torstai 29. tammikuuta 2015

Suomi nousuun


SUOMI NOUSUUN – MUTTA MITEN

Tammikuussa Helsingin Sanomat julkaisi jutun otsikolla ”Nobelisti varoittaa globalisaation vaaroista”. Nobelisti on Yhdysvaltalainen taloustieteen professori Eric Maskin, joka mukaan on oltava varovainen, ”kun sanomme vapaakaupan olevan hyväksi”. Hän tietää, että yli 200 vuotta sitten kehitetty ns. verrattujen kustannusten teoria osoittaa vapaakaupan edut. Hän tietää, että ne ovat hyväksi vain suuryrityksille, joiden resurssit riittävät kaiken mahdollisen vertailuun ja siten edullisimpiin globaaleihin sijoituksiin. Vain niille vapaakauppa on hyväksi.

Pienellä vaivalla jokaisen on helppo havaita, että kapitalistinen yhteiskunta sisältää kaksi perusristiriitaa. Ensinnäkin kapitalistien ja työläisten edut ovat aina sovittamattomassa ristiriidassa keskenään. Toiseksi ongelmaa koko väestön kannalta kasvattaa pääomavaltaisten suuryritysten ja työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten etujen ristiriita – suuret syövät pienet.

Euroopan unionin ennakkoehtojen mukaan Suomen oli liityttävä vapaakauppaan. Oli vapautettava pääomien, tavaroiden ja palvelusten vapaaliikkuminen yli rajojen. Ensin vapautettiin pääomat. Siitä seurasi, että pankit ottivat holtittomasti ulkomaista velkaa, rahaa, jota ne jakoivat kaikille halullisille. Sen jälkeen toteutettiin tavaroiden vapaa liikkuminen poistamalla vienti- ja tuontitullit. Siitä seurasi tavaratuonnin kaksinkertaistuminen.

Näiden toimien tuloksena ja hyvässä uskossa velkaantuneet 50 000 pientä ja keskisuurta, pk-yritystä kaatui ja lähes 500 000 työntekijää menetti työnsä. Nämä tulevaisuuteen luottaneet velalliset menettivät maksukykynsä. Syntyi sekä pankkikriisi että joukkotyöttömyys.    

Pankkikriisi mullisti koko pankkikentän. Valtava määrä pankkeja hävitettiin ja monet yhdistettiin. Pankkikriisin hinta valtiolle oli noin 11 miljardia euroa. Lisäksi lukemattomat viattomat velalliset esimerkiksi kahden asunnon loukkoon joutuneet kärsivät hurjat tappiot henkisistä kärsimyksistä puhumattakaan.

Joukkotyöttömyys tuli jäädäkseen. Sen salaamiseksi työttömyyden käsite ja laskentatapa muutettiin. Aiemmat todelliset ehdyt työtunnit ja työvuodet korvattiin työvoimatutkimuksella, joka toteutetaan kuukausittain tehtävällä 12 000 puhelinhaastattelulla. Työvoimatutkimus antaa tilaa rajattomalle mielivallalle.

Työvoimatutkimus otettiin käyttöön 1998. Heti ensimmäisenä vertailuvuonna 1997 työtuntien määrä lisääntyi 3,6 %. Tilastoon ilmestyi tekemättömiä haamutunteja. Vuoden 2005 tilaston mukaan 1997 tunnit olivat kasvaneet jo 6,9 %. Kasvattamalla keinotekoisesti tuntisarjoja, todelliset haamutunnit jäävät piiloon, eikä täysien työvuosien määrää saa selvitettyä. Työvoimatutkimuksella muutettiin myös työllisyyden käsitettä. Aiemmin työllisyys laskettiin täysien työvuosien mukaan, nyt työllisiä ovat kaikki, jotka ovat kuukauden aikana tehneet edes muutaman työtunnin. Näillä tavoilla työttömyys saadaan näyttämään vähintään puolta pienemmältä kuin se on todellisuudessa.

Porvarillisilla kansantaloustieteilijöillä on aina ollut suuria ongelmia, mutta nyt ne ovat entistä suurempia ”galluptutkimuksilla” aikaansaatujen tilastoväärennösten vuoksi. Taloustieteilijät joutuvat tyytymään paitsi vääriin tuotantolukuihin, mutta myös vääriin työtuntimääriin ja niistä seuraaviin puutteelliseen tietoon työn tuottavuudesta. Tästä johtuen he voivat tuottaa erilaisia illuusioita todellisuudesta ja tulevasta paremmasta ajasta.

Ensimmäinen porvarillisten kansantaloustieteilijöiden ongelma on bruttokansantuote (bkt). Se on harhaanjohtava, kun siinä on vain lopputuotteet sekä viennin ja tuonnin erotus. Ne ovat kokonaistuotannosta yhteensä vain noin 45–48 %.

Porvarillisten Adam Smithiin luottavien taloustieteilijöiden mukaan suurin osa tuotannosta, 55–52 %, on välituotteita, tuoteveroja ja tuotetukipalkkioita. Bkt:n asiantuntijat sanovat, että ne tulevat kolmansista yrityksistä. Minkälaisia ja missä ne ovat, sitä he eivät osaa sanoa siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä ei ole olemassakaan. Aikanaan Karl Marx totesi, että jollain tavalla Smith onnistuu noitumaan olemattomiin merkittävän arvo-osan. Välituote veroineen ja tukipalkkioineen on pelkkää pötyä. Siten myös koko bkt on mielivaltainen tilastokokoelma, joka ei missään suhteessa vastaa edes hyvää kirjanpitotapaa.  

Jokainen yritys, jokainen kirjanpitäjä ja jokainen ihminen varmasti tietää tai ainakin helposti ymmärtää, että kaikki tavarat aina ja joka hetki tuotetaan varastoihin. Varastoista ne myydään jatkojalostajien tai kauppojen varastoihin ja viimein loppukäyttäjille, kuluttajille. Tämä onkin kapitalismin suuria ongelmia, sillä ysikään tuottaja ei ennalta tiedä meneekö tavara kaupaksi.

Kysynnän arvaamattomuuden ja tuottavuuden kasvun vuoksi varastot kasavavat aika-ajoin liian suuriksi. Syntyy suhteellista liikatuotantoa, josta seuraa ylituotantopula. Tavarat jäävät varastoihin. Yhtäältä siitä aiheutuu konkursseja ja toisaalta tuotannon seisokkeja, työvoiman vähentämistä, työttömyyttä.    

Globaalissa maailmassa liikatuotanto ei näy yhtä selvästi kuin ennen sitä. Vapaakaupan oloissa esimerkiksi Suomen kulutustavaroiden tuonti on melkein kaksinkertaistunut. Sen ansiosta varastojen kokoa on aikaisempaan verraten hieman helpompi säännellä, mutta toisaalta sen vuoksi työttömyydestä on tullut jatkuvasti kasvava ja entistä pysyvämpi.

Vapaakaupan oloissa työllisyys on lähes kokonaan riippuvainen tavaroiden viennistä. Se taas riippuu ulkomaisesta kysynnästä yleensä ja hintakilpailukyvystä. Suomi on laaja maa, jolla on poikkeuksellisen pitkät sisäiset etäisyyden ja rajusti vaihtelevat liikenteen keliolosuhteet sekä alhainen lämpösumma. Näistä johtuvat mm. poikkeuksellisen korkeat rahtikustannukset. Suomi on ainoa EU maa, jonka lähes kaikki (lukuun ottamatta itää) vienti/tuontikuljetukset kulkevat meriteitä, joilla vaaditaan jääolosuhteisiin poikkeuksellisen vahvat laivat. Niillä on avomerilaivoja korkeammat rahdit.

Nämä erityiskustannukset maksetaan työn tuottavuudella, muita paremmalla tekniikalla ja osaamisella sekä työn voimaperäisyydellä, työvoiman tehokkaalla käytöllä, riistolla. Toisaalta niitä maksetaan myös alhaisilla palkoilla ja sivukuluilla siis alhaisilla työvoimakustannuksilla.

Nämä kustannukset ovat äärirajoilla. Sen vuoksi Suomesta tuotantoa on siirretty edullisempiin olosuhteisiin ja lähelle suuria kuluttajamassoja. Näistä syistä yleisesti ennustetaan, että tulevaisuuden Suomessa tuotannon kasvu on vaatimatonta. Työministeriö arvioi jo vuonna 2007 (Työvoima 2025), että vuoteen 2050 tuotannon vuotuinen keskikasvu olisi 1,5 %.

Parhaassa tapauksessa ennuste voisi toteutua ja ilman ajoittain toistuvia taantumia. Nyt on kuitenkin selvää, että taantumien syklit, toistuvuus, lyhenevät. Niinpä jos ennustekaudella olisi vain kolme kahden vuoden mittaista selkeästi pienenpää taantumaan kuin 1990-luvun alussa keskikasvu laskisi puoleen ja olisi 0,7 %.

Olkoon miten tahansa kaikki merkit ja ennusteet viittaavat siihen, että tulevaisuudessa ja vapaakaupan oloissa tuotanto kasvaa todella hitaasti. Sillä yritysten määrään ja kasvuun vaikuttavat ratkaisevasti niistä riippumattomat tekijät kuten ulko- ja kotimainen kysyntä. Mutta jos työn tuottavuus kasvaa tuotantoa hitaammin silloin työllisyys paranee. Yrityksille on kilpailukyvyn ja voiton kannalta erityisen tärkeää, että tuottavuus kasvaa tuotantoa nopeammin. Sen kasvattaminen on tuotannon kasvattamista helpompaa, sillä tuottavuutta pyrkivät parantamaan jokainen yritys kysynnästä ja muista yrityksistä riippumatta.          

Tässä törmätään kansantalouden mitassa uuteen ongelmaan. Nimittäin siihen, että porvarilliset taloustieteilijät eivät saa, halua tai osaa selvittää kansantalouden kokonaistuottavuutta. Siksi työn tuottavuus lasketaan jakamalla bkt tehdyillä työtunneilla. Jakojäännös on työn tuottavuus työtunnissa. Käyvin hinnoin vuonna 2013 se oli työvoimatutkimuksen tuntien mukaan 49,01 euroa, mutta haamutuntien poistamisen jälkeen se on 53,65 euroa tunnissa.

Porvarilliset tieteilijät eivät saa, halua tai ymmärrä, että kokonaistuotanto on jaettava tehdyillä työtunneilla. Vasta silloin jakojäännös on työn sekä tuottavuus että kokonaistuottavuus. Edelleen käyvin hinnoin vuonna 2013 se oli työvoimatutkimuksen tuntien mukaan 93,62 euroa – haamutuntien poistamisen jälkeen 102,47 euroa tunnissa.  

Porvarilliset taloustieteilijät eivät saa, halua tai ymmärrä, että työn tuottavuus on siis myös kokonaistuottavuus.  sisältää kapitalistien ikioman tavaravarastoihin sisältyvän pääoman. Se saadaan selville, kun kokonaistuotannosta tehdään tuloslaskelma, joka kertoo varastojen arvon. Vuonna 2013 se oli 211,5 miljardia euroa. Siinä oli omistajien ikiomaa pääomaa 166,6 miljardia euroa, joka on työtunneilla jaettuna 44,39 euroa tuntia kohti. Kun se vähennetään työntuottavuudesta (102,47) jää työn arvoksi 58,08 euroa tunnissa. Siinä on palkkoja 17,78 ja lisäarvoa 40,30 euroa. Tässä palkoista on lisäarvoon siirretty työn arvon ylittävät palkat.

Tästä johtuen porvarillisten taloustieteilijät eivät tiedä kuinka työn tuottavuus on pitkänä ajanjaksona kehittynyt. Jos tätä työn tuottavuuden lainmukaista mekanismia ei ymmärretä, joudutaan erilaisten tuottavuusteorioiden satumetsään. Ja vaikka ne tunnettaisiinkin, niin maailmantalouden ja mm. sen kylkeen pahkana kasvaneen virtuaalitalouden viidakossa on mahdotonta päästä tulevaisuuden ennakoinnissa ehdottomasti oikeaan tulokseen. Oikeat perustiedot antavat kuitenkin hyvän mahdollisuuden ennakoida kehityksen suunnan.

Kaiken kukkuraksi rahan arvo, inflaatio, kehittyy aina eri tavalla kuin tuotannon volyymi, tuotannon määrä. Siksi menneisyyden ja tulevaisuuden pitkien aikavälien työn tuottavuus on laskettava ja arvioitava tuotannon määrän mukaan. Se sisältää samat pääoman, palkkojen ja lisäarvon osat kuin nimellisessä tuotannossa.

Kaudella 1990–2013 tuotannon määrä kasvoi 2,8 % ja työn tuottavuus 3,9 % keskimäärin vuodessa. Sen vuoksi työtuntien määrä väheni keskimäärin 0,5 % vuodessa. Tulevien vuosien aikana, kaudella 2014–2050, tuotannon määrä näyttäisi kasvavan enää 1,0–1,1 % vuodessa, mutta muutamien taantumavuosien seurauksena keskimäärin vain 0,4 % vuodessa. Tuotannon rakennemuutoksen vuoksi myös työn tuottavuus laskee ja on keskimäärin tasolla 1,5 %. Tämän tuloksena työtuntien määrä vähenee keskimäärin noin 0,7 % vuodessa.

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan työikäisten määrä vuonna 2050 on 3,5 miljoonaa. Sen perusteella työvoimaa olisi 2,8 miljoonaa henkeä. Kun kullakin olisi käytössä 1765 tuntia vuodessa, työvoimaa olisi yhteensä 5,0 miljardia työtuntia. Tuotanto ja tuottavuuslaskelmien ja työvoimatutkimuksen työtuntien perusteella silloin tehtäisiin 3,1 miljardia työtuntia, mutta kun tunneista poistetaan haamutunnit, niin sen mukaan tehtäisiin vain 2,6 miljardia tuntia. Näin työn puute olisi jossain 1,9 ja 2,4 miljardin työtunnin ja työttömyysaste 38–52 %:in välillä.

Suomi on siis vajoamassa yhä syvemmälle kurjuuden suohon. Tästä lisääntyvän pahoinvoinnin kierteestä päästään pois ja saadaan Suomi nousuun vain radikaalilla suunnan muutoksella. Muutoksella, joka toisi takaisin 50 000 EU:n vaatimusten vuoksi tuhottua yritystä, jotka työllistäisivät vakinaisesti ja täyspäiväisesti keskimäärin 8-10 henkeä.

Muutos on mahdollinen, kun Suomi eroaa EU:sta ja rakentaa pk-yritysten suojaksi rajasuoja. Samaan aikaan on palautettava ulkomaille viedyt pääomat (600 miljardia) ja oma raha, markka. Lisäksi on tehtävä verotuksen kokonaisuudistus, jossa kaikki henkilöiden tulot lasketaan yhteen ja vero määrätään tulojen perusteella asteittain nousevaksi. Myös yritysten voitoistaan maksama vero on palautettava asialliselle tasolle.     

Näitä vaatimuksia tukee jopa yhdysvaltalainen taloustieteen professori ja nobelisti Eric Maskin. Hänkin toteaa, että vapaakauppa on hyväksi vain pääomavaltaisille suuryrityksille. Globaaleilla markkinoilla ne voittavat aina työvoimavaltaiset pienet ja keskisuuret yritykset. Vapaakauppa on kansojen tämän ajan ja tulevaisuuden suurin vitsaus, suurin ongelma – siitä on päästävä eroon.

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.