6.4.16

Valheita


VALHETTA, VALHETTA KAIKKI LAULUT MAAN

Runoilija Aale Tynni kirjoitti runon Lasinen vuori. Erään säkeistön osa menee näin: ”Valhetta, valhetta, valhetta on kaikki laulut maan. Entäpä ellei prinsessaa koskaan ollutkaan? Entä on köyhä tyttö vain, silmissä kyyneleet?”. Runoilija kuoli 1987, joten hän ei ehtinyt näkemään eikä kokemaan nykypäivän kyyneleiden ja valheiden määrää, joilla meitä ja koko maailmaa kuritetaan.

Viimeisen 25 vuoden aikana maailmaa on muutettu. Hurjin valheiden sarja alkoi 2001, kun kaksi matkustajakonetta lensi päin kaksoistorneja. Kolmetuhatta ihmistä menetti henkensä. Sen ansiosta kansa hyväksyi kaikki mahdolliset toimet terrorismia vastaan. Jo lokakuussa 2001 Yhdysvalloissa hyväksyttiin laki Patriot Act. Se laajensi poliisin valtuuksia kotimaassa ja ulkomailla. Lain nojalla voidaan kuka ja koska tahansa pidättää määräämättömäksi ajaksi ilman oikeuden käyntiä.

Tästä Yhdysvallat sai myös uuden arabimaihin sijoitetun ja suuresti kaipaamansa ”Pearl Harborin”. YK:ssa Yhdysvaltojen ulkoministeri Colin Powell esitteli todisteet terroristien, erityisesti Irakin joukkotuhoaseista ja ydinaseiden tuotannosta. Se oli aihe sotaan arabisosialististen maiden kanssa. Lopulta mielivaltaisen tuhoamisen, tappamisen ja kidutusten jälkeen Yhdysvaltojen puheet ja propagandan ja paljastuivat todella röyhkeiksi valheiksi.

Sodassa tapettiin miljoona irakilaista. Seuraavana oli arabisosialistisen Libyan tuhoaminen ja sen jälkeen oli ohjelmassa arabisosialistisen Syyria. Kaiken takana on Yhdysvaltojen rahoittama ja aseistama talebaaniterroristit ja niiden seuraajat öljysheikkien ja Israelin tuella. Miljoona irakilaista pakeni sotaa Syyriaan ja pari miljoonaa löysi turvapaikan muualta. Valheilla pelataan julmaa peliä, syntyi valtava pakolaisvyöry. Se tulee monin tavoin kalliiksi pakolaisille, mutta laajasti myös eurooppalaisille.

o o o

Valheet osataan myös meillä ja niin ronskisti, että ne niellään mukisematta kiveen hakattuina totuuksina. Ensimmäisen valheiden ryppään muodostaa suhde EU:hun. Kun Suomi haki EU jäsenyyttä, ongelmana oli julkisen talouden nettovelka. Se hoidettiin näppärästi selittämällä, että meillä on valtavat eläkerahastot, siis julkisia saatavia. Kun ne otetaan huomioon, nettovelka täyttää kriteerit. Ja kas kummaa. EU nielaisi syötin koukkuineen.

EU ei tiennyt tai ei halunnut tietää, että eläkerahastot eivät ole valtion, kuntien eikä minkään muunkaan julkisen tahon pääomaa. Ne ovat nykyisten ja tulevien eläkeläisten omaisuutta, joka on talletettu yksityisiin eläkevakuutusyhtiöihin. Niihin valtiolla eikä kunnilla ole nokan koputtamista. Vakuutusyhtiöt hoitavat näitä varoja mielensä mukaan.

Nyt Tilastokeskus kirjaa eläkevakuutusyhtiöiden maksamat työeläkkeet julkisiksi menoiksi, vaikka ne eivät sitä olekaan. Työeläkkeet mukaan lukien saadaan bruttokansantuotteeseen verrattuna julkisiksi menoiksi 58,1 %. Sillä on mukava perustella menojen leikkauksia, vaikka se on todella röyhkeä, tökerö valhe.

Huijaus on suorastaan uskomaton. Kansantalouden tilinpidossa yksityisten työeläkkeiden määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen on 11,2 %. Niiden jälkeen todellinen julkisten menojen prosentti on 46,9 %. Sillä Suomi on EU-maiden vertailussa sijalla 16 Maltan ja Britannian välissä. Suomen julkiset menot ovat alle 48,2 %, joka on EU:n keskitaso. Yli puolella on Suomea suuremmat julkiset menot.

o o o

Varsin pitkään on tiedetty, että Tilastokeskuksen väestöennusteet ovat kauniisti sanottuna täysin. epäonnistuneet. Siinä on jotenkin vakavasti otettavana osana alle 65 vuotiaat, sitä vanhempien osuus on pelkkä puuta heinää. Tilastokeskus sanoo, että ennuste on tehty EU:n ohjeiden mukaan.

Ennusteet ovat aina ennusteita. Ne ovat pitkälle sivistyneitä arvauksia, mutta ne perustuvat aina johonkin tietoon. Nyt ikääntyneiden osalta siitä on luovuttu ja siirrytty poliittisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaiseen pölvästimäisyyteen. Ennusteilla halutaan todistaa väestön ikääntyminen ja siitä seuraava taloudellinen pakko mm. varautuminen tuleviin jättimäisiin eläkemenoihin.

Tilastokeskuksen vuodelle 2040 tehty ennuste 65 täyttäneistä on 1 567 511. Se tarkoittaa, että jokainen 1961–75 syntynyt on maassa ja elossa ja että 80 täyttäneiden määrä lähes kaksinkertaistuu. Kun kuolemattomuuspilleri on keksimättä ja liikkuminenkin pois maasta on ollut 60- ja 70-luvuilla valtaisaa, niin pysyvästä maastamuutosta riippuen 65 vuotta täyttäneiden todellinen määrä lienee 780 000 – 970 000 tienoilla. Näin Tilastokeskuksen ennuste on vähintään 600 000 liian suuri.

Tilanne viimeisen ennusteen mukaan on vuonna 2065 entistä älyttömämpi. Kaudella 1985–2005 syntyivät ne 929 398, jotka silloin ovat 65–79 vuotiaita. Ennusteen mukaan vuonna 2065 heitä on maassa ja elossa 1 032 995 (siis 103 597 enemmän kuin aikanaan syntyi!). Lisäksi 80 täyttäneitä on 730 268, joten 65 täyttäneitä on yhteensä 1 763 263. Totuus lienee se, että pysyvästä maasta poismuutosta riippuen todellinen luku on 841 000 - 998 000 välissä. Nyt Tilastokeskuksen ennuste on vähintään 765 000 liian suuri.    

Todellisuudessa kyse on että eläkerahastoja ei missään nimessä saa käyttää eläkeläisten hyväksi. Niiden pitää kasvaa hamaan iankaikkisuuteen. Sillä jos eläkemiljardit vedettään pois markkinoilta, kapitalistien osakkeiden arvo ja virtuaalitalous romahtaisi. Siinä syntyisi veristä jälkeä.

o o o

Tässä on vain muutama, mutta laajasti vaikuttava esimerkki. Aale Tynni ei ehtinyt näkemään sitä määrää valheita, joihin meidät on kahlehdittu. Työväenluokan, sinun ja minun, olisi jo korkea aika murtaa kaikki kapitalismin kansaa kurjistavat kahleet.

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.