maanantai 28. syyskuuta 2015

Kilpailukykyä


MIHIN MENET HYVINVOINTI SUOMI?
 
Hallitus on äärimmäisen huolestunut tuottavuudesta. Siitä puhuessaan hallituksella menevät puurot ja vellit sekaisin. Puolinakaan aikoina ei saa selvää mitä se tuottavuudella tarkoittaa. Joskus vaikuttaa siltä, että se puhuu samaan hengenvetoon sekä pääoman että työn tuottavuudesta. No nyt on selvinnyt, että hallitus ei puhu kummastakaan, se puhuu vain henkilökulujen supistamisesta, joka on vain mannaa yritysten voittojen laariin.

Kapitalismissa työn tuottavuus on kuitenkin yritystenvälisen ja myös kilpailun ydin. Siihen hallituksen suunnitelmilla ei ole vaikutusta, sillä se vaikuttaa kaikkiin yrityksiin samalla lailla. Viime vuonna (2014) kokonaistuotanto oli 388,7 miljardia euroa. Kun virallisista tunneista poistetaan haamutunnit jää 3 725,6 miljoonaa tuntia. Siten työn tuottavuus oli 104,33 euroa tunnissa.

Työn tuottavuudessa oli palkkoja keskimäärin 22,07 euroa ja sotumaksuja 5,14 euroa työtunnissa. Lisäksi työn tuottavuudessa oli aineita 66,72 euron arvosta ja yritysten voittoja 10,40 euroa tunnissa.

Palkat jakaantuvat pääasiassa kahtia; 88 % kaikista palkan saajista sai keskimäärin 18,03 euroa ja sotumaksut 4,68 euroa, sekä suurpalkkoihin, joiden tuntipalkka oli keskimäärin 44,63 euroa ja sotumaksut 11,69 euroa tunnissa. Sipilän tuottavuusloikka tarkoittaa, että pienten keskipalkka alenisi 17,44 euroon (-0,59 e, 3,3 %) ja sotu 4,60 euroon (-0,08 e, 1,72 %) tunnissa. Suurpalkat alenisivat 43,16 euroon (-1,47 e, 3,3 %) ja sotumaksut 11,69 euroon tunnissa (-0,20 e, 1,72 %).  

Nyt keskipalkka olisi 21,24 euroa (-0,83 euroa, 3,8 %) ja sotumaksut 5,06 (-0,09 e, 1,72 %), aineiden osuus 66,72 eurossa, mutta yritysten voitto kasvaisi 11,31 euroon (+0,91 e, 8,8 %).

Työn tuottavuudessa tapahtuisi merkittävä rakennemuutos. Pienimistä palkoista leikattaisiin 1,86 miljardia, suurista 0,83 miljardia ja Kela menettäisi 0,37 miljardia euroa. Nämä yhteensä 3,06 miljardi siirtyisivät yrityksille ansiottomana voittona. Itse työn tuottavuus ei parane senttiäkään, mutta pienipalkkaisten ostovoima heikkenee runsaalla 2,7 miljardilla eurolla.

Näin toteutuisi Sipilän 5,02 %, kolmen miljardin tuottavuushyppy. Tässä piilee kuitenkin vaara, että suurten palkkojen leikkaukset jätetään tavalla tai toisella rauhaan. Sitä enteilevät puheet alakohtaisista joustavista ratkaisuista. Jos niin käy, silloin leikkaukset kohdistuisivat pienempiin palkkoihin ja leikkaukset kasvaisivat niiden 3,3 %:in 4,8 %:iin. Aika näyttää.  

Mediassa on jo kuultu, että rakenteelliset uudistukset jatkuvat. Tavoitteena on saada hyppyyn lisää 5+5 %. Mitä tämä jumalaton SSS-miesten pyhä kolminaisuus, lestadiolainen pääministeri, God bless valtionvarainministeri ja katolinen ulkoministeri, siis hallituksen ydin vielä keksii sekin jää nähtäväksi.

Työn tuottavuuden parantamiseen yrityksillä ei ole kuin kaksi keinoa; parempi tekniikka ja parempi työn organisointi eli korkeampi työn voimaperäisyys. Vain niillä voidaan parantaa työn tuottavuutta ja alentaa yksikkötyökustannuksia sekä lisätä voittoja. Palkkatyöläisten kannalta työn voimaperäisyys tarkoittaa aina kovempaa työtahtia, riisto, jota kukaan ei vapaaehtoisesti hyväksy.

Kunkin yrityksen elinehto on työn tuottavuus. Sen suuruus ei ole vakio. Päinvastoin, se muuttuu koko ajan. Kunkin tuotannon alan parhaan yrityksen korkein tuottavuus on se mitta, johon muiden on pakko pyrkiä. Yritys, jonka työn tuottavuuden kasvu pysähtyy, se näivettyy ja loputa kuolee pois. Tämä on kapitalistisen järjestelmän luonnon voimainen ihmisistä riippumaton laki.

Tämän rinnalla kansallisvaltioiden tuottavuudella on toinenkin uhka. Se on ylikansallisten globaalien suuryritysten ylivoimaiset resurssit, joilla ne raivaavat pois jaloista pienet ja heikot tai imaisevat ne itseensä. Suomalaiset suuretkin yritykset ovat kansainvälisesti pieniä ja siten jatkuvasti vaarassa kaatua tai ajautua pois maasta vieraisiin käsiin. Tästä meillä on jo runsain mitoin kokemusta.

Pääministeri Sipilän kuten hallituksen yleensä on turha kuvitella, että tuotanto olisi työn tuottavuuden ansiosta mihinkään kasvanut. Olisi käynyt aivan toisin. Syy on selvä. Kysyntää ei ole maailmalla eikä kotimaassa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että niiden suhteen ei kannata odottaa ihmeitä. Päinvastoin, ostovoiman puutteesta johtuva ylitarjonta on suomalaisten, eurooppalaisten ja koko maailman riesa.

Tänään näyttää jo selvältä, että vuoden 2008 tuotannon määrä saavutetaan vasta vuosien 2019- 2020 tienoilla. Seuraavaa lamaa tai vähintään taantumaa odottaa viimeistään vuosien 2024- 2025 paikkeilla. Vaikuttaa siltä, että lamojen väliaika, sykli, lyhenisi muutamalla vuodella. Mutta kuinka syviä tulevat lamat tai taantumat ovat, sitä ei osaa ennustaa itse pirukaan. Voi tehdä vain varovaisia arvauksia. Se tulevaisuuden näköaloissa tuntuu suhteellisen varmalta, että työ vähenee koko ajan.

1980-luvulla tuotannon määrä kasvoi keskimäärin 5,0 % vuodessa, 90-luvulla 3,5, 2000-luvulla 2,1 % siihen tuskin koskaan enää päästään sillä 2010-luvulla jäädään olemattomaan 0,4 %:iin. Vapaakaupan ja yritysten välisen kilpailun seurauksena työn tuottavuus on aina ollut tuotannon kasvua nopeampaa. Niin tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Siksi työ vähenee. Ennusteiden mukaan näyttää siltä vuonna 2050 olisi käytössä 5 026 miljoonaa työtuntia. Hitaan kasvun seurauksena kuitenkin tehtäisiin enää 2 644 miljoonaa työtuntia, joten käyttämättä jäisi runsaat 47 %. Siinä on todellinen työttömyysprosentti. 

Globaalissa taloudessa mikään ei ole varmaa. Kansantalouksien suurin uhka ovat maailmanlaajuiset todelliset harvojen omistukseen keskittyneet ja keskittyvät pääomat. Omistuksen keskittymistä hidastaa globaalin tuotannon ja kysynnän välinen ristiriita. Ne kulkevat eri suuntiin. Se on seurausta toisesta ristiriidasta; kun työn tuottavuus kasvaa tuotantoa nopeammin, työtä tarvitaan koko ajan vähemmän, työttömyys lisääntyy ja ostovoima heikkenee.  

Tässä kehityksessä palkkatyöläisillä on eniten pelissä. Näköpiirissä ei ole mitään sellaista, joka voisi muuttaa talouden kehityssuunnan. Tuotannon hidas kasvu ja lamat tai taantumat toistuvat vääjäämättä. Niiden yksi varma syy on ylituotanto, varastojen liikakasvu, joka puretaan tuotantoa supistamalla ja työvoimaa vähentämällä. Työn tuotuottavuuden hitaastakin kasvusta huolimatta työn tarve vähenee ainakin seuraavat 30- 40 vuotta.

Työtunnit olivat suurimmillaan 1990. Sen jälkeen tuli raju romahdus, jonka jälkeen alkoi runsaan kymmenen vuotta kestänyt kasvu, mutta se ei saavuttanut romahdusta edeltänyttä määrää, vaikka työikäisten määrä on kasvanut 128,7 tuhannella. Vuonna 2007 kasvu pysähtyi ja kääntyi jälleen laskuun. Mikäli ennusteen trendi toteutuu, silloin kasvua on jatkunut 60 vuotta koko Neuvostoliiton hajottamisen ja Suomen EU:n liittymisen kiihkeimmän valmistelun ajan.

On jo korkea aika kysyä; mihin menet lottovoitto-suomi?  

Viimeisten vuosikymmenten ajan työväenliike on kokenut monta petosta, valtavan ja pitkän hartaan mediavyörytyksen, joiden seurauksena palkkatyöläiset ovat oppineet pitämään kapitalistien valheita totuutena. Porvariston propaganda on toiminut ja työväenliikkeen poliittinen kannatus on tänään pienempi kuin se on koskaan ollut koko itsenäisyyden aikana. Palkkatyölästen on herättävä. Heillä on ainoa voima, jolla on mahdollista katkaista työttömyyden kasvun ja kurjuuden lisääntymisen trendi.

Hallitus sanoo olevansa huolestunut tulevaisuudesta ja tuottavuudesta. Se ei kuitenkaan näe eikä haluakaan nähdä, että globaalisti vapaat markkinat ovat maailman suurten pääomakeskittymien ja blogien tuhoisaa kilpailua, joka johtaa ne umpikujaan. Se voi johtaa kolmannen helvetin irtipääsyyn.

Pahimpien vahinkojen välttämiseksi Suomen on heti ja ensimmäiseksi erottava vapaakaupasta ja EU:sta, on päästävä suurten blogien ulkopuolelle. Suomen talous ja koko kansa on turvattava tarkoituksenmukaisella rajasuojalla. Itse asiassa jokaisen kannattaa asettaa kysymys siitä, mihin lähes kaiken omistavia ja kaikesta määrääviä kapitalisteja tarvitaan?  

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.