KAPITALISTINEN OMISTUS – KEHITYKSEN
JARRU
Jokaiselle on selvää, että enemmistöllä maailman maista ei
ole teoreettisiakaan mahdollisuuksia täydelliseen omavaraisuuteen. Sekin lienee
selvää, että omavaraisuuden aste voi olla matala tai korkea. Suurimman osan ja
enemmänkin rajusti kasvaneesta tuonnista olisimme voineet tehdä itse ja siten
vähentää työttömyyttä, kasvattaa lisäarvoa ja lisätä julkisia tuloja.
Ilman laaja ja monipuolista kotimarkkinatuotantoa olemme yhä
pahenevassa pulassa. Suomalaiset suuryritykset ovat pieniä ja heikkoja ylikansallisiin
suuryrityksiin verraten. Siksi vapaakauppa on johtanut pk-yritysten häviöön, omavaraisuuden
alenemiseen ja kansantulon heikentymiseen.
Kansatalouden tilinpidon mukaan vuonna 2015 kokonaistuotanto
oli 387,4 miljardia euroa. Se jakaantuu kahteen osaan. Ensin on
tavaravarastoihin sijoitettu kapitalistien ikioma pääoma 161,2 miljardia euroa,
jonka osuus kasvoi 8,9
miljardia euroa. Tämä pääoma on kulutettu ja tuotettu kaksi kertaa. Toisen on
kansantulo 226,2 miljardia euroa, jonka osuus supistui 8,9 miljardia euroa.
Kansantulo puolestaan jakaantuu neljään sektoriin.
Ensimmäisenä ovat nettopalkat 38,6
miljardia euroa, joista on jättimäiset palkat on siirretty lisäarvoon, kun ne
eivät sitä tuottaneet. Vuoteen 1990 verraten palkkojen osuus kansantulosta väheni 15,0 miljardia euroa, 28,0
%. Toisena julkinen sektori, jonka osuus väheni
6,9 miljardia euroa, 9,3 %. Kolmantena on sosiaaliturva, jonka osuus suurten
ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen ja lisääntyneen työttömyyden vuoksi kasvoi 7,7 miljardia euroa, 38,5
%. Neljäntenä kapitalistien voitot, joiden osuus kasvoi 14,2 miljardia euroa, 18,30 %.
Kansantulosta vain kapitalistien osuus on kasvanut. Tässä on
korostettava, että kansantulossa ei ole senttiäkään kapitalistien sijoittamaa pääomaa.
Se on pelkkää ihmisten työtä, jonka arvosta työtekijät saavat yhä pienemmän osan palkkana,
loppu on lisäarvoa, joka jaetaan kolmeen osaan.
Aiemmin lisäarvo oli yksin kapitalistien voittoa, mutta
nykymaailmassa se, kuten palkatkin, joutuu veroina ja maksuina uudelleenjakoon.
Koko väestön kannalta viimeisen 25 vuoden aikana niin kansantalouden kaikki keskeisten
osien trendit osoittavat alaspäin.
Näistä porvarilliset kansantaloustieteilijät eivät tiedä
mitään sillä yliopistoissa heidät on koulutettu varsin rajoitetulle alueelle. Heillä
ei ole lupa tarkastella kansantaloutta kuin bruttokansantuotteen (bkt) perusteella.
Vuonna 2015 bkt oli kokonaistuotannosta vain (207,2 mrd.e) 53,5 %.
Porvarillisten taloustieteilijöiden mukaan kokonaistuotannon
ja bkt erotus 183,2 miljardia euroa ei kuulu heille eikä meille, kun se on
tuotettu kolmansissa
yrityksissä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä missä ne ovat. Paljonko niissä on
pääomaa, työtekijöitä, palkkoja, voittoa jne. sitäkään kukaan ei tiedä. Vain välkyimmät
tietävät, että niitä ei ole olemassakaan.
Bkt on eräänlainen YK:ssa tehty sopimus, joka voidaan enemmän
tai vähemmän vetää hatusta, jolloin myös tuo erotus tulee samasta hatusta. Jos
taloustieteilijät haluaisivat tai uskaltaisivat, he voisivat varsin helposti
(se ei ole mitään avaruustiedettä!) tehdä kansantalouden tuloslaskelman ja
oikean tiedon puute katoaisi.
Porvarilliset talousoppineet eivät tiedä eivätkä ymmärrä
maailman yksinkertaisinta ja selvää asiaa, sitä, että kaikki tavarat tuotetaan varastoihin. Niistä ne myydään tilausten
ja kysynnän mukaan. Jos kysyntää on paljon, tuotantoa lisätään, mutta jos kysyntä
on heikkoa, tuotantoa supistetaan. Ongelma on suuri, sillä varastoissa on
paljon pääomaa. Säästääkseen tyhjän panttina seisovaa pääomaa jokainen yrittäjä
tavoittelee kysyntään parhaiten sopivaa varastoa. Kaikki tämä on
taloustieteilijöille suorastaan elämää suurempi mysteeri.
Kansantaloustieteilijät ja asiantuntijat on opetettu
unohtamaan kansalle tärkeät asiat. Heidän pitää unohtaa mikä on saanut aikaan ilmiselvät
kehitystrendit. He eivät saa
kertoa, että tuloerojen kasvu on seurausta vapaakaupasta. Vapaakauppa on
aiheuttanut tuottavuutta hitaamman tuotannon kasvun, jota seuraa, on seurannut,
työn väheneminen, alati kasvava työttömyys.
Kansantaloustieteilijät ja asiantuntijat eivät saa kertoa
sitäkään, että tuloerojen kasvua on lisännyt kapitalistien itselleen ja johtajilleen
maksamat jättipalkat, sekä niiden alhainen verotus. Myös yritysverojen
alentaminen 50 prosentista 20 prosenttiin on kasvattanut kapitalistien tuloja huikeasti.
Palaamalla takaisin vienti- ja tuontitullien aikaan, saataisiin
rajasuoja pk-yrityksille. Se parantaisi omavaraisuutta, kotimarkkinatuotantoa,
joka on kaikkea muuta kuin harhainen ajatus. Se parantaisi työllisyyttä ja
tasaisi tulonjakoa. Kehitystrendit kääntyisivät positiiviseen suuntaan. Mitä
korkeampi on omavaraisuus, sitä suurempi on riippumattomuus. Se on myös
monipuolista turvallisuutta.
Mitä tulee kuuden tunnin työpäivään palkkaa alentamatta, se
helpottaisi ainakin tilapäisesti alati pahenevaa työttömyystilannetta. Kuuden
tunnin työpäivästä on 70-luvun lopulta ja 80-luvun alusta kokemusta. Silloin
todettiin, että se paransi työn tuottavuutta 15 - 30 prosenttia. Näin sillä
olisi myönteinen merkitys hyvinvoinnille ja kansanterveydelle, mutta
työllisyyttä se ei paranna.
Kapitalismi siirtyessään tullisopimusten ajasta vapaakaupan
aikaan, se liitti maailman kapitalismin korkeimpaan ja viimeiseen vaiheeseen, imperialismiin,
jossa valtiot ja ylikansalliset suuryritykset voivat vapaasti, jättimäisten
pääomiensa turvin toteuttaa laajentumispyrkimyksiään. Mutta samalla se syntyi
tilanne, jossa suurten yhteentörmäyksillä on todella kohtalokkaat seuraukset.
Niinpä itse kunkin kannattaa miettiä, kumpi on parempi, elää
omavaraisena vai elää kituuttaa suurten armoilla. Sen globaalina trendinä näkyy
kansan köyhtyminen ja pahoinvointi, vain rikkaat rikastuvat ja voivat hyvin.
Parhaimmillaan mietiskely voi päätyä siihen vääjäämättömään tulokseen, että vapaakauppa
ja kapitalistinen omistus ovat kehityksen jarru.
Kai Kontturi