Mihin
itsekunnioitus on kadonnut?
Luulisi,
että jokainen itseään kunnioittava tiedemies suhtautuu kriittisesti
lähdeaineistoonsa. Nyky-Suomessa kritiikittömyys ja itsekunnioituksen puute
näyttää olevan maan tapa. Myös Pekka Himanen kuuluu kritiikittömien joukkoon.
Hänelle näyttää kelpaavan politiikan tuottamat ainekset.
Sinisen
kirjan alussa otsikon Hyvinvointivaltion kestävyysvajeen lukuja Suomessa hän
esittää ikääntymisen lukujen yhdeksi tekijäksi. Jos Himanen olisi viitsinyt
katsoa väestötilastoja, hän olisi joutunut ihmettelemään mihin perustuu Tilastokeskuksen
2012 ennuste, kun sen mukaan vuonna 2040 jokainen 1960–75 syntynyt olisi maassa
ja elossa, ja 80 vuotta täyttäneitäkin olisi nykyiseen verraten kaksinkertainen
määrä.
Tarkistuksen
jälkeen hän olisi huomannut, että vanhushuoltosuhde 2:1 onkin lähes 5:1.
Himanen olisi huomannut, että 2040 se on kevyempi kuin vuonna 2010. Samalla
ikääntymisestä aiheutuvat hoito- ja hoivakulut, sekä vero ja eläkemaksupaineet
ovat nykyistä pienemmät. Ikääntyminen ei aiheuta talouteen mitään erityisiä paineita
eikä kestävyysvajetta, kun väestö ei ikäänny vaan nuorenee!
Mikäli
Tilastokeskuksen hurja maahanmuuttoennuste toteutuu, vuonna 2011–40 maahan on
tullut, noin 680 tuhatta työikäistä, joiden ansiosta 65 vuotta täyttäneiden
osuus väestöstä laskee nykyisestä 17,5 prosentista 13,0 prosenttiin. Väestörakenne
ei aiheuta kestävyysvajetta.
Sinisessä
kirjassa Himanen osoittaa ongelmaksi kaikkien tietämän hitaan talouskasvun, kun
bruttokansantuote ja työn tuottavuus kasvaisivat suunnilleen samaa 1,5
prosentin tahtia vuodessa. Se tarkoittaisi, että vuoden 2030 bkt:n tuottamiseen
tarvittaisiin noin 4,1 miljardia työtuntia, 2,3 miljoonaa henkilötyövuotta. Kun
pöllön väestöennusteen mukaan työvoimaa on maahanmuuttajien kanssa tarjolla 5,5
miljardia työtuntia 3,1 miljoonaa henkeä, niin työttömyyteen haaskaantuu 1,4
miljardia työtuntia, 790 tuhatta työvuotta! Todellisuudessa tilanne on tätä merkittävästi
huonompi, sillä tilastoihin on salakuljetettu runsain mitoin tekemättömiä
haamutunteja. Siksi myös todellinen työn tuottavuus näyttää todellisuutta
pienemmältä.
Tässä
Himanen kuitenkin esittää, että talouskasvu voidaan tuplata tarttumalla
voimakkaasti kolmeen talouskasvun lähteeseen; globaaliin verkostoitumiseen,
informationaaliseen tuottavuuskasvuun ja panostamalla voimakkaasti hyvinvoiviin
osaajiin, jotka pystyvät jatkuvasti oppimaan globaalissa arvoverkossa
korkeamman lisäarvon työtehtäviä. Tämä on idioottimaisuutta, jolla ei ole
mitään tekemistä minkään kanssa – lukuun ottamatta Kataisen siitä antamaa
rahakasta jatkotilausta.
Jos
Himanen pitää kiinni 10 miljardin euron kestävyysvajeesta, niin ne tulevat
yhtäältä valtion harjoittamasta yritysten, pääoma- ja suurien tulojen kevyestä
verotuksesta sekä hurjista yritystukien jaosta ja toisaalta työn puutteesta;
pitkäaikaistyöttömyydestä ja lähes 1,3 miljoonan pienipalkkaisen vaajatyöllisen
pätkätöistä.
Himanen
ei ole kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että ongelmien syynä on yritysten
ainoa tehtävä. Niiden on tuotettava voittoa. Tämä ja Himasen hahmottelema tulevaisuuden
kestävän kehityksen malli (arvokas elämä, kestävä hyvinvointi, kestävä
ekologisuus, kestävä talous) ovat sen kanssa alituisessa, jopa jyrkässä
ristiriidassa. Tässä ristiriidassa ylikansallisten ja kansallisten suuryritysten
ja -pankkien taloudellinen mahti on jo niin suuri, että niiden omistajuuden suhteen
poliittinen johtajuus toimii vain, jos ne tuottavat niille voittoa.
Tulevaisuuden
ongelmia ei hoideta Himasen hölynpölyllä ja budjetin kestävyysvajeetkin
hoidetaan, jos kansa sallii, vain matkimalla Lipposen hallitusta ja sen raakkaa
leikkauspolitiikkaa. Talouden kasvavia ongelmia ei yksinkertaisesti voi
ratkaista vapaakaupan oloissa. Siksi on hyödyllistä pohtia siitä luopumista.
Vasta kun sen on toteutettu, voidaan miettiä todellista tulevaisuuden kestävää
kehitystä.
Tänään
itseään kunnioittavia tutkijoita on kovin vähän, josta järjettömän väestöennusteen
yleinen, kaiken kattava hyväksyminen on räikeä esimerkki. Nykytiedon valossa
Himasen Sininen kirja ja kestävän kasvun hanke ovat täysin tyhjänpäiväistä ja
vakava uhka rehelliselle, tuottavalla tutkimukselle.
Kai
Kontturi
