Eksyneet

EKSYNEET, MARX JA NEUVOSTOLIITTO

Tiettävästi Marxin Pääoma on teos, jonka painosmäärä on kaikkien aikojen suurin. Syy on siinä, että sen tutkimukset kattavat kaikki maailman kulttuurit. Pääoman tutkimukset ja niiden selitykset ovat äärimmäisen perusteellisia ja monipuolisia. Marxin talousteorioista puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Syntyy kuva, että Pääoma tunnetaan, vaikka kirjoittajat ovat useimmiten täysin eksyksissä. 

Totuus on kuitenkin se, että asianomaisista äärimmäisen harvat ovat edes nähneet Pääomaa, selanneet tai lukeneet sitä puhumattakaan sen tutkimisesta. Pääoman ymmärtäminen vaatii todella suurta aktiivisuutta, sen sisäistäminen perusteellista paneutumista, tutkimista. Ilman sitä sorrutaan kaikenlaisiin kummallisuuksiin; Hoetaan, että Pääoma oli vain aikaansa sidottu. Ei ole, sillä Marx löysi kapitalistisen yhteiskunnan kehityksen ihmisten tahdosta riippumattomat lainmukaisuudet.   

Marxin tutkimusten perusteellisuuden vuoksi on helppo eksyä sen selityksiin, näkemättä asioiden ydintä. Esimerkiksi Heikki Typpö kirjoittaa 9.7.2017 blogissaan, että ”Jokainen markkinoilla myyty tavara sisältää kapitalistien pääoman osia: c + v + m. M = lisäarvo, jolla sijoitettu pääoma (C + V) kasvaa kierron aikana.”. Ja vielä. Ajan kuluessa tapahtuu niin, että ”Sijoitettu pääoma ei tuotakaan enää riittävästi voittoa kapitalistille, sillä koneet ja muu kuollut pääoma ei luo lisäarvoa: ((C + V) > M = O). Tässä se on kapitalismin kuolemantaudin perussyy.”. Moinen puhe on niin kaukana Marxista kuin vain voi kuvitella.

Marx, arvolaki ja voiton suhdeluku

Typpö ei ole huomannut, että Marxin työn ydin on kapitalisen tuotannon arvolain löytyminen. Marx huomasi, että kapitalistisessa tavaratuotannossa pääoman vuosikierrolla on kaksi arvomuotoa. Ensiksi yksinkertainen uusintaminen eli vuotuinen arvotuote (C’=C+v+m), jossa C’ on tuotanto, C liikkuvaa pääomaa, v palkkoja ja m lisäarvoa ja toiseksi laajennettu ja kasautuva uusintaminen eli vuotuinen tuotearvo (C=c+v+m). Siinä C on tuotanto, c pysyvää pääomaa, tuotannon aineksia (raaka-aineita, energiaa, puolivalmisteita, lopputuotteita) v palkkoja ja m lisäarvoa.

Maksettuja palkkoja (v) Marx nimittää vaihtelevaksi pääomaksi sillä työn ja muiden olosuhteiden vuoksi ”Tämä osa pääomaa jatkuvasti muuttuu pysyvästä suureesta vaihtelevaksi. Sanon sitä sen vuoksi… vaihtelevaksi pääomaksi.”. Mutta palkat eivät ole pääomaa, sillä ne maksetaan vasta sen jälkeen, kun työläinen on uusinut pysyvän pääoman, tuottanut oman palkkansa ja vielä lisäarvonkin. Palkkoihin ei siis ole sijoitettu pääomaa. Mutta kun tavaraa katsotaan yhtenä kokonaisuutena, silloin se on käyttö- ja vaihtoarvona pääomaa, joka sisältää tuotannon aineksia, työpalkkoja ja lisäarvoa.

Liikkuva pääoma (C=c+v) sisältää pysyvää pääomaa (c) ja ilmaista eli lisätyötä (v). Lisätyötä on suhteessa yhtä paljon kuin kokonaistuotannossa on maksettuja palkkoja. Kun liikkuvasta pääomasta vähennetään lisätyö, saadaan pysyvä pääoma. Nyt lisäarvon suhdeluku (m’) saadaan jakamalla lisäarvo (m) palkkasummalla (v) kertaa 100.   

Tuotantoon sijoitettu kiinteä ja pysyvä pääoma on kokonaispääoma. Kapitalisteja kiinnostaa yli kaiken muun pääoman tuotto. Marx löysi tavan laskea voiton suhdeluku ja siitä seuraava ihmisestä riippumattoman voiton suhdeluvun laskutendenssin lain. Voiton suhdeluku saadaan, kun lisäarvon määrä jaetaan kokonaispääomalla m/C*100.

Pääoman II osaa Marx ei ehtinyt tarkistaa. Siitä johtuu, että siinä kokonaispääoma on C=c+v. Kiinteä tai pysyvä pääoma, on korvattu vaihtelevalla pääomalla. Marx osoittaa I osassa esimerkillä, että kokonaispääoma C on 4800 puntaa, jossa on kiinteää 4000 ja pysyvää pääomaa 800 puntaa. Näin oikea kokonaispääoma C on kiinteää c¹ ja pysyvää pääomaa c². Nyt kokonaispääoman kaava muuttuu muotoon C=c¹ +c².

Marx ja nykyaika

Pääoma huonon tuntemuksen vuoksi Marxia selitetään miten sattuu. Ketään ei kiinnosta miten Marxin teoriat toimivat vai toimivatko ne ylipäätään. Itse asiassa Marxin arvolain ja voiton suhdeluvun laskutendenssin lain ansiosta nykyajan voi nähdä tarkasti. Nähdä se, miten tänään kapitalismi toimii. Tosin eksyneitä asianharrastajia on armahdettava sen verran, että Marxin teorian todistus oikeaksi tuli mahdolliseksi vasta 1998, kun ryhdyttiin julkaisemaan oikea kansantalouden kokonaistuotanto, joka sisältää varastojen uusinnan. Se avasi ovet nykyaikaiselle Marxin teorioiden todistamiseen.

Kokonaistuotannossa ovat tavaravarastot, palkat, voitot, verot ja sotumaksut. Tavaravarastot siis liikkuva pääoma (C) on avainasemassa arvolain, pääoman kierron selvittämisessä. Kun liikkuvasta pääomasta vähennetään kokonaistuotannon palkkoja vastaava osuus, saadaan pysyvä pääoma. Kun se vähennetään kokonaistuotannosta, jäännös on kansantulo – palkat ja lisäarvo.

Vuonna 2015 kansantulo oli 226,2 mrd.e. Palkkoja oli 83,0 mrd.e ja lisäarvoa 143,2 mrd.e ja lisäarvon suhdeluku 172,5 %. Nämä molemmat summat joutuvat vielä verotuksen ym. vuoksi sekä uudelleen että lopulliseen jakoon. Lopullisessa jaossa summat ovat aina nettomääräisiä: palkat 38,6, sosiaaliturva 27,8, julkinen talous 67,9 ja kapitalistien lisäarvo 91,9 mrd.e. Nyt lisäarvon suhdeluku on 238,1 %.   

Tuotannon kokonaispääoma lisääntyi 22,8 mrd.e, 3,4 %. Tuotantovälineet lisääntyivät 29,7 mrd.e, 6,4 % mutta tavaravarastot supistuivat 6,9 mrd.e, 3,3 %. Kaikki tämä on kaukaa Typön lisäarvon käsityksestä.

Voiton suhdeluku osoittaa sijoitetun pääoman tuottavuuden. Perinteisesti voiton suhdeluku näyttää olleen tasolla 15–16 %. Vapaakaupan tuloksena 1990–2001 siinä tapahtui hyppäys 28,6 %:iin. Sen jälkeen se on sahannut ylös ja alas, mutta trendi oli aleneva. Vuonna 2015 se oli 23,8 %.

Kansantulosta 2015 käytettiin kulutukseen 73,7 % ja pääoman muodostukseen 26,3 %. Syntyneestä uudesta pääomasta osa oli ei-tuotannollisia investointeja, osa kansalaisten säästöjä, mutta suurin osa kapitalistien vapaata pääomaa. Perustellusti voi päätellä, niin suurin osa siitä vietiin pois maasta. Suurimmillaan vapaan pääoman osuus on ollut yli puolet syntyneestä uudesta pääomasta.

Kapitalisteilla asiat menevät hienosti. Se on kiistatonta. Kansantalouden tuotannon perusta on kunnossa. Siitä huolimatta pääomien keskittymisen seurauksena työttömyys ja siitä seuraava kurjuus lisääntyvät. Kaiken tämän perusteella kansantalouden objektiiviset ehdot ovat kypsät tuotantopääomien yksityisomistuksen lakkauttamiseen. Mutta subjektiiviset ehdot, ihmisten tiedot eivät ole vielä kypsyneet muutoksiin. Edelleen eletään kuvitelmissa, että kapitalismi on ikuinen, vaikka sen elinaika taitaa jäädä ihmiskunnan historian lyhyimmäksi.

Heikki Typpö väittää kapitalismin kuolemantaudiksi sitä, kun pääoma ei tuotakaan enää riittävästi, kun koneet ja muu kuollut pääoma ei luo lisäarvo. Niin se ei mene, sillä tavaroiden tekeminen ei lopu joten lisäarvoa syntyy kapitalismin tappiin saakka.

Kapitalismin kehityksen määrää ihmisen tahdosta riippumaton arvolaki. Sen voimassaolo päättyy vasta, kun tuotantopääomien kapitalistinen yksityisomistus lakkautetaan. Se voi tapahtua spontaanisti tai järjestytyneesti. Jälkimmäistä auttaa tutkimus, joka edistää subjektiivisten ehtojen kypsymistä, auttaa ihmisiä ymmärtämään, että kapitalismi on muuttunut kehityksen jarruksi. Molempiin kapitalistit vastaavat väkivallalla. Spontaanin liikkeen seuraukset ovat rajummat.

Neuvostoliiton hajoaminen

Heikki Typpö sanoo, että Neuvostoliitto muka hyppäsi yhden tuotantotavan ylitse. Typpö on väärässä. Venäjä ja siihen liittyneet maat olivat alikehittyneitä kapitalistisia maita, mutta joka tapauksessa kapitalistisia. Ne olivat teollisesti takapajuisia maatalousvaltaisia samaan tapaan kuin Suomi.

Stalinin kaudella korostettiin raskaan teollisuuden ensisijaisuutta talouden perustana. Sen suhteen usein korostettiin kilpailua kapitalismin kanssa. Siinä Neuvostoliiton menetys oli kiistatonta. Jo koko 30-luvun ajan sen talous kasvoi ennenäkemätöntä vauhtia. Kymmen vuoden kasvu ylitti neljäsataa prosenttia. Se mahdollisti myös aseteollisuuden kasvun ja resurssit sekä voiton Natsi-Saksasta.

Neuvostoliiton hajottaminen alkoi 1956. Jälleenrakennuksen jo päätyttyä ja Stalinin kuoltua vallan ottanut puolueen uusi johto tuomitsi kansan rajattoman Stalinin kunnioituksen, jopa ihailun. Kun kansa tuomittiin yksilöpalvonnasta, siitä seurasi puolueelle valtavia uskottavuusongelmia. Siksi oli keksittävä mm. stahanovilaisten ja iskurityöläisten tilalle uusia keinoja ihmisten työmotivaation säilyttämiseksi. Samalla uusi puoluejohto korosti Stalinin aikana ajankohtaista raskaan teollisuuden ensisijaisuutta. Puolueen johto ei huomannut, että raskaan teollisuuden perusta oli valmis ja että uusi aika oli jo koittanut.

Etusijalle olisi pitänyt nostaa ihmisten tarpeet riippumatta siitä aiheuttaako ”ne vatsa vai mielikuvitus” kuten Marx sanoo heti Pääoman alussa. Tämän kilpailun kapitalismin kanssa Neuvostoliitto hävisi. Ongelmien peittelemiseksi puolue julisti mahtipontisesti, että Neuvostoliitto siirtyy 1980-luvulla kommunismiin. Asiantuntijat tiesivät sen mahdottomaksi ja puolueen uskottavuus heikkeni etisestään.

Lopulta 80-luvulla puolue havahtui ja julisti, että maan talous on pantava uusiksi. Sitä tarkoitti perestroika. Aikansa näyttikin siltä, että kansa on taas innostunut. Tilanne kuitenkin muuttui, kun jollain ihmeen tavalla sen rinnalle onnistuttiin tuomaan rajaton sananvapaus, glasnost. Se käynnisti Neuvostoliitossa ennennäkemätön valheiden ja vehkeilyjen propagandamyllyn. Nyt sen jauhama lopputulos tiedetään. Ensimmäisen kerran sota-aikaa lukuun ottamatta väestön kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun. Nyt entisten neuvostotasavaltojen yhteenlaskettu väkiluku on 25–30 miljoonaa pienempi kuin 1990. Kansat olivat joutuneet ennennäkemättömän petoksen uhriksi.   

Kai Kontturi