lauantai 27. huhtikuuta 2013

Himanen


Mihin itsekunnioitus on kadonnut?

Luulisi, että jokainen itseään kunnioittava tiedemies suhtautuu kriittisesti lähdeaineistoonsa. Nyky-Suomessa kritiikittömyys ja itsekunnioituksen puute näyttää olevan maan tapa. Myös Pekka Himanen kuuluu kritiikittömien joukkoon. Hänelle näyttää kelpaavan politiikan tuottamat ainekset.

Sinisen kirjan alussa otsikon Hyvinvointivaltion kestävyysvajeen lukuja Suomessa hän esittää ikääntymisen lukujen yhdeksi tekijäksi. Jos Himanen olisi viitsinyt katsoa väestötilastoja, hän olisi joutunut ihmettelemään mihin perustuu Tilastokeskuksen 2012 ennuste, kun sen mukaan vuonna 2040 jokainen 1960–75 syntynyt olisi maassa ja elossa, ja 80 vuotta täyttäneitäkin olisi nykyiseen verraten kaksinkertainen määrä.

Tarkistuksen jälkeen hän olisi huomannut, että vanhushuoltosuhde 2:1 onkin lähes 5:1. Himanen olisi huomannut, että 2040 se on kevyempi kuin vuonna 2010. Samalla ikääntymisestä aiheutuvat hoito- ja hoivakulut, sekä vero ja eläkemaksupaineet ovat nykyistä pienemmät. Ikääntyminen ei aiheuta talouteen mitään erityisiä paineita eikä kestävyysvajetta, kun väestö ei ikäänny vaan nuorenee!

Mikäli Tilastokeskuksen hurja maahanmuuttoennuste toteutuu, vuonna 2011–40 maahan on tullut, noin 680 tuhatta työikäistä, joiden ansiosta 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä laskee nykyisestä 17,5 prosentista 13,0 prosenttiin. Väestörakenne ei aiheuta kestävyysvajetta.

Sinisessä kirjassa Himanen osoittaa ongelmaksi kaikkien tietämän hitaan talouskasvun, kun bruttokansantuote ja työn tuottavuus kasvaisivat suunnilleen samaa 1,5 prosentin tahtia vuodessa. Se tarkoittaisi, että vuoden 2030 bkt:n tuottamiseen tarvittaisiin noin 4,1 miljardia työtuntia, 2,3 miljoonaa henkilötyövuotta. Kun pöllön väestöennusteen mukaan työvoimaa on maahanmuuttajien kanssa tarjolla 5,5 miljardia työtuntia 3,1 miljoonaa henkeä, niin työttömyyteen haaskaantuu 1,4 miljardia työtuntia, 790 tuhatta työvuotta! Todellisuudessa tilanne on tätä merkittävästi huonompi, sillä tilastoihin on salakuljetettu runsain mitoin tekemättömiä haamutunteja. Siksi myös todellinen työn tuottavuus näyttää todellisuutta pienemmältä.

Tässä Himanen kuitenkin esittää, että talouskasvu voidaan tuplata tarttumalla voimakkaasti kolmeen talouskasvun lähteeseen; globaaliin verkostoitumiseen, informationaaliseen tuottavuuskasvuun ja panostamalla voimakkaasti hyvinvoiviin osaajiin, jotka pystyvät jatkuvasti oppimaan globaalissa arvoverkossa korkeamman lisäarvon työtehtäviä. Tämä on idioottimaisuutta, jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa – lukuun ottamatta Kataisen siitä antamaa rahakasta jatkotilausta.

Jos Himanen pitää kiinni 10 miljardin euron kestävyysvajeesta, niin ne tulevat yhtäältä valtion harjoittamasta yritysten, pääoma- ja suurien tulojen kevyestä verotuksesta sekä hurjista yritystukien jaosta ja toisaalta työn puutteesta; pitkäaikaistyöttömyydestä ja lähes 1,3 miljoonan pienipalkkaisen vaajatyöllisen pätkätöistä.

Himanen ei ole kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että ongelmien syynä on yritysten ainoa tehtävä. Niiden on tuotettava voittoa. Tämä ja Himasen hahmottelema tulevaisuuden kestävän kehityksen malli (arvokas elämä, kestävä hyvinvointi, kestävä ekologisuus, kestävä talous) ovat sen kanssa alituisessa, jopa jyrkässä ristiriidassa. Tässä ristiriidassa ylikansallisten ja kansallisten suuryritysten ja -pankkien taloudellinen mahti on jo niin suuri, että niiden omistajuuden suhteen poliittinen johtajuus toimii vain, jos ne tuottavat niille voittoa.

Tulevaisuuden ongelmia ei hoideta Himasen hölynpölyllä ja budjetin kestävyysvajeetkin hoidetaan, jos kansa sallii, vain matkimalla Lipposen hallitusta ja sen raakkaa leikkauspolitiikkaa. Talouden kasvavia ongelmia ei yksinkertaisesti voi ratkaista vapaakaupan oloissa. Siksi on hyödyllistä pohtia siitä luopumista. Vasta kun sen on toteutettu, voidaan miettiä todellista tulevaisuuden kestävää kehitystä.

Tänään itseään kunnioittavia tutkijoita on kovin vähän, josta järjettömän väestöennusteen yleinen, kaiken kattava hyväksyminen on räikeä esimerkki. Nykytiedon valossa Himasen Sininen kirja ja kestävän kasvun hanke ovat täysin tyhjänpäiväistä ja vakava uhka rehelliselle, tuottavalla tutkimukselle.

Kai Kontturi