8.4.12

Väärennöksiä

SIKAMAISTA

Suuren rahan paskiaispankkiirit ja heidän perässään poliittiset pelurit haukkuivat Kreikan, demokratian syntysijan, alimpaan helvettiin, kun kehtasivat väärentää tilastojaan. Se on kaksinaismoraalia, lievästi sanottuna sen on sikamaista.

Väestöennuste kuuluu tähän väärennösten ryhmään. Toteutunut syntyvyys tiedetään, ja siitä voidaan suhteellisen helposti päätellä mikä on pahimmillaan tulevien vuosien ikääntyminen.

EU:n väestötieteilijöiden uusitut ohjeet sanovat miten ennusteet on tehtävä. Niinpä syyskuun 2009 ennusteeseen ilmaantui vanhojen joukkoon valtava määrä haamuja. Siitä alkoi parku – millä vanhat elätetään? Niinpä nyt tulevia eläkkeitä pienennetään ja rahastoja kasvatetaan. Hallitus antaa eläkevakuutusyhtiöille 600 miljoonaa euroa vuodessa ottamalla sen ihmisten palkoista, vaikka valtavaa haamujen joukkoa ei kenenkään eikä koskaan tarvitse elättää. Näin väärentäminen toimii!

o o o

Väärentämisestä bruttokansantuote (bkt) on vanhempi malliesimerkki. Kirjanpidon tapaan siinä on kaksi samansuuruista puolta. Mutta ne eivät korreloi, eivät ole toisistaan riippuvaisia. Siksi väärentäminen on paitsi helppoa myös houkuttelevaa.

Tässä suhteessa Yhdysvallat on edelläkulkija. Se noudattaa niin sanottua hedonista eli tulevaan nautintaoikeuteen perustuvaa laskutapaa. Siksi 2010 bkt on liian suuri, kun siinä on noita tulevia nautintaoikeuksia – siis pelkkää ilmaa – peräti 17,9 prosenttia.

Meillä vääristely ei ole samaa luokkaa. Sitä kuitenkin harjoitetaan systemaattisesti. Säännön mukaan lukuja muutellaan kolme vuotta. Uusin 2009 määrällinen bkt on nyt 3,5 prosenttia suurempi kuin viime vuoden heinäkuussa julkaistu ja elämä näyttää paremmalta. Erotus on todella merkittävä. Sikamaista.

Bkt on vajavainen myös siksi, että siinä on vain puolet tuotannosta. Suurempi puoli on noiduttu olemattomiin väittämällä, että ne ovat ostoja kolmansilta yrityksiltä. Sellaisia yrityksiä ei kuitenkaan ole ja jos olisi, niin silloin ostaja antaa rahaa tavarasta ja myyjä saa rahaa antamastaan tavarasta ja tulos on plus miinus nolla!

Näistä väärennöksistä päästään, kun bkt:n sijasta tehdään tuloslaskelma, jonka luvut korreloivat, vaikuttavat toisiinsa. Se olisi järjestelmä, jota olisi vaikea jälkeenpäin muutella, väärentää.

o o o

EU määrää väärentämään myös työllisyyden ja työttömyyden tilastoinnin. Todellisista tunneista ja täysien työvuosien laskemisesta luovuttiin ja siirryttiin kyselytutkimukseen niin sanottuun työvoimatutkimukseen. Samalla siirryttiin työpaikkojen laskemiseen työajasta riippumatta. Nyt 15 tuntia töitä on tilastossa samanarvoinen kuin 40 tunnin työviikko.

Koko media on huutanut kurkkutorvi suorana, että työttömyys on vähentynyt, kun työtunteja tehtiin 0,9 prosenttia edellisvuotta enemmän. Sikamainen valhe, sillä siihen päästiin poistamalla edellisvuoden työtunneista 101,3 miljoonaa tuntia 2,5 prosenttia, joka vastaa 57 400 työvuotta. Todellisuudessa ja vertailukelpoisen tilaston mukaan, viimevuoden työtunnit vähenivät 1,6 prosenttia joten työttömyys lisääntyi!

Tilastossa työttömiä on 216 tuhatta ja työttömyysaste 8 prosenttia. Pätkätöiden vuoksi käytettävissä olevista työtunneista kuitenkin puuttui 15 prosenttia. Kun otetaan huomioon, että työvoimasta on poistettu suuri muka vaikeasti työllistettävä joukko ja se että työtunneissa on valtava määrä haamutunteja, niin sen jälkeen puuttuvat työtunnit vastaavat 676 tuhatta henkilötyövuotta. Se on 24 prosenttia työvoimasta.

Jos kansa ei tätä tiedä, niin poliitikot eivät siitä välitä pätkän vertaa ja se on sikamaista.

o o o

Kuntien kirjanpitolaki muutettiin vajaat parikymmentä vuotta sitten yhdenmukaiseksi yksityisten yritysten kanssa. Tavoitteena oli, että yritysten ja kuntien tuottavuutta pitää voida suoraan verrata. Toisin kävi, sillä kilpailussa kunnat ovat palvelujen tuottajina liian ylivoimaisia.

Niinpä hallituksen kirjanpitolautakunta antoi ohjeet, joilla väärennetään kuntien kirjanpito. Ohjeen mukaan kuntien oli otettava kaikki maksettu ja poistettu kiinteä omaisuus takaisin taseisiin. Sitten niistä pitää tehdä poistoja itse asiassa ajasta iankaikkisuuteen. Jos yksityinen yritys tekisi samoin, pantaisiin johtajat hallituksineen linnaan alta aikayksikön.

Väärentämisen seuraukset ovat karmeat. Esimerkiksi viime vuonna Helsingin tuloslaskelmassa tilikauden tulos osoitti voittoa 310,4 miljoonaa euroa. Totuus on aivan toisenlainen.

Vero- ja toimintatulot olivat 5 834,0 miljoonaa, satunaisia tuloja oli 40,2 miljoonaa ja omaisuuden myynnistä tuli puhdasta voittoa 154,4 miljoonaa joten tulot olivat yhteensä 6 028,6 miljoonaa euroa. Siitä maksettiin kuluja yhteensä 5 010,9 miljoonaa ja tilikauden voitoksi jäi 1 017,7 miljoonaa euroa. Sen ja vähän päälle kaupunki käytti investointeihin eli huikeat 1 090,6 miljoonaa euroa. Puuttuva osa 72,5 miljoonaa euroa otettiin rahastoista.

Kirjanpitoväärennökset johtavat harhaan ja mahdollistavat väärän taloudenhoidon. Esimerkiksi kaudella 2005–2011 Helsingin tulot lisääntyivät 61,7 ja toimintamenot 56,7 prosenttia, mutta investoinnit lisääntyivät – palvelujen kustannuksella – tosi reippaasti eli peräti 157,7 prosenttia. Sikamaista!

o o o

Kaikki nämä harhaanjohtamisen järjestelmät ovat huippuasiantuntijoiden käsialaa. Ne ovat tarkasti harkittuja. Niillä on vain yksi sikamainen tavoite: tavallisilta palkansaajilta ja jopa mökin mummoltakin on ryövättävä jokainen mahdollinen sentti.

Tähän saadaan muutos vain työläisten yhteisvoimin.

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.