on EU:n ja hallituksen toimesta todella riskialttiissa asemassa. Voi olla, että hallitus tietää mihin se on maan ajanut. Siksi se epätoivoisesti hakee mahdollisuutta päästä budjetin alijäämästä. Se tietää, että sitoumusten vuoksi menot kasvavat.

Tätä taustaa vasten kuntauudistuksen tavoite näyttäisi tähtäävän merkittävään säästöön, siihen että valtion 12,1 miljardin euron kuntien osuuksista voitaisiin luopua kokonaan. On vaikea kuvitella miksi valtio ajaa kuntien vähentämistä niin suurella innolla kuin se tekee, ellei sillä ole merkittävät säästötavoitteet. Valtio varmasti kuvittelee, että kuntien yhdistäminen tuo säästöjä, jotka korvaavat valtion apujen menetykset. Jos siis unelma valtion osuuksien lopettamisesta toteutuisi, valtio voisi saada jopa ylijäämää.

Valtion näkemät päiväunet kuntauudistuksen autuudesta on demokratian mutta myös väestön hyvinvoinnin kannalta niin raju, että tuskin sen toteuttaminen on mahdollista. Sillä lienee selvää, että 65–70 kuntaa muuttaisi suuren osan maasta elinkelvottomaksi.

Kaikkien pitkän aikavälin talousennusteiden perusteella talouskasvu on hidasta ja työn tarve koko ajan vähenee. Siksi ja kaikesta huolimatta valtion talouden alijäämä pysyy todella pitkälle tulevaisuuteen ja julkiset velat kasvavat. Kukaan ei tänään tiedä mitä tapahtuu Suomen EU:n velkavastuille. Nykypolitiikan mukaan ne on joka tapauksessa jollain tavalla hoidettava.

Kapitalismi on kriisissä, vakavassa umpikujassa. EU:n rahamarkkinoiden vakautta varten perustettujen vakuusrahastojen 2 760 miljardin euron pääoman piti olla rahastojen katto. Mutta 2.2.2012 allekirjoitettu pysyvän vakausmekanismin EVM-sopimus poisti katon. Sen perusteella euromaita voidaan kupata niin paljon kuin sielu sietää. Se nopeuttaa valtioiden köyhtymistä. Yhä useampi menettää velkojensa maksukyvyn. Näyttää ilmeiseltä, että ajan myötä valtiot on imetty kuiviin. Viimeistään silloin pankit kärsivät valtavia luottotappioita, joita seuraa finanssikriisi, konkurssiaalto ja ennennäkemätön talouslaman.

Pääoman kapitalismi voi hankkia lisää elinpäiviä vain purkamalla EU:n ja vapaakaupan sekä suojaamalla työllistävän kotimarkkinatuotannon. Sillä se voisi hillitä pankkien harjoittamaa häikäilemätöntä rosvousta. Sekin on vain tekohengitystä, joka auttaa aikansa, mutta ei ratkaise työn ja pääoman välistä sovittamatonta ristiriitaa.

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.