keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Leikataan - mutta miksi?


LEIKATAAN, LEIKATAAN – MUTTA MIKSI?
Lokakuun lopulla Helsingin Sanomissa kysyttiin miksi aina pitää leikata. Suorastaan riemusta kiljuen puolensivun otsikko huuti tutkivan journalismin ilosanomaa, mutta toisin kävi. Artikkeli sortui tavanomaisiin latteuksiin. Se ei kyennyt vastaamaan asettamaansa kysymykseen. Jutussa sanottiin, että sanonta ennen kaikki oli paremmin, on pötyä. Jos tästä uskosta luovutaan, hyvinvointi lisääntyy tulevaisuudessakin ihan itsestään!
Artikkelissa väitettiin, että julkiset palvelut sairastavat ”Baumolin tautia”, jonka vuoksi julkiset kustannukset kasvavat muita kustannuksia nopeammin. Sitä Baumol ei väittänyt, vaikka hänen ajatuksensa on muuten tyystin idioottimainen. Se väittää, että jos tuottavuus ja palkat kasvavat useilla talouden aloilla, joudutaan palkkoja nostamaan myös aloilla, joilla tuottavuus ei ole kasvanut. Tämän teorian virhe on siinä, että tuottavuus ja palkat ovat toisistaan riippumattomia. Työantajat huolehtivat tuottavuudesta ja ay-liike palkoista. 
Tuottavuus kasvoi 80-luvulla keskimäärin 5,0 % vuodessa, mutta tuotannon ja pääomien viennin vuoksi 2000-luvulla tuottavuus kasvoi enää 2,2 % vuodessa. Romahtaneen tuotannon, tuottavuuden ja pääomien viennin sekä niistä aiheutuneen työttömyyden seurauksena ay-liike on vajonnut syvään apatiaan. Työnantajat vievät ay-liikettä kuin pässiä narussa.
Siksi jo vuonna 2011 noin 1,3 miljoonan palkansaajan vuosipalkoista oli puolet pois. Heiltä puuttui yli puolet normaalista työajasta ja niiden palkat, sekä vastaavat verot, tel- ja sotumaksut. Nämä pätkätyöläiset tienasivat vuodessa keskimäärin 8 658 euroa – 722 euroa kuukaudessa!
Vuonna 1990 ulkomaisen työn osuus lopputuotteiden valmistuksessa oli 24 %, mutta tavaroiden yli rajojen tapahtuvan vapaan liikkumisen vuoksi vuonna 2011 ulkomaisen työn osuus oli 41 %. Tuona aikana bkt kasvoi lähes 1,2 kertaiseksi, mutta tuonti yli 2,6 kertaiseksi.
Vuodesta 1990 tuonnin hurja kasvu, tuotannon ja tuottavuuden lasku leikkasivat työllisyydestä 320 000 täyttä työvuotta, joka on henkeä kohti 1765 työtuntia. Ne ovat henkilötyövuosia, jotka nostivat (1990 työttömiä oli 200 000) työn puutteen 540 000 työvuoteen. Sen lisäksi tulee työläisten määrän kasvu, joka nostaa työn puutteen ainakin 650 000 täyteen työvuoteen. Työn puute on kolminkertaistunut siitäkin huolimatta, että 90-luvun alussa yritys- ja pääomavero alennettiin puoleen ja osinkovero poistettiin kokonaan. Näiden lisäksi 2000-luvulla on leikattu nollaan asti varallisuusvero ja yritysten kelamaksut. 
Rinnan tämän kurjuuden lisäyksen kanssa vuoden 1990 jälkeen on leikattu suurituloisten verot. Niiden seurauksena vuonna 2010 todellinen kokonaisveroaste oli 35,2 %. Veroasteen jyrkkä lasku salattiin väittämällä kolmenkymmenen vuoden jälkeen tel-maksuja veroksi. Tel-maksuilla ei ole, eikä ole koskaan ollut mitään tekemistä verojen kanssa. Ne ovat palkansaajan ja vakuutusyhtiöiden välinen asia. Nimittämällä tel-maksuja veroksi, veroaste saatiin keinotekoisesti nousemaan takaisin yli 44 prosentin.
Yritysten verohelpotukset eivät siis ole tuoneet työllisyyttä. On käynyt päinvastoin. Suurpääoman helliminen ei ole loppunut tähän. Se jatkuu kaikilla alueilla.  
Viimevuonna luonnollisten henkilöiden tuloveroaste laski kaikissa veroluokissa. Alle 35 000 euron tuloluokissa tuloveroaste laski 0,7 prosenttiyksikköä, vuodessa keskimäärin 124 euroa/henkilö. Viidessä korkeampien tulojen luokissa veroaste laski 1,1–3,0 prosenttiyksikköä, vuodessa keskimäärin 438–6273 euroa/henkilö, mutta korkeimmassa tuloluokassa veroaste laski 4,0 prosenttiyksikköä, vuodessa keskimäärin 33 297 euroa/henkilö. Tämä on uskomattoman raakaa peliä. 
Yhteen laskien eri tuloluokkien tuloverohelpotusten vuoksi julkinen talous menetti viimevuonna verotuloja 1,45 miljardia euroa. Tämä politiikka väistämättä johtaa ahdinkoon, jossa hallitus ilmoittaa, että nyt on ”pakko” nostaa välillisiä veroja. Hallitus varmasti luottaa siihen, että kansan nälkävyössä on vielä reikiä, kiristämisen varaa. Se uskoo ja luottaa siihen, että kansa tyytyy ja alistuu suuremmin purnaamatta. 
Hallitus uskoo, että sen politiikka toimii myös jatkossa. Ensin leikataan salakavalasti suurten tulojen verotusta julkeasti ja julmasti, sen jälkeen pitää leikata menoja, että jatkossa rahat riittäisivät myös yritysten ja suurituloisten jatkuviin verohelpotuksiin. Menoja on leikattava lisää myös jatkuvan työn, työtuntien vähenemisen vuoksi.
Näköpiirissä olevan kurjuuden lisääntyminen lisää kansan stressiä ja alkoholin kulutusta, jotka julkisten työllisyyden ja palvelujen heikentymisen kanssa leikkaavat elinmahdollisuuksia. Yhdessä ne kiistatta lyhentävät väestön elinaikaa eikä tulevaisuudessa väestö ikäänny vaan nuorenee! 
Hyvinvointi voi lisääntyä myös tulevaisuudessa jos luovutaan uskosta, että ennen kaikki oli paremmin. Moinen väite on pöyristyttävä, sillä pelkkä usko ei ole koskaan riittänyt. Hyvinvointia on rakennettu vain luokkatietoisen työväenliikkeen voimalla. Nyt kun luokkatietoisuus on hävitetty, uskalletaan leikata ja ohjata leikkausten tulokset Suuren Rahan kirstuihin!
Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.