Kilpailukyky

MAKSAT KILPAILUKYVYSTÄ – TURHAAN

Yritys, jolla ei ole omalla alallaan kilpailukykyä se ei pärjää markkinoilla ja kuihtuu pois elinkelvottomana. Sille mikään hallitus ei voi mitään. 

Meidän tavisten kannalta hallitukset toisensa perään ovat tehneet jo iät ja ajat niin väärää politiikkaa kuin kuvitella saattaa, mutta Sipilän hallitus on pohjanoteeraus. Pahoinvointi on jo käsin kosteltavaa. Sipilä lupaa satatuhatta uutta työpaikkaa. Niin ovat tehneet aikaisemmatkin hallitukset. Mutta työ vähenee, kurjuus ja kärsimykset lisääntyvät hallitusten lupauksista huolimatta.

Pääministeri Sipilän lempiaiheita on ollut tuottavuusloikka. Sipilä on jättänyt sanomatta, mitä hän sillä tarkoittaa. Hän luottaa siihen, että herrat tietävät, mutta kansa ei, että kyse on yritysten voittojen hyppäyksellistä kasvattamista. Sipilä puhuu työn tuottavuuden parantamisesta, se on työn vähentämisestä, jonka hän varmasti tietää. Keskeinen ongelma on, niin kummalliselta kuin se kuulostaa, että ei tiedetä mitä kansantaloudessa työn tuottavuus tarkoittaa.  

Syy on siinä, että loppupeleissä sillä ei ole yrityksille mitään merkitystä. Jokainen yritys tietää oman työn tuottavuutensa. Se riittää heille, mutta tieto kilpailijoitten työn tuottavuudesta on elämän ja kuoleman kysymys. Hallituksilla ei ole edes keinoja puuttua työn tuottavuuteen. Siksi kun poliitikot puhuvat tuottavuudesta, ne puhuvat aina yritysten voitoista, vain voitoista.

  

Kansantaloudessa työn tuottavuudella on suuri merkitys. Kun tuotannon ja työn tuottavuuden muutosvauhti tiedetään, silloin tiedetään myös työllisyyden kehityssuunta. 

Vuoden 2015 kokonaistuotannossa 358,4 miljardia euroa oli sekä kansantulo että varastojen uusinta. Jos nyt talous kasvaa on 1,0 prosentin ja 96,86 euron työn tuottavuus 1,3 prosenttia, niin työn tarve vähenee 0,3 prosenttia 11 miljoonaa tuntia, 6 500 työvuotta ja työttömyys lisääntyisi. Siinä tapauksessa, että työn tuottavuus kasvaa vain 0,8 prosenttia se olisi 0,2 prosenttia tuotannon kasvua hitaampi joten samaan tuotantoon tarvitaan lisää työtä 7,3 miljoonaa tuntia, 4 500 työvuotta ja työttömyys vähenisi.

Tässä yhtälössä (kokonaistuotantotuotanto – työntuottavuus – työtunnit) kaikki osat korreloivat, kun yksi muuttuu, muuttuvat kaksi muutakin. Yhtälö on yksinkertainen. Sen Marx todisti jo 160 vuotta sitten, mutta siitä huolimatta se on edelleen kansantalousmiehille täyttä hepreaa.

Joten kun kilpailukykysopimuksessa hallitus vaatii työn tuottavuutta ylös, se vaatii vähentämään työvoimaa. Se on yrityksille puhdasta voittoa. Sipilä vaatii myös yleistä tuottavuuden parantamista työvoimakustannuksia ja työehtoja huonontamalla. Sekin tuo yrityksille puhdasta voittoa. Sipillä on ketunhäntä kainalossa.

 

Hallitus varmasti tietää, että pienellä joukolla (9 % tulonsaajista) on rahaa ja tuloja, joilla voitaisiin hoitaa kaikki vajeet eikä se aiheuttaisi kenellekään kärsimyksiä eikä pahoinvointia. Nostamalla yli 55 000 euroa tuloa saaneiden (2014) tuloveroaste 31,2 prosentista 51,3 prosenttiin se toisi lisää verotuloja 7,8 miljardia euroa. Muutoksen jälkeen näiden nettotulo olisi alimmillaan 3 364 ja ylin 11 280 euroa kuukaudessa.  

Aikana, jolloin Suomea rakennettiin, yritysten veroaste oli 50 prosenttia. Kun omaa tavaratuotantoa alettiin 90-luvun alussa ajamaan alas, vero alennettiin hiljalleen 20 prosenttiin. Aina alennusten perusteluissa on vaahdottu sen myönteisistä dynaamisista vaikutuksista, vaikka jo ennakkoon jokaisen piti tietää, ettei homma niin toimi. Nyt se tiedetään konkreettisesti. Perustelut ovat aina olleet puhdasta pötyä. Suomen talous ei ole koskaan voinut niin huonosti kuin nyt, kun yritysvero on täysin olematon. Nostamalla yritysten veroaste takaisin 50 prosenttiin, yhteiskunta saisi lisää verotuloja 11,6 miljardia euroa. Nyt tämä ruokottoman suuri määrä euroja valuu yksityisten koti- ja ulkomaisten kapitalistien taskuihin.

             

Sotessa on ryhdytty suunnittelemaan sairaaloiden ja muidenkin laitosten yhtiöittämisestä. Siihen on haudattu vähintään kaksi jättikokoista koiraa. Ensimmäinen on demokratiavaje, toinen kiinteistöt. Demokratiavaje syntyy, kun yhä harvempi päättää mikä sinulle kuuluu ja mikä ei, sillä yleensä toimitusjohtajalla – siis yhdellä henkilöllä – on muita suurempi päätösvalta. Jos ja kun tässä seurataan yksityisiä yrityksiä, tilanne muuttuu hyvinkin pian sietämättömäksi.

Jos verovaroilla jo maksetut kiinteistöt siirretään perustettaville yhtiöille uushankintahintaan, tulee vuokrista niin korkeat, että kustannukset karkaavat käsistä. Niin tapahtui, kun kuntien kirjanpito muutettiin yritysten kanssa vertailukelpoisiksi. Sairaalat, terveysasemat, koulut jne. ovat maksaneet vuokraa itselleen, yleensä rakennusvirastolle.

Ilman valtion kirjanpitolautakunnan tämänlaatuisia ohjeita kuntien palvelut olisivat olleet yksityisiin verraten ylivoimaisesti kannattavampia. Mutta määräyksillään valtio tuki mm. yksityisiä lääkärikeskuksia, terveystaloja, jotka ovat paisuneet kuin pullataikinat.

 

Hallitukset toisensa perään ovat tehneet kansan kannalta väärää politiikkaa. Se on ollut mahdollista, kun vasenlaita vuotaa. Siellä yhä useampi kuvittelee kuuluvansa keskiluokkaan. Mutta jos puhutaan Sinun työehdoistasi kuulut, halusit tai ei, työväenluokkaan koulutuksesta ja ammatista riippumatta.

Miljoonan jäsenen SAK se on voima, jolla voi parantaa työläisten palkkoja ja työehtoja, mutta nyt sen johtajat ovat muuttuneet lampaiksi ja tekevät kaiken päinvastoin – yritysten mieliksi! He eivät halua ymmärtää, että kapitalisti, joka ei itse pysty huolehtiman kilpailukyvystään on elinkelvoton ja hiipuu pois. Se on armoton kapitalismin laki. Sille yksikään hallitus ei voi mitään joten maksat kilpailukyvystä turhaan.

Kai Kontturi