19.12.13

Rakennepolitiikkaa


Veljekset kuin ilvekset

Helsingin Sanomista on harvoin mitään iloa, mutta kuten sanotaan niin joskus se sokeakin kana jyvän löytää. Niin kävi jutussa hallituksen tiedonannosta, joka koski rakenneuudistusta. Mitään analyysiä siinä ei ollut. Tyhjästä on paha nyhjästä.

Sen sijaan jutun mukaan puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk) esiintyi tapansa mukaan sovinnollisesti. Siitä pääministeri Jyrki Katainen (kok) sai pultit, kun ihmetteli miten keskusta aikoo taikoa peräti 150 000 työpaikkaa vuoteen 2017 mennessä. Molemmilla on samat tiedon lähteet, mutta se voittaa, jonka valhe maistuu paremmalta.

Aivan ilmiselvästi Sipilä puhui brutto- ja Katainen nettomäärästä. Viidessä vuodessa Kataisella syntyy nettona 75 000 uutta työpaikkaa, kun kaikista poistuu puolet. Sipilän keinoilla syntyy bruttona 150 000 työpaikkaa. Sillä, montako häviää, ei ole väliä. Näin Sipilä kampeaa Kataista päästäkseen kalifiksi kalifin paikalle. Molemmat ovat pesunkestäviä porvareita ja molemmat puhuvat täyttä sontaa.

Hallitus on meuhkannut tulevasta karmeasta kestävyysvajeesta, jonka aiheuttaa väestön ikääntyminen. Rakennepoliittisessa ohjelmassa sanotaan: ”Ikärakenteen muutos vähentää työikäisten määrää ja kasvattaa ikäsidonnaisia julkisia menoja. Tämä vaikeuttaa julkisen talouden rahoitusta ja luo siihen niin sanotunkestävyysvajeen. - - - Tämä tarkoittaa, että julkisen talouden rahoitusaseman tulisi kohentua perusennusteeseen verrattuna yli 9 mrd. euroa vuoteen 2017 mennessä, jotta julkinen valta kykenisi hoitamaan hyvinvointivaltioon liittyvät velvoitteensa nykyisellä kokonaisveroasteella ilman, että julkisen talouden velkaantuminen karkaa kestämättömälle uralle.” Ohjelman perusta on pötyä – hävytön valhe.

Ensiksi sen vuoksi, että virallisen väestöennusteen mukaan vuonna 2030 työikäisten määrä on pienin, 53 tuhatta pienempi kuin vuonna 2000. Mikäli maahanmuutto toteutuu ennusteen mukaan, työikäisten määrä on 428 tuhatta suurempi. Toiseksi siksi, että julkisen talouden kestävyysvaje on jo täällä. Neljän viimeisen vuoden aikana joka herran vuosi sitä on kertynyt 10,0 miljardia euroa. Viimevuoden lopussa sitä oli kertynyt yhteensä 103,1 miljardia euroa.

Jo tämä todistaa, että väestön ikääntymisellä ei ole mitään tekemistä kestävyysvajeen kanssa. Ikääntymisväitteellä salataan se, että vapaakauppa on tuhonnut työllisyyden, josta on seurannut suurimmat kestävyysvajeet. Salataan se, että vaje on kasvanut suurista yritys-, osinko- ja varallisuusverojen, sekä yritysten kela-maksujen poistamisesta, eikä työllisyys ole parantunut hallituksen päinvastaista vakuutteluista huolimatta.

Kestävyysvajeen vuoksi seuraavan neljän vuoden aikana on menoja leikattava keskimäärin 2,3 miljardia euroa joka vuosi. Kun ohjelma perustuu tehostamiseen, tuottavuuden parantamiseen ja muuhun vastaavaan ja kun yksi työpaikka maksaa (palkka, sotu ja aineet) 73 000 euroa, julkisen alan työntekijöitä vähennetään vuosittain 15 000 – 30 000.

Samaan aikaan kokonaistuotannon arvioidaan supistuvan nykyisestä 1 miljardi euroa, jossa olisi palkkoja noin 400 miljoonaa euroa. Se vastaa yli 14 000 työntekijän vuosipalkkaa. Olemattomankin kasvun seurauksena bkt olisi kasvanut prosentin vuodessa, neljässä vuodessa lähes 11 miljardia euroa. Siinä olisi ollut palkkoja yli 4 miljardia, joka vastaa lähes 150 000 työtekijän vuosipalkkaa.

Kokoomuksen pääministeri Jyrki Kataisen (kok) oikeistolainen sateenkaarihallitus on harjoittanut ja harjoittaa julmaa politiikkaa. Se leikkaa menoja, kun pitäisi lisätä tuloja! Keskustan vielä viaton puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk) kannattaa uusliberalistista talouspolitiikkaa, suhtautuu siihen sovinnollisesti. Molemmat Kokoomus ja Keskusta ovat siis samalla asialla, Katainen ja Sipilä ovat siis veljekset kuin ilvekset. Se on jo monasti nähty ja koettu.

Olkoon miten tahansa, Rakennepoliittinen ohjelma perustuu petokselle, joka ei tuo yhtään työpaikkaa. Päinvastoin. Se vähentää työtä, ajaa alas julkisia palveluja, lisää pahoinvointia ja kurjuutta. Tästä talouspolitiikasta, vapaakaupasta ja EU:sta on päästävä eroon ja vähän äkkiä.

Kai Kontturi  

10.12.13

Voitto


Voitoissa on hurja kasvu – entä sitten? 
 
Mauno Koiviston presidenttikaudella aloitettiin hurjat yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset. Tärkein oli ylätason päätös liittää Suomi Euroopan Unioniin. EU:n ennakkoehtoihin kuului pääomien, tavaroiden, palvelusten ja ihmisten vapaa liikkuvuus yli rajojen. Ennakkoehdot olivat siis ennen muuta taloudellisia. EU:n liittymis-sopimus sisälsi paljon muutakin. Ylin lainsäädäntö-, budjetti- ja tuomiovalta siirrettiin EU:lle ja oli luovuttava omasta rahasta. Liittyminen ilman ehtoja merkitsi itsemääräämisoikeuden loppua ja itsenäisyyden päättymistä. Näin Suomi ehti olla itsenäinen vain 78 vuotta.
 
Itsenäisyyden aikana ulkomaankauppaa käytiin omilla ehdoilla. Suomalaista tavaraa vietiin sinne missä sitä haluttiin ostaa ja ulkomailta ostettiin vain se mitä itse ei voitu tehdä. EU:n ennakko- ja jäsenyyden ehdot muutti kaiken. Pääomien vapaa liikkumisen ensimmäinen vaikutus oli, että pankit ottivat valtavat määrät ulkomaista lainaa. Siitä tarjottiin edelleen lainaksi kaikille halullisille ja haluttomillekin. Näin pk-yrityksillä oli yllin kyllin käyttörahaa, mutta sitä oli myös tavallisilla ihmisillä, jotka halusivat mm. vaihtaa vanhan asunnon uuteen.
 
Tässä vaiheessa, 90-luvun alussa, toteutettiin tavaroiden ja palvelusten vapaa liikkuminen. Sen seurauksena ulkomaisten suuryritysten ylijäämävarastoja tuotiin maahan niin halvalla, että kotimaan kolmekymmentätuhatta yritystä meni konkurssiin ja kaksikymmentätuhatta lopetettiin muuten. Tästä syntyivät valtavat pankkikriisi ja työttömyys. Pankkikriisi on jotenkin saatu hoidettua, mutta työtunteja tehdään edelleen vähemmän kuin 1989.
 
Tavaroiden ja palvelusten vapaa liikkuminen merkitsi, että EU:n sisämarkkinoilta poistui maiden väliset tullit. Se merkitsi yhtäältä suomalaisten (erikoisosaamisen) tuotteiden sekä kilpailukyvyn että voittojen nopeaa kasvua. Sen todellinen vaikutus näkyy vain yritysten voitoissa, mutta vaikutus kansantalouden tulokseen jää piiloon. Syyn on siinä, että kansantaloudesta ei tehdä tuloslaskelmaa, tehdään vain eräiden toisistaan riippumattomien tilastojen kokoelma, bruttokansantuote. Sen osat eivät korreloi ja kaiken lisäksi siitä puuttuu pitkästi yli puolet (vuoden) kokonaistuotannosta.
 
Bruttokansantuote perustuu Adam Smithin kolmesataa vuotta vanhaan teoriaan, jonka voi lyhyesti kuvata niin, että tuotannon muodostavat palkat ja voitto. Sata vuotta sen jälkeen Karl Marx tuli toiseen tulokseen, jonka mukaan tuotanto muodostuukin sijoitetusta pääomasta, palkoista ja voitosta. Tämä ei ole kelvannut sijoittajille (kapitalisteille), vaikka yhteiskunnallisesti se olisi hyödyllisempi vaihtoehto. Syy tähän on yksinkertaisen selvä. Jokaisella kapitalistilla on oma tarkka kirjanpitonsa, jossa ovat Marxin kolme elementtiä ja se riittää heille, mutta kansantalouden bruttokansantuote antaa mahdollisuuden tuloksen poliittisesti tarkoituksenmukaiseen manipulointiin.
 
Marx löysi kapitalistisen kansantalouden tutkimuksissa kaksi keskeistä talouden lakia, jotka toteutuvat ihmisten tahdosta riippumatta. Kapitalistisen kansantalouden perustana toimii arvolaki. Sen ydin on siinä, että jokainen tavara, joka hyödyttää jonkin ihmisen tarpeen riippumatta siitä synnyttikö tuon tarpeen vatsa tai mielikuvitus, on ihmisen työn tulosta työnarvo. Joten jos tavarasta, vaikkapa jostain rakennuksesta, poistetaan kaikki siihen käytetty työ, jäljelle jää vain aineet sellaisina kuin ne tavataan koskemattomina luonnossa. Kapitalismissa myös työvoima on muutettu tavaraksi, jota työläiset myyvät ja työantajat ostavat. Tuotannossa työvoiman arvo jakaantuu palkkaan ja lisäarvoon. Palkan ja lisäarvon suhdetta sanotaan lisäarvon suhdeluvuksi.  Palkkatyöläisten kannalta on ensiarvoista se, kuinka työn, työvoimanarvo jaetaan.
 
Tuntematon lisäarvo saadaan, kun kokonaistuotannosta (2012 = 384,0 mrd.e) vähennetään nettopalkat ja voitot sekä verot ja sotumaksut (173,5) jäännös on varastojen arvo (210,5), jota Marx nimittää liikkuvaksi pääomaksi. Sen koosta näkee, että se on vaihtunut, tuotettu lähes kaksi (1,8) kertaa. Sitä sanotaan pääoman kiertonopeudeksi. Siten siinä on ilmaista työtä (vaihtelevaa pääomaa) yhtä paljon (21,1 %) kuin kokonaistuotannossa. Poistamalla se (44,3) vaihtelevasta pääomasta, loppu (166,2)on kapitalistien ikiomaa (pysyvää pääomaa) sijoitettua rahaa. Kun kokonaistuotannosta vähennetään pysyvä pääoma, jäännös on työn arvo (217,8). Sitä sanotaan kansantuloksi, joka siis jakaantuu tunnettuun palkkasummaan (80,9) ja ennen tuntemattomaan lisäarvoon (136,9).  Lisäarvo sisältää varastojen ja tuotantovälineiden, kiinteän pääoman, käytön ja kulumisen korvaamisen sekä niiden lisäyksen tai vähenemisen. Tuloslaskelman menopuoli syntyy, kun kokonaistuotannosta vähennetään varastot (liikkuva pääoma), kulut, vienti miinus tuonti. Jäännös on kiinteän pääoman muodostus, joka on muuta uutta omaisuuta kuin tuotannon välineitä.
 
Marx löysi myös kapitalistien toimia ohjaavan voiton suhdeluvun laskutendenssin lain. Kapitalistit toimivat yleensä itsenäisesti oman päänsä mukaan ja toisistaan välittämättä ja tietämättä. Jokainen kapitalisti itse tykönään pyrkii kaikin keinoin salaamaan muilta toimensa, tapansa käyttää omistamiaan tai hallussaan olevia pääomia voittaakseen heidät kilpailussa tavaramarkkinoilla. He eivät siis tiedä toistensa ideoista, keksinnöistä eikä juuri muustakaan eikä pääomasijoituksista tuotannon välineisiin ja tavaravarastoihin. Tavaravarastot ovat tuottajien, kaupan ja kuluttajien halussa ja mm. velkana myyjille.
 
Kansantalouden tuotantoon sijoitettu pääoma selviää, kun kaikki tuotantovälineet ja tavaravarastoissa oleva pysyvä pääoma lasketaan yhteen. Aiemmin selvitimme lisäarvon määrän. Kun lisäarvoa verrataan sijoitettuun pääomaan, saadaan voitto suhteessa sijoitettuun pääomaan, se on siis voiton suhdeluku.  Esimerkiksi viimevuonna sijoitetun pääoman (571,2 mrd.e) ja lisäarvon (136,9 mrd.e) suhde oli 24,0 prosenttia, joka on voiton suhdeluku.
 
Kuten tiedetään, palkat ja lisäarvo joutuvat vielä uudelleenjakoon, jossa selviää lisäarvon sisältö kuten sotumaksut, pääoma, voitot ja mm. työn arvon ylittävät jättipalkat. Viimevuonna työarvo oli todellisten työtuntien perusteella (työn tuottavuus 104,00 euroa miinus pysyvä pääoma 45,01 euroa) 58,99 euro tunnissa. Sitä suuremmat palkat eivät luoneet uutta arvoa, joten ne olivat palkkoina maksettua voittoa. Siksi ne on siirrettävä palkoista lisäarvoon. Nyt palkkasumma on pienempi ja lisäarvo suurempi (66,9 - 150,9 mrd.e) ja voiton suhdeluku 26,4 prosenttia.
 
Vuonna 1985 voiton suhdeluku oli 15,8 prosenttia, mutta sen jälkeen alkanut talouspolitiikan jyrkkä muutos ja häämöttävä vapaakauppa, jota kapitalisti ovat tavoitelleet yli kaksisataa vuotta, nostivat voiton jo vuonna 1990 komeaan 17,9 prosenttiin. Mutta kun vapaakauppa alkoi todella teolla vaikuttaa, voiton suhdeluku kasvoi vuoden 2001 hurjaan 27,4 prosenttiin. Ennen vapaakaupan aikaa voiton suhdeluku liikkui 15 prosentin molemmin puolin. Uusissa oloissa se saavutti korkeamman tason. Vuoden 2001 jälkeen suhdeluku laski. Mutta kuuden vuoden kuluttua tuli uusi ennätys 28,6 prosenttia. Viimevuonna se oli jälleen alempi, 26,4 prosenttia.
 
Vapaakaupan aikana Suomessa on menetty valtava määrä tuotantopotentiaalia, aineksia, osaamista ja tekemistä. Sen näkyy myös pääoma rakenteen muutoksena. Vuodesta 1990 tuotantovälineet lisääntyivät 52,6 prosenttia, keskimäärin 2,4 prosenttia vuodessa. Sen sijaan tavaravarastoissa oleva pysyvä pääoma on kasvanut 168,5 prosenttia, 7,7 prosenttia vuodessa, kun kotimarkkinatuotantoa on syrjäytetty tuonnilla.  
 
Ensivaiheessa lisäarvon suhdeluku on 169,2 prosenttia, mutta uusjaon jälkeen se on 225,6 prosenttia. Loppujaossa ovat palkat, sosiaalimenot, julkinen talous ja yksityiset kapitalistit. Sen jälkeen työläisten nettopalkkoihin verraten kapitalistien nettovoitto on 2,2 kertainen. Kapitalistien nettovoitto oli 45,6 miljardia euroa nettopalkkoja suurempi ja vastaa 1,6 miljoonan palkansaajan keskimääräistä vuoden bruttopalkkaa. 
 
Marxin löytämä voiton suhdeluvun laskutendenssin laki toimii, mutta nyt vapaakaupan oloissa aiempaa koreammalla tasolla. Maailman kaupassa ja voiton suhdeluvussa tapahtui hyppäyksellinen muutos, josta seurasi voiton laadullinen ja määrällinen muutos. Maailman suurkapitalistit ovat aina tavoitelleet omaan haltuunsa tai ehdottomaan määräysvaltaansa kaikki mahdolliset pääomat. Pääomien keskittyminen harvoille merkitsee tuotannon keskittymistä, monopolisoitumista. Se synnyttää suurenevan suhteellisen liikaväestön, työvoimareservin. Suuri työvoimareservi, korkea työttömyys, mahdollistaa palkkojen jatkuvan polkemisen ja monopolien enimmäisvoittojen hankkimisen.
 
Kai Kontturi
 
Lähteet:
Karl Marx, Pääoma
Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito
Verohallitus, Maksuunpanotilastot
 
 
 


 

8.12.13

Rakennemuutos?


Kestävyysvaje – mistä, miksi?

Vuositolkulla on suorastaan mantrana hoettu työurien pidentämisestä ja eläkeiän nostamisesta, sillä työvoima loppuu. Tarvitaan siis rakennemuutos. Kuitenkin hallituksen älyttömiä päätöksiä perustellaan työpaikkojen luomisella. Sillä hallitus perusteli muun muassa maltillisen tupon tarvetta. Nyt sopimusta sanotaan kasvun ja työllisyyden sopimukseksi.

Virallisissa ennusteissa on vuositolkulla lapioitu niskaamme väestön ikääntymisen ja työvoiman loppumisen paskaa. Niinpä kaikki uskovat, että siitä tulee talouteen hurja kestävyysvaje. Tästä on kasvanut elämää suurempi petos, jonka ovat nielleet kaikki instanssit, eduskunta, hallitus, ministeriöt, puolueet ja ammattiyhdistysliike. Näin härski valhe on voinut syntyä vain suurpääoman ideapajoissa, sen ajatushautomoissa.

Vuonna 2007 ilmestyi Työministeriön selvitys Työvoima 2025. Se antaa tarkalle lukijalle synkän kuvan tulevasta kehityksestä. Siitä suurpääoma hätääntyi, siksi se on vaiettu kuoliaaksi. Samalla sen ajatushautomoille annettiin tehtävä, joka osoittaa tulevaisuuden vähemmän synkäksi. Tulos saatiin nopeasti: väestö ikääntyy, elinaika pitenee!

Tilastokeskus ennusti lokakuussa 2008, että vuonna 2020 väestömäärä on 5,5 miljoonan korvilla. Sen jälkeen alkaa supistuminen. Tämän jälkeen kaikki muuttui. Jo lokakuun 2009 ennuste kertoi, että 2040 väkiluku on 6,0 miljoonaa ja se kasvaa iankaikkisuuteen. Lokakuu 2012 ennusteessa sama meno jatkui, joten 65 täyttäneitä ennusteessa on 1 567 511, joka on 26,9 prosenttia väestöstä. Vuoteen 2010 verraten 80 vuotta täyttäneitä on kaksinkertainen määrä 497 939 ja kaudella 1960–75 syntyneet 1 069 572 lasta ovat kaikki elossa ja maassa!

Tämän perusteella sanotaan, että huoltotase heikkenee ja ikääntyneiden valtavat laumat aiheuttavat 10 miljardin euron kestävyysvajeen. Mutta – syntyvyyden, elinajan pidentymisen ja maastamuuton jälkeen 65 vuotta täyttäneitä on vain 779 000, joka on 15,0 prosenttia väestöstä.

Tosiasiassa väestö nuorenee joten vanhuusväestön hyvään hoitoon, arvokkaaseen elämään, voi ja pitää panostaa, sillä vaikka menot vanhusta kohden kasvaisivat ikääntyneiden vähentyessä vähenevät myös kokonaiskustannukset.  

o o o

Mistä ja kuinka kestävyysvaje oikeasti syntyy? Se syntyy ennen kaikkea työn vähenemisestä ja verojen leikkauksista. Kahtena viimevuotena henkilöverotuksessa on menetty yli 2 miljardia euroa. Jo tehtyjen päätösten seurauksena varallisuus- ja yritysverojen sekä Kela-maksujen poisto merkitsee 2 miljardin euron menetystä. 2012 työttömyysturvamenoina maksettiin 562 tuhannelle henkilölle 3,5 miljardia euroa, 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Näistä syntyy yhteensä 7,5 miljardin euron kestävyysvaje.

Kun tulevina vuosina tuotanto ja tuottavuus kasvavat todella hitaasti, mutta tuottavuus hieman nopeammin. Siksi työn puute lisääntyy 284 tuhannella työvuodella, 846 tuhanteen työvuoteen ja todellinen työttömyysaste 29,2 prosenttiin työvoimasta. Samalla pitkäaikaistyöttömien määrä lähes kaksinkertaistuu ja palkkaa saavien keskimääräinen työvuosi lyhenee 140 tunnilla 1 340 työtuntiin. Se saa työttömyysasteen näyttämään vain hieman nykyistä suuremmalta.

Työvoimaa on enemmän kuin riittävästi, mutta työn vähentymisen vuoksi verotulot vähenevät ja työttömyysmenot lisääntyvät. Varovasti laskien niistä tulee vajausta yhteensä 5-7 miljardia euroa. Kun jo on 7,5 miljardin vajaukset, niin 2040 mennessä kokoomusdemari (Katainen-Urpilainen) vetoisen hallituksen leikkauslista kestävyysvaje on 12,5–14,5 miljardia euroa. Edellisen (Lipponen-Niinistö) kokoomusdemari hallituksen leikkauksia oli vähintään 12,7 miljardia euroa, kun normaali kasvu pysäytettiin.

Tätä se EU ja vapaakauppa teettää. Tämä on raakaa peliä!    

o o o    

Lokakuun lopulla ja marraskuun alussa valtamediassa ihasteltiin suurituloisia ja lueteltiin ihan oikeilla nimillä. Mutta yksin rikkaiden ihastelu ei riitä. Kaikelle kansalle pitää myös selittää, että muillakin menee hienosti tai ainakin tyydyttävästi.

Siinä Hesari turvautui (28.11.12) Eurostatin tilastoon pienipalkkaisuudesta, joka oli hallitusta imarteleva. Sen mukaan 2010 Suomessa pienipalkkaisten osuus kaikista palkansaajista oli olematon – 6 prosenttia! Siinä Eurostat antoi totuudelle pitkät. Verohallituksen mukaan pienipalkkaisia oli 1,2 miljoonaa, 42,9 prosenttia kaikista. Heidän tulonsa oli alle 24 000 euroa, keskimääräin 993 euroa kuukaudessa.

Kaikista tuloista viimevuonna todella suurituloisia oli 3,4 prosenttia tulonsaajista. Heillä tulo oli yli 75 000 euroa ilman ylärajaa. Pienituloisia oli 74,0 prosenttia tulosaajista. Heidän tulonsa oli alle 35 000 euroa, keskimääräin 1 447 euroa kuukaudessa. On siinä herroilla naurussa pitelemistä.

Vuositolkulla hoettu valheita väestön ikääntymisestä, tarvetta työurien pidentämiseen ja eläkeiän nostamiseen sillä työvoima loppuu. Hokemien oikeaa sisältöä ei kerrota. Kun se vihdoin valkenee työläisille, se johtaa väistämättä tekoihin, jotka muuttavat maailmaa.
 
Kai Kotturi