SOTESSA ON KATASTROFIN JA KAPINAN AINEKSET
Tanskaa pidetään mielellään vertailumaana,
mm. aktiiviallin suhteen, kun väkimäärä on samansuuruinen kuin meillä heillä
hommat hoituu helposti. Vertailussa unohdetaan aina, että Tanska on suurista
markkinoista vain kivenheiton päässä. Tilanne olisi tasapuolisempi, jos Venäjä
ei olisi mörkö. Se on sitä sen vuoksi, kun meillä nöyristellään typerästi lännen
suuria, kun halutaan olla joku ihmeen länsimaa, vaikka meidän suuret markkinat
ovat idässä ihan kivenheiton päässä. Nyt olemme jumalan selän takana.
Samalla meillä ja jälleen
typerästi kielletään se, että koko olemassaolomme on Venäjän ansiota. Se antoi
meille oman alueen, oman rahan, autonomian ja lopulta itsenäisyyden. Venäläiset
ymmärsivät, että täällä elää erikoinen kummaa kieltä puhuva, omalaatuinen ja
jääräpäinen kansa, jolle on annettava elinmahdollisuudet. Ilman venäläisiä
olisimme Suur-Ruotsin itäinen maakunta, Österlandia. Siitä huolimatta Suomen
toinen virallinen kieli ei ole venäjä vaan ruotsi.
Suomen ja Tanskan vertailu on
typerää myös sen vuoksi, että Tanskan pinta-ala on vain kymmenesosa Suomen
pinta-alasta. Tanska ei tarvitse maan sisäistä rautatie- eikä lentoliikennettä,
joita ilman me emme tule toimeen. Kansantalouden kannalta tanskalaisten ilmasto-olosuhteet
ovat lähes ihanteelliset.
Itse asiassa lähestulkoon
ainoa vertailuun kelpaava asia lienee se, että tanskalaiset laskevat 15–64
vuotiaista työvoimaksi 81 %, kun meillä osuus on 76,5 %. Suomessa työvoiman
ulkopuolelle on mielivaltaisesti heitetty peräti 154 tuhatta ihmistä, että
työttömyystilasto näyttäisi kauniimmalta. Tämäkin on hyvä muistaa, kun puhutaan
Tanskan työttömien aktiivimallista.
Tanskassa neliökilometrin
alueella asuu 126 ihmistä. Heillä kaikki on kaikkien lähellä. Siksi erilaiset
laitokset terveysasemia myöden voivat usein olla suuria yksiköitä. Meillä neliökilometrin
alueella asuu 15,5 ihmistä joten suurin osa ihmisistä on kaukana kaikesta. Vain
eteläistä aluetta ja muutamaa sen ulkopuolella olevaa kaupunkia voidaan pitää
jonkinlaisina asukaskeskittyminä. Muuten maa on todella harvaan asuttu.
Kaikesta huolimatta meille
selitetään, että tavoitteena on luoda sellaiset maakunnat, joiden väkimäärä on
riittävän suuri suurten ja tehokkaiden terveysasemien ja sairaaloiden
väestöpohjaksi. Ikävä vaan, että uudet maakunnat eivät lisää asukkaiden määrää
neliökilometriä kohden, joten suurella osalla väestöstä matkat ovat kaikkeen ja
kaikkialle pitkät. Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus vaikeutuu ja
matkat entisestään pitenevät, kun pienet sosiaalitoimen palvelupisteet ja
terveysasemat lopetetaan. Vielä kukaan ei tiedä montako, mutta säästötavoitteiden
vuoksi monta se lienee täysin selvää.
Laajan päivystyksen sairaaloita
lopetetaan 8 lähes puolet. Jäljelle jää 12, jotka potilaiden kannalta ovat
todella kaukana mutta väestöpohja kasvaa 275 tuhannesta lähelle 460 tuhatta. Sairaaloissa
on jo nyt pitkät jonot, kun jäljelle jäävissä sairaaloissa ei ole tyhjää tilaa niin
jonot pitenevät. Ahtauden ja pidentyvien pitkien matkojen vuosi näköpiirissä on
katastrofin ainekset.
Puheet siitä, että pitää
muodostaa suuret, keskitetyt laitokset tehokkuuden ja korkea tiedon ja osaaminen
parantamiseksi. Suunnittelijat ja heihin luottavat poliittiset päättäjät ovat
langenneet tai ovat lankeamassa suuruuden ekonomian ansaan.
Tässä nousee väistämättä
esiin kysymys siitä, miten terveyden- ja sairaanhoidon tehokkuus on mitattava. Lienee
selvä, että väestön kannalta on tehokasta se, että palvelut ja hoito ovat
nopeasti saatavilla. Tehokkuus ja osaaminen eivät siis ole koosta riippuvia. Soten
kannalta tehokkuus on aivan toinen asia. Jos lääkäri hoitaa 5-6 potilasta
tunnissa hän käsittelee potilaan nopeasti; yleissilmäys, sitten kysymys,
resepti kouraan ja näkemiin. Sen on sote tehokasta, mutta miten siinä käy potilaiden,
on tehokkuuden kannalta sivuseikka.
Sotessa valtio tavoittelee
tuntuvia säästöjä. Ne se myös saa. Kun THL:n mukaan lasketaan, että soten
kustannukset ovat noin 20 miljardia euroa, se hoituu siten että 13,5 miljardia
tulee kuntaveron ja asiakasmaksujen siirrosta maakunnille. Kun maakunnilla ei
ole verotusoikeutta kuntien on jatkettava kunnallisveron, joka on tasavero,
keräämistä sillä hallitus ei ota sitä niskoilleen progressiivisuuden vuoksi.
Millä ihmeellä maakunnat
maksavat omat käyttökulunsa? Entä mitä tapahtuu kuntien omistamille
terveysasema- ja sairaalakiinteistöille sen vain piru tietää.
Kuntien valtionosuudet ovat noin
6,5 miljardin euron suuruusluokka. Ne on siirrettävä maakunnille. Säästön
valtio saa, kun se leikkaa siitä kolme miljardia. Syntyvän aukon, maakuntien
käyttökulujen ja kuntien kiinteistöjen vuokrien maksamiseen maakuntien on tehtävä
jotain. Sanomattakin on selvää, että ongelma hoidetaan leikkaamalla etuuksia,
lopettamalla terveysasemia ja sairaaloita sekä korottamalla asiakasmaksuja. Tässä
on melkoisen katastrofin ainekset.
Näin yksinkertaisesti se
voisi mennä, mutta muutos on niin valtava, että tänään kukaan ei tiedä miten eteen
tulevat tuhannet ja taas tuhannet ongelmat ja yllätykset loppujen lopuksi
hoidetaan. Jos vanhojen rakenteiden purkaminen osoittautuu virheeksi, sen korjaaminen
tulee kalliiksi.
Tässä Tanskasta ei ole apua. Nykyisen
taloustilanteen ihanuus on suuresti liioiteltu. Kaiken lisäksi hento
korkeasuhdanne on nopeasti ohimenevä. Jos sotea ei heti kaadeta, maassa syntyy katastrofaalinen
tilanne. Ellei heti, niin viimeistää talouden heikentyessä kypsyvät melkoiset
kapinan ainekset.
Kai Kontturi