11.11.13

Kuntauudistus


Hallitus lopettaa kuntia ja supistaa lähidemokratiaa 

Hallitukset, valtio on ajanut kuntien taloudet tiukoille. Parin viimeisen vuosikymmenten aikana hallitusten ainoa neuvo kunnille on ollut, että on säästettävä, menoja on leikattava. Ennen sitä koko sodanjälkeisen ajan valtion osuus kuntien rahoituksessa oli suorastaan ratkaiseva. Silloin hallitukset jotenkin ymmärsivät, että palveluihin on satsattava.

Nyt tilanne on toinen. Uusoikeistolaiset hallitukset eivät ole tajunneet, että kunnat voivat leikata kuntalaisille kuuluvia hyvinvointimenoja kuin enintään sata prosenttia. Kun pohja on saavutettu, sen jälkeen ei ole enää mitään tehtävissä. Se on tuhon tie. Vaihtoehtona on, että julkiseen palveluun ja sosiaaliturvaan panostetaan. Sen mahdollisuudet ovat rajattomat. Se on tulevaisuuden tie.        

Hallitus pakottaa kuntia säästämään yhdistymällä ja nielemällä sosiaali- ja terveystoimen sote-uudistuksen. Nykyinen kuntapolitiikka on uusoikeiston koko yhteiskuntapolitiikan päälinja, josta on päätetty kauan, kauan sitten jo presidentti Mauno Koiviston johdolla. Sitä on toteutettu kaikkien sen jälkeisten hallitusten toimesta.  

Omaksuttu politiikka on vaatinut paitsi rikkomaan perustuslakia myös omaksumaan väärentämisen luonnolliseksi osaksi julkista hallintoa. Väärentäminen on monissa asioissa pakollista. Kunnallinen kirjanpito pantiin kokonaan uusiksi parikymmentä vuotta sitten. Perustelujen mukaan uusi laki on sama kuin yksityisten yritysten joten ne ovat suoraan vertailukelpoiset.

Ennen lain voimaantuloa hallitus tiesi, että kuntien tuottavuus on ylivoimaista ja palvelutuotanto yksityistä reippaasti edullisempaa. Sehän ei sopinut seinillekään. Siksi silloisen pääministeri Esko Ahon hallitus asetti kirjanpitolautakunnan tehtäväksi sorvata kunnille ikiomat kirjanpito-ohjeet, joilla kuntien tuotanto saataisiin näyttämään erilaiselta ja todellista kalliimmalta.

Ensimmäinen ohje oli, että tuloilla maksetut investoinnit eivät ole kuluja kuten ne ovat yksityisissä yrityksissä. Vastaisuudessa tuloilla maksettuja investointeja ei enää saanut kirjata menoiksi eikä myydyn omaisuuden myyntivoittoja tuloksi. Toiseksi kuntien kokonaan veroilla maksetut kiinteät omaisuudet oli palautettava taseisiin käyvästä tai uushankinta-arvosta. Kolmanneksi määrättiin, että palautetusta ja aikoja sitten poistetusta omaisuudesta on tehtävä poistot ja sen jälkeen hinnoiteltava kiinteistöt uudelleen käyvään tai uushankintahintaan. Näin moneen, moneen kertaan poistetuista, maksetuista, kiinteistöistä on käyttäjien pakko maksaa käyvää vuokraa ja kuntien tehtävä poistoja hamaan ikuisuuteen saakka. Yksityissektorilla tällainen menettely on rikollista.

Menettely on johtanut siihen, että tulot näyttävät todellista pienemmiltä ja menot suuremmilta. Esimerkiksi Helsingin konsernin (siinä liikelaitokset ovat mukana) vuoden 2012 ylijäämä oli 138,3 miljoonaa euroa, mutta investointeja tehtiin 1 077,9 miljoonaa euroa ja lainoja lyhennettiin 26,5 miljoonaa euroa. Vähäisen ylijäämän vuoksi voi suurella varmuudella epäillä, että valtuutetut eivät tiedä, millä investoinnit maksettiin. Sen vuoksi investoinnit ovat ryöstäytyneet yli äyräidensä ja elävät omaa esteetöntä elämäänsä.

Mikäli kirjanpito olisi tehty yritysten kanssa vertailukelpoisella tavalla, silloin valtuutetut olisivat nähneet, että ylijäämä oli 1 011,2 miljoonaa ja alijäämä 166,7 miljoonaa euroa. Alijäämä olisi hoitunut investoimalla 911,2 miljoonaa euroa. On ilmiselvää, että tätä valtuutetut eivät nähneet. He eivät nähneet, että alijäämä maksettiin kassavaroilla ja annettujen lainojen lyhennyksillä. Siksi on otettava uutta velkaa, että kasavarat, maksuvalmius riittää päivittäisiin maksuihin.  

Valtuutetut eivät tiedä, että hulvattomat investoinnit vievät kaupunkia kovalla vauhdilla kohti konkurssia. Kirjanpitovilpin vuoksi kaudella 2007–2012 Helsinki konsernin alijäämää on kertynyt jo 928,3 miljoonaa euroa.

Kirjanpitovilpin seurauksena vauhtisokeus jatkaa alijäämän kasvattamista suorastaan hulluuteen asti. Valtuutetut eivät tiedä, että yksin kaupungin, ilman liikelaitoksia, talousarviossa kuluvalle vuodelle suunniteltu todellinen alijäämä on 171,0 miljoonaa ja ensivuodelle kaupunginjohtajan budjettiesitykseen verraten yli kaksinkertainen – 174,0 miljoonaa euroa. Seuraavina vuosina todellinen tilanne vain pahenee.

Väärän kirjanpidon mukaan kuntien taloudellinen tilanne näyttää todellisuutta paremmalta. Kuntaliiton keräämien tietojen mukaan kuntien kirjanpidoista yhteenlaskettu vuoden 2014 tappio ylittää ensimmäisen kerran miljardin euron rajan. Yksityisen sektorin kanssa vertailukelpoinen tulos on voitolla 1,4 miljardia, 3,4 %, mutta 4,6 miljardin investointien jälkeen alijäämä onkin hurjat 3,2 miljardia euroa 7,7 %.  

Kuntien tilanne on vuoden 2007 jälkeen nopeasti huonontunut. Ennakkotietojen mukaan vuoteen 2014 mennessä kuntien todelliset tulot kasvavat keskimäärin 3,4 %, kulut 4,4 % joten voitto supistuu 6,2 %, mutta investoinnit kasvat 6,4 % vuodessa. Tänä aikana voitto on supistunut, mutta investoinnit ja alijäämä ovat kasvaneet.

Kuntien menoista ovat alentuneet lähinnä annetut lainat ja henkilöstökulut. Investointien ovat säilyttäneet menoista entisen osuutensa, mutta palvelujen ostot ovat kasvaneet hurjaa vauhtia.  

Kuntaliiton mukaan vuonna 2000 kuntien velat olivat noin 4 miljardia, mutta vuonna 2012 lähes 14 miljardia eli 3,5 kertaiset. Ja tilanne pahenee. Kuntaliiton arvion mukaan vuonna 2017 velkataakka on jo 26,5 miljardia euroa. Siksi rahoituskustannukset, korot ja lyhennykset kasvavat joten palvelu ja sosiaalimenoja on leikattava. Ongelmille ei ole loppua näkyvissä.

Kuntia ollaan siis ajamassa umpikujaan. Vaikka kuntien erot ovat suuret, niin siitä huolimatta jokaisen mahdollisuudet tilanteensa parantamiseen ovat olemattomat. Että kunnat voisivat hoitaa tehtävänsä, ensimmäisenä ja hätäratkaisuna investoinneista olisi leikattava puolet tai jopa kaksi kolmasosaa.

Hallituksella ja eduskunnalla on kaikki valta ja voima. Sen ytimenä oleva ehdoton oikeistolaisuus toimii aina ja viimekädessä yksityisen pääoman ja suurituloisten ehdoilla. Kun oikeistolaisuuden voimistuminen alkoi 80-luvulla, se mullisti kansantalouden. Pääomat ja teollisuus ovat karanneet maasta. Työ on vähentynyt. Lyhytkestoinen pätkätyö ja työttömyys ovat lisääntyneet. Tuloerot ovat kasvaneet.

Kuntien kannalta dramaattisimpia vaikutuksia ovat olleet 90-luvun alussa tehdyt muutokset kuntien valtion osuuksien laatuun ja määrään. Myös valtion kunnille sälyttämät uudet tehtävät kuristavat kuntia. Nyt tätä suunnatonta tuskaa yritetään helpottaa kunta- ja sote-uudistuksilla. Kuntien lukumäärän supistamisen ja toimintojen keskittämisen uskotaan ratkaisevan kuntien ongelmat. Niin saattaa käydä, mutta samalla demokratiavaje paisuu, kun valtuutettujen määrä supistuu. Myös ja ennen kaikkea kuntalaisten käytännön toimeentuloon suoraan vaikuttavat ongelmat kasvavat. Säästöjä saadaan keskittämällä palvelut, mutta samalla ne ajautuvat yhä etäämmällä tai kokonaan yhä useamman ulottumattomiin.

Tärkeintä sotien jälkeisen neljänkymmenen vuoden aikana tehty hyvinvointivaltion rakennustyö tapahtui olosuhteissa, jossa oli oikeiston ja luokkatietoisen vasemmiston voimatasapaino. Kun kummallakaan ei ollut ehdotonta ylivoimaa, kompromissit olivat kansan kannalta pääasiassa myönteisiä – palveluihin ja sosiaaliturvaa panostettiin.      

Valtio ohjasi yhteiskunnan tasapainoista kehitystä, kun valtionosuudet jaettiin hallinnonaloittain.  . Näin eduskunta ja hallitus, niissä olevat poliittiset puolueet, konkreettisesti vastasivat palveluista ja sosiaaliturvasta. Syntyi ylistetty hyvinvointivaltio, jonka reuna-alueillakin oli saatavissa tarvittavat palvelut. Mutta kaikki muuttui, kun valtion osuudet muutettiin yhdeksi könttäsummaksi, jonka kunnat saivat käyttää miten halusivat. Eduskunta ja hallitus luopuivat vastuustaan. Se oli virhe, jonka eduskunnan on korjattava ja palautettava valtionosuuksien ”korvamerkintä” ja otettava konkreettinen vastuu kehittämisestä.    

Eduskunnan ja hallituksen kunnille aiheuttama taloudellista vahinko on korvattava. Sen voi aloittaa luopumalla kunnallisesta tasaverosta, joka korvataan eläke-, palkka- ja pääomatulojen suuruuden mukaan asteittain nousevalla progressiivisella verolla. Progressiivinen vero kerätään valtion kassaan, josta se jaettaan kunnille väestörakenteen, väkiluvun ja kuntien erilaiset olosuhteiden mukaan. Myös yritysten on maksettava kunnallisveroa liikevaihtonsa mukaan.

Eduskunta ja hallitukset ovat ajaneet kuntien taloudet tiukoille. Niiden kunnallispolitiikka suosii vain keskittämistä ja säästämistä. Se tie on nopeasti kuljettu loppuun. Se on hyvinvointivaltion tuhon politiikkaa, johon on saatava jyrkkä muutos. Jo vaatimatonkin tasa-arvo vaatii, että jokainen osallistuu taloudellisten mahdollisuuksiensa mukaan hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen.       
 
Kai Kontturi