Ei ulospääsyä

EI OLE ULOSPÄÄSYÄ

Suomen Pankki ja Tilastokeskus julistivat joulun alla, että lama on ohi ja talous taas kasvaa – ensi vuonna 1,3 % ja seuraavana 1,2 %. Samalla työttömyyskin vähenee. Tämän toitottamisella valtamedia on heittänyt kansan silmille unihiekkaa. Niinpä väestö on vaipunut autuaan uneliaaksi. Tehtyjen galluppien mukaan kansa luottamus talouteen on parantunut merkittävästi.

Jos tuotannon kasvuennusteet pitävät paikkansa, työ vähenee edelleen. Sillä kun hieman parannetaan työkaluja ja pannaan lisää vipinää duunareihin niin, että työtunnin tuottavuus paranee 1,5 %. Siten ensivuonna tarvitaan 7,3 miljoonaa työtuntia edellisvuotta vähemmän ja 4 600 kokopäivätyössä olevista menettää työnsä. Työvoimakustannukset supistuvat 210 miljoonaa euroa. Se on mukava lisä yritysten voittoihin.

Kaikki tavarat tehdään varastoihin, joista ne myydään. Nykyään kansantalouden varastot vaihtuvat lähes kaksi kertaa vuodessa. Tavaratuotanto ja palvelut yhdessä muodostavat kokonaistuotannon. Mikäli ennusteet pitävät paikkansa, niin ensivuonna tuotanto on 3,9 % pienempi ja työn tuottavuus 4,7 % parempi kuin vuonna 2007 ja työtunteja tehdään 8,2 % vähemmän.

Ellei tapahdu elämää suurempia ihmeitä, niin kokonaistuotanto saavuttaa vuoden 2007 tason vasta 2019–20. Sen sijaan vaatimatonkin työn tuottavuuden kasvu pitää huolen siitä, että työtuntien määrä kokoajan supistuu, työ vähenee ja työttömyys lisääntyy. Vapaakaupan ja kapitalismin oloissa tästä kierteestä ei ole ulospääsyä.         

 
Kai Kontturi

Ollako vai...

OLLAKO VAI EIKÖ OLLA

Suomi on täynnä fiksua porukkaa, mutta valtamedia on tehnyt parhaansa jenkkien opastuksella, että päämme menisi sekaisin. Eikä ole kovinkaan vaikea myöntää, että onnistumisprosentti on todella hyvä. Ammattimainen valtamedian journalismi tuottaa niin paljon valheita, että ne näyttävät totuudelta.

Valtamediaa ruokkii kaikin voimin paitsi Tilastokeskus ja Eläketurvakeskus sekä niiden liepeistä kiinnipitelevät porvarilliset niin sanotut tutkimuslaitokset. Kaikille näille näyttää olevan yhteisenä piirteen, että ensin asetetaan haluttu tulos, jonka jälkeen ne todistetaan ”tutkimuksilla” oikeiksi. Myös yliopistot syyllistyvät samaan politikointiin.

Helsingin Yliopiston mediatutkija Anu Koivunen ei tunnista todelliseksi sellaista tilannetta, jossa olisi joku ammattimainen journalismi valtamediana ja toisena valheuutisia tuottava media. Hänen mukaansa valtamedia on propagandistinen nimitys, jolla pyritään tekemään ammattimediasta poliittinen vastustaja. Joten muu media ei ole ammattimaista!  

Mediatukija Anu Koivunen ei ole huomannut, että valtamedia on niiden oma keksintö, jonka ytimenä oli kärkikolmio; Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Turun Sanomat. Nämä olivat suurimmat ja siten valtamedia, joka oli levikiltään suurin ja luetuin, että yritysten kannattaa mainostaa niissä ja toisivat rahaa. Vähitellen tähän joukkoon väkisinkin liittyivät radio ja TV, jotka laulavat samoja oikeiston lauluja kuin kärkikolmio. Valtamedia toimii yritysten, kapitalistien äänenä ja siksi se itse on valeuutisten kiistaton suurtuottaja.

Suomalainen professori Bengt Holmström on saanut viimeksi myönnetyn taloustieteen Nobel-palkinnon. Se on tullut niin sanotun peliteorian kehittämisestä. Se muistuttaa lautapeliä, jossa esimerkiksi Tammi-pelin kaltaiset eriväriset nappulat, agentit, yrittävät selvitä pelissä toisenvärisiä paremmin. Kapitalistisen yhteiskunnan pelissä kapitalistit ovat yhdenvärisiä ja pakkatyöläiset toisenvärisiä nappuloita. 

Holmström mukaan työttömyys on Suomen suurin ongelma. Heureka! Nyt Nobelistina hän selittää, että se poistuu, kun luovutaan jäykistä työmarkkinoista ja työehtosopimusten yleissitovuudesta. Se poistaa jäykkyyden ja työttömyyden, ongelmat katoavat. Samalla voi poistaa työttömyysavustukset, kun työmarkkinoille ilmaantuu pienipalkkaisia pätkätöitä. Niitä ihminen voi tehdä samana päivänä vaikka kolmessa työpaikassa.

Yleissitovuudesta luopuminen synnyttää työn tasa-arvon, sillä kun työttömälle annetaan rahaa, hän on onneton. Mutta kun työtön tienaa rahan itse hän on onnellinen. Näin opastaa taloustieteen Nobel-voittaja. Jostain syystä hän ei ole tietävinään, että tavaroille ja palveluille pitää syntyä kysyntää, vasta sitten työn tarve lisääntyy ja työllisyys paranee. Täysiaikaisten töiden pilkkominen pätkiksi ei tee ketään onnelliseksi.

Professori Holmström sanoo protektionismi olevan kaiku sadan vuoden takaa. Todellisuudessa siellä kaikui suurpääoman harras haave vapaakaupasta. Hänen pitäisi tietää, että protektionismi (pk-yritysten ja maatalouden tullisuoja) loppui vasta vuonna 1995 kun tullisopimus GATT purettiin ja perustettiin vapaakauppajärjestö WTO.

Arvalla valittu KELAn uusi pääjohtaja Elli Aaltonen on Holmströmin linjoilla. Marraskuun lopulla Suomen Kuvalehden haastattelussa Aaltosen mielestään sosiaaliturvaan käytetään aivan liikaa rahaa. Hän ihmettelee miksi ylipäätään ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta? Voisiko vaihtoehto olla olemisen sijasta osallisuus – siis ollako vai eikö olla?

Pääjohtajan toivoisi tietävän, että sosiaaliturvan korvaava osallistuminen on pelkkänä ajatusleikkinä sula mahdottomuus. Niinpä jäljelle jää pääjohtaja Elli Aaltoseen sisäänrakennettu, syvällä sielussa kytevä sodanjulistus sosiaaliturvaa ja hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan.

OECD on teollisuusmaiden taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö. Suomella on OECD:ssä pysyvä edustusto. Siksi se saa nopeasti tiedot kaikista talouteen vaikuttavista asioista ja näköaloista. Se on kapitalistien organisaatio, jolla on valtava talousasiantuntijoiden lauma ja valtavat asia-arkistot. Siksi voi perustellusti kuvitella, että se on hyvin perillä eri maiden tilanteesta. Sen luulisi tietävän kuinka yksityiskohdiltaan kapitalistinen järjestelmä eri maissa toimii. 

OECD:n marraskuun raportissa sanotaan, että Suomessa on erinomaiset joustavat työmarkkinat. Raportti kuitenkin sanoo, että siitä huolimatta Suomessa irtisanotaan vuosittain noin 5,5 prosenttia työtekijöistä, jotka ovat olleet vähintään vuoden vakituisessa työssä. Joten jos heitä olisi 1,8 miljoonaa, silloin joka vuosi vakituisen työn menettäisi noin satatuhatta palkkatyöläistä.

Työ- ja elinkeinoministeriö sanoo, että lähes viisi kuudesta, 83 % irtisanotusta, löytää uuden työn vuoden sisällä. Kun tälle ei ole näköpiirissä positiivista muutosta, niin pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistettävien jono pitenee joka vuosi 17 000 työttömällä! Maamme tilanne on siis varsin kurja, vaikka vain Ruotsissa tilanne on parempi, muualla se on huonompi. Se ilman muuta tarkoittaa, että jos maailmalla tavaroiden ja palvelusten kysyntä kasvaa, niin ensin työllisyys kohenee muualla.

Tilanteen paraneminen ei seuraavien vuosikymmenien aikana ole todennäköistä. Kaiken kukkuraksi pankkimaailmassa näyttää kasvavan uuden kriisin uhka. Italian suurimalla pankilla kerrotaan olevan vähintään 300 miljardin euron ongelma. Kuinka siinä käy jää nähtäväksi.

Kuten sanottu Suomi on täynnä fiksua porukkaa, mutta valtamedia on tehnyt parhaansa, että päämme menisivät sekaisin. Onnistumisprosentti on todella hyvä, kun koko eduskunnan vasemmisto ja ay-liike on muuttunut pelkäksi lammaslaumaksi. Siksi se ei tiedä ollako vai eikö olla, kun sillä ei ole ratkaisua, jolla kapitalistinen järjestelmä voisi pelastaa väestön kiihtyvältä kurjistumiselta.

 
Kai Kontturi

Elkepommi

ELÄKEPOMMI ON UUDELLEEN VIRITETTY

Näyttää siltä, että kapitalistinen järjestelmä on saavuttanut kehityksensä lakipisteen. Enää se ei tuota ihmisille työtä, josta saisi palkkana kohtuullisen elintason hyvästä puhumattakaan. Globaalien monopoleiksi kasvaneiden maailmanlaajuisten yritysten, tuotantokyky ylittää jatkuvasi supistuvan kysynnän. Sen vuoksi tavaratuotantoon sijoitettu pääoma ei takaa riittävää voittoa sen kasvusta huolimatta.

Niinpä nyt voittoja haetaan pääomamarkkinoilta. Ne ovat kasvaneet yli äyräidensä ja ovat jo yli kymmenen kertaa maailman koko yhteenlaskettu bkt. Kapitalistien pohjattoman voitontavoittelun seurauksena ja pankkien toimesta rahamarkkinoille on ilmestynyt vilkkaan mielikuvitusten ansiosta katteetonta virtuaalirahaa, pelkkää ilmaa. Että rahamarkkinat pysyisivät pystyssä eivätkä romahtaisi, kapitalistit sijoittavat osan reaalitaloudessa syntyneistä voitoista ikiaikaisten tapojensa mukaan erilaisiin arvopapereihin, nyt myös virtuaalirahan tueksi. Riski rahamarkkinoilla on kuitenkin tavaton, siksi niille hankitaan ”ei kenenkään” rahaa, eläkevaroja.  

Aikoinaan vuonna 1962, kun Suomea rakennettiin suomalaisille, maassa oli kova pula pääomista. Erääksi keinoksi kehitettiin kaksijakoinen työeläkejärjestelmä. Sillä oli kaksi tavoitetta. Ensiksi se, että kun palkansaaja siirtyy 40 työvuoden jälkeen eläkkeelle, eläke olisi 60 % palkasta. Toiseksi se, että verollisen palkan päälle lasketaan veroton palkan osa, eläkemaksu, joka jaetaan kahteen osaan; maksettaviin eläkkeisiin ja tulevien eläkkeiden varalle rahastoitavaan osaan. Myöhemmin maksua muutettiin niin, että osa peritään työntekijän verollisesta palkasta. Periaate muutettiin ja samalla se leikkasi rajusti palkkoja.

Tämä rahastoitavan eläkemaksun työantaja voi lainata takaisin.  Siten pääomaköyhät yritykset saivat käyttöönsä halpaa rahaa. Yritysten takaisinlainaus turvattiin valtion luottovakuutuksella. Järjestelmä toimi hienosti siihen saakka, kun pääomaliikkeet vapautettiin, ulkomailta sai helposti halpaa rahaa. Enää eivätkä yritykset tarvinneet eivätkä halunneet eläkerahoja. Siitä seurasi, että rahastoinnille oli keksittävä kansaan helposti uppoava selitys, kun rahasammosta ei haluttu luopua. Keksittiin eläkevastuu ja eläkepommi. Pelko antaa petokselle rajattomat mahdollisuudet.

Nyt alkoi eläkerahojen voimakas ulosvirtaus. Vuonna 1998 eläkerahastoissa oli 53,8 miljardia euroa. Niistä 90 % oli sijoitettu kotimaahan ja 10 % ulkomaille. Niinpä yhä suuremmat rahamäärät eläkevaroista vietiin ulkomaille. Viimevuonna enää 27 % oli kotimaassa ja 73 % ulkomailla.

Tarkka tieto siitä, kuka ja koska on tehty ensimmäiset kansaa harhauttavat ennusteet eläkeläisten määristä, se on vain arvattavissa. Joka tapauksessa, LEL:n osastopäällikkö Toivo Kyllösen julkaisi artikkelin (Eläkeläinen 7/2000), jonka taulukossa ennakoitiin, että vuonna 2040 eläkeläisiä on 1 700 000. Se oli varoitus tulevista eläkelakien huononnuksista ja rahastojen kasvattamiselle.   

Myöhemmin Tilastokeskus on ottanut tehtäväkseen väestön ikääntymisen ennusteet, joiden mukaan vuonna 2040 olisi 65 vuotta täyttäneitä 1 541 959. Kaudella 1931–60 syntyneistä olisi 472 387 elossa ja maassa. Tilastokeskuksen väestökirjanpidon mukaan kaudella 1961–75 syntyi 1 069 572 lasta, joista 2040 jokainen olisi vähintään 65 vuotias elossa ja massa. Eläkepommi on taas viritetty!   

Ennustajia ei häiritse pätkän vertaan, että kaudella 1946–75 maasta muutti pois 504 466 henkeä. Luulisi, että yli puolenmiljoonan suomalaisen maasta poismuutto olisi ainakin jotenkin vaikuttanut ennusteisiin, mutta eipä vaikuta.   

Toivo Kyllösen artikkelissa on laskettu, että eläkeläisten määrän kasvu vaatii, että eläkerahastot, jotka vuonna 1990 olivat 18,8 miljardia euroa, pitää kasvaa 50 vuodessa, vuoteen 2040 mennessä, 151,4 miljardiin euroon, 703,6 %. Viimevuonna rahastoissa oli 180,3 miljardia euroa. 25 vuodessa, siis puolta lyhyemmässä ajassa, ne kasvoivat keskimäärin 34,4 % vuodessa. Tavoite oli saavutettu.  

Vuonna 2040 suuret ikäluokat ovat pääosin menneet manan majoille ja nuorimmatkin elossa olevat ovat yhdeksänkymppisiä, mutta vaatimuksena on, että rahastojen on edelleen kasvettava. Siksi vuonna 2005 eläkelakeihin tehtiin valtavat muutokset. Yhteisvastuusta siirryttiin yksityiseen, henkilökohtaiseen vastuuseen. Ja huononnukset ovat jatkuneet ja jatkuvan kuten näyttää.

Nyt jokaisen on itse kerättävä eläkerahansa. Muutoksen jälkeen työuran pitäisi olla 45 vuotta, 540 kuukautta. Jos tuona aikana joka vuosi tienaa 3000 euroa kuukaudessa, siitä kertyy palkaksi 1 620 000 euroa ja eläkerahastoksi 476 568 euroa. Vuosieläkkeeksi muodostuu elinaikakertoimen leikkauksen jälkeen 26 684 euroa joten 15 vuodessa eläkkeeseen kuluu 400 260 euroa ja rahastoon jää 76 308 euroa, 19,2 %.

Samantapainen tilanne koskee yli miljoonaa työtöntä ja pätkätyöläistä. Heillä eläkkeeseen vaikuttavat työkuukaudet ja palkkasumma, eläkerahastot ja eläke jäävät todella pieniksi. Jos ne jäävät puoleen täyspäiväisen työuran palkoista ja jos heidänkin eläkkeellä olo jää 15 vuoteen, silloin rahastoista jää käyttämättä vähintään 19,4 %.

Vaikka eläkerahastot ovat henkilökohtaisia, niin perilliset eivät saa niitä missään tapauksessa perintönä. Jokaisen ennen aikojaan menehtyneen rahat jäävät eläkerahastojen kasvuksi.

Eläketurvakeskus ennustaa, että eläkerahastot kasvavat seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana 3,0 % ja kahdenkymmenenviiden vuoden aikana 3,5 % vuodessa joten vuonna 2050 kasvaessaan korkoa korolle rahastot olisivat 527,6 miljardia euroa. Kun otetaan mukaan myös eläkkeet, jotka jäävät ennenaikaisen kuoleman vuoksi käyttämättä, eläkerahastot kasvavat arviolta 860 miljardiin euroon, vaikka 35 vuodessa kasvu olisi aiempaa hitaampaa, keskimäärin 22,4 % vuodessa.

Tehtyjen muutosten yhtenä syynä on pelko mielikuvituksen luomat rahamarkkinat, jotka Maailmanpankin (IMF) mukaan sisältävät runsaasti ilmaa. Tätä virtuaalirahaa on 633 251 miljardia dollaria, 1093 % maailman bruttokansantuotteesta. Rahamarkkinoiden muut pääomat 88 644 miljardia dollaria, ovat ainakin jotenkin taatut. Kun tämä pommi räjähtää, maailma todella muuttuu!

Euroopassa ennustetaan väestön ikääntyvän, vaikka syntyneiden ja todennäköisen kuolleisuuden perusteella voidaan suhteellisen tarkasti arvioida väestön todellinen ikääntyminen. Että nämä mielettömät rahamarkkinat pysyisivät kasassa, EU on antanut jäsenmaille ohjeet ikääntyvän ennusteiden tekemisestä. Kun väestö ikääntyy, on säästettävä eläkemenoissa ja kerättävä rahaa rahastoihin. Se jätetään sanomatta, että kertyneet miljardit sijoitetaan eri tavoin rahamarkkinoiden tueksi, ei eläkkeisiin.

Kapitalistinen talousjärjestelmä näyttää saavuttaneen kehityksensä lakipisteen. Siksi sen on pakko keksiä erilaisia keinotekoisia ja läpeensä valheellisia selityksiä ja menetelmiä, joilla järjestelmää uhkaavasta katastrofista voisi välttyä. Mutta keinot alkavat olla vähissä. Ihmiskunta on kuitenkin aina selvinnyt. Kun vanha järjestelmä on muuttunut kehityksen jarruksi, se on vaihdettu uuteen. Siksi tässä ja nyt on pakko ajatella kapitalistisen finanssi- ja tuotantopääoman lakkauttamista niin meillä kuin muuallakin.

Kai Kontturi

OECD kehuu

OECD ANTAA KEHUJA – VAI ANTAAKO

OECD on kehittyneiden teollisuusmaiden taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö. Sen on 1948 perustetun Euroopan taloudellisen yhteistyöjärjestön toiminnan jatkaja. Sen jäseninä on 34 maata. Kuten muillakin, myös Suomella on pysyvä edustusto OECD:ssä, joka saa sen ansiosta saa nopeasti tiedot kaikista talouteen vaikuttavista asioista, talouden kehityksestä ja näköaloista.

Ajoittain se tekee eri jäsenmaista omat arvionsa, raporttinsa. OECD on julkaissut Suomea koskevan raportin torstaina 24,11. Seuraavana päivänä Helsingin Sanomat, Teemu Luukka, teki siitä jutun sivun ylittävällä otsikolla; OECD kehuu Suomen työmarkkinoita joustaviksi.  

Hesarin mukaan raportissa tarkastellaan lähinnä sitä miten irtisanotut työllistyvät. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) raporttia koskevassa tiedotteessa sanotaan, että suurin osa irtisanotuista löytää nopeasti uuden työn.

Itse OECD:n raportissa sanotaan, että Suomessa irtisanotaan vuosittain noin 5,5 prosenttia työtekijöistä, jotka ovat olleet vähintään vuoden vakituisessa työssä. Jos heitä olisi kaksi miljoonaa, silloin joka vuosi vakituisen työn menettäisi 110 000. Kun TEM sanoo, että lähes viisi kuudesta, siis 91 000 (83 %) irtisanotusta löytää uuden työn vuoden sisällä, niin pitkäaikaistyöttömien jono pitenee joka vuosi 19 000 työttömällä. Ruotsia lukuun ottamatta muualla tilanne on huonompi.

Tänä vuonna taloustieteen Nobelin sai suomalainen professori Bengt Holmström. Se ilmiselvästi tarkoittaa sitä, että hänet nostetaan talouspolitiikan guruksi, joita kaikkien on kuunneltava. Hän sanoo, että Suomen pahin ongelma talttuu, kun luovutaan palkkojen yleissitovuudesta. Kuuntelun on jo aloittanut eduskunnan valtionvarainvaltiokunta.

Kun siis luovutaan työehtosopimusten yleissitovuudesta, työmarkkinoiden jäykkyys ja ongelmat katoavat. Yleissitovuudesta luopuminen synnyttää työn tasa-arvon, sillä kun työttömälle annetaan rahaa, hän on onneton. Mutta kun lopetetaan rahan antaminen, silloin työtön tienaa sen itse ja hän on onnellinen. Kun vielä poistetaan verot ja tel-maksut eli kuten Holmström sanoo työn leveä vero- ja maksukiila, niin taivas aukeaa. Näin opastaa taloustieteen Nobel-voittaja Bengt Holmström.

On todella uskomatonta, että arvon Nobel-professori sanoo protektionismin kaikuvan sadan vuoden takaa, vaikka sieltä kaikui suurpääoman haave vapaakaupasta. Protektionismia on purettu vasta vuonna 1995, kun tullisopimus GATT purettiin ja perustettiin vapaakauppajärjestö WTO.

OECD:llä on valtavat maailmalaajuiset ja valtiolliset aineistot ja tutkimusresurssit. Professori Bengt Holmströmillä on vain kapitalisteille sopivia ”tutkimustietoja”. Sen sijaan OECD tietää, että pienellä Suomella ei ole riittäviä resursseja, joilla se voisi kilpailla ylivoimaista ylikansallista suurpääomaa ja sen tuotantokoneistoja vastaan. Kun maailmalla ei ole kaikille tuottajille riittävästi kysyntää, tuotanto keskittyy suurille. Heikot sortuu elon tiellä.

Nykytiedon valossa tarvittava maailmanlaajuisen tavaroiden ja palvelusten kysynnän hiipumisen vuoksi työttömyys kokoajan kasvaa niin pitkälle kuin silmä siintää, pitkälle horisontin taakse. Sen Holmströmkin tietää. Hän ei ole esittänyt ainuttakkaan todellista keinoa kysynnän lisäämiseksi, kun se edellyttää protektionismia, tuonnin rajoittamista ja omavaraisuuden parantamista. Hän puhuu kapitalistien voittoista. Niiden kasvun tieltä on poistettava kaikki esteet. Työllisyyden kannalta hän puhuu, kuten kaikki poliitikot, pelkkää roskaa, joka tuottaa vain tuskaa ja kyyneleitä.

 

Kai Kontturi

Kaikki elossa

                                                                 Päivitetty 4.12.2016
KAIKKI ELOSSA?

Näyttää siltä, että kapitalistinen järjestelmä on saavuttanut kehityksensä lakipisteen. Enää se ei tuota ihmisille työtä, josta saisi palkkana kohtuullisen elintason hyvästä puhumattakaan. Globaalien monopoleiksi kasvaneiden maailmanlaajuisten yritysten, tuotantokyky ylittää jatkuvasi supistuvan kysynnän. Sen vuoksi tavaratuotantoon sijoitettu pääoma ei takaa riittävää voittoa kasvusta huolimatta.

Niinpä nyt voittoja haetaan pääomamarkkinoilta. Ne ovat kasvaneet yli äyräidensä ja ovat jo yli kymmenen kertaa maailman koko yhteenlaskettu bkt. Kapitalistien pohjattoman voitontavoittelun seurauksena ja pankkien toimesta rahamarkkinoille on ilmestynyt vilkkaan mielikuvitusten ansiosta katteetonta virtuaalirahaa, pelkkää ilmaa. 

Että rahamarkkinat pysyisivät pystyssä eivätkä romahtaisi, kapitalistit sijoittavat osan reaalitaloudessa syntyneistä voitoista ikiaikaisten tapojensa mukaan erilaisiin arvopapereihin, nyt samalla virtuaalirahan tueksi. Riski rahamarkkinoilla on kuitenkin tavaton, siksi niille hankitaan myös ’ei kenenkään’ rahaa mm. eläkevaroja.  

Aikoinaan vuonna 1962, kun Suomea rakennettiin suomalaisille, maassa oli kova pula pääomista. Erääksi keinoksi kehitettiin kaksijakoinen työeläkejärjestelmä. Sillä oli kaksi tavoitetta. Ensiksi se, että kun palkansaaja siirtyy 40 työvuoden jälkeen eläkkeelle, eläke olisi 60 % palkasta. Toiseksi se, että verollisen palkan päälle lasketaan eläkemaksu, joka jaetaan kahteen osaan; maksettaviin eläkkeisiin ja tulevien eläkkeiden varalle rahastoitavaan osaan. Myöhemmin maksua muutettiin niin, että osa peritään työntekijän verollisesta palkasta. Periaate muutettiin rajusti ja samalla se leikkasi rajusti myös palkkoja.

Tämä rahastoitavan eläkemaksun työantaja voi lainata takaisin.  Siten pääomaköyhät yritykset saisivat käyttöönsä halpaa rahaa. Yritysten takaisinlainaus turvattiin valtion luottovakuutuksella. Järjestelmä toimi hienosti siihen saakka, kun ulkomailta sai helposti halpaa rahaa eivätkä yritykset enää tarvinneet eikä halunneet eläkerahojen takaisinlainausta. Siitä seurasi, että rahastoinnille oli keksittävä kansaan helposti uppoava selitys, sillä rahasammosta ei haluttu luopua.

Vasta vuonna 1998 alkoi eläkerahojen voimakas ulosvirtaus. Eläkerahastoissa oli 53,8 miljardia euroa. Niistä oli sijoitettu kotimaahan 90 % ja ulkomaille 10 %. 90-luvun mullitukset vähensivät kotimaisen pääoman tarvetta. Niinpä yhä suuremmat rahamäärät eläkevaroista vietiin ulkomaille. Jo vuonna 2001 niistä oli koti- ja ulkomailla 50–50 %. Viimevuonna kotimaassa oli enää 27 % ja ulkomailla 73 %.

Tarkka tieto siitä, kuka ja koska on tehty ensimmäiset kansaa harhauttavat ennusteet eläkeläisten määristä. Joka tapauksessa, LEL:n osastopäällikkö Toivo Kyllösen julkaisi artikkelin (Eläkeläinen 7/2000), jonka taulukossa ennakoitiin, että vuonna 2040 eläkeläisiä on 1 700 000. Se oli alkusoitto rajuille eläkelakien huononnuksille ja rahastojen kasvattamiselle.   

Myöhemmin ja nimenomaan väestön ikääntymistä palvelevat ennusteet Tilastokeskus on ottanut tehtäväkseen. Sen väestökirjanpidon ja ennusteiden mukaan 1931–60 syntyneistä olisi vuonna 2040 elossa 472 387 (18,8 %) ja 1961–75 syntyneistä 1 069 572 (100 %) kaikki olisivat elossa ja maassa. Näin 65 vuotta täyttäneitä eläkeläisiä olisi ennustetut 1 541 959.

Ennustajia ei häiritse pätkän vertaan, että kaudella 1946–60 maasta muutti pois 172 608 ja kaudella 1961–75 lisäksi 331 858 henkeä. Luulisi, että yli 500 tuhannen suomalaisen maasta poismuutto olisi ainakin jotenkin vaikuttanut vuoden 2040 ennusteeseen, mutta eipä vaikuta.   

Toivo Kyllösen artikkelissa oli laskettu, että eläkeläisten määrän hurjakasvu vaatii, että eläkerahastot, jotka vuonna 1990 olivat 18,8 miljardia euroa pitää kasvaa vuoteen 2040 mennessä 50 vuodessa 151,4 miljardiin euroon, 703,6 %. Viimevuonna (2015) rahastoissa oli 180,3 miljardia euroa joten ne kasvoivat 25 vuodessa 859,3 %.

Vuonna 2040 suuret ikäluokat ovat pääosin menneet manan majoille ja nuorimmatkin elossa olevat ovat yhdeksänkymppisiä, mutta vaatimuksena on, että rahastojen on edelleen kasvettava. Siksi vuonna 2005 eläkelakeihin tehtiin valtavat muutokset. Yhteisvastuusta siirryttiin yksityiseen, henkilökohtaiseen vastuuseen. Ja huononnukset ovat jatkuneet ja jatkuvan kuten näyttää.

Nyt jokaisen on itse kerättävä eläkerahansa. Muutoksen jälkeen työuran pitäisi olla 45 vuotta, 540 kuukautta. Jos tuona aikana joka vuosi tienaa 3000 euroa kuukaudessa siitä kertyy 1 620 000 euroa. Eläkkeeksi muodostuu elinaikakertoimen leikkauksen jälkeen 2 100 euroa, 25 200 euroa vuodessa. 15 vuodessa eläkkeisiin kuluu 378 733 euroa, joten rahastoon jää 482 755 euroa, 56 %.

Kaiken tämän jälkeen, kun lasketaan korkoa korolle, vuoteen 2050 mennessä 35 vuodessa eläkerahastoksi kertyy 860 miljardia euroa 785,7 %. 

Samantapainen tilanne koskee pätkätyöläisiä, joiden työkuukaudet ja palkkasumma, eläkerahastot ja eläke jäävät pienemmiksi. Jos heidänkin eläkkeellä olo jää 15 vuoteen, rahastoista jää käyttämättä sama 24 %.

Vaikka eläkerahastot ovat henkilökohtaisia, niin perilliset eivät saa niitä missään tapauksessa perintönä. Jokaisen ennen aikojaan menehtyneen rahat jäävät eläkerahastojen kasvuksi. Miksi?

Tehtyjen muutosten syynä on pelko rahamarkkinoiden hallitsematon, mielikuvituksen luoma kasvu, joka Maailmanpankin (IMF) mukaan sisältää (2009) keinottelijoitten johdannaismarkkinat ns. virtuaalirahaa 633 251 miljardia dollaria, 1093 % maailman bruttokansantuotteesta (bkt), muut arvopaperimarkkinat sisältävät 88 644 miljardia dollaria, 153 % maailman bkt:stä.

Euroopassa puhutaan väestön nopeasta ikääntymisestä, vaikka syntyneiden ja todennäköisen kuolleisuuden perusteella voidaan suhteellisen tarkasti arvioida väestön todellinen ikääntyminen. Että nämä mielettömät rahamarkkinat pysyisivät kasassa, EU on antanut jäsenmaille ohjeet ikääntyvän väestöennusteiden tekemisestä. Jos väestö ikääntyy, on säästettävä eläkemenoissa ja kerättävä eläkkeisiin rahaa. Kertyneet miljardit voidaan sijoittaa eri tavoin rahamarkkinoiden tueksi.

Kapitalistinen talousjärjestelmä näyttää saavuttaneen kehityksensä lakipisteen. Siksi sen on pakko keksiä erilaisia keinotekoisia ja läpeensä valheellisia selityksiä ja menetelmiä, joilla järjestelmää uhkaavasta katastrofista voisi välttyä. Mutta keinot alkavat olla vähissä. Ihmiskunta on kuitenkin aina selvinnyt. Kun vanha järjestelmä on muuttunut kehityksen jarruksi, se on vaihdettu uuteen. Siksi tässä ja nyt umpikujan lähestyessä on pakko ajatella, että kapitalistisen finanssi- ja tuotantopääoman lakkauttamista niin meillä kuin muuallakin.

Kai Kontturi

Klimenko

IS JA VIKTOR KLIMENKO

VIKTOR KLIMENKO pelastui suomalaiselta vankileiriltä. Ilta Sanomat kirjoitti 29.10.16, että ”Viktor varttui suomalaisella vankileirillä numero 7 Karjalan Petroskoissa.”. Klimenkolla oli siis onnea sillä leireillä tuhannet naiset, lapset ja vanhukset eivät selvinneet hengissä.

Vaikka Stalinilla ei ollut mitään tekemistä koko asian kanssa, niin siitä huolimatta IS kirjoittaa ”Stalin vihasi kasakoita, jotka olivat tsaarin puolella, ja oli päättänyt tuhota heidät.”. Niinpä asia oli etusivun lööppinä: Viktor Klimenko pelastui Stalinin vankileiriltä.

Ilta-Sanomat teki todella näkyvän silmäkääntötempun kääntämällä koko asia päälaelleen sillä syyskuussa 1944 Stalin LOPETTI kaikki Suur-Suomen yli 50 suomalaista ja saksalaista vanki- ja keskitysleiriä. Kaikista vaatimuksista huolimatta viimeiset keskitysleirivangit Allan Asplund, Matti Janhunen, Kaarlo Kivilahti ja Birger Dahl vapautettiin vasta marraskuussa, kun Neuvostoliiton valvontakomissio puuttui asiaan.

Kai Kontturi

Ei kurjuutta kummampaa

EI KURJUUTTA KUMMEMPAA

Yhä useampi ihmettelee mihin maailman ja siinä samassa meidän periferiassa oleva talous on menossa. Björn Wahlroosilla on pallo hukassa pankkimaailmaa uhkaavasta katastrofista. Myös taloustieteilijät ovat hätää kärsimässä. Jotkut heistä ovat sitä mieltä, että taloustiede ei pysty ennustamaan tulevaa. Toiset ovat erimieltä. Enemmistön vuoksi rehellisimmät eivät uskalla kertoa työllisyyden kehityksestä, sillä se näyttää liikaa kauhuskenaariolta.

Helsingin Sanomat kertoi (HS 8.10), että Yhdysvalloissa työllistenmäärä kasvoi 167 tuhannella. Suomalaisten silmissä luku näyttää hurjalta. Työttömyysasteen kerrotaan olevan tasan 5 %. Muun muassa tällaisilla mieltä ylentävillä luvuilla johdetaan maailmaa harhaan ja peitetään todellisuutta. Työllisten määrän kasvu on heidän mittapuussaan lähes olematon ja työttömyysaste puhdas valhe.

YHDYSVALLOISSA väestöä on 322,2 miljoonaa, joista työikäisiä on noin 217,2 miljoonaa. Heistä 178,1 miljoonaa, 82 % on työvoimaa, kun 39,1 miljoonaa, 18 % ei siihen kuulu. Esimerkiksi Tanskassa, jossa väestörakenne on epäedullisempi ikääntyneiden suuremman määrän vuoksi, työvoimaksi virallisesti lasketaan 81 %.  Kun Yhdysvallat ilmoittaa työttömyysasteeksi viisi prosenttia, se johtuu siitä, että työvoiman ulkopuolelle piiloon on siirretty 30,8 miljoonaa vaikeasti työllistettävä työikäistä.  

Yhdysvallat ilmoittaa elokuun työllisyysasteeksi 62,6 % (HS 8.10). Siten työllisiä olisi noin 136,4 miljoonaa. Kun työvoimasta vähennetään vaikeasti työllistettävät 30,8 miljoonaa, niin 10,9 työttömyys, 5 %, todellinen työttömyys on 41,7 miljoonaa, 23,6 %.  Todellinen tilanne on tätä pahempi, sillä 51,1 miljoonaa teki (2015) pienipalkkaisia pätkätöitä. Heille kertyi työtunteja vuodessa lähes puolta vähemmän kuin vakinaisessa koko aikaisessa työssä. Yhdysvaltojen mittapuun mukaan se vastaa noin 50 miljoonaa henkilötyövuotta. Näin 178,1 miljoonan täystyöllisyydestä puuttuu noin 90 miljoonaa työvuotta, 51 %. Tämän perusteella voi päätellä, että heillä todellisen työvoiman enemmistön elämä ei ole kurjuutta kummempaa.         

Suomessa vastaavasti (2015) työikäisiä oli 3,48 miljoonaa, joista työvoimaa 2,82 miljoonaa, 81 %. Työllisiä on 2,39 miljoonaa ja työllisyysaste 68,7 %. Virallisesti sanotaan, että työvoimaa oli 2,62 ja työttömiä 0,18 miljoonaa, 6,9 %. Mutta kun työvoiman ulkopuolelle oli siirretty vaikeasti työllistettäviä 0,20 miljoonaa, niin todellinen työttömyys kasvaa 0,38 miljoonaan, 14,5 %. Tässä kaikki on laskettu työpaikkojen mukaan. Jos työvoima ja työtunnit lasketaan työtuntien mukaan, tilanne huononee julmasti.

Viimevuona työvoimalla oli työhön käytössä jokseenkin tasan 5 miljardia tuntia. Kun työvoimatutkimuksen työtunneista vähennetään haamutunnit, niin todellisia tehtyjä tunteja oli 3,7 miljardia. Täystyöllisyydestä työvoiman ulkopuolelle siirretyiltä, työttömiltä ja pätkätyöläisiltä puuttui yhteensä yli 1,3 miljardia työtuntia 730 tuhatta henkilötyövuotta, 26 %. Kun tähän lisätään, että yli 60 % sai palkkaa viimeisen verotilaston mukaan enintään 2 917 euroa, keskimäärin 1 324 euroa kuukaudessa, että heidänkään elämä ei voi olla kurjuutta kummempaa.

SUOMALAISET ovat apinoinnin maailmamestareita. Yhdysvalloissa puolet työvoimasta on työttömänä ja pätkätöissä, mutta meillä vain neljännes. Kun meillä on lomat, yli- ja yötyö- sekä viikonloppukorvaukset, niin työvuodet ovat lyhyempiä kuin jenkeillä. Siksi pääministeri Juha Sipilä vaatii pidempiä työaikoja ja paikallisia sopimisia, että pätkätyöläisten osuus kasvaisi.  Pankinjohtaja Björn ”Nalle” Wahlroos loikkaa pidemmälle, että päästäisiin yhdysvaltalaiselle tasolle. Nalle vaatii hallitukselta lakeja, jotka poistaa työehtosopimusten yleissitovuus ja rajoittaa ammattiyhdistysliikkeen toimintavapautta. Kaikki palkka- ja työehdot pitää sopia yrityksissä.     

Entinen valtiosihteeri Raimo Sailaskin totesi (HS 18.10), että Suomen tilanne on 1990-luvun lamavuosien tilannetta huonompi. Sailaksen loppupäätelmien mukaan jatkossa tarvitaan kilpailukyvyn ja valtiontalouden kannalta jatkuvasti uusia leikkauksia. Sailas aavistaa, toisin kuin Sipilä ja Wahlroos, että olemme turmion tiellä.

Porvarilliset akateemisesti opetetut taloustieteilijät kuvittelevat, että kapitalistinen järjestelmä perustuu tavaroiden ja palvelusten tuottamiseen. Siksi he eivät millään keinolla voi ennustaa miten tuhansia ja taas tuhansia muuttujia sisältävä tuotanto voisi kehittyä. Niinpä heidän on turvauduttava pelkkiin arvailuihin, aavistuksiin. Heidän on mahdotonta ymmärtää, että kapitalistisessa taloudessa on kysymys ainoastaan ja vain tuotantoon sijoitetun pääoman lisäämisestä. Sen vuoksi pääomien sijoittajat panevat rahansa vain sinne missä niiden uskotaan tuottavan eniten voittoa. Millä alalla toimitaan, sillä ei ole mitään merkitystä.   

LÄNNEN imperialististen ylikansallisten suuryritysten tuotantokyky ja kansojen kulutuskyky, kansojen ostovoima, kehittyvät koko ajan eri suuntiin. Siksi työn tarve vähenee. Samalla pääoman sijoittamisen mahdollisuudet vähenevät ja kasvu hidastuu. Niinpä lännen jättimäiset yritykset tähyilevät itään, jossa voisi olla uutta kulutuskysyntää ja myös uusia mineraalirikkauksia. Siksi länsi ja itä ovat vastakkain. Ja kuten näyttää USA-NATOn työntyminen itään aseineen on jo muuttunut vaaralliseksi.

Edesmennyt Työministeriö oli (2006) arviossaan ”Työvoima 2025”, sitä mieltä, että jos väestöstä pidetään hyvää huolta ja koulutetaan asiallisesti, niin vuonna 2030 työvoimaa olisi peräti 3,16 miljoonaa, 83,1 % työikäisistä. Tällaisen joukon työllistämisestä kukaan ei näe edes unta.  Olemme siis todella suurten kysymysten äärellä.  

Yritystoiminnan ja yritysten välisen kilpailun keskeisiä luonnonlain kaltaisia osia on työn tuottavuus. Se määrää ihmisten tahdosta riippumatta yrityksen onnistumisen. Kilpailussa ja pääomien tuotavuudessa voittaa se, jonka työn tuottavuus kasvaa muita nopeammin. Todellinen työn tuottavuus saadaan jakamalla kokonaistuotanto tehdyillä työtunneilla. Kokonaistuotannossa on mukana tavaravarastojen uusiminen, joka puuttuu bruttokansantuotteesta.

Kun tuotanto kasvaa työn tuottavuutta nopeammin työn tarve kasvaa, mutta kun tuotanto kasvaa työn tuottavuutta hitaammin, työn tarve vähenee. 1980-luvulla tuotanto kasvoi tuottavuutta nopeammin joten työtuntien määrä kasvoi 2,9 %. 1990-luvulla homma kääntyi päälaelleen, kun tuotannon kasvu oli rajusti tuottavuuden kasvua hitaampaa joten työtuntien määrä supistui 11,7 %. Seuraavalla 2000-luvulla molempien kasvu hidastui, mutta tuotannon enemmän ja työn tarve väheni 0,9 %.

Sama kehitys, jossa tuotannon kasvu on työn tuottavuuden kasvua hitaampaa näyttää jatkuvan 2010-luvulla niin, että työ vähenee 3,1 %. Pahinta on se, että kaikki merkit viittaavat samanlaisen kehityksen jatkuvan. Niinpä näyttää siltä, että vuonna 2050 tehtäisiin enää 2,66 miljardia työtuntia, vaikka Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan työvoimaa olisi tarjolla 5,00 miljardia työtuntia. Näin 2,34 miljardia tuntia, 46,8 % haaskaantuisi työttömyyteen. Kestääkö Suomi moisen kehityksen?

Yhä useampi ihmettelee mihin maailman ja siinä samassa meidän periferiassa oleva talous on menossa. Jotkut taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että taloustiede ei pysty ennustamaan tulevaa, mutta toiset ovat erimieltä. Fiksuimmat heistä ovat hätää kärsimässä uhkaavan katastrofin edessä. Rehellisimmät asiaan vihkiytyneet eivät saa tai uskalla kertoa näistä kauhuskenaarioista, sillä ne ennakoivat koko nykyisen talousjärjestelmän vararikkoa.

 
Kai Kontturi

Salakujetus

NATSISMIN SALAKULJETUS

Tässä asiassa Sofi Oksanen omalla tavallaan räjäytti pankin, hän on osaltaan esiintyen ikään kuin asianosaisena kääntäen kaiken päälaelleen, hän rikastui tuntuvasti ja pääsi oikeistolaisuudellaan kansainväliseen kuuluisuuteen. Hän on romaaneillaan antanut Neuvostoliitosta raakalaismaisen kuvan. Samalla omatoimiset, synnynnäiset ja Hitlerin armeijassa palvelleet virolaiset natseille vaivihkaa kehitettiin synninpäästöä.

Neuvostoliiton hajotessa Sofi oli 13 vuotias koulutyttö. Hän syntyi ja asui Jyväskylässä suomalaisen sähköasentaja isänsä ja virolaisen diplomi-insinööri äitinsä kanssa. Joten omakohtaisia kokemuksia hänellä ei ole, eikä paljon ymmärrystäkään. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1996. Maailmamaineeseen noussut Sofi on niin nuori, että hänellä ei ole omakohtaista tai edes historian tietoa tai kokemusta enempää Neuvostoliitosta kuin natseista. Hän oli vain kuohkea maaperä, johon oli helppo istuttaa neuvostoliittovihan ja natsipropagandan siemenet.

 

Wikipedian mukaan virolaiset natsit pystyttivät sodan aikana, saksalaisten avustuksella, Viroon eritasoisia ja eri tavoin nimettyjä keskitysleirejä 72. Leireille kerättiin kommunisteja, romaaneja, slaaveja sekä muita poliittisesti ja rodullisesti epäpuhtaita ihmisiä. Saksalaisten tultua Viroon virolaiset natsit tappoivat maan jokaisen juutalaisen ja lisäksi vielä suuren joukon muualta tuotuja juutalaisia. Näistä ansioistaan Viro sai Hitleriltä Judenfrei-kunniaplaketin.

Viron saksalaisaika 1941–44 oli raakalaisten aikaa. Sodassa tapahtunut käänne aiheutti noissa virolaisissa natsiraakalaisissa paniikin. Sodan edetessä Neuvostoarmeija lopetti kaikki natsien ja fasistien tappohommat, kaikki keskitys- ja tuhoamisleirit paitsi Virosta myös koko Euroopasta joista suurin oli Auschwitz, jossa tapettiin miljoonia juutalaisia, kommunisteja ja muita ali-ihmisiä.

Sofi Oksanen kääntää jälleen kerran kaiken päälaelleen. Hän saa Helsingin Sanomista (25.9) aukeaman verran tilaa huonosti ja epäjohdonmukaisesti kirjoitetulle jutulleen. Juttu on sillisalaattia. Asian ydin on hajallaan siellä täällä. Hän sanoo kirjoittaneensa Neuvostoliiton toteuttamasta virolaisten diasporasta, kansanmurhasta, pakolaisista, pakkosiirroista ja keskitysleireistä.

Kaiken tämän hän on kirjoituksessa värittänyt tavalla ikään kuin hänellä olisi omia kokemuksia. Hän muun muassa sanoo muistavansa vielä miten venäläiset taksinkuljettajat eivät ottaneet viroa puhuvaa asiakasta kyytiin. Lisäksi Sofi korostaa lähihistoriaa, sillä kannattaa muistaa (Venäjän vallankumousiin sidottuna), että toisen maailmasodan jälkeen 65–70 miljoonaa ihmistä menetti kotinsa.

 

Pienellä annoksella tiedonjanoa Sofi olisi huomannut, että tarina omasta muistista on vain unta. Lisäksi hän olisi huomannut, että sodan päätyttyä Neuvostoliiton Euroopan-puoleisesta maasta 70 prosenttia oli raunioina. Sodan tuhojen korjaaminen oli siis ennen näkemätön urakka, joka hoidettiin lyhyessä ajassa, kymmenessä vuodessa. Senkin jälkeen uusia asuntoja rakennettiin koko ajan kiihtyvään tahtiin.   

Sotaonnen käännyttyä natseista ne, jota kynnelle kykenivät ja olivat tarpeeksi varakkaita, poistuivat maasta kiireen vilkkaan sillä he tiesivät, että edessä oli maksun aika. Kaikki eivät kuitenkaan pystyneet poistumaan maasta. He painuivat maan alle ja metsiin, joista jatkoivat metsäveljinä sankarillisesti sotaansa Neuvostoliittoa vastaan.

Sofi Oksanen kertoo, että hänen isoisänsä liittyi Viron metsäveljiin sillä hän ”ei halunnut jättää kotimaataan, puhumattakaan, että hän olisi vetänyt ylleen vihollisarmeijan univormun.”. Hän ei siis halunnut luopua Natsi-Saksan armeijan perinnöstä vaan jatkoi sankarillista peräänantamatonta taistelua vihollisarmeijaa vastaan.

Mitä Sofi Oksasen isoisä oli saksalaisten kanssa tai aikana Virossa tehnyt, sitä ei ole tietoa, mutta ilmeisesti ne liittyivät juutalais- ja kommunistiongelman lopulliseen ratkaisuun. Joka tapauksessa ne olivat kovia juttuja sen vuoksi, että hän joutui painumaan maan alle, piiloutumaan metsiin. Nyt Sofi salaa ne tai ei tiedä niistä mitään joten vaivihkaa ne muuttuvat sankarillisiksi Neuvostoliittoa vastaan taistelevaksi metsäveljeksi.

Mitä näistä metsäveljistä tiedetään? Wikipedian mukaan ainakin sen, että he ryöstivät neuvostoliittolaisia kauppoja ja rahakuljetuksia, tekivät sabotaasihyökkäyksiä, surmasivat neuvostoliittolaisia miliisejä, NKVD:n työntekijöitä, virkamiehiä ja kommunisteja. Metsäveljet olivat niitä natseja, jotka tappoivat juutalaiset ja organisoivat keskitysleirit. He jatkoivat sodanaikaista raakalaisuuttaan. Metsäveljet eivät olleet pelkkä rikkauksia hamuava rosvojoukko vaan suunnitelmallisia ja järjestelmällisiä tappamista harjoittanut raakalaisjoukko.

Metsäveljistä oli pitkään vakavaa harmia Neuvosto-Virolle. Joidenkin arvioiden mukaan heiltä loppui voima ja toiminta ehtyivät vasta 1968 seutuvilla. Näin ollen on selvää, että Neuvostoliiton natsien puhdistus ei ollut kovin tehokasta. Ilmiselvästi ajateltiin, että suuret puhdistusoperaatiot sitovat liikaa työvoimaa, josta on muutenkin huutava pula. Ilmeisesti ajateltiin, että aika hoitaa koko ongelman tavalla tai toisella.

Viimeisen neljännesvuosisadan aikana mielipidemuokkauksella on saatu ihmeitä aikaan. Kaikki oikeistolainen roska on vallannut maailman julkisuuden. Nyt Helsingin Sanomain kulttuurisivujen aukeamalla Sofi Oksanen on saanut julkaista jutun, joka on neuvosto- ja russofobian läpitunkema sekava ja asiallisesti suorastaan ala-arvoinen, mutta se sopii roskalehtien linjaan. Sofi Oksanen omalla tavallaan räjäytti moraalittomuuden pankin romaaneillaan, metsävelisympatialla sekä neuvos- ja russofobialla, joissa huokuu, halusi tai ei, natsismin salakuljetus.

 
Kai Kontturi

 

 

Kikyvaltio

HYVINVOINNISTA KIKYVALTIOKSI

Globaali kapitalismi on vienyt Suomelta edellytykset jatkaa pohjoismaisena hyvinvointivaltiona muovaamalla siitä kilpailukykyvaltion. Näin kirjoittaa (HS 15.9.) poliittisen historian professori Pauli Kettunen. Hän toteaa, että tavoitteena on luoda houkutteleva toimintaympäristö maailmanlaajuisesti liikkuville talouden toimijoille. Tässä puuhassa globalisaatio näyttäytyy luonnonvoiman kaltaisena asiana.

Professorin mukaan nykyisin katsotaan, että ihmisen heikkous, kilpailukyvyn puute, on hänen oma ominaisuutensa, eikä osa yhteiskunnan valtarakennetta. Aiemmin luokkayhteiskunnassa hyvinvointivaltion kulta-aikana sosiaalisesti alistetut, etenkin työväestö, saattoi vedota siihen, että heillä oli keskeinen asema tuotantojärjestelmässä. Näin kikyky-yhteiskunta ei ole luokkayhteiskunta joten häviäjillä ei ole entisiä mahdollisuuksia ilmaista tyytymättömyyttään.

Itse asiassa professori osoittaa, että yhteiskuntaan kuuluvat vain pääomat omistavat kapitalistit ja heidän palkkaamansa mielettömiä jättipalkkoja saavat johtajat. Heihin kuuluvat myös pieni joukko kapitalisteille nöyriä, hyvin koulutettuja ja siten hyvin toimeentulevia. Viimeisen verotilaston mukaan palkkatuloissa suurituloisia oli 13,2 %. Siten keskimäärin 1 903 euroa kuukaudessa saaneet 86,8 % ovat pienipalkkaisia. Heidän joukossaan ovat myös Kettusen tarkoittamat häviäjät.

Lopullinen tilanne on vielä raadollisempi. Kaikkien tulojen perusteella, palkkatulojen jaon mukaan suurituloisten joukko supistuu (9 %) ja pienituloisten kasvaa (91 %). Myös tuloerot kasvavat.

Iät ja ajat on tiedetty, että kapitalistinen yhteiskunta muodostuu kahdesta perusluokasta. Hallitsevan luokan muodostavat omistaja kapitalistit ja heidän eduistaan huolehtiva suurituloisten joukko. Toisena on täysin palkkatyöstä riippuvaisten työväenluokka. Se, kumpaan luokkaa kuuluu, riippuu ihmisen asemasta tuotannossa. Pääsääntö on, onko tuotannon omistaja vai palkkatyöläinen. Luokka-asema ei ole mielipidekysymys.

PROFESSORI PAULI KETTUNEN kirjoittaa, että kikykyvaltiossa työväestö ei voi vedota keskeiseen asemaan tuotantojärjestelmässä. Siksi häviäjillä ei ole enää mitään mahdollisuuksia. Poliittisen historian professori on pudonnut kärryiltä. Suomi on edelleen ja varsin vankasti luokkayhteiskunta. Kettunen ajattelee, että työväestöä ovat vain ne, jotka tallaavat tehtaiden lattioita tai rakennuksilla tellinkejä. Hänen on jostain syystä vaikea tunnustaa, että tehdas-, rakennus-, jne. työläisiltä viedyn työn tilalle on syntynyt uudenlaisia ammatteja.

Kun professori sanoo, että häviäjät ovat menettäneet mahdollisuutensa vedota ja vaikuttaa, hän on tietyllä tavalla oikeassa. Mutta syy ei ole luokkayhteiskunnan katoamisessa, eikä tuotannossa. Kyse on aivan muusta, siitä, että palkkatyöstä riippuvaiset työväenluokkaiset valtamedian toimittajat, eduskuntapuolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen johtajat ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä kapitalisteille hyödyllisiä idiootteja. Siksi palkkatyöläiset ovat häviäjiä.

Viimeisen verotilaston mukaan viimevuonna palkkaa sai 2,8 miljoonaa henkeä, häviäjät mukaan lukien ilman pitkäaikaistyöttömiä. Palkkaa saneet tekivät töitä 3,7 miljardia tuntia joten työn tuottavuus oli 104,72 euroa tunnissa. Se jakaantui kulutettujen tavaravarastojen uusimiseen 43,59, sosiaaliturvaan 7,51, julkisen talouden tuloihin 18,35 ja kapitalistien voittoihin 24,84, sekä työllään koko tuotantojärjestelmää pyörittävien palkkaan vaivaiseen 10,43 euroon!

TÄSSÄ JOUKOSSA on tehdas- ja rakennustöistä, kaupoissa ja raskaissa sairaalatöissä ahertajiin aina tietokoneruutuja näännyksiin saakka tuijottaviin nykyajan proletaareihin saakka. Normaalioloissa he tekisivät keskimäärin 1765 tuntia, mutta nyt vain 1311 työtuntia vuodessa. Työn puute ikään ja sukupuoleen, koulutukseen ja ammattiin katsomatta, on tulonjaon rinnalla yhteinen, työväenluokan, palkkatyöläisten kurjistumisen syy.

Työn puute, työttömyys ei ole kapitalisteille mikään ongelma. Päinvastoin. Mitä enemmän on porukkaa työttöminä portin takana reservissä, sitä helpompi on polkea palkkoja ja työehtoja. Tässä palkkatyöläisten polkemisessa kapitalistit käyvät kansainvälistä kilpailua. Siksi palkkatyöläisten ja niskaan ja syyksi koko ajan lakkaamatta kaadetaan heikko kilpailukyky. Siinä puuhassa totuus on kevyttä tavaraa.

Kapitalistien itsensä kansantalouden kannalta, heidän olisi ratkaistava vapaakaupan aiheuttama tavaroiden kysynnän ja tarjonnan epäsuhde. Kapitalistisen järjestelmän aikana se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä pääomien omistuksen jatkuva keskittyminen on yksi sen ihmistä riippumaton lainmukaisuus.    

Ajoittain työllä elävien aidan toisella puollella ilmestyy korkeasti oppineita, joilla on jokin näkemys siitä miten maa makaa, mutta loppuun saakka rahkeet ei riitä. He eivät näe, että tuotannon liikkeelle paneva voima on työväenluokka.

PALKKATYÖLÄISILLÄ on samantapainen ongelma. Itse kunkin kuvittelee kuuluvansa aivan johonkin muuhun kuin työväenluokkaan. Erityisesti toimihenkilöt luulevat olevansa keskiluokkaa, alempaan tai ylempää. Siksi työväenluokka on erilaisina ryhminä hajallaan kuin varpusparvi. On haraluulo, että ihminen voisi itse määritellä mihin yhteiskunnalliseen luokkaan kuuluu. Pääsääntönä on, että jos olet kokonaan riippuvainen palkkatyöstä, olet osa työväenluokkaa – halusit tai ei!

Iänikuinen keskiluokkahokema jakaa palkkatyöläiset muka parempiin toimihenkilöihin ja muka huonopiin työläisiin. Nykyaikana on muuttanut toimihenkilöt lisäarvoa tuottavien työläisten avustajiksi. Se näkyy myös toimeentulossa. Työläisten enemmistö ansaitsee paremmin kuin toimihenkilöiden enemmistö, joka vastoin omaa etuaan ei sitä tunnusta.

Kikyky-yhteiskunta on entistä rajummin jakaantunut luokkayhteiskunta, jossa kapitalistien tulot ovat kasvaneet ja palkkatyöläisten supistuneet. Häviäjillä on yhä vähemmän mahdollisuuksia. Siksi meidän itse kunkin on havahduttava huomaamaan, että tänään olemme kapitalisteille vapaata riistaa. Ajanoloon palkkatyöläisillä, sinulla ja minulla, ei ole muuta mahdollisuutta kuin kasvaa riistetystä luokka luokaksi itseämme varten. Olosuhteet ovat jo kypsät.

 
Kai Kontturi

Katso karttaa

KATSOKAA KARTAA!

TV ykkösen A-studiossa (21.9) puhuttiin Itämeren turvallisuustilanteen muuttumisesta. Keskustelijoina oli Kokoomuksesta, Vihreistä ja Vasemmistoliitosta. Vain Vasemmistosta oli puheenjohtaja, muut olivat riviporukoista. Satuitko näkemään, jos et, niin tässä siitä keskeinen havainto

Kaikki olivat herttaisen yksimielisiä siitä, että Itämeren alueen turvallisuus on heikentynyt Venäjän toimien seurauksena. Siksi ja muka Venäjän arvaamattomuuden vuoksi puolustusta ja läntistä yhteistyötä on vahvistettava. Kokoomuksen edustaja toisti moneen kertaan, että tästä olemme yksimielisiä, eikä soraääniä ollut, ei kuultu edes vasemmalta.

Kenenkään päähän ei pälkähtänyt, että Venäjällä on Itämerellä vain pienin pieni kaistale. Itämerta hallitsevat aivan muut maat, jotka ovat sallineet ensimmäisen kerran kautta aikojen valtameren takaisen miehittäjän tunkeutumisen Itämerelle ja rakentamaan Venäjän vastaiset sillanpääasemat maihinsa. Siis maihin, joilla on yhteistä maarajaa Venäjän kanssa.  

Jokaisen luulisi tietävän, että USA on maailman aggressiivisin ja vaarallisin maa. Sen aiheuttamat ihmishenkien menetykset Korean ja Vietnamin sodista lähtien ovat päätä huimaavat. Yksin Irakissa 2000-luvulla sen sotakone tappoi muutamassa vuodessa miljoonan irakilaista ja tappaminen jatkuu. Se on synnyttänyt mielettömät pakolaisvirrat. Ukrainan vallankaappauksen priimusmoottoreina olivat USA:n entinen varapresidentti Dick Cheney ja CIAn johtaja John Brennan esikuntineen. Ne havittelivat USA:lle Krimin sotasatamia. Vallankaappauksen seurauksena Ukrainasta on muuttanut/paennut Venäjälle yli miljoona ukrainalaista.       

Kolmikosta kenenkään, ei edes Vasemmiston puheenjohtajan valtiotieteiden kandidaatti Li Anderssonin, mieleen juolahtanut, että paras turvallisuustae on hyvät ja luottamukselliset naapuruus-suhteet kaikkiin maihin ja Suomen tapauksessa ennen muuta naapuriin, jonka kanssa on 1400 kilometriä yhteistä maarajaa. Yksikään ei välittänyt tai tuntenut kokoomuslaisen presidentin J. K. Paasikiven sodan jälkeen pistämättömästä toteamuksesta; ulkopolitiikassa Suomen kannattaa katsoa karttaa!

Jos Suomen tai Nato-Suomen ja Venäjän välille saataisiin aikaan aseellinen konflikti, sota, niin kokonaan riippumatta siitä kuka sen voittaisi, Suomi joka tapauksessa häviäisi, se jyrättäisiin maan tasalle. Siksi Venäjän kanssa kannattaa luoda hyvät ja luottamukselliset rauhan turvaavat naapurisuhteet. Vain siten ja vakaissa rauhanoloissa Suomi on aina voittava osapuoli.

Kai Kontturi

Tulonsiirto

RIISTÄJÄN RUOSKA

Kauan aikaa sitten vuonna 1936 tehtiin mykkäelokuva. Se kuvaa nykyaikaa, jossa työn tuottavuuden oli pakko kasvaa. Elokuva kertoo, että työntekijöiltä vaaditaan yhä nopeampaa työskentelyä ja työnteko yritetään yhdistää jopa lounastaukoon. Elokuvassa riistäjän ruoska johti lopulta hermoromahdukseen, loppuun palamiseen. Charlie Chaplin osoittautui näkijäksi, kun elokuva kuvaa suoraan myös nykyaikaa. Välineet vain ovat muuttuneet.

Itse asiassa jo sataviisikymmentä vuotta on tiedetty, että työn tuottavuus on työläisten riiston väline. Nykyajassa EK:n sivukonttoria, maan hallitusta johtaa EK-lähttiläs pääministeri Juha Sipilä. Hän omaa suorastaan taikurin taidot, kun työläisten riisto näyttää nyt oikealta hyveeltä, jonka alttarille meidän jokaisen on uhrattava.   

Bruttokansantuote (BKT) on vertaansa vaille oleva huijaus. Se on jonkun älypään keksintö, jonka YK hyväsyi 1940-luvun lopulla. Se ei noudata hyvää kirjanpitotapaa. Sen luvut eivät korreloi, ne eivät ole toisiinsa vaikuttavia. Siksi se antaa loistavat mahdollisuudet röyhkeälle manipuloinnille, väärentämiselle. Sen mukaan viimevuonna työn tuottavuus olisi 56,54 euroa. Kokonaistuotannon (KT) todella tehdyn työn perusteella se oli 104,72 euroa työtunnissa.

Todellinen tuotanto KT sisältää tavaravarastoissa olevan kapitalistien ikioman ja vuoden aikana kokonaan kulutetun ja ilmaiseksi työllä korvatun pääoman, 43,59 euroa. Sillä käynnistyy seuraava vuosi. Kun työtuntia vastavaava varastossa oleva pääoma vähennetään työtunnin tuottavuudesta, jää kansantuloksi 61,13 euroa. Se on myös työn arvo, jossa on nettopalkkoja 10,43 euroa (jättipalkat ovat voitoissa), sotun nettomenoja 7,51 euroa, julkisen talouden tuloja 18,35 euroa ja yksityistä nettovoittoa 24,84 euroa, joka palkkoihin verraten oli 238,2 %.

1990-luvulla talous pantiin julmalla tavalla uusiksi. Sen seurausten peittelemiseksi luovuttiin oikeiden, todellisten työtuntien keräämisestä ja siirryttiin puhelimilla tehtyihin kyselyihin, työvoimatutkimukseen. Sillä voidaan tuntien ja työllisten määrät räätälöidä poliittisesti sopiviksi. Niinpä tilastoihin ilmestyi valtava määrä tekemättömiä haamutunteja. Kun ne poistetaan nähdään, että 25 vuodessa todelliset työtunnit ovat vähentyneet lähes 11 %. Tulos; työttömyys muka väheni, työllisyys parani ja siksi työn tuottavuus romahti.         

Kaudella 1991–2015 kansantulon jaon muutokset näyttävät konkreettisesti mitä sinä aikana toteutettu politiikka on saanut aikaan. Palkkojen osuus supistui 15,0 miljardia ja julkisen talouden 6,9 miljardia euroa. Suurten ikäluokkien siirryttyä eläkkeelle uudet eläkkeet lisäsivät sotumenoja joten niiden osuus kasvoi 7,7 miljardia euroa. Sen sijaan yksityisten voittojen osuus kasvoi 14,2 miljardia euroa siis samana verran kuin palkkojen osuus laski. Toteutui mahtava tulonsiirto.

Sipilän ongelmana on huoli tuottavuudesta, kapitalistien voitoista. Siksi työn tuottavuutta, työläisten riistoa on kovennettava pidentämällä työssäolevien palkatonta työaikaa, on lisättävä niin sanottua työn voimaperäisyyttä, jossa nopean työskentelyn pitää olla entistä nopeampaa.

Kuten sanottu jo sataviisikymmentä vuotta on tiedetty, että työn tuottavuus on työläisten riiston tärkeä väline. Maailma ja tavat ovat muuttuneet, mutta nyt paremmalla työllisyydellä ja uusilla työpaikkoilla kortitsleun lipun alla ja yhä raaemmin ”riistäjän ruoska selkäämme soittaa”.

Kai Kontturi

Työn tuottavuus

SE ON KIVEEN HAKATTU

Kilpailukykysopimuksen neuvotelluissa, ei esitetty minkäänlaisia työn tuottavuuslukuja. Se ei sopinut hallitukselle eikä työantajille. Jos niin olisi tehty, olisi konkreettisesti nähty, mikä todella muuttuu. Kapitalisteja se hirvittää.

Työn tuottavuus saadaan, kun kokonaistuotanto jaetaan tehdyillä työtunneille, joista on poistettu haamutunnit. Porvarispojat eivät hyväksy kokonaistuotantoa, niille sitä edustaa bruttokansantuote, joka on 54 % kokonaistuotannosta. He eivät hyväksy sitä, että vuoden alussa olleet varastot käytetään ja uusitaan. Sanovat, että ne ovat välituotteita, jotka on tuotettu kolmansissa yrityksissä. Sitä missä ne ovat, kukaan ei ole osannut kertoa. Eipä tietenkään, kun niitä ei ole olemassakaan. 

Kaikki tämä on korkeissa oppilaitoksissa taottu asiantuntijoiden kalloihin niin lujasti, että mikään vaihtoehto ei ole sallittu. Ei siitäkään huolimatta, että bkt ei korreloi. Sitä voi vapaasti manipuloida sillä se on vain pelkkä tilastokokoelma. Siihen ei saa kajota. Se on kiveen hakattu.

Vuonna 2015 Bruttokansantuotteen ja virallisten haamutunneilla täydennettyjen työtuntien mukaan työn tuottavuus oli 52,00 euroa ja ilman haamutunteja 56,52 euroa tunnissa. Kokonaistuotannon mukaan virallinen työn tuottavuus oli 96,34 euroa, mutta ilman haamutunteja se oli 104,72 euroa. Lienee sanomattakin selvää, EK ja hallitus pelaavat pienillä luvuilla, kun se on kapitalisteille edullista.

HS repi otsikossaan (8.9.), että työn tuotavuus on talouskasvun ydin. Se on pötyä. Sillä kun 60 minuutissa tuotetaan 104,72 euron tavara, mutta kun työn tuottavuus kasvaa kaksi prosenttia saman tavaran tuottamiseen kuluu enää 48 minuuttia. Näin tavaroiden, jotka aiemmin vaativat 6 tuntia vaatii nyt vain 5 tuntia. Viidessä tunnissa työn tarve väheni yhden tunnin, kun joka tunti säästyi 12 minuuttia. Näin työn tuottavuuden kasvun hyöty kasaantui, kumuloitui.

Kun kokonaistuotannossa työn tuottavuuden kahden prosentin kasvu lyhensi kuuden tunnin työaikaa tunnilla, niin sama kasvu virallisesta bkt:stä olisi kuudessa tunnissa vain 6 minuuttia.  Joka tapauksessa työn tuottavuuden kasvu vähentää työn tarvetta ja lisää työttömyyttä.

Kaikissa työllisyyskeskusteluissa on määrätietoisesti hylätty tavaroiden ja palvelusten kysyntä, joka on yksin talouselämän ja työllisyyden käynnissä pitävä moottori, oikea ydinreaktori. Sen myötä on unohdettu myös se, että kysynnän puuttuessa suomalaiset pääomien omistajat eivät sijoita Suomen pienille markkinoille. He sijoittavat maailmalle, jossa uskovat olevan paremmat mahdollisuudet. 

Mitä tulee palkkatuen kehittämiseen, niin se ei synnytä yhtään uutta työpaikkaa. Sen sijaan työmarkkinoille syntyy työläisten halpuuttamisen rotaatio, jossa normaalipalkkainen vaihdetaan palkkatuella ja paikallisella sopimisella halvempaan työntekijään. Palkkatuki ja kannustinloukku ovat vain oivallisia syöttejä, joissa on terävä koukku. Työllisyyden paranemisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, vain yritysten kassat lihovat.

Hallituksen tavoitteena on, että vuonna 2019 työllisiä olisi 2,6 miljoonaa ja työllisyysaste 72 %. Ensi ja sitä seuraavina vuosina olisi saatava lisää 110 000 työllistä. Työpaikkojen lisääminen on ollut jokaisen hallituksen tavoitteena, mutta työ vain vähenee. Sipilän tavoite vaatii, että työtunnit lisääntyvät 1,5 % vuodessa. Kun työn tuottavuus samaan aikaa kasvaa 1,4 % vuodessa, niin kysynnän ja kokonaistuotannon pitää kasvaa 3,0 %. Siitä kukaan ei edes uneksi.

Itse asiassa tilanne on vielä paljon vaikeampi. Perinteisesti ylitöineen normaali työvuoden pituus on 1765 tuntia. Todellinen työvuoden pituus vuonna 2015 oli pätkätöiden seurauksena 1481 tuntia. Näin työssä käyneiden työvuodesta pätkätöiden vuoksi puuttui 384 tuntia, se on yhteen laskien 709,3 miljoonaa tuntia. Lisäksi kokonaan työttömiltä puuttui 575,5 miljoonaa tuntia. Näin puuttuvia työtunteja oli 1 284,8 miljoonaa tuntia, josta tulee todelliseksi työttömyysasteeksi 25,8 %.  

Siten kysyntään ja tuotantoon tarvitaan päätähuimaava kasvu. Tarvittavaa talouskasvua ei ole näköpiirissä edes kaukaisessa tulevaisuudessa. Sipilän hallituksen edessä onkin mielenkiintoinen tehtävä. Sen on ratkaistava kuinka työpaikat lisääntyvät, vaikka työ ja palkat vähenevät.  Siihen hallitus tarvitsee paikallista sopimista, että syntyy työllisten ja työttömien kierto, rotaatio pätkätöiden lisäämiseksi – ja kas, niin ja taas työ halpenee ja homma hoituu, vai hoituuko?  

Työllisyyden parantamiseksi EK ja hallitus vaativat palkkamalttia ikään kuin työllisyys, työttömyys, riippuisi palkansaajista. Kun kansa hämmentyy moisista vaatimuksista, se ei pääse kapitalistien lihaville kukkaroille, mutta kapitalistit pääsevät kansan laihoille kukkaroille.

Jos kysynnän kasvua ei ole, yritykset eivät ota töihin uusia työntekijöitä, ei edes ilmaiseksi, sillä työpaikan ylläpito tyhjän panttina tulee kalliiksi. Siksi Taloudenpuolustuskurssin, kuten muidenkin, pitäisi miettiä miten parannetaan yleistä tavaroiden ja palvelusten kysyntää, sillä työn tarjoajalla ei ole kohtaamisongelmaa, kun työntekijöistä on valtava ylitarjonta. Työvoiman kurjistaminen ei tuo yhtään työpaikka, se vain vähentää ostovoimaa ja lisää työttömyyttä. Vain kysynnän ja tuotannon työn tuottavuutta nopeampi kasvu lisää työtä ja uusia työpaikkoja.

Kai Kontturi

Viro

MIKSI MARI ITKEÄ PILLITTI?

Helsingin Sanomat on siirtynyt niin oikealle, että piiloviestinnällään se vähin erin propagandassaan alkaa muistuttaa 1930-luvun ryssävihan levittäjää. HSn kulttuuritoimittaja Mari Koponen kirjoitti (27.8.16), 80-luvun lopulla musiikkileirin opettaja kertoi tulleensa suoraan Viron laulujuhlilta. Opettaja oli kummastuttavan liikuttunut kokemastaan. Mari ei tiennyt, että silloin Viro oli neuvostotasavalta.

Sittemmin tämä kulttuuritoimittaja oli loputtoman kiinnostuneena ryhtynyt imemään itseensä kaikkea Baltian maihin liittyvää. Toimittaja korostaa, että yhteinen laulu saa hänet ymmärtämään konkreettisesti historian kulkua. Todellisuudessa kyse ei ollut historian kulusta vaan siitä, että yhdestä Neuvostoliiton hajottamisen päivästä Tallinnan laulujuhlilla, joilla ”Viro juhli, minä pillitin”.

Nyt itsenäisyyspäivänä 20.8.2016 toimittaja näki, että ”Heitä on tuhansia, he hengittävät tismalleen samaan tahtiin.” ja toimittaja pillitti. Näin riemuitsee maailmasta tietämätön avuton Hesarin kulttuuritoimittaja, jonka käsitys Virosta Baltiasta perustuu yksin kapitalismiin siirtymisen laulujuhliin.

Toimittaja ei tiennyt historiasta edes sen vertaa, että Tallinnan laululava, jonne mahtuu 15 000 laulajaa, rakennettiin Neuvosliiton aikaan vuonna 1959. Todella valtavat laulujuhlat oli joka viides vuosi. Silloin virolaiset kokoontuivat yhteen käsi kädessä ja kansallispuvuissaan laulujuhlille, hengittävät samaan tahtiin.

Pienellä vaivalla kulttuuritoimittaja Mari Koponen olisi saanut oikeaa tietoa Viron ja Baltian verisestä lähihistoriasta. Kun Hitlerin armeijat vapauttivat Viron kommunismin ikeestä, alkoi uusi aika, jossa virolaiset tappoivat jokaisen Viron juutalaisen. Juutalaisten etsintä tapahtui järjestäytyneesti ovelta ovelle kunnes viimeinenkin juutalainen oli tapettu. Näin Virosta tuli Euroopan ainoa maa, jossa ei ollut ainuttakaan juutalaista. Näistä ansioistaan he saivat Hitleriltä laatan, kunniamaininnan ”JUDENFREI”.

Viron suojeluskuntien ansiot eivät loppuneet tähän. Juutalaisia tuotiin muualta junalasteittain Viroon teurastettaviksi. Maahan perustettiin erityiskohtelua varten lukemattomia keskitysleirejä kommunisteille ja neuvostomielisille, joita ei ehditty evakuoida syvemmälle, pois sodan jaloista.

Vuonna 1940 Viron, Latvian ja Liettuan parlamentit jättivät Neuvostoliito hakemuksen, että ne hyväksyttäisiin sen osavaltioiksi. Neuvosliitto hyväksyi hakemukset. Heti perestroikan alettua, hyväksyttiin myös glasnost, täydellinen sananvapaus. Glasnost avasi sulut ja oikeistolainen propaganda sai vapaat kädet. Sen tavoitteet, ajatukset ja rahoitus tulivat lännestä. Loput on Neuvostoliiton (jossa ei tunnettu työttömyyttä!) hajottamisen historiaa.

Kaudella 1950–1991 Viron väkiluku kasvoi 1,0 miljoonasta yli 1,6 miljoonan, 60 %. Jos väestön kasvu olisi jatkunut kuten Neuvosto-Virossa, vuonna 2010 se olisi ollut 2,0 miljoonaa, mutta se oli vain 1,3 miljoonaa henkeä. Kun Viro erosi Neuvostoliitosta sen absoluuttinen väkiluku supistui yli 300 tuhannella, 20 %, mutta kasvun päättymisen vuoksi kokonaismenetys yli 700 tuhatta henkeä, 35 %. Ennusteen (Väestötiede.blogi) mukaan vuonna 2050 Viron väestö on enää 800 tuhatta.

Tätä taustaa vasten Viron itsenäistyminen oli sen väestön kannalta katastrofi. Jatkuva työvoimapula muuttui hetkessä työttömyydeksi, kun kansallinen omaisuus yksityistettiin. Samalla eläkkeet ja muu sosiaaliturva, terveyden- ja sairaanhoito romahtivat. Kuolleisuus pomppasi korkeuksiin. Väestön valtasi pakokauhu. Kaikki kynnelle kykenevät muuttivat pois maasta. Siksi synnyttäjien määrä sekä niin sanottu keskihedelmällisyys romahti. Vapauteen kuuluu olla tekemättä lapsia toisin kuin Neuvosto-Virossa.

Virossa väestö supistui 20,6, Latviassa 20,4 ja Liettuassa 17,3 %. Kaiken tämän tiedon HSn kulttuuritoimittaja Mari Koponen olisi voinut hankkia varsin helposti. Puhumattakaan siitä, että ilman russofobiaa ja äärimmäistä oikeistolaisuutta, hän olisi voinut suhteellisen helposti saada näkymän neuvostokansojen kansan- ja korkeakulttuurin huikeista saavutuksista. Kaikessa tässä olisi Marilla oikea, todellinen pillityksen aihe.

 
Kai Kontturi

Rahaa on

RANTEITA PAKOTTAA

Poliitikot ja valtion virkamiehet eivät ole idiootteja, he ovat tietämättömiä, typeriä ja valehtelijoita. Rahaa meillä on niin, että ranteita pakottaa, mutta valtio on ottanut ne pienituloisilta ja antanut ne yrityksille ja suurituloisille. Yksimielisesti he leikkaavat paitsi yritysten ja suurituloisten veroja ja pienituloisille tärkeitä koulutuksen sekä sosiaali-, terveyden- ja sairaanhoidon menoja.  

Työväenliikkeen, erityisesti radikaalin vasemmiston, poliittisen voiman heikentyessä henkiseen ilmapiiriin syntyi tyhjiö. Se täytettiin oikeistolaisella uusliberalismilla, joka on kaunis ilmaisu riistopolitiikalle, jota kovempi on mahdollista vain fasismin oloissa. Kun siirryttiin uusliberalismiin, siirryttiin pääomien ja tavaroiden vapaaseen liikkumiseen. Tehtiin pankkikriisi, supistettiin tuotantoa, lopetettiin 50 000 kotimarkkinayritystä ja kaikki mahdolliset yritykset saneerattiin. Syntyi jättimäinen työttömyys.

Itse asiassa Suomi tuomittiin lisääntyvään kurjuuteen. Sen tänään todistavat viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden kansantalouden kehitystrendit. Ne osoittavat kapitalistien ja työväenluokan toimeentulon kehittyneen eri suuntiin. Palkkatyöläiset köyhtyvät taloudellisesti ja henkisesti. Uusliberalistinen vapaakauppa n synnyttänyt tilanteen, jossa kapitalistit voivat toimia mielensä mukaan erittäin aggressiivisesti.

Siitä todistavat kilpailukykysopimus (Kiky), jolla leikattiin palkkatyöläisten työllä ja tuskalla saamia tuloksia. Nyt suunnitellaan orjamarkkinoita osaamisnäytön ilmaistyöllä. Sitä osoittavat sosiaali-, terveyden- ja sairaanhoidon (Sote) uudistus, pyrkimykset yritysverojen alentamiseksi ja jatkuva eläkejärjestelmän heikentäminen.

Lisäksi EU-eliitin ajatushautomot ovat keksineet väestön ikääntymisen. Keksintö vaatii, että vuonna 2040 iäkkäiden 80 täyttäneiden määrä kaksinkertaistuu ja että kaikki 1961–75 syntyneet ovat silloin elossa, siis nekin, jotka ovat jo nyt kuolleet. Ennuste on joka suhteessa pöyristyttävä. Tavoitteena on säilyttää koskemattomina satojen miljardin eläkerahastot, sillä muutaman mutkan kautta ne tukevat rikkaiden rikastumista.

Toinen mielipuolinen asia on saavutetut edut, joista puhutaan ikään kuin ne olisi saatu hyvään hyvyyttä lahjaksi yhteiskunnalta ja työnantajilta. Saavutetut edut ovat kuitenkin työväenliikkeen vuosikymmeniä kestäneiden rajujenkin työtaistelujen ja poliittisen toiminnan tuloksia. Nyt väestön poliittinen köyhyys sallii hallituksen ja kapitalistien aggressiiviset toimet niiden mitätöimiseksi.

o o o

Ilmapiiri on ollut otollinen yritysten ja suurituloisten suosimiselle. Vuoden 1990 jälkeen yritysveroa on kevennetty. Viimeisen verotilaston mukaan kapitalistit saivat siitä lahjana 11,6 miljardia euroa. Myös suurkapitalistien tuloveroaste on alennettu. He, 9 prosenttia tulonsaajista, saivat lahjana 7,8 miljardia euroa. Kaikkia näitä lahjoja on perusteltu työllisyyden parantumisella, mutta nyt työttömiä on enemmän kuin koskaan joten menetykset on leikattu koulutuksen, sosiaali-, terveyden- ja sairaanhoidon jne. menoista.

Nyt ja kaikesta huolimatta pääministeri Sipilä kehtaa julistaa (HS 12.8.16), että yritysten viivan alle ei jää verotettavaa tulosta. Hän on röyhkeä valehtelija. Hän pohjustaa uusia yritysverohelpotuksia. Viimevuonna yrityksillä jäi viivan alle hurjat 21,5 miljardia euroa, 8,1 prosenttia liikevaihdosta. Että näin!

Kaikki viimeisen neljännesvuosisadan aikana tehdyt päätökset ovat muuttaneet Suomen väärään suuntaan, avuttomaksi ja jatkuvasti köyhtyväksi. Vuonna 2008 tuotanto romahti 90-luvun tapaan, eikä nousua ole näköpiirissä. Ehkä vuoden 2008 tuotannon taso saavutetaan vasta 2020–2022 paikkeilla. Se ei lisää työllisyyttä, kun työn tuottavuus kasvaa tuotantoa nopeammin työ vähenee.

o o o

Kaikki niin sanotut asiantuntijat kuitenkin selittävät, että kyllä tästä heikkouden tilasta päästään, kun vienti alkaa vetää. Silloin työllisyysaste, joka on nyt 68,5 prosenttia, saadaan hallituskauden aikana 72 prosenttiin. Se on kiven takana ja kivi todella suuri, kun työllisyysaste Yhdysvalloissa on vaivaiset 62,8 prosenttia ja EUssa samaan tapan vain 65,6 prosenttia.

Kun suurilla markkinoilla työllisyysaste on hurjasti huonompi kuin Suomessa, niin mitä ovat ne taikatemput, joilla niiden työllisyysaste nousee ja tavaroiden kysyntä paranee? Voi perustellusti epäillä, että asiaa hoitavat taikurit eivät ole vielä edes syntyneet, eivätkä synnykään. Kapitalismi näyttää ajautuneen umpikujaan. 

Meille todistellaan, että talouden kasvua jarruttaa yksinomaan, palkkatyöläisten hulvattomat edut ja haluttomuudesta tehdä töitä. Todellisessa maailmassa tuotanto riippuu yksin kapitalistien kyvyistä, tahdosta ja taidoista löytää ja luoda tavaroilleen kysyntää, sillä ilman sitä, vaikka tavarassa ei olisi senttiäkään palkkoja, tavara ei mene kaupaksi. Mutta, kun kapitalistien elämä on tehty helpoksi, työläisten tilanne on toivoton.  

Siksi ajatuksia ohjataan kauemmas kotoisista ongelmista. Niihin kuuluvat yhä sotaisemmat temput. Isäntämaasopimus tekee Suomesta Yhdysvaltojen sillanpääaseman Venäjää vastaan. Sitä on tuettu USA:n ahkerilla sotaharjoituksilla lähellä Venäjän rajaa. Lisäksi Venäjän syyksi on vyörytetty kaikki ne synnit, jotka Yhdysvallat ovat jo toteuttaneet.

Kapitalismin määräävän aseman perusta on palkkatyöläisten henkinen köyhyys ja heikko ryhti huolehtia omista eduista. Siksi poliitikot antavat jatkuvasti verolahjoja yrityksille ja suurituloisille. Joten kun rahat vähenee pitää säästää ja palveluja leikata. Tässä Kokoomus-Keskusta vetoisessa politiikassa ei ole järjen häivää.

Yhdysvallat on tiennyt iät ja ajat, että kansojen siihen kohdistama positiivinen suhtautuminen on sen suurpääomalle korvaamaton asia. Siksi sen opit kopioidaan, vaikka se itse on huonossa hapessa. Siksi kapitalistien aggressiivisen politiikan ja kasvavan kurjuuden vuoksi, työväenluokan, sinun ja minun, on pakko ryhdistäytyä vastaiskuun, sillä rahaa on niin, että ranteita pakottaa.

 
Kai Kontturi  

Valheita

ARVO ARVAAMATON

Kuten kaikki tiedämme, tilasto on emävalhetta suurempi valhe. Siitä saimme taas näytön, kun Helsingin Sanomat (6.8.16) mainostavat kuinka hienosti ja vakaasti talous kasvaa Yhdysvalloissa. Jutussa kerrottiin kuinka työllisten määrä on lisääntynyt yli kaikkien asiantuntijoiden odotusten.

Jokaisen toivoisi tietävän, että sadan prosentin täystyöllisyysaste on saavutettu, kun työikäisistä, hieman olosuhteista riippuen 81–83 prosenttia on töissä siis työvoimaa. Tanskassa 81 prosenttia on vakiintunut ja meillä Työministeriö arvioi (Työvoima 2025), että se voisi olla jopa 83 prosenttia.  Suomessa Tilastokeskuksella työvoima on työikäisistä 79,6 prosenttia, kun vaikeasti työllistettävät ei ole työttömiä. He ovat vain porukkaa toimeentuloluukulla.

Jutun mukaan Yhdysvalloissa on hieno työllisyys, kun viimeisen tiedon mukaan työllisyysaste oli 62,8 prosenttia ja työttömyys 4,9 prosenttia. Tässä täystyöllisyys tarkoittaa työllisyysasteena 66,05 prosenttia. Erotus 3,25 prosenttiyksikköä on työttömyytenä 4,9 prosenttia, kuten jutussa kerrotaan. Tässä 16 prosenttia työvoimasta, 27,9 miljoona henkeä, on heitetty roskiin.

Yhdysvalloissa työikäisiä on 215,8 miljoonaa. Heistä työvoimaa on 174,8 miljoonaa henkeä, 81 prosenttia.  Se on vähintään, sillä 65 vuotta täyttäneitä Yhdysvalloissa on vain 12,6 prosenttia, joka on kovin vähän EU:n 19 prosenttiin verraten. Kun työllisyysaste on 62,8 prosenttia, niin töissä oli vain 109,9 miljoonaa ja työttöminä 64,9 miljoonaa henkeä, 37,1 prosenttia työvoimasta.

Yhdysvallat on pätkätöiden luvattu maa. Tässä työllisyysaste pitää paikkansa, kun se on laskettu täysinä työvuosina. Tilanne muuttuu, kun se lasketaan työpaikkojen lukumääränä, kuten yleensä tehdään. Tämän rehellisyyden mukaan tilanne Yhdysvalloissa on katastrofaalinen. Siitä huolimatta USA-uskovainen Hesari hehkuttaa otsikossaan: ”Yhdysvaltojen talous vahvistuu vakaasti”.  

Eipä silti, me olemme menossa kovaa vauhtia kohti Yhdysvaltojen kurjuutta. Perinteisesti meillä työllisyysaste on ollut 75 prosentin molemmin puolin. Kun työvoimaa on 2 806 tuhatta, 81 prosenttia työikäisistä, niin työllisiä on 1 922 tuhatta. Nyt työllisyysaste on 68,5 prosenttia. Työttömiä on 884 tuhatta, 31,5 prosenttia. Toistan, että edelleen kyse on täysistä työvuosista ja että tilanne muuttuu, kun työllisyys lasketaan työpaikkojen lukumäärästä.

Varovaisen arvion mukaan näyttää siltä, että vuosittain arvioituna vuonna 2040 Suomen tuotannon ja työn tuotavuuden kasvu ovat viemässä työllisyyttä kohti tilannetta, jossa käytettävissä olevasta työvoimasta 2 829 käytetään 1 759 tuhatta työvuotta, silloin jää työn puutteen vuoksi käyttämättä 1070 tuhatta henkilötyövuotta, 37,8 prosenttia. Työllisyysasteena se olisi 62,2 prosenttia. Silloin ollaan Yhdysvaltojen kanssa samoissa lukemissa, sillä heilläkin suunta näyttää alaspäin.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) tekee propagandaa työllisyysasteen nostamisesta 72 prosenttiin. Hallituksen toimet ja tavoitteet kuitenkin tukee vapaakauppaa laajentavaa ja siten työllisyyttä heikentävää suuntausta. Sen nimiin vannoi ja suorastaan pauhasi (HS 6.8.16) ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok). Näin siitä huolimatta, että heiltä puuttuu suurilla markkinoilla tarvittavat vehkeet ja pelimerkit.

Jos Hesari olisi muistanut tai välittänyt siitä, että tilasto on emävalhetta suurempi valhe, se olisi luultavasti kirjoittanut jutun toisin tai jättänyt sen tekemättä. Mutta kun Yhdysvaltoja pitää ylistää ja nuoleskella, niin siinä valheilla on arvo arvaamaton.

 
Kai Kontturi