LEIKATAAN,
LEIKATAAN – MUTTA MIKSI?
Lokakuun lopulla Helsingin
Sanomissa kysyttiin miksi aina pitää leikata. Suorastaan riemusta kiljuen
puolensivun otsikko huuti tutkivan journalismin ilosanomaa, mutta toisin kävi.
Artikkeli sortui tavanomaisiin latteuksiin. Se ei kyennyt vastaamaan asettamaansa
kysymykseen. Jutussa sanottiin, että sanonta ennen kaikki oli paremmin, on
pötyä. Jos tästä uskosta luovutaan, hyvinvointi lisääntyy tulevaisuudessakin
ihan itsestään!
Artikkelissa väitettiin, että
julkiset palvelut sairastavat ”Baumolin tautia”, jonka vuoksi julkiset
kustannukset kasvavat muita kustannuksia nopeammin. Sitä Baumol ei väittänyt,
vaikka hänen ajatuksensa on muuten tyystin idioottimainen. Se väittää, että jos
tuottavuus ja palkat kasvavat useilla talouden aloilla, joudutaan palkkoja nostamaan
myös aloilla, joilla tuottavuus ei ole kasvanut. Tämän teorian virhe on siinä,
että tuottavuus ja palkat ovat toisistaan riippumattomia. Työantajat
huolehtivat tuottavuudesta ja ay-liike palkoista.
Tuottavuus kasvoi 80-luvulla
keskimäärin 5,0 % vuodessa, mutta tuotannon ja pääomien viennin vuoksi
2000-luvulla tuottavuus kasvoi enää 2,2 % vuodessa. Romahtaneen tuotannon,
tuottavuuden ja pääomien viennin sekä niistä aiheutuneen työttömyyden
seurauksena ay-liike on vajonnut syvään apatiaan. Työnantajat vievät
ay-liikettä kuin pässiä narussa.
Siksi jo vuonna 2011 noin 1,3
miljoonan palkansaajan vuosipalkoista oli puolet pois. Heiltä puuttui yli puolet
normaalista työajasta ja niiden palkat, sekä vastaavat verot, tel- ja
sotumaksut. Nämä pätkätyöläiset tienasivat vuodessa keskimäärin 8 658 euroa
– 722 euroa kuukaudessa!
Vuonna 1990 ulkomaisen työn osuus
lopputuotteiden valmistuksessa oli 24 %, mutta tavaroiden yli rajojen
tapahtuvan vapaan liikkumisen vuoksi vuonna 2011 ulkomaisen työn osuus oli 41
%. Tuona aikana bkt kasvoi lähes 1,2 kertaiseksi, mutta tuonti yli 2,6
kertaiseksi.
Vuodesta 1990 tuonnin hurja kasvu,
tuotannon ja tuottavuuden lasku leikkasivat työllisyydestä 320 000 täyttä
työvuotta, joka on henkeä kohti 1765 työtuntia. Ne ovat henkilötyövuosia, jotka
nostivat (1990 työttömiä oli 200 000) työn puutteen 540 000
työvuoteen. Sen lisäksi tulee työläisten määrän kasvu, joka nostaa työn
puutteen ainakin 650 000 täyteen työvuoteen. Työn puute on
kolminkertaistunut siitäkin huolimatta, että 90-luvun alussa yritys- ja pääomavero
alennettiin puoleen ja osinkovero poistettiin kokonaan. Näiden lisäksi
2000-luvulla on leikattu nollaan asti varallisuusvero ja yritysten
kelamaksut.
Rinnan tämän kurjuuden lisäyksen
kanssa vuoden 1990 jälkeen on leikattu suurituloisten verot. Niiden seurauksena
vuonna 2010 todellinen kokonaisveroaste
oli 35,2 %. Veroasteen jyrkkä lasku salattiin väittämällä kolmenkymmenen vuoden
jälkeen tel-maksuja veroksi. Tel-maksuilla ei ole, eikä ole koskaan ollut
mitään tekemistä verojen kanssa. Ne ovat palkansaajan ja vakuutusyhtiöiden
välinen asia. Nimittämällä tel-maksuja veroksi, veroaste saatiin keinotekoisesti
nousemaan takaisin yli 44 prosentin.
Yritysten
verohelpotukset
eivät siis ole tuoneet työllisyyttä. On käynyt päinvastoin. Suurpääoman
helliminen ei ole loppunut tähän. Se jatkuu kaikilla alueilla.
Viimevuonna luonnollisten henkilöiden
tuloveroaste laski kaikissa veroluokissa. Alle
35 000 euron tuloluokissa tuloveroaste laski 0,7 prosenttiyksikköä, vuodessa
keskimäärin 124 euroa/henkilö. Viidessä korkeampien tulojen luokissa veroaste
laski 1,1–3,0 prosenttiyksikköä, vuodessa keskimäärin 438–6273 euroa/henkilö, mutta
korkeimmassa tuloluokassa veroaste laski 4,0 prosenttiyksikköä, vuodessa keskimäärin
33 297 euroa/henkilö. Tämä on uskomattoman raakaa peliä.
Yhteen laskien eri tuloluokkien tuloverohelpotusten
vuoksi julkinen talous menetti viimevuonna verotuloja 1,45 miljardia euroa.
Tämä politiikka väistämättä johtaa ahdinkoon, jossa hallitus ilmoittaa, että
nyt on ”pakko” nostaa välillisiä veroja. Hallitus varmasti luottaa siihen, että
kansan nälkävyössä on vielä reikiä, kiristämisen varaa. Se uskoo ja luottaa
siihen, että kansa tyytyy ja alistuu suuremmin purnaamatta.
Hallitus uskoo, että sen
politiikka toimii myös jatkossa. Ensin leikataan salakavalasti suurten tulojen
verotusta julkeasti ja julmasti, sen jälkeen pitää leikata menoja, että jatkossa
rahat riittäisivät myös yritysten ja suurituloisten jatkuviin verohelpotuksiin.
Menoja on leikattava lisää myös jatkuvan työn, työtuntien vähenemisen vuoksi.
Näköpiirissä olevan kurjuuden
lisääntyminen lisää kansan stressiä ja alkoholin kulutusta, jotka julkisten työllisyyden
ja palvelujen heikentymisen kanssa leikkaavat elinmahdollisuuksia. Yhdessä ne kiistatta
lyhentävät väestön elinaikaa eikä tulevaisuudessa väestö ikäänny vaan
nuorenee!
Hyvinvointi voi lisääntyä myös
tulevaisuudessa jos luovutaan uskosta, että
ennen kaikki oli paremmin. Moinen väite on pöyristyttävä, sillä pelkkä usko ei
ole koskaan riittänyt. Hyvinvointia on rakennettu vain luokkatietoisen
työväenliikkeen voimalla. Nyt kun luokkatietoisuus on hävitetty, uskalletaan
leikata ja ohjata leikkausten tulokset Suuren Rahan kirstuihin!
Kai Kontturi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.