keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Ei kurjuutta kummampaa


EI KURJUUTTA KUMMEMPAA

Yhä useampi ihmettelee mihin maailman ja siinä samassa meidän periferiassa oleva talous on menossa. Björn Wahlroosilla on pallo hukassa pankkimaailmaa uhkaavasta katastrofista. Myös taloustieteilijät ovat hätää kärsimässä. Jotkut heistä ovat sitä mieltä, että taloustiede ei pysty ennustamaan tulevaa. Toiset ovat erimieltä. Enemmistön vuoksi rehellisimmät eivät uskalla kertoa työllisyyden kehityksestä, sillä se näyttää liikaa kauhuskenaariolta.

Helsingin Sanomat kertoi (HS 8.10), että Yhdysvalloissa työllistenmäärä kasvoi 167 tuhannella. Suomalaisten silmissä luku näyttää hurjalta. Työttömyysasteen kerrotaan olevan tasan 5 %. Muun muassa tällaisilla mieltä ylentävillä luvuilla johdetaan maailmaa harhaan ja peitetään todellisuutta. Työllisten määrän kasvu on heidän mittapuussaan lähes olematon ja työttömyysaste puhdas valhe.

YHDYSVALLOISSA väestöä on 322,2 miljoonaa, joista työikäisiä on noin 217,2 miljoonaa. Heistä 178,1 miljoonaa, 82 % on työvoimaa, kun 39,1 miljoonaa, 18 % ei siihen kuulu. Esimerkiksi Tanskassa, jossa väestörakenne on epäedullisempi ikääntyneiden suuremman määrän vuoksi, työvoimaksi virallisesti lasketaan 81 %.  Kun Yhdysvallat ilmoittaa työttömyysasteeksi viisi prosenttia, se johtuu siitä, että työvoiman ulkopuolelle piiloon on siirretty 30,8 miljoonaa vaikeasti työllistettävä työikäistä.  

Yhdysvallat ilmoittaa elokuun työllisyysasteeksi 62,6 % (HS 8.10). Siten työllisiä olisi noin 136,4 miljoonaa. Kun työvoimasta vähennetään vaikeasti työllistettävät 30,8 miljoonaa, niin 10,9 työttömyys, 5 %, todellinen työttömyys on 41,7 miljoonaa, 23,6 %.  Todellinen tilanne on tätä pahempi, sillä 51,1 miljoonaa teki (2015) pienipalkkaisia pätkätöitä. Heille kertyi työtunteja vuodessa lähes puolta vähemmän kuin vakinaisessa koko aikaisessa työssä. Yhdysvaltojen mittapuun mukaan se vastaa noin 50 miljoonaa henkilötyövuotta. Näin 178,1 miljoonan täystyöllisyydestä puuttuu noin 90 miljoonaa työvuotta, 51 %. Tämän perusteella voi päätellä, että heillä todellisen työvoiman enemmistön elämä ei ole kurjuutta kummempaa.         

Suomessa vastaavasti (2015) työikäisiä oli 3,48 miljoonaa, joista työvoimaa 2,82 miljoonaa, 81 %. Työllisiä on 2,39 miljoonaa ja työllisyysaste 68,7 %. Virallisesti sanotaan, että työvoimaa oli 2,62 ja työttömiä 0,18 miljoonaa, 6,9 %. Mutta kun työvoiman ulkopuolelle oli siirretty vaikeasti työllistettäviä 0,20 miljoonaa, niin todellinen työttömyys kasvaa 0,38 miljoonaan, 14,5 %. Tässä kaikki on laskettu työpaikkojen mukaan. Jos työvoima ja työtunnit lasketaan työtuntien mukaan, tilanne huononee julmasti.

Viimevuona työvoimalla oli työhön käytössä jokseenkin tasan 5 miljardia tuntia. Kun työvoimatutkimuksen työtunneista vähennetään haamutunnit, niin todellisia tehtyjä tunteja oli 3,7 miljardia. Täystyöllisyydestä työvoiman ulkopuolelle siirretyiltä, työttömiltä ja pätkätyöläisiltä puuttui yhteensä yli 1,3 miljardia työtuntia 730 tuhatta henkilötyövuotta, 26 %. Kun tähän lisätään, että yli 60 % sai palkkaa viimeisen verotilaston mukaan enintään 2 917 euroa, keskimäärin 1 324 euroa kuukaudessa, että heidänkään elämä ei voi olla kurjuutta kummempaa.

SUOMALAISET ovat apinoinnin maailmamestareita. Yhdysvalloissa puolet työvoimasta on työttömänä ja pätkätöissä, mutta meillä vain neljännes. Kun meillä on lomat, yli- ja yötyö- sekä viikonloppukorvaukset, niin työvuodet ovat lyhyempiä kuin jenkeillä. Siksi pääministeri Juha Sipilä vaatii pidempiä työaikoja ja paikallisia sopimisia, että pätkätyöläisten osuus kasvaisi.  Pankinjohtaja Björn ”Nalle” Wahlroos loikkaa pidemmälle, että päästäisiin yhdysvaltalaiselle tasolle. Nalle vaatii hallitukselta lakeja, jotka poistaa työehtosopimusten yleissitovuus ja rajoittaa ammattiyhdistysliikkeen toimintavapautta. Kaikki palkka- ja työehdot pitää sopia yrityksissä.     

Entinen valtiosihteeri Raimo Sailaskin totesi (HS 18.10), että Suomen tilanne on 1990-luvun lamavuosien tilannetta huonompi. Sailaksen loppupäätelmien mukaan jatkossa tarvitaan kilpailukyvyn ja valtiontalouden kannalta jatkuvasti uusia leikkauksia. Sailas aavistaa, toisin kuin Sipilä ja Wahlroos, että olemme turmion tiellä.

Porvarilliset akateemisesti opetetut taloustieteilijät kuvittelevat, että kapitalistinen järjestelmä perustuu tavaroiden ja palvelusten tuottamiseen. Siksi he eivät millään keinolla voi ennustaa miten tuhansia ja taas tuhansia muuttujia sisältävä tuotanto voisi kehittyä. Niinpä heidän on turvauduttava pelkkiin arvailuihin, aavistuksiin. Heidän on mahdotonta ymmärtää, että kapitalistisessa taloudessa on kysymys ainoastaan ja vain tuotantoon sijoitetun pääoman lisäämisestä. Sen vuoksi pääomien sijoittajat panevat rahansa vain sinne missä niiden uskotaan tuottavan eniten voittoa. Millä alalla toimitaan, sillä ei ole mitään merkitystä.   

LÄNNEN imperialististen ylikansallisten suuryritysten tuotantokyky ja kansojen kulutuskyky, kansojen ostovoima, kehittyvät koko ajan eri suuntiin. Siksi työn tarve vähenee. Samalla pääoman sijoittamisen mahdollisuudet vähenevät ja kasvu hidastuu. Niinpä lännen jättimäiset yritykset tähyilevät itään, jossa voisi olla uutta kulutuskysyntää ja myös uusia mineraalirikkauksia. Siksi länsi ja itä ovat vastakkain. Ja kuten näyttää USA-NATOn työntyminen itään aseineen on jo muuttunut vaaralliseksi.

Edesmennyt Työministeriö oli (2006) arviossaan ”Työvoima 2025”, sitä mieltä, että jos väestöstä pidetään hyvää huolta ja koulutetaan asiallisesti, niin vuonna 2030 työvoimaa olisi peräti 3,16 miljoonaa, 83,1 % työikäisistä. Tällaisen joukon työllistämisestä kukaan ei näe edes unta.  Olemme siis todella suurten kysymysten äärellä.  

Yritystoiminnan ja yritysten välisen kilpailun keskeisiä luonnonlain kaltaisia osia on työn tuottavuus. Se määrää ihmisten tahdosta riippumatta yrityksen onnistumisen. Kilpailussa ja pääomien tuotavuudessa voittaa se, jonka työn tuottavuus kasvaa muita nopeammin. Todellinen työn tuottavuus saadaan jakamalla kokonaistuotanto tehdyillä työtunneilla. Kokonaistuotannossa on mukana tavaravarastojen uusiminen, joka puuttuu bruttokansantuotteesta.

Kun tuotanto kasvaa työn tuottavuutta nopeammin työn tarve kasvaa, mutta kun tuotanto kasvaa työn tuottavuutta hitaammin, työn tarve vähenee. 1980-luvulla tuotanto kasvoi tuottavuutta nopeammin joten työtuntien määrä kasvoi 2,9 %. 1990-luvulla homma kääntyi päälaelleen, kun tuotannon kasvu oli rajusti tuottavuuden kasvua hitaampaa joten työtuntien määrä supistui 11,7 %. Seuraavalla 2000-luvulla molempien kasvu hidastui, mutta tuotannon enemmän ja työn tarve väheni 0,9 %.

Sama kehitys, jossa tuotannon kasvu on työn tuottavuuden kasvua hitaampaa näyttää jatkuvan 2010-luvulla niin, että työ vähenee 3,1 %. Pahinta on se, että kaikki merkit viittaavat samanlaisen kehityksen jatkuvan. Niinpä näyttää siltä, että vuonna 2050 tehtäisiin enää 2,66 miljardia työtuntia, vaikka Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan työvoimaa olisi tarjolla 5,00 miljardia työtuntia. Näin 2,34 miljardia tuntia, 46,8 % haaskaantuisi työttömyyteen. Kestääkö Suomi moisen kehityksen?

Yhä useampi ihmettelee mihin maailman ja siinä samassa meidän periferiassa oleva talous on menossa. Jotkut taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että taloustiede ei pysty ennustamaan tulevaa, mutta toiset ovat erimieltä. Fiksuimmat heistä ovat hätää kärsimässä uhkaavan katastrofin edessä. Rehellisimmät asiaan vihkiytyneet eivät saa tai uskalla kertoa näistä kauhuskenaarioista, sillä ne ennakoivat koko nykyisen talousjärjestelmän vararikkoa.
 
Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.