MIKSI MARI ITKEÄ PILLITTI?
Helsingin Sanomat on siirtynyt niin oikealle, että
piiloviestinnällään se vähin erin propagandassaan alkaa muistuttaa 1930-luvun
ryssävihan levittäjää. HSn kulttuuritoimittaja Mari Koponen kirjoitti
(27.8.16), 80-luvun lopulla musiikkileirin opettaja kertoi tulleensa suoraan
Viron laulujuhlilta. Opettaja oli kummastuttavan liikuttunut kokemastaan. Mari
ei tiennyt, että silloin Viro oli neuvostotasavalta.
Sittemmin tämä kulttuuritoimittaja oli loputtoman
kiinnostuneena ryhtynyt imemään itseensä kaikkea Baltian maihin liittyvää.
Toimittaja korostaa, että yhteinen laulu saa hänet ymmärtämään konkreettisesti
historian kulkua. Todellisuudessa kyse ei ollut historian kulusta vaan siitä,
että yhdestä Neuvostoliiton hajottamisen päivästä Tallinnan laulujuhlilla,
joilla ”Viro juhli, minä pillitin”.
Nyt itsenäisyyspäivänä 20.8.2016 toimittaja näki, että
”Heitä on tuhansia, he hengittävät tismalleen samaan tahtiin.” ja toimittaja
pillitti. Näin riemuitsee maailmasta tietämätön avuton Hesarin
kulttuuritoimittaja, jonka käsitys Virosta Baltiasta perustuu yksin
kapitalismiin siirtymisen laulujuhliin.
Toimittaja ei tiennyt historiasta edes sen vertaa, että Tallinnan
laululava, jonne mahtuu 15 000 laulajaa, rakennettiin Neuvosliiton aikaan
vuonna 1959. Todella valtavat laulujuhlat oli joka viides vuosi. Silloin
virolaiset kokoontuivat yhteen käsi kädessä ja kansallispuvuissaan
laulujuhlille, hengittävät samaan tahtiin.
Pienellä vaivalla kulttuuritoimittaja Mari Koponen olisi
saanut oikeaa tietoa Viron ja Baltian verisestä lähihistoriasta. Kun Hitlerin
armeijat vapauttivat Viron kommunismin ikeestä, alkoi uusi aika, jossa
virolaiset tappoivat jokaisen Viron juutalaisen. Juutalaisten etsintä tapahtui
järjestäytyneesti ovelta ovelle kunnes viimeinenkin juutalainen oli tapettu. Näin
Virosta tuli Euroopan ainoa maa, jossa ei ollut ainuttakaan juutalaista. Näistä
ansioistaan he saivat Hitleriltä laatan, kunniamaininnan ”JUDENFREI”.
Viron suojeluskuntien ansiot eivät loppuneet tähän.
Juutalaisia tuotiin muualta junalasteittain Viroon teurastettaviksi. Maahan
perustettiin erityiskohtelua varten lukemattomia keskitysleirejä kommunisteille
ja neuvostomielisille, joita ei ehditty evakuoida syvemmälle, pois sodan
jaloista.
Vuonna 1940 Viron, Latvian ja Liettuan parlamentit jättivät
Neuvostoliito hakemuksen, että ne hyväksyttäisiin sen osavaltioiksi.
Neuvosliitto hyväksyi hakemukset. Heti perestroikan alettua, hyväksyttiin myös
glasnost, täydellinen sananvapaus. Glasnost avasi sulut ja oikeistolainen
propaganda sai vapaat kädet. Sen tavoitteet, ajatukset ja rahoitus tulivat
lännestä. Loput on Neuvostoliiton (jossa ei tunnettu työttömyyttä!)
hajottamisen historiaa.
Kaudella 1950–1991 Viron väkiluku kasvoi 1,0 miljoonasta yli
1,6 miljoonan, 60 %. Jos väestön kasvu olisi jatkunut kuten Neuvosto-Virossa,
vuonna 2010 se olisi ollut 2,0 miljoonaa, mutta se oli vain 1,3 miljoonaa
henkeä. Kun Viro erosi Neuvostoliitosta sen absoluuttinen väkiluku supistui yli
300 tuhannella, 20 %, mutta kasvun päättymisen vuoksi kokonaismenetys yli 700
tuhatta henkeä, 35 %. Ennusteen (Väestötiede.blogi) mukaan vuonna 2050 Viron
väestö on enää 800 tuhatta.
Tätä taustaa vasten Viron itsenäistyminen oli sen väestön
kannalta katastrofi. Jatkuva työvoimapula muuttui hetkessä työttömyydeksi, kun
kansallinen omaisuus yksityistettiin. Samalla eläkkeet ja muu sosiaaliturva,
terveyden- ja sairaanhoito romahtivat. Kuolleisuus pomppasi korkeuksiin.
Väestön valtasi pakokauhu. Kaikki kynnelle kykenevät muuttivat pois maasta.
Siksi synnyttäjien määrä sekä niin sanottu keskihedelmällisyys romahti.
Vapauteen kuuluu olla tekemättä lapsia toisin kuin Neuvosto-Virossa.
Virossa väestö supistui 20,6, Latviassa 20,4 ja Liettuassa
17,3 %. Kaiken tämän tiedon HSn kulttuuritoimittaja Mari Koponen olisi voinut
hankkia varsin helposti. Puhumattakaan siitä, että ilman russofobiaa ja äärimmäistä
oikeistolaisuutta, hän olisi voinut suhteellisen helposti saada näkymän
neuvostokansojen kansan- ja korkeakulttuurin huikeista saavutuksista. Kaikessa
tässä olisi Marilla oikea, todellinen pillityksen aihe.
Kai Kontturi