29.7.13

Työttömyystilasto - hevonpaskaa


Työttömyystilasto – tosi vai hevonpaskaa

Verkkomediassa (26.7.2013) toimittaja Riikka Söyring kertoo, että New York Postissa USA:n työvoimatilastoja laskevaa virastoa vuosina 2008–2012 johtanut Keith Hall arvioi heidän työvoimatilastojen olevan hevonpaskaa.

Meillä Tilastokeskus on kerää ja ylläpitää virallisia tilastoja. Niillä se levittää maailmalle väärää ja todella reippaasti kaunisteltua tietoa. EU aikana tilanne on mennyt aivan hulluksi. Todella tärkeät tilastot ovat sellaista paskaa, että heikkopäistä hirvittää.

Virallinen työttömyysaste vuonna 2012 USA:ssa oli 7,6, mutta Keith Hallin mukaan oikeammin 10,6 prosenttia. Meillä Tilastokeskuksen mukaan se oli 7,9, mutta Työ- ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan 11,1 prosenttia. Tosiasiassa nämä prosentit eivät ole työttömyysprosentteja. Ne eivät kuvaa työn vaan ainoastaan työpaikkojen puutetta ja sekin on pelkkää hevonpaskaa.

EU:n käskystä työllisyyden tilastoinnissa siirryttiin todellisista tunneista työvoimatutkimukseen, jolla gallupin tyyliin ihmisiltä vain kysellään miten menee. Heti uuden systeemin alussa tehtyjen työtuntien määrää kasvatettiin hurjalla 7 prosentin määrällä tekemättömiä haamutunteja. Sillä tasolla ne ovat pysyneet kymmenisen vuotta, mutta 2009 niiden määrä alkoi kasvaa. Vuonna 2012 haamuja oli jo lähes 15 prosenttia.

Työvoimaa meillä on 5 028 miljoonaa tuntia. Tilastokeskus mukaan viime vuonna haamujen kanssa tehtiin töitä 4 232 miljoonaa tuntia. Näiden työtuntien mukaan työn tuottavuus laski 0,7 prosenttia edellisestä vuodesta. Maan historian aikana niin on käynyt vain kaksi kertaa aikaisemmin; vuosina 2008 ja 2009. Näiden työtuntien perusteella työttömyysaste olisi ollut 15,8 prosenttia.

Todellisuus on kuitenkin toinen, paljon rumempi. 2000-luvun alussa työn tuottavuus romahti. Se on ollut vain alle puolet 90-luvun tuottavuudesta. Se on kuitenkin aina ollut tuotantoa suurempi, joten työtä on tarvittu jatkuvasti entistä vähemmän. Kun viime vuoden virallisista työtunneista poistetaan haamut, tehdyiksi jää 3 692 miljoonaa tuntia. Sen mukaan työn tuottavuus kasvoi 1,6 prosenttia ja oikea työttömyysaste kasvoi 26,6 prosenttiin.

Lienee sanomattakin selvää, että kun todellinen työttömyysaste on 757 000 henkilötyövuotta (26,6 %), niin itseään kunnioittavat kapitalistit eikä heitä palvelevasta tukiverkosta kukaan ei suurin surminkaan myönnä näin katastrofaalisen tilanteen olemassaoloa. He tekevät kaikki temput, että kuva olisi kauniimpi. Varsin suosittua on pilkkoa normaali työaika pikku pätkiin. Näitä pikku pätkätöitä teki 1,3 miljoonaa palkkatyöläistä (47 % kaikista) ja saivat vuoden palkaksi 9 609 euroa!     

On harvinaista herkkua, kun joku Keith Hallin kaltainen vastuullinen virkamies sanoo virallisten työvoimatilastojen olevan pelkkää hevonpaskaa. Meiltä moiset sankarit puuttuvat, vaikka Tilastokeskus on väärällään samaa paskaa. Kun sankarit puuttuvat totuuden puhujat on helppo kivittää ja niin ihana yhteiskuntarauha säilyy kaikesta kurjuudesta huolimatta.

Kai Kontturi

23.7.13

Rohkeneeko kukaan?


Rohkeneeko kukaan mittaamaan?

Professori Vesa Kanniainen kirjoitti (HS 12.7), että EU:n ja rahaliiton hyötyjen mittaamisessa oikea tapa on katsoa miten ne ovat vaikuttaneet tulonmuodostukseen ja työttömyysasteeseen. Kirjoituksen lopuksi hän kysyi, että rohkeneeko joku tekemään siitä laskelman. Olen tehnyt niitä vuosittain iät ja ajat. Kun Tilastokeskuksen taulukoita järjestetään uudelleen mm. tuloslaskelmaksi ja samalla poistetaan kaikki virallisten tilastojen manipulointi, saadaan oikea kuva EU:n ja vapaakaupan seurauksista.

Ensiksi. Kansantalouden tuloslaskelmien 1990 ja 2010 vertailusta näkee kuinka (1) työttömyys on kasvanut rajusti, (2) varastojen kiertonopeus on hidastunut, (3) omaisuus- ja yrittäjätulot ovat kasvaneet tuotantoa ja palkkoja nopeammin, (4) julkisen talouden tuloja on [kilpailukyvyn nimissä] merkittävästi supistettu, (5) tuonnin kasvu on syrjäyttänyt työllistävää kotimarkkinatuotantoa, (6) uusinvestoinnit ovat romahtaneet, (7) pääomien vienti kasvoi [1845 %] räjähdysmäisesti.

Toiseksi. Palkkatyöntekijöiden tilanne on muuttunut radikaalisti. Ennen EU-kautta keskimääräinen työvuoden pituus oli 1765 työtuntia. Vuonna 2010 oli enää 1428 tuntia. EU:n aikana määrä- ja osa-aikatyöt ovat yleistyneet, joka on lyhentänyt työvuotta. Palkansaajista peräti 47 % teki vuodessa töitä 876 tuntia ja sai pakkaa 9 175 euroa.

Kolmanneksi. Tuotannon kasvu on EU:n aikana hidastunut ja Työministeriö arvioi Työvoima 2025 (2007) tutkimuksessa, että tuotannon kasvu edelleen hidastuu. Sen arviosta voi laskea, että 2030-luvulla tuotannon kasvu olisi enää kymmenesosa 1980-luvun kasvuun verraten. Myös tuottavuuden kasvu on EU-aikana romahtanut. Mikäli tuottavuus jää 2000-luvun kasvun tasolle, silloin työllisyys, työtunnit, voi säilyä nykytasolla. Mikäli vuoteen 2060 mennessä tuottavuus kasvaisi vain hieman tuotantoa nopeammin, niin työllisyys heikennee jatkuvasti niin, että täysinä työvuosina laskien kantaväestön työvoimasta on 6 kymmenestä työttömänä.

Neljänneksi. Tilastokeskuksen laatiman väestöennusteen mukaan väestö kasvaa 2060 mennessä noin 6,3 miljoonaan sen ansiosta, että 2011–2060 maahanmuutto on keskimäärin noin 17 000 vuodessa. Nämä kaikki maahanmuuttajat Tilastokeskus on kirjannut ennusteessaan 65 vuotta täyttäneiksi, vaikka vuosittain maahan muuttavat ovat työikäisiä. Kun tämä virhe korjataan, maahanmuuttajat lisäävät työikäisiä 850 tuhannella ja työvoimaa 700 tuhannella.  

Kun Tilastokeskuksen ennusteen tilastovirhe korjataan, vuoden 2060 työvoiman määrä kasvaa 2,8 miljoonasta 3,5 miljoonaan, vaikka työvoimaa tarvitaan nykyistä vähemmän. Jos korjattua ennustetta pidetään oikeana tai oikean suuntaisena, on lähes 7 kymmenestä työttömänä.  

Lopuksi. Kun suomalaisia kapitalisteja eivät tuotannolliset uusinvestoinnit Suomeen kiinnosta, niin miten ne kiinnostaisivat ulkomaisia kapitalisteja. Suomi ei ole kilpailukykyinen syrjäisen sijainnin, ilmaston ja maan sisäisten pitkien etäisyyksien vuoksi. Siksi tuotanto- ja logistiikkakustannukset ovat korkeat ja vievät maan hintakilpailukyvyn.

EU:sta ja eurosta ei ole ollut Suomelle kuin vahinkoa, vahinkoa, joka koko ajan kasvaa. Kuten professori Vesa Kanniainen aivan oikein epäilee, niin ehkä kukan ei rohkene laskea EU:n antia. Itse kunkin esteenä taittaa olla itsesäilytysvaisto, vaikka aavistetaan ja pelätään, että näköalat EU:n ja vapaakaupan oloissa ovat synkät.

Kai Kontturi

12.7.13

Molemmista päistä


Leikataan molemmista päistä – ensin tulot sitten menot

Hölmölässä liian lyhyttä peittoa päätettiin jatkaa. Alapäästä leikattiin pala ja ommeltiin yläpäähän. Sitten ihmeteltiin, kun peitto ei pidentynytkään. Meillä valtion budjetin sanotaan olevan haasteellisen, vaikka kuinka leikataan tuloja ja menoja niin raha ei riitä. Hölmölässä peitto ei lyhentynyt, mutta budjettipeitto lyhenee, kun sitä leikataan molemmista päistä. Hölmölässä oli hölmöjä, mutta mitä ovat ministerit, kun heidän järkensä ei yllä hölmöläisten tasolle?    

Suomen hallitus ei ole yksin. EU komissio, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki näyttävät toimivan kansalaisten kannalta poliittisen idiotismin uranuurtajina. Ennakkoehtoina EU vaati meiltä pääomien ja tavaroiden vapaan liikkumisen. Harri Holkerin (kok) ja Esko Ahon (kepu) hallitukset täyttivät ehdot. Siitä seurasi velkaa ulkomaille, pankkikriisi ja 50 000 yritystä katosi.

Lisäksi tähän tultaessa vapaakaupan vuoksi 150 000 suomalaista tuotantomaatilaa on lopetettu.

Kaiken tämän viisauden seurauksena työttömyys kasvoi pilviin. Työttömyyden vuoksi selitettiin, että kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi yritysten verokuormaa on kevennettävä. Ensi töiksi yritysten veroaste leikattiin puoleen. Esko Ahon (kepu) hallitus teki rajuimmat tulojen leikkaukset 1993. Yritys- ja osinkoverojen sekä myöhemmin tehdyn kelamaksujen leikkausten vuoksi valtio menettää tuloja 6,3 miljardia euro vuodessa.

Myöhemmin varallisuusverosta leikattiin sata prosenttia. Siitä kapitalistit saivat 200 miljoonaa euroa lahjaksi. Myös henkilöiden vuoden 2011 tuloluokkien veroasteita leikattiin. Siitä valtio menetti 1,5 miljardia, josta yli miljardi meni pienelle joukolle suurituloisia. Ensivuonna yritysten veroastetta lasketaan vielä lähes 20 prosenttia. Se antaa yrityksille miljardi euroa. Näin jopa heikkoina vuosina valtion tulojen menetykset ovat vähintään 9,0 miljardia euroa vuodessa.

Kaikki puheet kilpailukyvyn ja työllisyyden parantumisesta ovat osoittautuneet tyhjääkin tyhjemmiksi, häikäilemättömiksi valheiksi. Ne ovat kuitenkin pitäneet kansan rauhallisena, vaikka työttömyys on lisääntynyt. Vuonna 2011 työtunteja tehtiin virallisenkin tilaston mukaan hiukan vähemmän kuin 1985. Tosiasiassa työtunnit vähenivät kymmenen prosenttia, vaikka työvoima samaan aikaan lisääntyi 162 600 hengellä, kymmenen prosenttia.

Kilpailukyky ei riipu Suomen työvoimakustannuksista vaan maan syrjäisestä sijainnista, suuresta pinta-alasta, pitkistä matkoista ja kalliiksi tulevista rahdeista, epäedullisesta ilmastosta jne.. Näistä syistä maan pääomia vaativaan suurteollisuuteen ei investoi suomalaiset eivätkä ulkomaalaisetkaan kapitalistit. Heitä kiinnostaa paremmat olosuhteet keskellä tai lähellä suuria markkinoita.

Tulojen leikkausten jälkeen olemattomien teollisuusinvestointien vuoksi työllisyys ei lupauksista huolimatta parantunut. Siksi Paavo Lipposen (sd) hallitus aloitti rajut menojen leikkaukset. Raimo Sailaksen (sd) listan mukaan niitä tehtiin noin 11 miljardia euroa. Niiden jälkeen valtiolle syntyi ylijäämää.

Jyrki Kataisen (kok) hallitus pitää kiinni edeltäjiensä alhaisesta yritys- ja pääomaverojen linjasta, vaikka menot lisääntyvät mm. työttömyyden, rahanarvon heikentymisen, EU-maksujen ja toistuvien kriisien vuoksi. Jo nyt pankeille on lapioitu miljardeja tavallisten veronmaksajien euroja, eikä loppua ole näkyvissä. Kuluvan vuoden budjetin alijäämä on 7,5 miljardia euroa ja se kasvaa, kun kansantalous yskii, työ koko ajan vähenee ja työttömyys lisääntyy.    

Voi hyvällä syyllä pelätä, että Jutta Urpilainen (sd) on kohta tilanteessa, jossa hän ohittaa valtion ja kuntien menojen leikkauksissa Lipposen ennätykset. Taas ja tavan mukaan leikkausten selitykseksi riittää työllisyys, valtion velkaantumisen pysäyttäminen ja hyvinvointivaltion pelastaminen. 

Tässä puuhassa hallituksen enempää kuin eduskunnankaan mieleen ei juolahda, että suurpääoma tahkoaa koko ajan kasvavia voittoja, vaikka sillä on jo rahaa kaikki paikat väärällään. Heidän päähänsä ei pälkähdä sekään, että kaikki 1990 jälkeen yrityksille ja suurituloisille annetut täysin tuloksettomiksi osoittautuneet tuet sekä verojen helpotukset voitaisiin peruuttaa, eikä menojen leikkauksia tarvittaisi. Suurpääoman Herlinien, Ehrnroothien, Wahlroosien jne. kannalta ajatus on niin julma, että se tyrmätään perustelematta ja suoralta kädeltä; se ei ole mahdollista!    

Kaikki on mahdollista jos tahtoa riittää. Ensin on vain erottava eurosta ja EU:sta, rakennettava ulkomaisia suuryrityksiä vastaan rajasuoja maataloudelle ja pk-yrityksille. Sen jälkeen on helppo palauttaa yritys-, osinko- ja varallisuusverot sekä kelamaksut entiselle tasolle. On otettava riittävästi etäisyyttä globaalista kaikkea taloudellista toimintaa rajoittavasta suurpääomasta. Näistä koituisi vientiteollisuudelle jonkin verran vaikeuksia, mutta protektionismi suojaisi kotimarkkinat, elvyttäisi pk-yritysten tuotannon ja työllisyys paranisi. Näillä markkinoilla pienetkin voivat jotenkin pärjätä.

Pääomaliikkeille on pantava tiukat suitset. Suomalaisia pääomia oli maaliskuun 2013 lopulla ulkomaisissa yrityksissä suorina sijoituksina (oma pääoma) yli 110 miljardia. Annettuja lainoja ja talletuksia oli 159 miljardia ja arvopaperisijoituksina 242 miljardia. Nämä 511 miljardia euroa on Suomessa hiellä ja vaivalla raataen syntynyttä pääomaa, josta nyt ei ole iloa suomalaisille muutamaa omistajaa lukuun ottamatta. Tällä rahalla on ainakin jokinlainen vastine.

Eikä tässä kaikki. Suomalaista pääomaa oli ulkomailla yhteensä 655 miljardia euroa. Mm. johdannaisiin on sidottu huikeat 116 miljardia, joka on kaksi kertaa enemmän kuin kuluvan vuoden valtion budjetti. Se on todellista spekulaatiorahaa, jonka riskit ovat tosi suuret. Sen koko pääoma voi nopeasti haihtua taivaan tuuliin.

Vertailun vuoksi on vielä hyvä todetta, että vuonna 1990 suomalaisia pääomia oli ulkomailla 28 miljardia. EU-aikana ulkomaille viedyn pääoman määrä vuonna 2011 oli 696 miljardia eli lähes 2 400 prosenttia suurempi! Suomessa on myös ulkomaista pääomaa, mutta hieman vähemmän. Tilastossa ne helposti yhdistetään puhumalla ulkomaisesta nettovelasta tai -saatavasta, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ulkomaalaiset omistavat Suomessa pankkeja, kauppaa ja teollisuutta eli yksinkertaisesti finanssi- ja yrityspääomaa. Samalla tavalla suomalaiset omistavat sitä ulkomailla. Ne eivät ole toistensa vakuutena.

Riippumatta siitä kuka mitäkin omistaa, Suomi on tavattoman rikas. Vuoden 1990 lopussa tuotannollinen nimellinen kokonaispääoma oli yhteensä 292,9 miljardia, josta 91 prosenttia oli kotimaassa. Vuonna 2011 tilanne oli radikaalisti toinen. Kokonaispääoma oli kasvanut 3,7 kertaiseksi pääosin sen siksi, että tuotanto-omaisuutta myyntiin ulkomaalaisille hyvään hintaan. Sen ansiosta kokonaispääoma kasvoi 1 088 miljardiin euron, josta oli enää 36 prosenttia kotimaassa. Palauttamalla pääoman kotimaa-ulkomaat suhde entiselleen ongelmat on ratkaistu. Se vaatii poliittista tahtoa ja ehkä myös omistuksen uudelleenjärjestelyä.  

Nykyisen kaltaiset talouden heikon ajat jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Valoa ei ole näkyvissä. Kapitalismiin kuuluu, että vaikeinakin aikoina kapitalisteille tehdään voittoa ja uutta rikkautta, vaikka muilla työttömyys ja kansan kurjuus lisääntyvät. Ennakkoarvioiden mukaan jo vuoden 2030 seutuvilla palkkojen osuus tuotannosta on laskenut ja voittojen osuus kasvanut niin, että ne ovat lähes yhtä suuret. Yhä useamman mahdollisuus elättää itseään työllään muuttuu todella vaikeaksi, ellei mahdottomaksi.   

Hölmöläisten peitto ei lyhentynyt, mutta hallituksen budjettipeitto lyhenee, kun sitä leikataan molemmista päistä, vaikka julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan tarve lisääntyvät. Tulevienkin (porvari) hallitusten politiikka ei muutu miksikään. Se ei ole hölmöläisten, vaan suurkapitalistien etujenmukaista globaalia avointen markkinoiden julmaa politiikkaa. Näillä markkinoilla suuretkaan eivät (Nokia) aina pärjää.

Kaikki merkit vaativat siihen, että koko kapitalistinen järjestelmä on asetettava kyseenalaiseksi. Kapitalismin globaalissa maailmassa pienet korjaukset kansallisissa talouksissa eivät muuta mitään. Kaikki merkit viittaavat siihen, että kapitalistinen järjestelmä on tullut tiensä päähän.

Kai Kontturi

9.7.13

Tärkeä sanoma


Tärkeä sanoma vai itsestäänselvyys

Yhteiskuntasuunnittelun emeritusprofessori Kaj Nyman oli sitä mieltä (HS 2.7.), että Pekka Himasen Sinisessä kirjassa on tärkeä sanoma. Väestön ikääntyy niin, että vuoteen 2030 mennessä yhtä vanhusta kohti on enää kaksi työikäisiä. Tässä tohtori Pekka Himasella on väärät tiedot.

Himanen enempää kuin Nymankaan ei ole huomannut, että raportin lähtökohta perustuu Tilastokeskuksen ennusteeseen, jossa on kammottava virhe. Sen ennustajat nimittäin väittävät, että vuonna 2040 olisi 80 vuotta täyttäneitä ikäluokistaan kaksinkertainen määrä vuoteen 2010 verraten ja että jokainen 1961–75 syntynyt olisi elossa ja maassa. Sen mukaan 65 vuotta täyttäneitä olisi 1 567 511 ja työikäisiä 3 495 360 eli 2,2 jokaista eläkeikäistä kohden. Eihän se ole mahdollista.

Tilastokeskus on aloittanut väestöennusteiden tekemisen vuonna 1934. Jokainen ennuste on totaalisesti epäonnistunut. Nyt Tilastokeskus sanoo, että eläkeikäisiä on paljon maahanmuuton vuoksi. Tässä on ennusteen (tietoinen) virhe, sillä maahan muuttavat ovat työikäisiä. Virhe korjataan siirtämällä heidät oikeaan ikäryhmään. Se muuttaa kuvan aivan toiseksi.

Vuonna 2010 työikäisiä oli 3,8 jokaista 65 vuotta täyttänyttä kohden. Työikäisten määrä on alimmillaan vuonna 2025, mutta jos maahanmuutto toteutuu sellaisena kuin virallisesti on ennustettu, silloin heitä on sama 3,8 eläkeikäistä kohden. Sen jälkeen osuus kasvaa. Vuonna 2040 yli 64 vuotiaita on syntyvyyden, kuolleisuuden ja maastamuuton seurauksena noin 779 000 ja työikäisiä, maahanmuuttajat mukaan lukien, on silloin 4 283 000 eli 5,5 jokaista eläkeikäistä kohden! Ero on niin huikea, että se vie Himasen tutkimusperustan metsään.

Vuonna 2010 ei ollut väestön ikääntymisongelmaa, mutta työttömiä ja osa-aikatyöläisiä oli pilvin pimein. Vuonna 2040 ei myöskään ole ikääntymisongelmaa, kun aikaisempaan verraten yhtä eläkeikäistä kohden työikäisiä on 45 prosenttia enemmän. Näin ongelma onkin työn puute eli sama kuin nyt, monin verroin pahempi. Tätä suomalaisia entistä pahemmin kuristavaa tilannetta Pekka Himasen pitäisi miettiä. Siitä turhan sijasta voisi vähän maksaakin!    

Hyvin pienellä vaivalla tohtori Pekka Himanen olisi voinut tarkistaa, että ovatko julkaistun raportin perustiedot oikeat, mutta sitä hän ei viitsinyt tehdä. Siitä huolimatta yhteiskuntasuunnittelun emeritusprofessori Kaj Nyman on sitä mieltä, että Sinisessä kirjassaan Himanen ”onnistuu näyttämään, että me kaikki osallistumme elämäntapamme kautta hyvinvoinnin rakentamiseen.”.  

Mikä siinä on tärkeää? Sekö että se on jokaiselle itsestäänselvyys?  
 
Kai Kontturi