sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Naapurisuhteet


Onko suunta muuttunut?

Kokoomuksen edellinen presidentti Juho Kustaa Paasikivi totesi sodan jälkeen, että katsomalla karttaa näemme maamme geopoliittisen aseman. Sille emme voi mitään. Se on myönnettävä, sillä ”tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”.  Siitä asti Suomen ulkopolitiikassa on toistettu ja toteutettu hyviä suhteita naapureihin. Sen ansiosta Suomi on rikastunut.     

Venäjän asevoimien komentajan Suomen vierailulla pitämä erittäin maltillisesta puheesta media tekemällä teki jonkinlaisen idästä uhkia tihkuvan vihapuheen. Siihen ansaan menivät kaikki, vaikka valtamedia ei puhetta julkaissut ja vaikka vain kovin harva toimittaja on sen lukenut. Se on kuitenkin julkaistu sosiaalisessa mediassa, josta vain ani harva on sen löytänyt ja vielä harvempi sen ajatuksella lukenut.  

Kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi mediassa on moneen kertaan toistettu presidentti Sauli Niinistöä myöden, että Suomi tekee (ulkopoliittiset ja puolustukselliset) päätöksensä itsenäisesti yhteistoiminnassa pohjoismaiden, EU:n mahdollisuuksien ja Naton kumppanuuden mukaan.

Tässä mediamyrskyssä ei sanottu sanaakaan hyvistä naapuruussuhteista.  Miksi? Onko ulkopoliittinen linja itänaapuriin muuttunut? Eikö tosiasioiden tunnustaminen enää merkitse mitään?
Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.