21.7.12

Nälkäisiä USA:ssa

USA:ssa 50 MILJOONAA NÄKEE NÄLKÄÄ

Kaikki television katsojat ovat varmasti huomanneet ja monet jopa seuranneetkin amerikkalaista suurin pudottaja sarjaa. Siinä amerikkalaiset päivittelivät amerikkalaisten lihavuutta. He kummastelivat sen syitä varsinkin, kun he samaan aikaan toteavat, että väestöstä joka kuudes näkee nälkää. Sen siis tietävät sekä lihavat että laihat. Asia ei kuitenkaan herättänyt sen kummempaa intohimoa. Toteamus riitti.

Jos uskomme näitä yhdysvaltalaisia, ja miksi emme uskoisi, niin mitä tarkoittaa joka kuudes? Se tarkoitta, että Yhdysvalloissa on 50 miljoonaa nälkäänäkevää ihmistä, joiden ihmisoikeuksiaan poljetaan raa’alla tavalla. Se ei kiinnosta kuin poliisia. Tosin emme tiedä, moniko 2,6 miljoonasta vankiloissa istuvasta tai 4 – 5 miljoonasta ehdonalaisessa olevasta on varastanut nälkäänsä. Sen kuitenkin tiedämme, että luvut väestöön suhteutettuna ovat maailmanhistorian kaikkien aikojen suurimmat.

Muun muassa näistä syistä Yhdysvalloissa vain ani harva saavuttaa 65 vuoden iän.

Nämä Yhdysvalloissa sorretut eivät kiinnosta ”demokraattista” hallintoa. Sen sijaan heitä kiinnostaa Syyria, jonka 23 miljoonainen väestö on ottanut miljoonan Yhdysvaltojen pommituksia ja kotoaan paennutta irakilaista. YK:n turvallisuusneuvosto ei ole antanut Yhdysvalloille lupaa Syyrian pommittamiseen. Eihän kukaan usko Yhdysvaltojen väitteisiin Syyrian kemiallisista aseista. Väitteisiin, joiden turvin Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin, jossa heti selvisi, ettei sen yhdelläkään väitteellä ollut mitään perää.

Maailman mediaa johdetaan röyhkeästi harhaa. Yhdysvaltojen sotaretket ovat kaukana sen maaperältä. Ne ovat öljy- ja aseteollisuuden mittava bisnes, mutta myös raakaa sisäpolitiikkaa. Sillä ohjataan mielenkiinto nälkä- ja muista sisäisistä ongelmista maapallon toisella puolella sitä muka uhkaaviin turvallisuusongelmiin.

Jää nähtäväksi kuinka kauan Yhdysvaltojen göbbelsmäinen valhepropaganda kykenee hallitsemaan kansaansa ja kuinka kauan maailma sietää sen rajatonta röyhkeyttä.
Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.