Onko ryhtiä ja tahtoa

Onko ay- ja työväenliikkeessä ryhtiä ja tahtoa?

Sipilällä ja kumppaneilla on kovat piipussa. Kauniisti paketoiduilla puheilla talouden ja tuotannon elvyttämisestä on suorastaan mielikuvituksen rajat ylittävät tavoitteet. Niillä yritetään nöyryyttää palkkatyöläisten lisäksi koko kansa. Rikkaat tavoittelevat itselleen kaiken kattavan, suoran päätösvallan.

Puheet työajan pidentämisestä ilman palkan korotusta ja höpinä yksikkötyökustannusten alentamisesta, tuottavuusloikasta ja jäykkien työmarkkinoiden pelisääntöjen rakenteellisista uudistuksista on hallituksen terävin kärkihanke. Sillä Suomeen tuotaisiin villin lännen alhaisen elintason ja työantajien yksipuolinen päätösvalta paitsi irtisanomisiin myös työ- ja palkkaehtoihin. Tämä yritetään toteuttaa tavalla tai toisella. Valtamediaan on juntattu ajatus, että ay-liike on vanhanaikainen. Se estää kansantalouden tehokaan ja kannattavan toiminnan.

Palkkatyöläiset ovat tähän asti olleet yleissitovien työehtosopimusten ansiosta suhteellisen hyvässä suojassa työantajien mielivaltaa vastaan. Siitä huolimatta monet kuvittelevat, että se on jotain ylhäältä annettua, joka nyt osoittautuu kehityksen jarruksi. He eivät tiedä, että kaikki työläisten suhteellinenkin turvallisuus on ollut menneiden sukupolvien ponnistelujen ja raskaiden lakkotaistelujen tulosta. Mitään ei ole saatu lahjaksi. Kaikki on työväenliikkeen poliittisten puolueiden ja ay-liikkeen työn tulosta.

Mennet sukupolvet tiesivät nykyisiä paremmin, että kapitalistinen järjestelmä perustuu yksityisten yritysten väliseen kilpailuun markkinoilla. Tämän kilpailun ytimenä on työn tuottavuus. Työehtosopimusten ansiosta työ- ja palkkaehdot ovat olleet kaikille samat joten työn tuottavuuden kasvu on saatua aikaan muilla tavoilla. Yritykset, jotka osaavat järjestää tuotantonsa muita paremmin, selviävät tuottavina voittajina. Heikot sortuvat ja voittajat kasvavat.

Sipilän ideoima viiden prosentin tuottavuushyppy pidentämällä päivittäistä työaikaa puolella tunnilla osoittaa täydellistä kansantalouden tuntemuksen puutetta. Se suorastaa hipoi idiotismia. Läntisessä maailmassa ei ole näköpiirissä sellaista kysynnän kasvua, joka olisi vaatinut tuotannon kasvattamista. Kysynnän kasvusta ei ole minkäänlaisia näkymiä enempää lyhyellä kuin pitkälläkään aikavälillä.

Tässä lisäksi ongelmana se, että heikon koti- ja ulkomaisen kysynnän vuoksi tuotannosta varastot ovat yli äyräidensä. Varastoihin sitoutuneen pääoman kierto on hidastunut ja varstoissa makaa yli 17,1 miljardia euroa tyhjän panttina.

Tavallisia palkansaajia on noin 2,68 miljoonaa. Jos vuonna 2015 jokainen tekisi päivittäin töitä ilmaiseksi puoli tuntia, 100 tuntia vuodessa, siitä kertyisi yhteensä 268 miljoonaa tuntia. Jos ja kun työn tuottavuus on 106,48 euroa, silloin tuotanto kasvaisi ilman henkilökuluja 28,4 miljardia euroa, ennustetusta tuotannosta se olisi 7,1 %. Lisäkasvu säästäisi keskimääräisistä henkilökuluista 6,1 miljardia euroa. Ongelma on siinä, että ei ole kysyntää joten lisätuotanto jäisi varastoon. Nyt vastoissa olisi 45,5 miljardia euroa tyhjän panttina. Se olisi yrityksille valtava rahoitusongelma, hirvittävä painajainen.

Kysynnän puuttuessa ja hallituksen leikkaustoimien seurauksen näköalat vain huononevat. Niinpä yritykset turvautuvat irtisanomisiin. Jos Sipilän idea menisi läpi, yritykset vähentäisivät 268 miljoonaa palkallista työtuntia ja saisivat lahjaksi henkilökuluista tuon 6,1 miljardia euroa. Työttömiksi joutuvat menettäisivät 4,9 miljardin euron palkat.

Tiedämme, että yritysten rahoitusta ja kannattavuutta rasittavat ylisuuret varastot. Kun niistä on päästävä eroon, tuotantoa supistetaan. Siitä seuraa lisää työttömyyttä, mutta samalla työttömyyden pelko parantaa tuotavuutta, sillä työvauhti kovenee lähes itsestään.

Vuoden 1990 jälkeen hallituksen ja ay-liikkeen politiikka on muuttunut radikaalisti. Vuoden 2014 alle 6000 euroa ansainneiden palkansaajien palkkasumma oli 69,5 miljardia euroa. Vuodesta 1990 siinä oli kasvua 99,1 %. Samaan aikaan omaisuus- ja yrittäjätulot kasvoivat 26,1 miljardia euroa, 227,0 %. Palkansaajien palkkoihin verraten niissä oli ylimääräistä voittoa komeat 11,4 miljardia euroa. Myös kevyesti verotetut suurituloisen eliitin palkat kasvoivat yli äyräiden, 225,6 %. Tuloerot ovat kasvaneet vauhdikkaasti.  

Tässä näkyvät vapaakaupan ja EU:n aiheuttama työttömyys sekä Ahon, Lipposen, Vanhasen ja Katainen/Stubb hallitusten aiheuttamat lisäongelmat. Kapitalisteja suosivalla vero- ja maksupolitiikalla piti luoda uusia työpaikkoja. Porvari/demarivetoisten hallitusten toimesta on poistettu omaisuusverot ja kelamaksut. Yritysverot on alennettu 50:stä 20 %:iin. Kuten edellä nähtiin, ne rikastuttivat harvoja, mutta työttömien määrän kasvoi 273 tuhannella, 140 %. Jäljet ovat pelottavia, ne kylmäävät selkäpiitä.

Suomella on edessä kaksi todellista vaihtoehtoa.  

Vanhoillinen vaihtoehto on äärimmäisen oikeistolainen, jota Sipilä-Stubb-Soini (kes-kok-ps) hallitus näyttää jatkavan. Se on vaarallinen tie. Hallitus ei näe, eikä halua nähdä muuta mahdollisuutta kuin jatkaa kurjistavaa leikkauspolitiikkaa. Se vääjäämättä horjuttaa yhteiskuntarauhaa.

Radikaali vaihtoehto vaatii tosiasioiden tunnustamista ja uudenlaista koko kansaa suosivaa politiikkaa. On erottava vapaakaupasta ja EU:sta ja luovuttava eurosta. Silloin voisimme oman valuutan ja rajasuojan turvin tuottaa itse kaiken sen, joka on mahdollista. Se parantaisi työllisyyttä. Ulkoa tuotaisiin vai sellaista, joita emme pysty itse kasvattamaan ja joita ei ole maaperästämme saatavissa. 

Tämän hallitus jatkaa edeltäjiensä politiikkaa. Siksi mielenilmaisujen jatkoksi tulevat alakohtaiset ajallisesti rajatut lakot. Kärjistymisen jatkuessa tulevat alakohtaiset rajoittamattomat lakot, jotka laajenevat tukilakoilla. Tilanteen edelleen kärjistyessä taistelu voi kasvaa ihan yleislakkoihin asti. Lopulta ne kehittyvät todellisia muutoksia vaativiksi poliittisiksi lakoiksi.

Sanomattakin on selvää, että hallitukset eivät katso politiikkansa aiheuttamaa kansan liikehdintää sivusta peukaloitaan pyöritellen. Se käyttää hallitsemaansa valtamedia (lehdistö, radio, tv) kaikin tavoin hyväkseen. Kansan heikko poliittinen ja taloudellinen tieto on sille kullan arvoista. Lisäksi sen käytössä on yhteiskunnan väkivaltakoneisto. Suojelupoliisi toimii piilossa ja tavallinen poliisi on näkösällä vaikka mellakkavarusteet ovat piilossa. Myös armeijaa on sen käytössä. Suomessa väkivaltakoneiston toiminnasta työläisillä on karvaita kokemuksia.

Sipilällä ja kumppaneilla näyttää olevan selvät suunnitelmat; puolustuskyvyttömiltä ja pienituloisilta viedään viimeisetkin toivon rippeet paremmasta huomisesta. Vastakkainasettelussa Suomi ja koko Eurooppa on ajautumassa pääsemättömään umpikujaan. Siinä veri punnitaan; onko ay- ja työväenliikkeessä ryhtiä ja tahtoa vastustaa oikeiston rajatonta ahneutta ja valita hallitukselle todellinen vaihtoehto!

Kai Kontturi