27.4.14

Euromaat velkaantuvat


EU – pankkirosvojen paratiisi

Runoilija Bertolt Brecht ei tiennyt kuinka oikeassa hän oli lausuessaan, että älä ryöstä pankkia perusta se! Jokainen tietää omasta kokemuksestaan, tai voi ainakin kuvitella, kuinka helppoa on joutua pankkien vangiksi. Samaan aikaan pitää maksaa lyhennyksiä ja pankkien mielivaltaista marginaalia, korkoa. Marginaalit ovat pankkien luvalliseksi muutettua rosvousta, joka siinä puuhassa on vain jäävuoren huippu.

Kansainvälinen tullisopimus (GATT) purettiin 90-luvun puolivälin tienoilla ja korvattiin vapaakaupalla (WTO), jolla poistettiin muka kaupan esteet, maidenväliset rajasuojat, tullit. Vapaakauppa on ollut suurkapitalistien, monopolipääoman haaveena yli kaksisataa vuotta.

Vapaakauppa synnytti globaalit tuotanto- ja tavaramarkkinat, joiden seurauksena pääomat keskittyivät suuriin pankkeihin ja ylikansallisiin tuotantolaitoksiin, monopoleihin. Niiden taloudellinen ja markkinavoima on ylivertaista kansallisiin yrityksiin verraten. Sen vuoksi Euroopassa kansallisia yrityksiä meni konkurssiin tai muuten lopetettiin pilvin pimein. Tuloksena oli työn ja palkkatulojen radikaali supistuminen jopa romahtaminen sekä tuloerojen huima kasvu.

Tuotannon keskittymisen vuoksi ylikansallinen jättimäinen tuotanto joutui melkein heti vaikeuksiin. Kun kansojen tulot vähenivät, kulutuskysyntä supistui, eivätkä tavarat menneet kaupaksi. Alkoi päättymätön saneerauskierre ja työn puute yhä vain pahenee.

Työttömyyden kasvu ja yritystoiminnan supistuminen vähensi valtioiden verotuloja ja lisäsi sosiaalimenoja. Julkiset taloudet ajettiin ahtaalle. Alkoi valtioiden velkaantuminen, mutta kun valtioiden velanmaksukyky hiipui, syntyi pankkikriisi. Pumppaamalla pankeille rahaa saatiin kriisin näennäisesti aisoihin. Uusi pankkikriisi, ja ilmiselvästi entistä pahempi, on jo ovella.

Eurostatin, EU:n tilastokeskuksen, mukaan euroalueen bruttokansantuote (bkt) on vuosina 2011–13 kasvanut keskimäärin 317 miljardia euroa (4,0 %), mutta samaan aikaan julkinen velka on kasvanut 481 miljardia euroa (7,1 %) vuodessa. On ennustettu, että kuluvan vuoden loppuun mennessä (2011–14) bkt:n keskimääräinen vuosikasvu olisi 413 miljardia (5,2 %) ja velan 648 miljardia euroa (9,5 %). Velka on kasvanut joka vuosi euromääräisesti puolta enemmän kuin bkt. Näin koko talouskasvu ja vielä puolet sen päälle menee suoraan velkojille, pankeille.

Todellisuus voi olla vielä kamalampi, sillä tilastokeskukset tekevät kaikkensa kaunistellessaan tuloksia. Valitettavasti on epäselvää, mikä on euroalueen keskimääräinen korkoprosentti. Jos se on alhainen kolme prosenttia, niin pankkien neljän vuoden korkotulo on 78 miljardia euroa. Ahdinkoon ajetut valtiot ovat pankeille rahasampoja jos EU vastakin maksaa pankkien mahdolliset tappiot.

Tuotannon näköpiirissä, eikä sen horisontissakaan, ole edes heijastuksia paremmasta ajasta. Päinvastoin. Siksi siinä vaiheessa, kun velkaantuminen on taitettava, tulee seinä eteen. Jälleen EU tunkee näppinsä veronmaksajien kukkaroihin pelastaakseen pankit ja niiden ökyrikkaat omistajat. Hyvässä lykyssä uusi meidän tavallisten ja viattomien veronmaksajien ryöväys johtaa kapinaan ja noiden pankkirosvojen, pankkien ja parhaassa tapauksessa koko EU:n kaatumiseen.

Kai Kontturi

22.4.14

Talouslaivan kurssinmuutos


Suuret ikäluokat ja talouslaiva

Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen professori Sixten Korkman kirjoittaa (HS 18.4.14), että kun Suomessa meni lujaa 1990-luvun alkuun asti. Hän kirjoittaa, että ”Me suuret ikäluokat päätimme itsellemme hoito- ja hoivamenoja kasvattavia palveluja, jotka jäävät pääosin nuorten maksettavaksi.”.

Totuus on toisenlainen. Sen, jota sanomme hyvinvointiyhteiskunnaksi, loivat pääasiassa kaudella 1900–1940 syntyneet poliittiset vainot, kurjuuden ja sodan läpikäyneet ikäpolvet. He rakensivat Suomea ajatuksella, että meidän lastemme ei koskaan tarvitse kokea samaa, mikä me olemme kokeneet.   

Suuret ikäluokat, jotka syntyivät kultalusikka suussa, eivät ole luoneet mitään myönteistä. Päinvastoin. He käänsivät Suomen työteliään linjan työttömyyttä tuottavaan linjaan. 80-luvun lopulla ministerinä toiminut suurten ikäluokkien, alta nelikymppinen, Erkki Liikanen oli priimusmoottori. Hänen ansioihinsa kuuluu, että pääomaliikkeet vapautettiin. Se sisältyi EU:n ennakkoehtoihin. Sitä seurasi 90-luvun alussa, myös alta nelikymppisen, pääministeri Esko Aho toteuttama tavaroiden ja palvelusten vapaan liikkumisen. Sekin liittyi EU:n ehtoihin.

Muun muassa näiden suuriin ikäluokkiin kuuluvien johdolla toteutettiin talouden rakennemuutos. Rajasuojan elikkä tullien poistamisen seurauksena suomalaisen tuotannon kilpailukyky romahti. Ulkomaisten suuryritysten ylituotannon halpatuonnin seurauksena viisikymmentätuhatta yritystä meni konkurssiin tai muuten lopetettiin. Työllisyys romahti ja työttömyys kasvoi räjähdysmäisesti. Pankkien asiakkaat menettivät maksukykynsä. Syntyi pankkikriisi. Se oli siis johdonmukainen seuraus EU:n ennakkoehtojen toteuttamisesta, rakennemuutoksesta. Se oli seurausta suurten ikäluokkien ymmärtämättömyydestä.

Työttömyyttä, entistä palkallisten työtuntien määrää ei ole vieläkään saavuttu, eikä edes tulevaisuuden horisontissa ole näkyvissä mitään sellaista, joka vaikuttaisi myönteisesti talouteen. Päinvastoin. Tuottavuus kasvaa koko ajan tuotantoa nopeammin ja työn tarve vähenee.  

Professori Korkmannin jutun otsikko oli ”Konkurssipesä nuorten perinnöksi?”. Sitä ei Korkman sano, mutta Hesarin toimitus oli jutun niin tulkinnut, kun jutun perusteella saattoi niin ajatella.  Tosin Korkman sanoi, että toivomme onnea ja menestystä nuorille talouslaivan kurssin kääntämisessä. Hän toteaa, että talouskasvu, työllisyys ja kestävyysvajeen aikaansaaminen vaatii kipeitä toimia.

Tässä Korkman on talouslaivaa peittävän paksun suun vuoksi todella pahasti eksyksissä ensinnäkin siksi, että hän ei sano, tiedä, missä ja keitä ovat kurssia mahdollisesti kääntävät nuoret. Hän ei tiedä koska he ovat syntyneet tai koska syntyvät. Sen professori varmasti tietää, että yhteiskunta ei ole mikään perintökalu, joka joku sukupolvi antaa toiselle sukupolvelle, sillä sukupolvien muutos tapahtuu joka hetki lakkaamatta. Väestön vanhemmasta päästä koko ajan jäädään eläkkeelle ja nuoremmasta päästä koulujen penkeiltä tulee koko ajan korvaavaa joukkoa.  

Tästä johtuu, että kukaan ei anna eikä kukaan saa minkäänlaista yhteiskunnallista perintöä. Yhteiskuntaa muokataan joka ainoa hetki kulloisenkin ajan ja yleisen poliittisen tietämyksen ja sen perusteella valittujen hyvien tai huonojen vallankäyttäjien päätösten mukaan. Kokemuksesta tiedämme, että 1980-luvulta lähtien ovat maata hallinneet sellaiset (pääomien omistajat ja poliitikot) vallankäyttäjät, jotka ovat ajaneet maan taloudelliseen ahdinkoon ja jatkuvasti kasvavaan pahoinvointiin.         

Toiseksi professori Korkman on eksyksissä siksi, ettei hän tiedä mihin suuntaan kurssia pitäisi kääntää. Hän jättää sen keksimisen muiden huoleksi. Hän ei sano sitäkään mitä olisivat ja ketä kipeät toimet koskisivat. Korkman tietää ja sanoo, että meillä meni lujaa 1990-luvun alkuun asti. Sen jälkeen talouslaiva on mennyt kohti liejuista matalikkoa. Ellei Suomi eroa työllisyyden tuhonneesta EU:sta ja vapaakauppasopimuksesta, todellinen kurssin muuttaminen ei onnistu.

Professori Sixten Korkman on oikeassa siinä, että Suomessa meni lujaa 1990-luvun alkuun asti. Sen sijaan suuret ikäluokat eivät päättäneet – sen tekivät vanhemmat – hoito- ja hoivamenoja kasvattavista palveluista. Suuret ikäluokat päättivät muuttaa talouslaivan kurssin kohti katastrofia. Luultavasti Korkman tietää, että talouslaivan ajautumista matalikolle voidaan enää vain hidastaa.

Ensihätiin siihen on kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen on, että jatketaan väestön pienituloiseen enemmistöön painottuvaa leikkauslinjaa. Sillä ei kuitenkaan voi estää valtion velkaantumista. Toinen vaihtoehto on, että siirrytään yksityishenkilöiden kaikkien tulojen progressiiviseen verotukseen ja palautetaan varallisuusvero. Näin lisärasitus siirtyy maksukykyisille. Jo yksin tällä voidaan estää valtion velkaantuminen ja aloittaa sen lyhentäminen. Kolmas ja edellistä täydentävä vaihtoehto on, että poistetaan yritysverojen ja kelamaksujen helpotukset. Ne eivät vaikuta kilpailukykyyn. Ne vaikuttavat vain yritysten hurjasti kasvaneisiin voittoihin, mutta mahdollistavat hyvinvointivaltion vahvistamisen, palauttamisen.  

Paljon puhuttu kestävyysvaje hoituu itsestään ihan automaattisesti, kun aika korjaa tietoisesti väärennetyt väestön ikääntymisennusteet.

Jos vaihtoehtoja kaksi ja kolme ei käytetä, talouslaiva ajautuu sakeassa sumussa kaiken nielevälle liejuiselle matalikolle. Kilttien ja pitkäpinnaisten suomalaisten sietokyky joutuu kovalle koetukselle, yhteiskuntarauha järkkyy. Se nostaa väestön, talouslaivan miehistön spontaanisti kapinaan. Se muuttaa yhteiskuntarakenteet tavalla, jota nykyoloissa on mahdoton ennustaa.  

Kai Kontturi

17.4.14

Tietoisuutta?


Ei kiitosta – ei kunniaa

Valtakunnan pää-äänenkannattaja on kuluneiden viimeisten vuosien aikana kokenut kovia. Vaikka Erkot olivat mustia porvareita, he kuitenkin pitivät huolta lehden toimituksellisesta tasosta ja siitä, että ihan kaikki jutut eivät päässeet julkisuuteen. Nyt kaikki on toisin. Millään ei ole enää mitään väliä. Julkisuuteen päästetään mitä tahansa juttua, vaikka niiltä puuttuisi jokainen järjen ja totuuden hivenkin. Puhumattakaan jutuista, jotka vaativat syvempää tietämystä ja historian tuntemusta.

Tommi Uschanovin ”Suuri kaalihuijaus: Kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä” julkaisu on saanut nimen Yhdysvalloissa vuosikymmenien ajan säilyneestä kaalia koskevasta valheesta. Nyt Uschanov itse syyllistyy yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä sikiäviin valheisiin.

Hesari oli ostanut vapaalta toimittajalta nimeltä Tommi Uschanov (s. 1975) jutun, jonka lehti oli sijoittanut (6.4.14) hyvälle ja näkyvälle paikalle. Jutussa Neuvostoliitto iskettiin taas kerran ja joka suhteessa littanaksi. Hän sanoo, ettei ole koskaan käynyt Neuvostoliitossa, eikä ole tehnyt mielikään käydä. Uschanov ei huomannut, että Neuvostoliitto hajotettiin hänen ollessa 20 vuotias, joten sinne hän ei olisi voinut matkustaa vaikka kuinka olisi tehnyt mieli.

Nimi Uschanov viittaa slaavilaiseen syntyperään. Toimittaja ei nuorena miehenä tiedä, että Hitlerin noustua Saksassa valtaan, hän ilmoitti ensitöikseen päämääräksi kommunistien, bolschevismuksen, slaavilaisten ali-ihmisten hävittämisen. Myöhemmin listalle tulivat myös juutalaiset. Toisin siinä kävi. Neuvostoliitto hävitti Hitlerin natsismin ja fasismin. Se säästi slaavilaiset ja lopetti juutalaisten tuhoamisen ja pelasti Uschanovit ja Zyskowiczit. Siitä ei ole kiitosta ja kunniaa herunut.

Uschanov sanoo, että kansantuotteesta, jolla hän tarkoittaa bkt:tä, länsimaissa palkkojen osuus oli 60 prosentti, mutta Neuvostoliitossa vain 37–38 prosenttia. Mistä ihmeen turkin hihasta hän on saanut moiset luvut? Neuvostoliitossa ei laskettu bkt:tä, vaan koko tuotanto. Tuotannon 100 rahasta 37 prosenttia palkkoja on enemmän kuin bkt:n 48 rahasta 60 prosenttia. Näin NL palkkasumma on 35 prosenttia suurempi kuin länsimaiden palkka. Vaikka vaikealta tuntuu, niin näin se meni.

Länsimaiden ongelma on bkt. Se saadaan, kun tuotannosta noidutaan olemattomiin suurin osa eli vähennetään niin sanottu välituote, lisätään tuotevero ja lopuksi vähennetään tuotetukipalkkiot. Virallisten selitysten mukaan ne ovat syntyneet kolmansissa yrityksissä. Missä nuo kolmannet yritykset ovat, sitä kukaan ei tiedä. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää, että ne ovat taivaan lahja siis pelkkää hölynpölyä.

Uschanovin luvuilla ja lukujen vaihtelulla ei ole muutenkaan mitään tekemistä Karl Marxin kanssa. Marxin mukaan tuotannon alussa tavaravarastoissa on tietty määrä omistajien ikiomaa pysyvää pääomaa, joka vuoden aikana kulutetaan, tuotannossa uusitaan ja yleensä se myös kasvaa. Kun tuotannosta vähennetään, pysyvä pääoma jäljelle jää vuoden työnarvo. Siinä on työläiselle maksettu palkka ja lisäarvo. Vertaamalla lisäarvoa palkkaan saadaan prosentti, joka on lisäarvon suhdeluku ja kun vielä lisäarvoa verrataan tavaravarastoissa ja tuotannon välineissä yhteensä olevaan pääomaan, saadaan voiton suhdeluku.

Lisäarvo on siis osa työtä, josta ei ole maksettu palkkaa ja jonka kapitalistit pistävät taskuihinsa. Siten lisäarvon suhdeluku on riiston mitta. Kapitalistinen järjestelmän perustuu lisäarvon, voiton kasvattamiseen. Neuvostoliitossa järjestelmä perustui tuotannon välineiden yhteisomistukseen ja sosiaaliseen tulonjakoon, jatkuvasti halpenevien elinkustannusten tuottamiseen. Siten palkka oli vain osa ansioista, kun ainakin yhtä suuri osa tuli palveluista ja hyödykkeiden alenevista hinnoista.

Tähän liittyen kannatta huomata sekin, että Neuvostoliitto maksoi kolmansien, alikehittyneiden maiden mielettömät velat länsimaille. Neuvostoliitto uskoi ainutlaatuisten, kirjaimellisesti jokaista perhettä koskettaneiden julmien sotakokemustensa vuoksi, että kolmansien maiden velattomuus antaa niille vapaat kädet tukea YK:ssa kestävän rauhan politiikkaa. Se myös toimi, mutta samalla näillä velkojen maksuilla Neuvostoliitolta sadat miljardit dollarit valuivat suoraan kapitalistien pusseihin.

Uschanov sanoi, että hän ei koskaan käynyt Neuvostoliitossa eikä hänen edes tehnyt mielikään käydä. Sen sijaan minä kävin siellä kymmeniä keroja ja asuinkin lähes peri vuotta. Omakohtaisesti saatoin todeta, että työttömyydestä ollut tietoakaan ja ihmisillä oli aina rutkasti rahaa. Sille ei vain aina löytynyt käyttöä.

Neuvostoliitossa panostettiin kaudella 1927–53 raskaaseen teollisuuteen ja elintarviketuotantoon. Vain siten se saattoi nousta äärimmäisen köyhyydestä ja takapajuisesta maatalousmaasta kehittyneeksi teollisuusmaaksi. Tämän kauden – 30-luvun 400 prosentin talouskasvu ja 2. maailmansodan mielettömien tuhojen (70 % Euroopan-puoleisesta maasta) korjaukset – valtavat saavutukset ovat kaikkien halullisten nähtävissä. Moista kehitystä ei ihmiskunnan historiassa ole ennen eikä jälkeenkään nähty.   

Ongelmat alkoivat vasta 1956. Neuvostoliitto jatkoi jo toimivan raskaan teollisuuden linjalla. Peittääkseen avuttomuutensa Stalin tuomittiin rikollisesta yksilöpalvonnan hyväksymisestä. Se katkaisi neuvostokansojen henkisen selkärangan, sillä kansa omasta kokemuksestaan tiesi Stalinin ansiot rauhan ja sodan aikana. Samalla kansanmotivointi muuttui vaikeaksi. Puolue menetti suuren osan uskottavuuttaan. Luottamuksen palauttamiseksi 1961 se julisti, että maa siirtyy kommunismiin vuoteen 1980 mennessä. Kansa ei pitänyt julistusta uskottavana.

Uudet johtajat eivät nähneet, että 50-luvun puolivälissä oli jo saavutettu aika, jossa tuotannossa kulutushyödykkeille ja kansan mielikuvitukselle olisi pitänyt antaa tilaa. Niinpä kulutustavaroiden monipuolisuudessa kapitalistiset maat pääsivät niskanpäälle. Ajan kuluessa neuvostokansat olivat ilmeisen halukkaita muuttamaan tuotannon rakennetta, perestroikaan. Siinä ei olut mitään vikaa, mutta neuvostojohtajan Mihail Gorbatshovin kuljeskelut cowboyhattu päässä näyttelijäpresidentti Ronald Reaganin kanssa ympäri Yhdysvaltoja sai ihmeitä aikaan.

Vuonna 1987 julkaistiin Gorbatshovin viisiosainen kirjasarja 1967–87 pidetyistä puheista ja julkaistuista artikkeleista. Jokaisen kirjan motto oli ”Kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen”. Vuonna 1988 julkaistiin Gorbatshovin kirja ”Rakenneuudistus ja uusi ajattelu”. Aiempien kirjojen motto oli haihtunut taivaan tuuliin. Heti kirjan alussa Gorbatshov kertoo lukijalle, että kirja ei ole tieteellinen esitys, sillä se suosii uutta ajattelua.

Tämä sopi erinomaisesti Gorbatshovin aiemmin käyttöönottamaan glasnostiin – julkisuuteen ja avoimuuteen. Uusi ajattelu johti julkiseen historian väärentämiseen ja kiinalaiseen tapaan, joka antaa kaikkien kukkien kukkia. Se loi mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa yhteisomistuksen jakamisen jokaiselle ikiomaksi omaisuudeksi – talonkeina, arvopapereina, joiden yhteinen arvo vastasi koko kansallisen omaisuuden arvoa. Yksityistäminen oli aloitettu.

Tässä vaiheessa Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina sopivat eroamisesta Neuvostoliitosta. Siitä alkoi Neuvostoliiton hajottaminen, joka sinetöitiin tuhoamalla neuvostoparlamentti tykeillä. Sen uhrien määrä oli satakertaa suurempi kuin vuoden 1917 valankumouksen uhriluku. Nyt myös talongit arvopapereina menetti arvonsa käynnistetyn tuhansien prosenttien hyperinflaatiolla. Se oli yhtäältä kulta-aikaa keinottelijoille sekä kansainväliselle pankkimaailmalle ja toisaalta neuvostokansojen hurja syöksy kurjuuteen. Ensimmäisen kerran vuoden 1920 jälkeen ja lyhyessä ajassa entisten neuvostotasavaltojen väestömäärä supistui 15–20 prosenttia. Nyt Venäjällä Gorbatshovia vaaditaan oikeuteen maanpetoksesta, rikoksesta, joka ei vanhene.  

Neuvostoliitossa, ellei peräti rajojen ulkopuolella, kymmenessä vuodessa laadittiin ja toteutettiin suunnitelma, joka käänsi historian pyörää taaksepäin ja tuli kalliiksi kaikille neuvostokansalaisille. Tietokirjailijana Tommi Uschanovin olisi pitänyt huomata, että Neuvostoliiton parjaus perustuu samaan tapaan kuin Yhdysvaltalaisen kaalihuijaus eli vuosikymmeniä jatkuneeseen valheellisiin huhuihin.  Hän kuitenkin tyytyy huhuihin, kun nykymaailmassa millään ei ole enää mitään väliä.

Kai Kontturi

5.4.14

Kehysriihi


Luuvitonen iskee köyhät kanveesiin

Luulo ei ole tiedon väärtti. Mutta siitä huolimatta luulolla tätä maata hallitaan. Ihan viimeaikoihin asti maata hallitsi luuloilla varustettu kuutosten sixpack-hallitus. Nyt joku oli huomannut, että vasemmistoliittolaisten lähdettyä hallituksesta jäljelle jäi viitoset, luuvitonen eli nyrkki, joka iskee että tuntuu.   

Maaliskuussa TV 1:ssä istui Arto Nybergin haastateltavana ministeri Jutta Urpilainen. Arto totesi, että hallitusohjelmassa luvattiin, että lapsilisiin ei kosketa ja työttömyysaste painetaan viiteen prosenttiin. Nyt lapsilisiä leikataan ja työttömyysaate on yhdeksän prosenttia. Miten tässä näin on käynyt?

Jutta vastasi, että aikanaan kukaan ei osannut ennustaa minkälainen taloustilanne on tänään. Lähes samaan hengenvetoon hän selitti, että taloudessa ei ole mitään suhdannekriisiä. Ongelmat ovat rakenteellisia. Jutan puhe osoitti kuinka hän ja hallitus elävät harhojen vallassa. Jos kerran ei ole suhdannekriisiä, silloin ennusteilla ei ole ollut mitään merkitystä. Talouteen syntyneet rakenteelliset ongelmat ovat hallitusten aikaansaamia ja siten hyvin tunnettuja. Niinpä vaalilupaukset lapsilisistä ja työllisyydestä olivat tietoisia valheita, joilla äänestäjiä johdettiin harhaan.   

Suhdannekriisit ilmaantuvat kenenkään tahtomatta, mutta rakenteelliset ongelmat ovat seurausta harjoitetusta politiikasta.

o o o        

Kokoomus ja Demarit ovat vakuuttaneet tekevänsä hyvinvointivaltiota tukevaa politiikkaa, vaikka he ovat vain johdonmukaisesti seuranneet presidentti Mauno Koiviston (sd), pääministerien Kalevi Sorsan (sd) ja Harri Holkerin (kok) tekemää suunnitteleman, joka muutti maan talouden rakenteet. Se on yksin kapitalisteja kaikin puolin ja häikäilemättä tukevaa politiikkaa. Ensimmäisenä Holkeri vapautti pääomaliikkeet. Seuraavaksi puskista tullut nuori pääministerinä Esko Aho vapautti tavaroiden ja palvelusten liikkeet. Ne olivat todella jyrkkiä muutoksia – kaikkien rakenteellisten ongelmien alku ja juuri.

Veroilla on julkisessa taloudessa keskeinen rooli. Yritysverot ovat olleet rakenneuudistusten aikana poliittisesti kuuma peruna, joka on muutettu kapitalisteille herkuksi. Holkerin hallituksen aikana yritysvero oli 50 %. Sen jälkeen sitä on alennettu tasaisin väliajoin seitsemän kertaa. Ensimmäisenä sen teki Esko Ahon hallitus, joka alensi sen 36 %:iin tavaroiden vapaan liikkumisen aiheuttaman kovenevan kilpailun korvaukseksi. Viimeisen 2013 alennuksen teki Jyrki Kataisen hallitus, joka alensi sen 20 %:iin. Sillä piti olla Jutta Urpilaisen mukaan dynaamisia työllisyysvaikutuksia, mutta eipä ollut.

Kaikki yritysverojen alennukset on perusteltu kilpailukyvyllä ja työllisyydellä. Hallitukset saattavat jopa itse kokemattomuuttaan ja tietämättömyyttään uskoa moiseen roskapuheeseen. Kilpailukyky syntyy aivan muista seikoista kuin veroista. Oleellisena osana on sekä kotimainen että ulkomainen kysyntä.

Yritysverolla ei ole mitään tekemistä yritysten kilpailukyvyn kanssa. Yritysvero on osa tulonjakoa. Mitä vähemmän veroa yritykset maksavat sitä enemmän osinkoja omistajille ja sitä suurempia jättipalkkoja ne voivat maksaa johtajilleen. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 yritysten voitto oli 19,7 miljardia euroa. Siitä yritykset maksoivat veroa 4,5 miljardia netoksi jäi 15,2 miljardia euroa. Jos vero olisi ollut 50 %, valtio olisi saanut 9,9 miljardia, 5,4 miljardia nykyistä enemmän, mutta sitä ne eivät huolineet – antoivat sen yrityksille lahjaksi.

o o o

Lisäksi kapitalistit saavat myös henkilökohtaisiin tuloihin valtavat lahjoitukset, kun verotuksen progressio on lopetettu. Siksi ylimmässä tuloluokassa keskimääräinen kuukausitulo oli 59 085 euroa, muta vero vain 30,7 %.

Jos olisi sellainen hätä kuin hallitus, luuvitonen väittää silloin pitäisi yritysten lisäksi myös yksityisten henkiöiden osallistua yhteiskunnan pelastamiseen maksukykynsä mukaan. Se hoituisi helposti asteittain kohoavalla, progressiivisella verolla. Alle 35 000 euroa vuodessa ansaitsevien verotus voisi säilyä nykyisellään, seuraavaa tuloluokan 35 000 - 54 999 keskimääräinen veroasteen voisi nostaa keskimäärin 25 %:iin. Se lisäisi verokuormaa keskimäärin 74 euroa kuukaudessa. Sen jälkeen veroprosentti voisi kasvaa nopeammin niin, että yli 300 000 euroa ansaitsevien tuloluokassa vero olisi 70 %. Sen jälkeen heille jäisi kuukauden netoksi 17 703 euroa. Tulonsaajista 46 % sai vuodessa bruttona 17 361 euroa. Ero on selkäpiitä karmiva.

Tällä progressiolla vuoden 2012 verotuloja olisi kertynyt 3,7 miljardia enemmän. Se kaventaisi jonkun verran tuloeroja. Kun tämän lisäksi poistettaisiin yritysten veronkevennykset 5,4 miljardia verotulot kasvaisivat yhteensä 9,1 miljardilla eurolla ja rakenteelliset ongelmat olisi hoidettu eikä valtion budjetissa olisi alijäämä. Näin sen pitäisi mennä!

Suomi ei ole ollut enää aikoihin hyvinvointivaltio. Pohjoismailla sosiaaliturvamenot ovat Ruotsissa 18 %, Tanskassa 31 % ja Nojassa peräti 70 % suuremmat kuin Suomessa ja niiden etumatka kasvaa koko ajan. Hallitus on kapitalistien todellinen luuvitonen, nyrkki, joka iskee köyhät kanveesiin. Jo nyt lukemattomat elävät kurjasti työn ja palkan puuttuessa ja ottavat jo lukua leipäjonoissa.

Nyt saa riittää - politiikan suunta on muutettava kapitalistien suosimisesta kansaa suosivaksi.  Siihen meillä on varaa. Sen turvaamiseksi on erottava vapaakaupasta ja EU:sta!

Kai Kontturi