31.7.14

USA ja maailma rikkaudet


Yhdysvallat ja idän rikkaudet

Maailmasta ei löydy toista maata, joka olisi saanut Yhdysvaltojen kaltaisen suorastaan jumallisen aseman. Kaikki sen tekemiset ovat suomalaisille paitsi ainoan mahdollinen myös ihmeellistä ja kaikkien onneksi, joka ansaitsee jokaisen jakamattoman ihailun. Ihailua ylläpidetään koko valtamedian voimalla. Se ylittää kaikki järjelliset mitat.

Viimeksi toimittaja Tuomas Niskakangas repi rajatonta ihailuaan Helsingin Sanomien (27.7.) talousosassa koko aukeaman laajuudella. Artikkelin valtavana kuvana oli valkopääkotka, jonka alla olevista raunioista työntyi esiin viisi raitapukuista voitonmerkkiä näyttävää kättä. Artikkelin otsikko oli ällistyttävä - ”USA:n talous nousi tuhkasta”! Mistä se nousi ja mihin, siitä ei ollut merkkiäkään. Koko juttu oli pelkkää höpinää, valhepropagandaa.

Yhdysvaltojen taloudesta on mahdotonta saada todellista tietoa. Iät ja ajat on tiedetty, että sen bruttokasantuotteen (bkt) laskemissa käytetään niin sanottua hedonista menetelmää. Sillä saadaan tulos näyttämään pelkällä mielikuvituksella todellisuutta paremmalta.

Monet taloustieteilijät ovat menetelmää arvostelleet ja todenneet, että bkt on aivan liikaa laskijoitten mieltymysten varassa. Pitkän aikavälin seurannan perusteella näyttääkin siltä, että hedoninen lisä on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kasvanut vauhdikkaasti 7 %:sta 22,3 %:iin. Kauden 2003–2012 viralliseksi vuoden keskimääräiseksi talouskasvuksi on saatu suorastaan huikea 4,0 %, kun todellisuus lienee enintään 2,5 %. Tähän ajanjaksoon mahtui vain yksi vuoden 2010 bkt:n 2,3 %:in lasku. Se ei tuhkannut mitään.

Vaikka Yhdysvalloissa pankkikeinottelijoilla on mennyt huonosti ja investointipankki Lehman Brothers kaatui ja vei mukanaan liudan pienempiä pankkeja, niin kansantalouden laskumiesten mukaan se ei näkynyt bkt:ssä kuin pikku nytkähdyksenä. Tietysti pankkikriisi oli kova paikka rahamarkkinoille ja miljoonille asuntovelallisille, mutta sekään ei tuhkannut taloutta kuten Niskakangas antaa ymmärtää.  

Jos viralliset luvut olisivat tosia, Yhdysvaltojen tuottavuuden olisi pitänyt kasvaa kovaa vauhtia ja kansakunnan vaurastua, mutta toisin on käynyt. Sillä on jo iät ajat ollut valtava kaksoisvaje. Vuonna 2012 valtionvelka oli 16 200 miljardia dollaria ja kauppatase on pysynyt koko ajan alijäämäisenä. Ulkomainen velka kasvaa 1 000 miljardin dollarin vuosivauhtia. Se on jo nyt niin suuri, että Yhdysvallat ei koskaan pysty maksamaan sitä takaisin.

Yhdysvaltojen talous on rapautunut jo kauan sitten. Se ei enää tuota mitään, muta pääomien omistajat voivat hyvin, sillä he rikastuvat ulkomaiden kustannuksella. Sen oma elinkeinorakenne on mennyt väärää suuntaan. Teollisuus on ulkoistettu pois maasta lähemmäs ostajia ja halpatyövoimaa. Teolliset työpaikat ovat kadonneet ja rakentaminen on hiipunut. Hieman pelkistäen työllisistä 77 sadasta tekee tuottamatonta työtä, pesee toinen toisensa paitoja. Tuottavaa työtä, tavaroita eli uusia arvoja tekee vain 23sadasta.

Ihannoitu palveluyhteiskunta, joksi Yhdysvaltoja sanotaan, on sellaisten ongelmien keskellä, että niitä ei toivoisi kenellekään. Kaikki johtuu maan rajusta elinkeinorakenteen muutoksesta. Sitä puolustellaan omalle kansalle, mutta myös koko maailmalle. Koko ajan korostetaan ja jatkuvasti toistetaan, että Yhdysvallat vain puolustavat omia kansallisia etujaan. Se jätetään sanomatta, että kaikki se tapahtuu muiden maiden ja kansojen kustannuksella.

Imperialismi on muiden rosvoamisista. Sillä kapitalistit rikastuvat. Millään muulla ei ole väliä. Siksi kurjuudesta on kasvanut yleisesti tunnettu rikollisuus, jonka vuoksi Yhdysvaltojen vankiloissa lojuu ihmiskunnan historian kaikkien aikojen suurimmat vankijoukot. Vankien säilöminen ja vartiointi mitä erilaisimmissa olosuhteissa on äärimmäisen julmaan, vuosia jatkuvaan eristykseen saakka, on yksi suuria palvelubisneksiä. Se on palveluyhteiskunnan tuotantoa, joka ei kuitenkaan tuota mitään, päinvastoin.

USA:n taloudessa tämä on vain raaka kuriositeetti. Suurkapitalistien mielenkiinnon hiipuminen omaa maataan kohtaan osoittaa muun muassa se, että maa on jäänyt jälkeen kehityksestä. Työn tuottavuus on vajonnut suohon. Kaudella 2003–2012 Suomessa tuottavuuden keskiarvo oli tasan 60,00 dollaria tunnissa, mutta Yhdysvalloissa se hedonisesta bkt:stä laskien 50,72 dollaria, 9,28 dollaria, 18,3 % pienempi. Kun bkt:stä vähennetään ilmiselvät hedoniset lisät, haamut, tuottavuus on 45,27 dollaria, 32,5 % suomalaista pienempi.

Mikäli Yhdysvallat olisivat Suomen tasolla työn tuotavuudessa, sillä olisi bkt:n laskutavasta riippuen 30–60 miljardia työtuntia vähemmän. Sen vuoksi nykyinen pätkätyöläisten määrä supistusi ja kokonaan työttömien määrä entisten lisäksi kasvaisi 41–77 miljoonaan ja työttömyysaste nousisi virallisesta 9,6 %:sta 24–44 %:iin. Jäljelle jääneistä 15 miljoonasta pätkätyöläistä jokainen olisi pienellä palkalla entiseen tapaan töissä vain 938 tuntia vuodessa. Kun tämä ei näytä todelta, on pakko uskoa älyttömään heikkoon tuottavuuteen, jonka juuret ovat kaukana 1990-luvulla.         

Yhdysvaltoja pidetään maailma rikkaimpana maana. Todellisuus on toinen, vaikka se vaatisi ihan oman tutkimuksensa. Se lienee selvää, että heillä ovat ehdottomasti maailman rikkaimmat ihmiset ja suvut. Heidän osuutensa väestöstä on yksi prosentti, mutta heidän osuus varallisuudesta on kaksi viidesosaa. Kolme prosenttia väestöstä omistaa noin kolme neljäsosaa yksityisestä varallisuudesta.

Suuromistajien osuus varallisuudesta on kasvanut jo niin suureksi, että emämaa ei enää tarjoa rikastumiseen, pääomien kasvattamiseen, riittäviä mahdollisuuksia, siksi heitä kiinnostavat koko muun maailman rikkaudet riippumatta siitä missä ne sijaitsevat. On sanomattakin selvää, että heitä kiinnostaa aivan erityisesti Venäjän suunnattomat öljy-, kaasu- ja kaiken kattavat muut, rajattomat mineraalirikkaudet. Ne olisi saatava toisiin käsiin – mutta miten? Tarvitaanko siihen imperialismin luonteeseen kuuluva sota?        
 
Yhdysvaltojen ihailua ylläpidetään maailmanlaajuisen valtamedian voimalla. Se ylittää kaikki järjelliset mitat ja sen imperialistinen sapelienkalistelu muodostaa päivä päivältä yhä vakavamman elämääkin suuremman uhan!

Kai Kontturi

11.7.14

Edessä vaaran vuodet


Edessä vaaran vuodet

EU-Suomen talous on kuin työllisyysjuna, joka menee alamäkeä ja josta koko ajan väkeä putoaa radanvarteen, vaikka matkustajat yrittävät irvishampain pysyä mukana. Tänään näyttää siltä, että viidessäkymmenessä vuodessa työvoimasta on pudonnut radanvarteen puolet ja työttömyysaste kivunnut 50 prosentin paikkeille. Ongelman on, että globaalin talouden juna tutisee ja tärisee, kun kiskojen alta perustukset koko ajan pettävät.  

Suomalaisia yrityksiä on myyty ulkomaille viimeisimmän Suomen Pankin tilaston mukaan 338,5 miljardilla eurolla. Siinä ovat joukkolainat ja rahamarkkinapaperit, jotka monin eri tavoin sivuavat yrityskauppoja. Vuonna 2012 Suomessa toimi ulkomaisia tytäryrityksiä 3003 kpl, jotka työllistivät 234 000 henkeä (Tilastokeskus 28.11.2013). Lisäksi toukokuun lopussa pörssissä noteerattujen ulkomaalaisten omistamia osakkeita oli 76,5 miljardia euroa, 45,1 prosenttia kaikista osakkeiden markkina-arvosta (Suomen Pankki 13.6.2014).    

Lisäksi suomalaiset ovat ulkomaille velkaa lainoina, talletuksina, kauppaluottoina sekä johdannaisia yhteensä 275,6 miljardia euroa. Tämä osa sisältää myös valtion ja kuntien ottamat lainat. Koko ulkomailta tuodun pääoman määrä, velka, oli yhteensä 614,1 miljardia euroa.  

Ulkomaisia yrityksiä suomalaiset ovat ostaneet 366,3 miljardilla eurolla, 27,2 miljardia myytyjä enemmän. Suomalaisia tytäryrityksiä toimi ulkomailla 4883 kpl, jotka työllistivät 570 000 henkeä (Tilastokeskus 17.4.2014). Se on enemmän kuin ulkomaalaiset yritykset työllistivät Suomessa. Suomalaiset omistavat myös ulkomaisia osakkeita 121,3 miljardia euroa. 

Suomalaiset ovat vieneet myös erilaisia muita pääomia ulkomaille 266,3 miljardia euroa, joten koko ulkomaalaisten velka harvoille suomalaisille on 632,6 miljardia euroa. Näin suomalaiset ovat vieneet 18,5 miljardia enemmän kuin ulkomaalaiset ovat tuoneet Suomeen. Saatavia on siis enemmän kuin velkaa. Se näyttää hyvältä – puusta katsoen.

Tässä on syytä korostaa, että kymmenessä vuodessa Suomen eläkerahastot kasvoivat 77,9 miljardia euroa, 88,3 prosenttia. 31.3.2014 eläkerahastoja oli yhteensä mielettömät 165,5 miljardia euroa, joista ulkomaille oli viety 116,1 miljardia euroa, 70,2 prosenttia. Näitä jokaisen suomalaisen rahoja eläkevakuutusyhtiöt eivät ole sijoittaneet Suomeen vaan ripotelleet ne moniin eri maihin ja erilaisiin sijoituskohteisiin. Riskin suuruutta kukaan ei uskalla edes ajatella.    

Ulkomaisten emoyhtiöiden tuotannon kasvaessa yli kysynnän, tavarat jäävät varastoihin. Se tulee kalliiksi ja syö voittoja. Siksi emoyhtiö leikkaa tuotantoa vastaamaan kysyntää. On johdonmukaista, että ensimmäisenä lakkautetaan emoyhtiöiden ydintoimintaa haittaavat pienemmän ja periferiassa (mm. Suomessa) toimivat tytäryhtiöt. 

Leikkausten ja alasajon helppoudesta Suomessa on kokemusta, kun 90-luvun alussa rajat aukaistiin ulkomaankaupalle. Lyhyessä ajassa lopetettiin 20 000 yritystä ja tehtiin 30 000 konkurssia. Niiden tuotanto korvattiin tuonnilla. Suurten emoyritysten mahtavat resurssit, kasvattaa tuotantoa helposti kysyntää nopeammin. Välttääkseen liiketuotannon, tytäryhtiö on helppo poistaa tuotantoketjusta. Tätä varaa ei kukaan halua myöntää. Se on synkkä varjo Suomen talouden yllä.

Pörssiyhtiöt eivät ole hyväntekeväisyyslaitoksia. Päinvastoin. Niiden on kaikin keinoin tehtävä omistajilleen voittoa, jopa kaikkea uhmaavaa enimmäisvoittoa. Nykymaailmassa pörssiyhtiöissä määräävät osakkeet ovat suursijoittajien omistuksessa. Yleensä muutamat suursijoittajat omistavat 5-15 prosenttia yritysten osakemäärästä ns. osakepaketit, jotka yhtiökokouksissa muodostavat päätösvaltaisen enemmistön. Heillä on määräysvalta.

Pörssiyhtiöissä (yleensä suomalaisilla) pienomistajilla on puheoikeus, mutta ei päätösvaltaa. He voivat elää toivossa, että saisivat osinkoja ja että osakkeiden markkina-arvot kasvaisivat. Maailman rahoitusmarkkinoita kuitenkin vaanii epävakaus. Rahamarkkinakriisit ovat arvaamattomia ja niiden seuraukset ulottuvat kaikkialle. Viimeisimmästä 2008 lievästä kriisistä Suomessa ei ole toivuttu vieläkään, eikä juuri kummempaa ole näköpiirissä.

Maailman rahamarkkinat ovat todella epävakaat. Vuonna 2009 maailma bruttokansantuote oli 57 937 miljardia dollaria. Rahamarkkinoilla oli perinteisiä luottoja ja käyttötilejä 26 072 miljardia dollaria ja kuvitteellista virtuaalirahaa eli riskirahana johdannaisia ja arvopapereita 721 895 miljardia US dollaria (BIS, IMF ja Taloussanomat). Virtuaaliraha on termiineinä, optioina, futuureina ja swappeina. Lisäksi on erilaisia osake-, korko- ja raaka-ainejohdannaisia. Ilman reaalivakuutta ne muodostavat valtavan ilmakuplan.

Näillä satojen tuhansien miljardien rahamarkkinoilla piilee mielettömät houkutukset tehdä rahalla rahaa, mahdottomasta mahdollisen. Jos suursijoittajien hallitsemassa tavaratuotannossa syntyy vaikeuksia, he saattava siirtää tuotannosta pääomiaan johdannaismarkkinoille. Siitä, seuraa pörssikurssien laskua, jota korjataan joukkomittaisilla irtisanomisilla. Kaikesta huolimatta tämänkaltaiset purkaukset ovat olleet vielä vaatimattomia. Virtuaalirahan muodostama kupla odottaa vielä todellista purkautumista, puhkeamista.

Rahamarkkinat ovat paisuneet mielikuvituksen rajat ylittäviin mittoihin, joita ei kukaan hallitse. Siksi niissä piilee vaaratekijöitä. Yhdysvallat on voinut rauhassa rikastua pitkälle yli kaksisataa vuotta. Sen pääomat ovat valtavat ja kasvaakseen ne ovat levittäytyneet kaikkialle maailmaan. Niitä turvatakseen se miehittää 123 maata yli 700 sotilastukikohdalla. Niitä tukee mahtava sotalaivasto lentotukialuksineen ja sukellusveneineen, jotka purjehtivat kaikilla maailman merillä.

Se ei kuitenkaan riitä. Alueelliset ja paikalliset sodat sekä levottomuudet eri puolilla maailmaa ovat hajota ja hallitse politiikkaa, joka osaltaan turvaa ylivalan säilymisen. Yhdysvaltojen hegemonia kasvattaa vastarintaa muissa suurissa maissa. Brasilia, Etelä-Afrikka, Intia, Kiina ja Venäjä ovat jo päättäneet rakentaa uuden dollarista riippumattoman rahoitusjärjestelmän. Se heikentää dollarin asemaa ja aiheuttaa arvaamattomia vaaroja nykyiselle dollaripohjaiselle rahoitusjärjestelmälle. Se aiheuttaa vaaroja rahamarkkinoiden suursijoittajille ja siten myös Suomen kansantaloudelle.      
 
Johdannaisiin perustuvat virtuaaliset rahamarkkinat purkautuvat jonain kauniin päivänä. Koska se tapahtuu, sitä eivät edes ennustajaeukot uskalla sanoa. Se ei tapahdu huomenna, vaikka vähäistä purkautumista tapahtuu yhä useammin. Kriisien toistumiset ovat lyhentyneet ja kestot pidentyneet. Globaalissa, vapaakaupan maailmassa, kaikki liittyy kaikkeen.

Suomen kansantalouden – työllisyyden ja työttömyyden kannalta pääomien vienti ja tuonti osoittavat, että suomalaiset kapitalistit ovat täysin haluttomia sijoittamaan Suomeen ja että kaikilla keskeisillä aloilla yritysten päätös- ja määräysvalta on ulkomaalaisten hallussa. Kun vielä julkinen ylin lainsäädäntö-, tuomio- ja budjettivaltava ovat valuneet ulkomaille, EU:lle, voi ujostelematta sanoa, että talous ei ole terveellä, vankalla pohjalla ja työllisyyden junasta työvoimaa putoaa koko ajan radan varteen. Suomalaisilla on edessä todelliset vaaran vuodet.

Kai Kontturi

3.7.14

Näkymiä tulevaisuuteen


Työstä on tulossa harvojen herkkua

Tänään näyttää siltä, että 2009 alkanut taloustaantuma kestää vähintään kymmenen ellei peräti viisitoista vuotta. Työministeriö laaja työryhmä, jossa oli monipuolinen kokoonpano, arvioi 2007 selvityksessään ”Työvoima 2025”, että Suomi on joutunut alenevan tuotannon raiteille. EU-Suomen talous on tuomittu polkemaan paikallaan.

Selvitys oli niin hurjaa luettavaa, että koko Työministeriö lopetettiin epämiellyttävien asioiden julkaisemisen vuoksi. Se oli varoitus totuudentorville. Ikävistä, hankalista ja peräti toivottomista asioista saa puhua vain turhaa toivoa herättävässä ja positiivisessa hengessä.

Tekesin pääjohtaja Pekka Soini kirjoitti (HS 16.6), että meillä on tuhannen 5 -15 miljoonan liikevaihdon yritystä, jotka voivat helposti lisätä liikevaihtoaan viidellä miljoonalla. Se tietäisi viiden miljardin lisäystä vientituloihin ja 100 000 uutta työpaikkaa. Näin tuhannen pk-yritystä ihan vain piruuttaan eivät kasvata liikevaihtoaan ja ovat siten vastuussa sadantuhannen ihmisen työttömyydestä.

Olen valmis lyömään pääjohtajan kanssa taivasosuudestani vetoa, että jokainen pk-yritys lisää liikevaihtoa, voittoa ja vientiä jos se vain on mahdollista. Jos pk-yritykset tieten tahtoen jarruttava viennin kasvua, niin siihen syyllistyvät myös ja ennen muuta suuret vientiyritykset, jotka koko ajan ruikuttavat, että vienti ei vedä, niin se ei vedä. Siksi työläisiä on potkittava kortistoon.

Pääjohtaja Soini syyttää pienillä pääomilla pelaavia yrityksiä laiskuudesta ja rohkeuden puutteesta innovoida. Luulisi, että valtion innovaatiokeskuksen Tekesin pääjohtaja olisi paremmin seierillä maailman menosta. Luulisi, että hän valtion virkamiehenä vaatisi innovointia ja lisää vientiä suurten pääomien omistajilta. Heillä on innovaatioihin varaa ja vapaata pääomaa satoja miljardeja euroja ripoteltuina pitkin maailmaa. Heillä jos kellään olisi mahdollisuudet palkata vaikka tuhansia korkeasti ja hyvin koulutettuja innovoimaan uusia vientituotteita. Mutta ei, kun ei.

Luulisi, että Suomen Pankin tilastoimat ulkomailla olevat 600–700 miljardia euron käyttö kotimaassa olisi valtava houkutus ja mahdollisuus kaikille valtion virkamiehille – politiikoista puhumattakaan. Perustellusti voi kuvitella, että Tekesin pääjohtaja kuten muutkin tietävät, että nuo pääomat ovat suomalaisten duunarien verta ja hikeä, satavuotisen työn ja aherruksen tulosta.         

Taloushistorian professori Sakari Heikkinen kirjoitti (HS 28.6.14) artikkelin, jota lukiessa väkisinkin hämmästyksen sormi meni kummastuksen suuhun. Siinä tuli kummastelleeksi montaa asiaa. Professori surkutteli sitä, että Tilastokeskuksen ennusteen mukaan ”Tulevina vuosikymmeninä työikäisten osuus väestöstä supistuu rajusti.”. Kuten tunnettua, ennuste väittää, että jo vuonna 2040 eläkeikäisiä (65- v) on lähes 1,6 miljoonaa.

Luulisi, että taloushistorian professori jos kukaan, tarkistaa mistä ennusteen luvut ovat kotoisin. Hyvin pienellä vaivalla hän olisi huomannut, että 2040 ennusteen mukaan jokaisen 1961–75 syntyneen pitää olla silloin elossa ja maassa. Lisäksi 80 täyttäneitä pitää olla elossa ja maassa kaksinkertainen määrä nykyiseen verraten. Mutta ei, ennuste oli liian lumoava, siksi sitä ei ole kenenkään lupa tarkistaa.

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2040 työikäisiä on noin 3,5 miljoonaa, 52 000 vähemmän kuin 2010. Supistumisessa ei ole mitään rajua. Työministeriön Työvoima 2025 selvityksen (2007) mukaan, jos asiat hoidetaan kunnolla, työikäisistä on työvoimaa 83 prosenttia, 2,9 miljoonaa. Se on nykyistä enemmän. Myös tätä professori olisi voinut hämmästellä, eikä olisi joutunut työvoimapulasta saarnaajien alttarille.

Professori Heikkinen nielaisi myös OECD:n ennusteen talouskasvusta. Se ennustaa puolen vuosisadan kansantuotteen kasvuksi keskimäärin 1,6 prosenttia väestöennusteen henkeä kohden. Se tarkoitta bkt:n määrään vuosittain 2,2 prosentin keskimääräistä kasvua. Työvoima 2025 selvityksessä ennuste oli 1,5 prosenttia, siis 32 prosenttia pienempi. Siinä ei vielä edes aavistettu 2009 alkanutta talouden sukellusta. Valtionvarainministeriö, VM arvioi nyt, että vuoden 2008 bkt:n määrän ylitetään vasta 2018. Se kuitenkin edellyttää 2,5 prosentin vuotuista kasvua, josta kukaan VM:tä lukuun ottamatta ei uskalla edes unelmoida. Niinpä taantuma voi jatkua pitkälle yli kymmenen vuoden. Aika näyttää.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että kansantalouden ennusteissa on kokonaan unohdettu vuoden 1990 jälkeinen kriisi, jonka aiheutti vapaakauppaa seurannut talouden rakennemuutos. Sen on tuonut mukaan toistuvat ihmisten tahdosta riippumattomat kriisit, pulat ja taantumat. Ne alkoivat 2000-luvulla ja kuten nyt näyttää niiden syklit, toistumiset, ovat yllättävän lyhyitä ja kestot pitkiä.

Niiden perusteella voi pelätä, että vuoteen 2060 saakka keskimääräinen kokonaistuotannon kasvu olisi 0,9 prosenttia. Kaudella 1980–2013 työn tuottavuus oli keskimäärin 5,2 prosenttia vuodessa, mutta jatkossa se saattaa jäädä vaatimattomaan 3 prosenttiin, 42 prosenttia pienemmäksi. Tämän perusteella työvoiman 5,15 miljardista tunnista tarvittaisiin vain 2,49 miljardia tuntia. Silloin työttömyys olisi 2,66 miljardia tuntia, noin 1,5 miljoonaa työvuotta ja työttömyysaste 51,7 prosenttia.                   

Toinen vaihtoehto on, kun asiaa tarkastellaan virallisten bruttokansantuotteen (bkt) lukujen ja haamutunteja sisältävän työvoimatutkimusten perusteella. Pitkittyneen taantuman vuoksi bkt:n keskimääräinen kasvu jäisi 1,3 prosenttiin. Työn tuottavuus voisi jatkossa hyvinkin olla lähes entisellä tasolla 3 prosenttia. Nyt työtä tarvittaisiin 3,10 miljardia tuntia, työttömyys olisi 2,05 miljardia tuntia, lähes 1,1 miljoonaa työvuotta ja työttömyysaste 37,9 prosenttia.

Vuonna 2012 työvoimatutkimuksen työpaikkojen puute, työttömyysaste oli 7,7 prosenttia, mutta työtuntien puute haamutunnit poistettuna työttömyysaste oli 23,1 prosenttia.  Lienee sanomattakin selvää, että vuonna 2060 virallinen työttömyysaste näyttää todellista pienemmältä, kuin työtuntien mukainen todellinen työttömyys. Joka tapauksessa katsottakoon asiaa miten tahansa edessä ei ole työvoimapulaa vaan hurja työvoiman ylitarjonta, työttömyys – työstä on tulossa harvojen herkkua. Työvoiman tuonnille enempää kuin eläkeiän myöhentämisellekään ei ole mitään asiallista perustetta. Päinvastoin työn puute on huutava.  

Tässä on syytä korostaa, että kaikki, tietäen tai tietämättömyyttään, samaistavat kokonaistuotannon ja bruttokansantuotteen. Bkt on alle puolet kokonaistuotannosta, joka sisältää myös varastojen uusimisen, varastojen kierron. Siksi kokonaistuotannosta, kun vielä oikaistaan työvoimatutkimuksen aiheuttama vinoutuma, saadaan taloudesta aina bruttokansantuotetta luotettavampi kuva.

Professori Heikkisen puheessa toistuu yleisesti hyväksytty kummallisuus, jota sanotaan rakenteelliseksi ongelmaksi. Sen mukaan julkisen sektorin menot ovat liian suuret suhteessa tuotantoon. Siksi niitä on supistettava. Joka ikinen unohtaa, että syy ei ole julkisen sektorin menoissa vaan tuotannon hiipumisessa.

Tähän samaan rakenteelliseen ongelmaan liittyy myös toinen järjettömyys. Jos vanhusväestö kasvaa nykyistä puolta suuremmaksi kuten väitetään, niin jo olisi korkea aika miettiä kuinka julkisia menoja lisätään väestön ikääntymisen tahdissa. Kun nykyisetkin resurssit ovat liian pienet, voi päätellä, että päättäjien ydinjoukossa tiedetään väestön ikääntymispuheet tarkoituksenmukaiseksi huijaukseksi.

Asiantuntijat ovat herttaisen yksimielisiä siitä, että tulevaisuudessa talous kasvaa hitaasti. Sen pitäisi olla jokaisen poliittisen päättäjän todellinen ykköshuoli. Mutta ei vain ole. Syy on selvä. Suomi on Euroopan periferiaa, josta kilpailukykyisten vientituotteiden rahtaaminen suurille markkinoille tulee hirvittävän kalliiksi. Siksi taloutemme ei selviä viennin varassa. Tulevaisuuden näkymien parantaminen vaatii, että luomme vahvan ja korkean omavaraisuuden, kotimarkkinatuotannon. Se edellyttää radikaalia suunnan muutosta; on erottava EU:sta ja vapaakaupasta. On palautettava oma raha ja ulkomailla olevat pääomat on kotiutettava. Työllistävälle kotimarkkinatuotannolle, pk-yrityksille, on luotava riittävä rajasuoja.

Poliittisesti se merkitsee suunnan muuttamista, astumista suurpääoman varpaille. Se tekisi kipeää. Siksi totuuden puhujat on vaiennettu, vaikka talous polkee paikallaan. Vaikeista asioista saa puhua vain toivoa herättävässä hengessä, vaikka se ei tuo mitään työn ja turvallisuuden puutteessa olevalle enemmistölle.

 
Kai Kontturi