Kehityksen jarru

KAPITALISTINEN OMISTUS – KEHITYKSEN JARRU

Jokaiselle on selvää, että enemmistöllä maailman maista ei ole teoreettisiakaan mahdollisuuksia täydelliseen omavaraisuuteen. Sekin lienee selvää, että omavaraisuuden aste voi olla matala tai korkea. Suurimman osan ja enemmänkin rajusti kasvaneesta tuonnista olisimme voineet tehdä itse ja siten vähentää työttömyyttä, kasvattaa lisäarvoa ja lisätä julkisia tuloja.

Ilman laaja ja monipuolista kotimarkkinatuotantoa olemme yhä pahenevassa pulassa. Suomalaiset suuryritykset ovat pieniä ja heikkoja ylikansallisiin suuryrityksiin verraten. Siksi vapaakauppa on johtanut pk-yritysten häviöön, omavaraisuuden alenemiseen ja kansantulon heikentymiseen.

Kansatalouden tilinpidon mukaan vuonna 2015 kokonaistuotanto oli 387,4 miljardia euroa. Se jakaantuu kahteen osaan. Ensin on tavaravarastoihin sijoitettu kapitalistien ikioma pääoma 161,2 miljardia euroa, jonka osuus kasvoi 8,9 miljardia euroa. Tämä pääoma on kulutettu ja tuotettu kaksi kertaa. Toisen on kansantulo 226,2 miljardia euroa, jonka osuus supistui 8,9 miljardia euroa. 

Kansantulo puolestaan jakaantuu neljään sektoriin. Ensimmäisenä ovat nettopalkat 38,6 miljardia euroa, joista on jättimäiset palkat on siirretty lisäarvoon, kun ne eivät sitä tuottaneet. Vuoteen 1990 verraten palkkojen osuus kansantulosta väheni 15,0 miljardia euroa, 28,0 %. Toisena julkinen sektori, jonka osuus väheni 6,9 miljardia euroa, 9,3 %. Kolmantena on sosiaaliturva, jonka osuus suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen ja lisääntyneen työttömyyden vuoksi kasvoi 7,7 miljardia euroa, 38,5 %. Neljäntenä kapitalistien voitot, joiden osuus kasvoi 14,2 miljardia euroa, 18,30 %.    

Kansantulosta vain kapitalistien osuus on kasvanut. Tässä on korostettava, että kansantulossa ei ole senttiäkään kapitalistien sijoittamaa pääomaa. Se on pelkkää ihmisten työtä, jonka arvosta työtekijät saavat yhä pienemmän osan palkkana, loppu on lisäarvoa, joka jaetaan kolmeen osaan.

Aiemmin lisäarvo oli yksin kapitalistien voittoa, mutta nykymaailmassa se, kuten palkatkin, joutuu veroina ja maksuina uudelleenjakoon. Koko väestön kannalta viimeisen 25 vuoden aikana niin kansantalouden kaikki keskeisten osien trendit osoittavat alaspäin.

Näistä porvarilliset kansantaloustieteilijät eivät tiedä mitään sillä yliopistoissa heidät on koulutettu varsin rajoitetulle alueelle. Heillä ei ole lupa tarkastella kansantaloutta kuin bruttokansantuotteen (bkt) perusteella. Vuonna 2015 bkt oli kokonaistuotannosta vain (207,2 mrd.e) 53,5 %.

Porvarillisten taloustieteilijöiden mukaan kokonaistuotannon ja bkt erotus 183,2 miljardia euroa ei kuulu heille eikä meille, kun se on tuotettu kolmansissa yrityksissä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä missä ne ovat. Paljonko niissä on pääomaa, työtekijöitä, palkkoja, voittoa jne. sitäkään kukaan ei tiedä. Vain välkyimmät tietävät, että niitä ei ole olemassakaan.

Bkt on eräänlainen YK:ssa tehty sopimus, joka voidaan enemmän tai vähemmän vetää hatusta, jolloin myös tuo erotus tulee samasta hatusta. Jos taloustieteilijät haluaisivat tai uskaltaisivat, he voisivat varsin helposti (se ei ole mitään avaruustiedettä!) tehdä kansantalouden tuloslaskelman ja oikean tiedon puute katoaisi.

Porvarilliset talousoppineet eivät tiedä eivätkä ymmärrä maailman yksinkertaisinta ja selvää asiaa, sitä, että kaikki tavarat tuotetaan varastoihin. Niistä ne myydään tilausten ja kysynnän mukaan. Jos kysyntää on paljon, tuotantoa lisätään, mutta jos kysyntä on heikkoa, tuotantoa supistetaan. Ongelma on suuri, sillä varastoissa on paljon pääomaa. Säästääkseen tyhjän panttina seisovaa pääomaa jokainen yrittäjä tavoittelee kysyntään parhaiten sopivaa varastoa. Kaikki tämä on taloustieteilijöille suorastaan elämää suurempi mysteeri.

Kansantaloustieteilijät ja asiantuntijat on opetettu unohtamaan kansalle tärkeät asiat. Heidän pitää unohtaa mikä on saanut aikaan ilmiselvät kehitystrendit. He eivät saa kertoa, että tuloerojen kasvu on seurausta vapaakaupasta. Vapaakauppa on aiheuttanut tuottavuutta hitaamman tuotannon kasvun, jota seuraa, on seurannut, työn väheneminen, alati kasvava työttömyys.

Kansantaloustieteilijät ja asiantuntijat eivät saa kertoa sitäkään, että tuloerojen kasvua on lisännyt kapitalistien itselleen ja johtajilleen maksamat jättipalkat, sekä niiden alhainen verotus. Myös yritysverojen alentaminen 50 prosentista 20 prosenttiin on kasvattanut kapitalistien tuloja huikeasti. 

Palaamalla takaisin vienti- ja tuontitullien aikaan, saataisiin rajasuoja pk-yrityksille. Se parantaisi omavaraisuutta, kotimarkkinatuotantoa, joka on kaikkea muuta kuin harhainen ajatus. Se parantaisi työllisyyttä ja tasaisi tulonjakoa. Kehitystrendit kääntyisivät positiiviseen suuntaan. Mitä korkeampi on omavaraisuus, sitä suurempi on riippumattomuus. Se on myös monipuolista turvallisuutta.

Mitä tulee kuuden tunnin työpäivään palkkaa alentamatta, se helpottaisi ainakin tilapäisesti alati pahenevaa työttömyystilannetta. Kuuden tunnin työpäivästä on 70-luvun lopulta ja 80-luvun alusta kokemusta. Silloin todettiin, että se paransi työn tuottavuutta 15 - 30 prosenttia. Näin sillä olisi myönteinen merkitys hyvinvoinnille ja kansanterveydelle, mutta työllisyyttä se ei paranna.

Kapitalismi siirtyessään tullisopimusten ajasta vapaakaupan aikaan, se liitti maailman kapitalismin korkeimpaan ja viimeiseen vaiheeseen, imperialismiin, jossa valtiot ja ylikansalliset suuryritykset voivat vapaasti, jättimäisten pääomiensa turvin toteuttaa laajentumispyrkimyksiään. Mutta samalla se syntyi tilanne, jossa suurten yhteentörmäyksillä on todella kohtalokkaat seuraukset.

Niinpä itse kunkin kannattaa miettiä, kumpi on parempi, elää omavaraisena vai elää kituuttaa suurten armoilla. Sen globaalina trendinä näkyy kansan köyhtyminen ja pahoinvointi, vain rikkaat rikastuvat ja voivat hyvin. Parhaimmillaan mietiskely voi päätyä siihen vääjäämättömään tulokseen, että vapaakauppa ja kapitalistinen omistus ovat kehityksen jarru.    

 
Kai Kontturi