30.5.18

Haamut tilastoissa


HAAMUT HALLITSEVAT

On se kumma, että ketään ei näytä kiinnostavan maan väestökehitys. Tuntuu ihan siltä, että maan on tässäkin suhteessa vallannut sokeus tai uskonnollinen hurmos, kun sen totuus ei kiinnosta edes niitä, joiden toimintaa asia koskee poliittisesti tai peräti viran puolesta. Voi tietysti olla niinkin, että Tilastokeskus enempää kuin Eläketurvakeskus tai muutkaan virkamiehet eivät yksinkertaisesti uskalla tehdä muuta kuin totella ja noudattaa EU-diktatuurin määräyksiä.

Eipä silti, Tilastokeskuksen väestöennusteet eivät ole koskaan onnistuneet. Aiemmin ongelmia aiheuttivat tilastopuutteet ja poliittisesti verinen historia ja muut elinolosuhteet. Sotien jälkeen tilanne on hiljalleen muuttunut parempaan suuntaan, vaikka edelleenkin on tilastopuutteita. Niillä ei kuitenkaan ole mainittavaa haittaa ennusteiden laatimisessa.

Tällä hetkellä tilastollisia faktoja on hyvin saatavilla. Niihin liittyy ongelmina lähinnä kuolleisuus ja maastamuutto, jotka vaativat ns. sivistynyttä arviointia. Samanlaisen ongelman muodostaa syntyvyys. Näiden arvioiden perustan muodostaa talouden sekä terveyden-, sairaanhoidon ja yleinen sosiaaliturvan kehitys, jotka puolestaan riippuvat poliittisen perustan muutoksista.

Kaikki tämä tekee ennustamisesta todella vaikeaa, mutta tulevaisuuteen vaikuttavat eräät perusasiat ovat jo tapahtuneet. Koko ajan ollaan selvillä siitä, montako ihmistä on tähän mennessä syntynyt ja kuollut. Ne ovat tiedossa olevia faktoja. Tiedossa on myös se, kuinka monta ihmistä kantaväestöstä on muuttanut pois maasta, mutta sitä kuinka moni palaa takaisin, sitä ei tiedetä.

Tilastokeskus ennustaa, että kaudella 1931–60 syntyneistä olisi elossa 80v täyttäneinä 497 939 henkeä eli kaksinkertainen määrä vuoteen 2010 verraten. Kaudella 1961–75 syntyneistä 1 069 572 jokainen siis 100 % olisi 65–79 vuotiaina elossa ja maassa. Näin 65v täyttäneitä olisi vuonna 2040 elossa 1 567 511.

Lisäksi Tilastokeskuksen mielestä 1961–90 syntyneistä olisi elossa 80v täyttäneinä 836 314 henkeä eli lähes nelinkertainen määrä vuoteen 2010 verraten. Kaudella 1991–2005 syntyneistä 900 603 jokainen siis 100 % olisi 65–79 vuotiaina elossa ja maassa. Näin 65v täyttäneitä olisi vuonna 2070 maassa ja elossa 1 736 917.

Jokainen ymmärtää, että ketään ei voi herättää kuolleista, ei ainakaan niitä, jotka on tuhkattu tai peitetty parinmetrin mullalla. Mutta kuka voi ymmärtää sen, että kun ketään ei voi herättää kuolleista, niin asian tuntevat tilastonikkarit kuitenkin tuovat tilastoihin haamuja. Tosin tämä käsittämätön haamupuuhailu ei ole ihan uusi asia, sillä samoja haamuja Tilastokeskus on tuonut työvoimatilastoihin jo 90-luvun lopusta saakka.

Voisi hyvin kuvitella, että vakavista asioista tällaisia satuja tuottavia virkamiehiä homma ällöttää. Mutta ei. Koulutus on ollut pätevää. Siksi kapitalismia palvelevat haamut hallitsevat tärkeitä tilastoja ja poliittisesti oikeistolainen tarkoituksenmukaisuus on muuttunut virkamiehille arkipäiväiseksi puuhasteluksi. Sitä vastaan he eivät uskalla pullikoida. Heidän on vain pakko totella ja noudattaa EU-diktatuurin määräyksiä.

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.