Huono omatunto

Vaivaako pelko vai huono omantunto?

Poliittisessa propagandassa on huikeaa se, että sitä voi tehdä kuka tahansa siitä riippumatta onko kulloinkin puheena olevasta asiasta perillä vai ei. Luottamalla politiikan nikkareihin, jotka yleensä suoltavat pajunköyttä, kääntyy ajatuksissaan ja teoissaankin helposti itseään vastaan.

Virkamiestasolla Veli Sundbäck oli EU:n liittymisen pääneuvottelija sekä virkamies, joka 1994 vei ihan juoksujalkaa liittymishakemuksen, ilmoituksen, että yli budjetti-, lainsäädäntö- ja tuomiovalta luovutetaan Brysseliin. Suomessa hakemus hyväksyttiin perustuslain vastaisesti, mutta myös EU rikkoi oman peruskirjansa määräyksiä. Suomi on asiallisesti (de facto), mutta ei laillisesti (de jure).

Tämän laittomuuden pääneuvottelija Veli Sundbäck, samoin kuin toinen syntipukki silloinen pääministeri Esko Aho, palkittiin EU ansioista Nokian huikeapalkkaisilla viroilla. Muita syntisiä on hellitty muuten vaan.

Nyt ja ilmeisesti pelon tai huonon omantunnon vuoksi Veli Sundbäck kirjoitti Helsingin Sanomissa (1.3.14), että Suomen kannatti liittyä EU:n, sillä ”Taloudellinen hyvinvointimme edellyttää pääsyä suurille eurooppalaisille markkinoille.”. Tätä väitettä hän ei sanallakaan edes yritä todistaa. Hän unohtaa tietoisesti, että Suomi on aina vienyt tuotteitaan Eurooppaan. Liittyminen vain poisti tullit ja paransi vain tilapäisesti vientiteollisuuden kannattavuutta.

Samalla Sundbäck tietoisesti unohtaa, että liittyminen vapautti myös tuonnin, joka lyhyessä ajassa kaksinkertaistui. Sen seurauksena Suomesta lopetettiin eri tavoin 50 000 yritystä. Tehtyjen työtuntien ja niistä saatujen palkkojen määrä romahti. EU:ssa ei koskaan saavuteta entistä työn, työtuntien määrää. Päinvastoin. Työ vähenee koko ajan, vaikka työikäisiä on lähes 200 000 enemmän kuin 20 vuotta aikaisemmin.

EU aiheuttaa 10 miljardin euron kestävyysvajeen. EU:n syyllisyys salataan väittämällä, että vaje johtuu väestö ikääntymisestä. Väite perustuu ennusteeseen, jonka mukaan 1961–75 syntyneestä miljoonasta lapsesta jokainen on maassa ja elossa vuonna 2040. Tässä viranomaiset ja poliitikot luottavat tahtoen tai tahtomattaan natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Göbbelsin todella suurenmoiseen ajatukseen; mitä suurempi valhe sitä uskottavampi!        

Maamme sijainnille ja laajuudelle, pitkille matkoille, emme voi mitään. EU:n suurilla markkinoilla mahtava kilpailukykymme kuihtuu poikkeuksellisen pitkiin ja kallisiin logistisiin kustannuksiin, rahtikustannuksiin mm. erityisesti muista poikkeaviin suuriin merirahtikustannuksiin. EU:n oloissa maan sisäiset ja kansainväliset logistiset kustannukset ovat elämää suurempi ongelma. On vähintään Nobel-palkinnon arvoista jos joku keksii yksin sen, miten rahtikustannukset Suomesta Saksaan saadaan yhtä pieniksi kuin Tanskasta Saksaan.   

Poliittisessa valhepropagandassa luodaan uskoa valoisaan tulevaisuuteen, vaikka hyvin tiedetään, että työ koko ajan ja vääjäämättä vähenee, kun tuotanto kasvaa työn tuotavuutta hitaammin. Sen voi estää eroamalla EU:sta ja vapaakaupasta. Sen jälkeen on mahdollista asettaa rajasuoja ulkomaisten suuryritysten ylituotannon tuontia vastaan. Se mahdollistaisi kotimarkkinatuotannon nostamisen vähintään entiselle hyvän omavaraisuuden tasolle. Se mahdollistaisi jatkuvasti vähenevän työn kääntymisen kasvu-uralle, työttömyyden alenevalle uralle.  

Kai Kontturi