27.6.16

Työn tuottavuus USA-Suomi


USA SUOMI JA TYÖN TUOTTAVUUS

Kansantaloustieteessä on vaikea löytää toista yksittäistä termiä, jota on niin paljon ja hartaasti väännetty, käännetty kuin työn tuottavuus. Siitä on seurannut johdonmukaisesti, että siitä ei ole yksimielisyytä eikä kansainvälistä konkreetista vertailua. Se puolestaan on luonut mahdollisuudet monenmoiselle viisastelulle ihan puhdasoppiseen väärentämiseen saakka.

Todellinen kansainvälinen kilpailutilanne selviää vasta, kun työn tuottavuudesta tehdään konkreettiset tilastot. Tilastot voitaisiin tehdä, sillä kaikissa OECD-maissa tilastoja manipuloidaan vähintään samoin kuin Suomessa, joka on siinä suhteessa perässäkulkija, matkija. Kun kaikki manipuloivat tilastojaan, ne voisivat sen vuoksi olla suhteellisen hyvin vertailukelpoisia. Siitä nähtäisiin miten (2015) Suomen tuottavuus 47,30 euroa tunnissa sijoittuisi. Kun dollari- tai euromääräisiä tilastoja ei ole, kaikki puheet työn tuottavuudesta ovat asiallisesti merkityksettömiä jopa mahdottomia.

Kapitalismin suurin ongelma on Yhdysvallat. Sen oletetaan olevan suurin ja kaunein, vaikka sen suurus on pelkkää propagandaa, sotilasmahdilla ja aseilla pullistelua. Yhdysvalloilla on suurta myös se, että 1 prosentti omistaa yhteiskunnassa määräävät pääomat. Tämä yksi prosentti on joukko, jonka tulot kasvavat, muiden tyytyessä olemattomaan, hämmästelemään tuloerojen kasvua. Yhdysvalloilla on myös suuri ongelma, kun väestöltä puuttuu meidän mittapuun mukainen terveyden- ja sairaanhoito sekä sosiaalinen turvaverkko.  

Kaikki Yhdysvaltojen ongelmat johtuvat sotilasmenoista ja 135 maassa olevista ulkomaisista sotilastukikohdista. Niiden vuoksi rahat eivät riitä kansan hyvinvointiin. Ruotsalainen rauhantutkimuslaitos Sipri totea 15.4.2013 raportissaan, että sotilasmenot USAssa oli 2188 dollaria, Venäjällä 636 dollaria, Suomella 250 dollaria ja Kiinalla 128 dollaria asukasta kohti.

Puolustus ja turvallisuus nielevät Yhdysvaltojen budjetista lähes neljänneksen. Siitä on seurannut Yhdysvaltojen velkaantuminen, jota pahentaa toinen ongelma. Sen tuotannosta 76,9 prosenttia on palveluita. Tavaratuotannon siis ainoan lisäarvoa tuotavan tuotannon osuus on enää vaivaiset 21,9 prosenttia. Siksi se haalii paitsi huikeita voittoja, mutta myös huikeat määrät velkaa muista maista.

Vuonna 2014 sen velka oli 18 556 miljardia dollaria. Se oli vuoden aikana kasvanut 1 511 miljardia dollaria. Todennäköiseen bkt:n verraten velkaa on 143 prosenttia ja hedoniseen siis viralliseen 109 prosenttia.  

Kaikesta huolimatta maailma alamaisesti kumartaa Yhdysvaltoja. Huhtikuussa 2010 Tilastokeskus julkaisi Tuottavuuskatsaus 2010. Siinä on osio otsikolla Bruttokansantuote työtuntia kohden. Otsikko on harhaanjohtava, sillä se on pelkkää prosenttileikkiä, jossa vuonna 2009 yllätys, yllätys Yhdysvallat on 100 prosenttia. Sen ylittää vain neljä maata. Suomen prosentti on 82. Tilasto on kuitenkin pelkkää satua.

Kuten sanottu Yhdysvaltojen hedoninen bkt järjestelmä aiheuttaa monenlaista tuskaa, joka koko ajan kasvaa. Vuonna 2009 todennäköinen bkt oli 12 539 miljardia dollaria, mutta hedonisen lisän jälkeen viralliseksi määräksi ilmoitetaan 14 326 miljardia dollaria. Työtunteja tehtiin 259,2 miljardia tuntia, josta tulee keskimääräiseksi työvuoden pituudeksi 1699,7 tuntia. Näin sen työntuottavuus oli todennäköisesti 48,38 ja hedonisesti 54,92 dollaria. 

Suomessa vastavana vuonna bkt oli 242,9 miljardia dollaria, töitä tehtiin 4107 miljoonaa tuntia, josta tulee 1533,6 tuntia henkeä kohti. Näin työn tuottavuus on 59,14 dollaria tunnissa. Se on 4,22 dollaria, 7,7 prosenttia Yhdysvaltojen hedonista, siis manipuloitua, työn tuotavuutta parempi.

Vuonna 2014 Yhdysvaltojen bkt oli EU:n (HS 20.4.15) mukaan tasan 12 700 miljardia ja Wikipedian 17 049 miljardia dollaria. Niiden perusteella työn tuottavuus oli 45,50 ja 59,91 dollaria tunnissa. Suomen työn tuottavuus 61,24 dollaria oli euron halpenemisesta huolimatta edelleen selvästi parempi.

Suomessa vuonna 2014 keskimääräinen työvuoden pituus oli 1585,8 ja Yhdysvalloissa 1775,4 tuntia. Molemmissa tapauksissa työvuoden pituutta lyhentää pätkätöiden ja työttömyyden rotaatio, työn ja työttömyyden jatkuva kierto. Sen sijaan Yhdysvaloissa säännönmukaiset talvi- ja kesälomat ovat tuntemattomia käsitteitä. Heillä työelämässä akkujen lataaminen on tuntematon käsite. Kun akut eivät ole täynnä, silloin työkin tehdään vajaalla teholla, se näkyy alhaisena työn tuottavuutena.

Kapitalismiin ja sen hallintojärjestelmään kuuluu määrätietoinen todellisuuden, tilastojen ja tulevaisuuden ennusteiden kaunisteleminen, vääntely ja käännetty sanalla sanoen väärentäminen. Siinä ajan oloon yhteiskuntarauha joutuu vaaraan, kun palkkatyöläiset oman kokemuksensa kautta huomaavat tulleensa petetyiksi.    

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.