torstai 10. elokuuta 2017

Meitä petetään


MEITÄ PETETÄÄN MENEN TULLEN

Herrasväellä, joka omistaa määräävän osan maan taloudesta, on hätä sillä he tietävät mihin maan on menossa. Siksi heidän ajatushautomonsa Eteläranta kympissä kehittää ja käskyttää kaikkia talouden tahoja valtamediasta ay-liikkeeseen asti. Nyt erityisesti veisataan vanhaa palkkamaltin virttä. Tämä on tuttua juttua, mutta sen hokeminen käy vähin erin aiempaa vaikeammaksi.

Vaikeuksien torjumiseksi tarvitaan aseita. Tilastointimenetelmiä on jatkuvasti muutettava, että palkkatyöläiset eivät pysyisi talouden kärryillä. Itse asiassa tämä on tuttua juttua. Tilastoilla maailmaa on väärennetty aivan aikojen alusta. Viimeisin suuri temppu on kirjanpitolaki, jonka muutokset ovat sitä luokkaa, että laki näyttää kokonaan uudelta. Eduskunta hyväksyi muutokset loppuvuodesta 2015 ja se tuli voimaan heti seuraavan vuoden alusta.      

Ennen EUn ja muun globaalin maailman aiheuttamia ongelmia ja sähläämistä asioista kerrottiin suhteellisen selvästi. Jopa maallikkokin saattoi saada asioista edes jotain tolkkua. Ei enää. Nyt uuden kirjanpitolain vuoksi pitää puuhastella ihan tosissaan, jos aikoo saada työläisten kannalta jotain hyödyllistä tietoa.

Aiheellisesti voi pelätä, että eduskunta ei ole tiennyt mitä se teki. Uusittu kirjanpitolaki näyttää olevan susi jo syntyessään. Yrityksiä se saattaa helpottaa, kun asioita voi toisaalta typistää tai pilkkoa lähes mielin määrin. Enää yritysten ei ole pakko, mutta lain mukaan ne saavat tai voivat julkistaa kaiken lyhennelmänä. Nyt yritykset voivat piilottaa oleellista tietoa. Kapitalisteille se on mannaa, kun duunareilta totuus etääntyy lähestulkoon ulottumattomiin.

Tämä rötöstely alkoi 1992 muuttamalla kuntien kirjanpitolakia EUn edellyttämän julkisen ja yksityisen palvelutuotannon kilpailutusta. Siksi lain piti olla yhdenmukainen ja vertailukelpoinen yritysten kanssa. Laki sellaisenaan onnistui, mutta valtion kirjanpitolautakunta antoi kunnille määräyksen, että kaikki veroilla maksettu ja poistettu omaisuus piti palauttaa kuntien kirjanpitoon. Siitä seurasi julkisten tilojen aiheettomat vuokrat ja jatkuvat poistot. Näin väärennöksellä kuntien palvelutuotanto saatiin näyttämään tosi kalliilta.

Seuraavat huijaukset olivat 1998 Työvoimatutkimus, Kansatalouden tilinpidon taulukoiden muuttaminen ja nyt 2016 sen paperiversion lopettaminen ja mullistaminen, digitalisoiminen. Työvoimatutkimus toi työllisyystilastoihin valtavan määrän haamuja ja kansantalouden tulosten selvittämisestä yhä työläämpää. Kansan sumuttaminen saa vähin erin rajattomat mahdollisuudet. Kansalle voidaan virallisina tietoina syöttää mitä paskaa tahansa. Meitä petetään mennen tullen.

o o o

Tilastokeinottelu ei ole uusi asia. Kaikkihan muistavat sanonnan valhe, emävalhe ja tilasto. Sen perustana on yleismaailmallinen huijaus (bruttokansantuote, bkt), joka hyväksyttiin YK:ssa 1949. Tänään sitä pidetään ilman pienintäkään kritiikkiä ainoana ja lopullisena totuutena. Se on käsittämätöntä, sillä bkt ei noudata hyvää kirjanpitotapaa eikä sen kaksi puolta vaikuta toisiinsa, ne eivät korreloi keskenään. Bkt on pelkkä kokoelma tilastoja, joita on helppo manipuloida.    

Bkt toimii siten, että kokonaistuotannosta vähennetään ns. välituotteet, tuoteverot ja lisätään tuotetukipalkkiot. Kaikki nuo osat ovat syntyneet tuotannossa, joten niiden häivyttäminen on todellinen hokkuspokkus. Tällainen temppuilu luo mahdollisuudet kaikenlaiseen manipulointiin. Ehkä suurin merkitys on sillä, että viimevuonna bkt:ssä oli palkkoja osuus 39,1 %.               

Lienee selvää, että kapitalistien on kiva ruikuttaa korkeita palkkakustannuksia, jotka lähentelevät puolta tuotannosta, bkt:stä. Mutta tässä meitä huijataan todella ronskisti.

Kokonaistuotannon lukujen julkaisu alkoi EU käskystä 1998. Se antoi mahdollisuuden tehdä hyvän kirjanpitotavan mukaisen kansantalouden tuloslaskelman, jonka molemmat puolet vaikuttavat toisiinsa, korreloivat. Kokonaistuotanto sisältää tuotannon toimivuuden ytimen tavaravarastot. Varastot sekä kysyntä ja tarjonta ratkaisevat voidaanko tuotanto lisätä vai pitääkö sitä supistaa. Lisäksi nyt bkt huijaus tulee näkyväksi, sillä kokonaistuotannosta palkkojen osuus oli vain 21,3 %.

Samaan huikeaan huijausten sarjaan kuuluu Työvoimatutkimus, joka sekin otettiin käyttöön 1998. Sen tekemättömät haamutyötunnit lisääntyivät ensimmäisenä vuonna 3,6 %, mutta sen jälkeen vuotuinen haamutuntien määrä on hiljalleen, ihan vaivihkaa kasvanut yli kymmenen prosentin. Niinpä työllisyys näyttää todellista paremmalta ja työttömyys pienemmältä. Lisäksi viimevuonna virallisen tilaston mukaan reaalinen työn tuottavuus oli 88,53 euroa, mutta ilman haamutunteja 97,81euroa tunnissa. Ero on melkoinen – 10,5 %.

o o o

Kunnallinen kirjanpitolaki oli tähän asti vertailukelpoinen yksityisten yritysten kanssa. Nyt yksityisen puolen laki on muutettu tavalla, jota tuskin eduskunta itsekään tietää mitä tuli tehtyä. Voi suurella varmuudella epäillä, että kansanedustajat hyväksyessään muutokset eivät ymmärtäneet koko asiaa joten ajattelivat, että väliäkö tuolla. Näin yksityinen ja kunnallinen vertailukelpoisuus lensi taivaan tuuliin.

Nyt nähdään, että taannoisella kunnallisen kirjapitolain muutoksella oli aivan muu tarkoitus kuin vertailukelpoisuus. Tavoitteena oli tuhota kuntien palvelutuotannon edullisuus yksityiseen verraten. Sen valtion kirjanpitolautakunta (!) hoiti tyylikkäästi, eikä koira perään haukkunut. Kunnille vain ilmoitettiin kylmän rauhallisesti mitä niiden on tehtävä. Homma on törkeydessään vertaansa vailla.

Oikeistolainen kansallista omaisuutta ryöväävä kokoomus-kepupolitiikka kurjistaa määrätietoisesti koko kansaa. Työväenliikkeen omissa ajatushautomoissa ay-liikkeeseen asti, on korkea aika kehittää sellainen vaihtoehtoinen politiikka ja tavoitteet, joihin kaikki työväenpuolueet ja kaikki nykyajan työläiset koulutuksesta ja ammatista riippumatta voivat yhtyä.

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.