29.8.12

Amerikkalainen unelma

AMERIKKALAINEN UNELMA

Suunnilleen sata vuotta sitten syntyi mantra amerikkalaisesta unelmasta. Sitä on kaikin tavoin hellitty ja esitelty maailmalle. Tarkkasilmäiset ovat huomanneet, että se ei ole kasvanut eikä aikuistunut. Se on kokenut kätkytkuoleman.

Vankileirien saaristo

Presidentti Barack Obama kirjoitti viimevuoden viimeisenä päivänä lain (NDAA), jonka perusteella kenet tahansa ja milloin tahansa voidaan vangita määräämättömäksi ajaksi ilman syytteen nostamista ja oikeuden käyntiä. Kukaan ei ole enää turvassa hallinnon mielivallalta. Laki sallii väestön mielivaltaisen terroin.
 
Jos ja kun vankien määrä on kasvanut entiseen tapaan 2,8 prosenttia vuodessa, niin jo nyt ongelmana on kaikkien aikojen maailmanennätys 2,6 miljoonaa vankia. He ovat täyttäneet todella kurjat, ihmisoikeuksia halveksivat vankilat. Osaa vangeista kidutetaan pitämällä heitä jopa vuosia täydellisessä erityksessä. Vankiloiden tilanpuutteen vuoksi ehdonalaisessa vapaudessa on yli 5 miljoonaa tuomittua.
 
Ilta-Sanomat kertoo 17.2.12 käsittämättömän julmasta elinkautisesta vankeustuomiosta ilman armahdusmahdollisuutta, jonka sai 25-vuotias musta muslimimies. Toisin kuin meillä, elinkautinen tarkoittaa elinkautista. Tuomion tekee erityisen julmaksi, täysi epäinhimilliseksi eristys. Se on yksinäisyyttä ilman vieraita, ilman puhelinoikeutta ja kosketusta muihin vankeihin. Vanki joutuu olemaan yksi sellissään 23 tuntia vuorokaudessa. Hän saa ulkoilla vain tunnin päivässä ja senkin eristetyllä pihalla. Lienee selvää, että tämän kidutuksen seurauksena hän menettää järkensä. 
 
Tuomio tuli epäonnistuneesta itsemurha-aikomuksesta matkustajakoneessa – paratiisista tuli painajainen todellinen helvetti.
 
50 miljoonaa näkee nälkää
 
Televisiossa on pyörinyt amerikkalaista sarja ”suurin pudottaja”. Siinä amerikkalaiset päivittelivät lihavuuttaan. He kummastelivat sen syitä varsinkin, kun samaan aikaan väestöstä joka kuudes näkee nälkää. Asia ei herättänyt sen kummempaa keskustelua. Toteamus riitti
 
Jos uskomme näitä yhdysvaltalaisia, ja miksi emme uskoisi, niin mitä tarkoittaa joka kuudes? Se on 17 sadasta - siis 50 miljoonaa nälkäänäkevää, joiden ihmisoikeuksiaan poljetaan julmalla tavalla. Se ei kiinnosta kuin poliisia. Tosin emme tiedä, moniko vankiloissa istuvasta tai ehdonalaisessa olevasta on varastanut nälkäänsä.
 
Muun muassa näistä syistä Yhdysvalloissa ani harva saavuttaa 65 vuoden iän. Nämä sorretut eivät kiinnosta ”demokraattista” hallintoa. Sen sijaan heitä kiinnostaa Syyria, jonka 23 miljoonainen väestö on ottanut miljoonan Yhdysvaltojen pommituksia kotoaan paennutta irakilaista. YK:n turvallisuusneuvosto ei ole antanut Yhdysvalloille lupaa Syyrian pommittamiseen.
 
Maailman mediaa johdetaan röyhkeästi harhaa. Yhdysvaltojen sotaretket ovat kaukana sen omalta maaperältä. Ne ovat öljy- ja aseteollisuuden mittava bisnes ja raakaa sisäpolitiikkaa. Sillä ohjataan mielenkiinto nälkä- ja muista sisäisistä ongelmista maapallon toisella puolella sitä muka uhkaaviin turvallisuusongelmiin.
 
Jää nähtäväksi kuinka kauan Yhdysvaltojen göbbelsmäinen valhepropaganda kykenee hallitsemaan kansaansa ja kuinka kauan maailma sietää sen rajatonta röyhkeyttä.
 
Kaukotappaminen
 
Helsingin Sanomat (HS) kirjoitti (23.7.) pääkirjoituksessaan ”Kaukotappaminen haastaa Yhdysvaltain moraalia” ja kertoo The New York Timesiin viitaten, että Yhdysvalloissa tehdään joka tiistai päätökset kuka kulloinkin tappolistalle valituista tapetaan huipputeknisillä miehittämättömillä lentokoneilla ja ohjuksilla. HS:n mukaan listalla ovat ”al-Qaidan, Talebanin tai vastaavien ryhmien toimijoita”. HS ei ole huomannut, että sekin todistaa Yhdysvaltojen moraalittomuutta eikä sitä, että ”toimijat” voivat tarkoittaa ketä tahansa.
 
Helsingin Sanomat kysyi ”Millä ehdoilla oikeusvaltio saa tappaa ihmisiä?”. Oikeusvaltiossa vastaus on yksiselitteinen; ei millään ja kaikkein vähiten vieraiden maiden alueilla! Mutta Yhdysvalloilla on kehittyneiden teollisuusmaiden kurjuudesta syntyvä maailmaennätys.
 
Presidentti George W. Bush totesi 2002 valtakunnan tilaa koskevassa puheessaan, että Yhdysvalloissa on yli 65 vuotiaita 12 sadasta. Samoin tulee olemaan myös vuonna 2050. Euroopassa heitä on 18 sadasta. Näin Eurooppaan verraten USA:ssa ennen 65 vuoden ikää 17 miljoonaa ihmistä ajetaan enneaikaisesti hautaan.
 
USA on militaristinen valtio, joka käy jatkuvasti eri puolilla maailmaa paikallissotia ja miehittää 136 maata. Niissä sillä on yli 700 sotilastukikohtaa, joissa on raskasta sotakalustoa ja viisisataatuhatta sotilasta. Ne turvaavat Yhdysvaltojen kansallisia etuja. Mutta - mitkä ovat sellaisia kansallisia etuja, joita ei ole muillakin maailman mailla? Mistä tulee Yhdysvaltojen etuoikeus, jonka kansainvälinen yhteisö hyväksyy?!
 
Yhdysvallat ei siis ole oikeus- vaan moraaliton militaristinen poliisivaltio, joka käyttää häikäilemättä omankäden oikeutta. Paljoa aikaa ei ole kulunut siitä, kun Yhdysvaltojen militaristisen poliisivaltion presidentti Barack Obama antoi määräyksen, että Osaman Bin Laden on tapettava. Presidentti itse asettui television ääreen seuraamaan, kun hänen käskynsä aseettoman miehen murhasta toteutettiin toisella puolella maapalloa. Mistä ja keneltä USA:n presidentti on saanut oikeuden määrätä kenet tahansa tapettavaksi? Oletetun Bin Ladenin murha oli julkisena ennen kuulumaton ja röyhkeydessään vertaansa vailla. Miksi kansainvälinen yhteisö sallii Yhdysvaltojen harjoittaman jatkuvan tappamisen?
       
Yhdysvaltojen vieraiden maiden miehittäminen, jatkuva lennokeilla ja ohjuksilla kaukotappaminen ovat moraalitonta ja rikollista. Se on tuomittavaa yhden suurvallan harjoittamaa muiden maiden riistoa, globaalia valtioterrorismia.

 
Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.