26.6.18

Vaaran vuodet


EDESSÄ ODOTTAVAT VAARAN VUODET

Kautta maailman sivu Marxia ja Engelsiä on syytetty milloin mistäkin. Ehkä muuta useammin heitä on syytetty sosialismin teoriasta. Syyte on kuitenkin perätön. Ilmeisesti se kumpuaa siitä, että he tutkimustensa perusteella nostivat sosialismin utopiasta tieteeksi. He osoittivat, että kapitalismi ei ole ikuinen. Sitä seuraa sosialismi.

Tutkiessaan menneiden vuosisatojen yhteiskuntien historiaa ja filosofioita he havaitsivat, että ihmiskuntaa on aina alkuyhteisöstä saakka ohjannut ja ihmisistä riippumatta tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden kehitys. Tuotantovoimat on ihmisen kyky ja taito tuottaa ihmisten tarpeita tyydyttäviä hyödykkeitä, tavaroita ja palveluita. Tuotantovoimat ovat yhteiskunnan perusta.

Tuotantosuhteet ovat ihmisten välisiä suhteita tuotannossa. Tuotantosuhteet ovat yhteiskunnan päällysrakenne, joka ohjaa paitsi tuotantovoimien myös koko yhteiskunnan kehitystä. Aina kun tuotantosuhteet ovat muuttuneet tuotantovoimien kehityksen esteeksi, tuotantosuhteet on muutettu. Tästä tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden ykseydestä johtuen aikojen alusta yhteiskunnallisina järjestelminä ovat peräkkäin olleet kehitysasteen mukaan (1) matriarkaalinen (2) patriarkkaalinen (3) orjanomistus (4) feodalismi ja (5) kapitalismi.            

Tähänastinen ihmiskunnan historia arvioidaan alkaneen noin 340 tuhatta vuotta sitten. Kun kapitalismin kehitys alkoi jossain 1400-luvun jälkipuoliskolla, niin sen ikä näyttää jäävän varsin lyhyeksi, vaikka tuotantovoimat ovat kasvaneet uskomattomiin mittoihin. Työn tuotavuus on kasvanut hurjaa vauhtia ja aina tuotantoa nopeammin. Siksi niin sanotuissa normaalioloissa työhön tarvitaan jatkuvasti vähemmän työtunteja. Kehitys on johtanut työttömyyden ja suhteellisen liikaväestön jatkuvaan kasvuun.

Kapitalismi herättää työssäkäyvässä väestössä kasvavaa pelkoa työttömyydestä, syrjäytymisestä. Tästä seuraa, että yhteiskuntarauha vääjäämättä häiriintyy ja luokkaristiriita kärjistyy ja lopulta se muuttuu sietämättömäksi. Kun yhteiskunta muuttuu näköalattomaksi, tuloksena on vaihtoehdon etsiminen. Tuloksena on, että kapitalistien vapaamatkustus on tullut tiensä päähän. Vaihtoehtona on finanssi- ja tuotannon pääomien kapitalistisen yksityisomistuksen lakkauttaminen.

On ilmiselvää, että siitä tulee väkivaltainen, sillä kapitalistit eivät luovu omistuksestaan hyvän hyvyyttään. Muutos tapahtuu joka tapauksessa. Se vaatii suuren poliittisen mullistuksen. Talouden uudelleenjärjestely voi tapahtua (1) parlamentissa tai (2) järjestäytyneesti kansanliikkeiden toiminnan kautta tai sitten se tapahtuu (3) spontaanisti, kun kansanraivo on kasvanut yli äyräidensä.  

Parlamentaarinen vaihtoehto on epätodennäköinen, kun kapitalistit omistavat ja hallitsevat kaiken. Siksi ilmeisimmät vaihtoehdot ovat ulkoparlamentaariset vallankumoukselliset kansanliikkeet. Kun Suomessa, sen enempää kuin muuallakaan, ei ole tietoista vallankumouksellista (kommunistista) liikettä järjestäytynyt vallankumous näyttää epätodennäköiseltä. Siksi vaihtoehdoksi jää spontaani liike, josta kapitalistien käyttämän väkivallan vuoksi voi tulla verinen ja äärimmäisen raskas.

Todennäköisesti muutos käynnistyy Yhdysvalloista, jossa kapitalistien entiset hallitsemistavat ovat jo nyt aika ajoin koetuksella. Samalla hallittujen levottomuus näyttää monista syistä koko ajan kasvavan. Tosin voi olla niinkin, että Euroopan lähihistoria on poliittisesti tietoisempi ja vallankumouksellisten muutosten vyöry alkaa Ranskasta tai Italiasta. Saksallakin on vankka poliittinen historia ajalta ennen Hitlerin valtaannousua, mutta myös sotien jälkeen.

Kapitalismin lakkauttaminen vaatii jatkuvasti kasvavaa kansanjoukkoa, joka pystyy ottamaan haltuunsa tiedonvälityksen, julkiset ja yksityiset hallintorakennukset, sekä rahalaitokset, liikenteen, kaupan ja tuotantolaitokset. Kaiken tämän rinnalla ehkä suurimman ongelma muodostaa se, miten toteutetaan kapitalistien hallitseman väkivaltakoneiston riisuminen aseista. Se on kova paikka, joka suuresti riippuu siitä kuinka suuri osa poliiseista ja sotilaista asettuu valankumouksen puolelle.

Lienee sanomattakin selvää, että kapitalistien vastarinta ei häviä kerralla vaan jatkuu – ehkä pitkään. Kaikissa tapauksissa vallankumouksen toteuttaminen riippuu suuresti, ellei ratkaisevasti, ympäröivän maailman muutoksista. Siksi Marx ja Engels esittivät vaatimuksen – kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen!

Kapitalismin lakkauttaminen alkaa, kun luokkien välinen sovittamaton ristiriita kärjistyy siihen pisteeseen, että kansat lähtevät liikkeelle poistaakseen ristiriidan. Sitä koska se tapahtuu, on täysin mahdotonta ennustaa. Mutta maailman talous on siinä tilassa, että muutoksen tuulet voimistuvat. Koska ne muuttuvat myrskyksi, se jää nähtäväksi.

Jos tuotannon/tuottavuuden/työllisyyden/työttömyyden kehityksestä voi jotain päätellä, niin 2050–70 tarjolla olevista työtunneista paljon yli puolet ja siten myös palkoista jää saamatta. Kun siihen mennessä eläkkeet (mm. vähien työkuukausien vuoksi) ja sosiaaliturva ovat lähes olemattomat, niin viimeistään 30–50 vuoden kuluttua kapitalismi elää todellisia vaaran vuosia. Näin Suomen näkökulmasta, mutta tilanne Euroopassa on tiettävästi pahempi. Lähtökohtiensa ja ulkomaisten tulo- ja velkalähteiden ilmeisen kuivumisen vuoksi Yhdysvalloissa tilanne pahenee nopeammin. Yleiset ennusmerkit ovat synkkiä joten nähtäväksi jää kuinka maailma muuttuu.    

Kapitalismia seuraa jo ennen Marxia ja Engelsiä nimen saanut sosialismi. Heillä ei kuitenkaan ollut selkeää määritelmää siitä, miten on toimittava finanssi- ja tuotantopääomien lakkauttamisen jälkeen. Lienee itsestään selvää, että he ymmärsivät kapitalismin lopettavat sukupolvet itse päättävät kuinka tulevaisuus järjestetään. Neuvostoliitossa vallankumouksen jälkeen oli erilaisia näkemyksiä kuinka on edettävä. Suunnitelmatalous voitti.

Sen ansiosta alikehittyneistä maatalousmaista ja toisesta maailmansodasta huolimatta 25 vuodessa Neuvostoliitto kasvoi kaikilla mittareilla mitattuna maailmanmahdiksi. Nopeudessaan vastaavaa kehitystä ihmiskunnan historia ei ole nähnyt. Oli miten tahansa kapitalismin jälkeinen aika alkaa sosialismilla. Siinä kaikki menee uusiksi niin, että uuden yhteiskunnan rakentamiseen osallistuu jokainen ja saa työnsä mukaan. 

Sosialismin kausi vaatii monien sukupolvien ajan. Sinä aikana luokkien olemassaolo lopullisesti häviää. Tosin sekin riippuu ympäröivän maailman muutoksista ja olosuhteista. Joka tapauksessa, kun ajanoloon kaikissa maissa sosialismista on tullut vallitseva valtiot kuolevat pois. Siinä vaiheessa myös sosialismi kuoleentuu ja muuttuu kommunismiksi, jossa jokainen osallistuu kykyjensä mukaan ja saa tarpeidensa mukaan.

Marx ja Engels nostivat tutkimustensa perusteella sosialismin utopiasta tieteeksi. Marx löysi tutkimuksillaan kapitalismia ohjaavan ihmisen tahdosta riippumattoman arvolain. Sen ytimenä on kapitalisten välinen kilpailun, jonka seurauksena työn tuottavuus kasvaa aina tuotantoa nopeammin ja työtunteja, työvoimaa tarvitaan koko ajan vähemmän. Kun sen vuoksi työttömyys koko ajan lisääntyy, kasvaa myös syrjäytyneiden määrä, suhteellinen liikaväestö.  Sitä kapitalismi ei kestä loputtomasti. Marx ja Engels osoittivat, että ainoa ratkaisu, ja sekin on ihmisestä riippumaton, on siirtyminen uuteen järjestelmään – sosialismiin.

Kai Konttui

5.6.18

Palkat ja lisäarvo


MIHIN KAPITALISTEJA TARVITAAN?

Kauan – kauan sitten Marx selvitti, että kaikki tavarat ovat vain ihmisen työn yhdisteitä. Tavaroita ovat kaikki ne, jotka tyydyttävät jonkun ihmisen tarpeen riippumatta siitä synnyttäköön sen vatsa tai mielikuvitus. Hän sanoo, että jos tavaroista poistettaisiin kaikki niihin käytetty työ, jäljelle jäisi vain aineet sellaisina kuin ne tavataan luonnossa. Vaikka havainto on vanha, aina se sykähdyttää.

On huikeaa katsella ympärille ja miettiä kuinka kaikki ympärillämme oleva tavara, upeat rakennukset ja rakennelmat, kaikki teillä liikkuvat autot ja taivaalla lentelevät koneet läppäreihin ja kännyköihin saakka ovat pelkkiä työn yhdisteitä, pelkkää työtä. Kaikki tämä johtaa ensimmäiseen ajatukseen siitä, että ilman pakkatyöläisten yhteisiä ponnistuksia, tietoa, taitoa ja aherrusta noita tavaroiden ihmeellisyyksiä ei olisi olemassa.

Toinen ajatus on, että kuinkahan noiden tavaroiden valmistajat ovat kautta aikojen eläneet ja tulleet toimeen. Se tiedetään, että koko tähänastinen ihmiskunnan historia on luokkataistelujen historiaa. Harvat ovat koko ajan rikastuneet, kun toiset ovat tehneet työt ja taistelleet niukasta toimentulosta.

Marx löysi mm. kapitalismia ohjaavan ihmisestä riippumattoman luonnonlakien kaltaisen arvolain. Se keskeisenä sisältönä ovat työnarvo, jossa on palkka ja lisäarvo. Työn arvo on se arvo, jonka työntekijät ovat luovuttaneet työvoimastaan vanhojen tavaroiden kulumisen korvaamiseen ja kokonaan uusiin tavaroihin. Osan luovuttamastaan työn arvosta, työläinen saa palkkana elääkseen ja kasvattaakseen uutta työvoimaa. Toisen osan kapitalistit ottavat itselleen lisäarvona.

Työväenluokka ei tuotannossa omista muuta kuin työvoimansa. 2016 heitä oli 2,4 miljoonaa, 86,1 % palkkaa saaneista. Kapitalistien luokka omistaa pääomat, tuotannon välineet. Heitä oli noin 0,4 miljoonaa, 13,9 %.

Luvut kuvaavat luokkajakoa, vaikka tässä työväenluokassa on pieni väliryhmä, joka ei siihen kuulu, mutta pienituloisena on tavallisen palkkatyöläisen kaltainen. Myös kapitalistien luokassa on pienen pieni joukko, joka ei omista pääomia, mutta tulojensa vuoksi (esim. muutamat ay-johtajat) ovat heidän kaltaisiaan. Olkoon miten tahansa, niin työväenluokalla on yhteiskunnassa valtava enemmistö. Näiden kahden luokan edut ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.        

Kun kansantalouden kokonaistuotannosta vähennetään kapitalistien ikioma pysyvä pääoma, saadaan kansantulo. Siinä ovat palkat ja lisäarvo. Molemmat joutuvat vielä uudelleen jakoon. Niistä vähennetään verot ja sosiaaliturvamaksut, sekä palkat, jotka ovat lähellä tai yli työn arvon. Uutta arvoa tuottamattomina suurpakat on siirrettävä lisäarvoon. Kaiken tämän jälkeen jää sotu- ja julkisen talouden netto-osuus sekä nettopalkat ja kapitalistien anastaman lisäarvon netto.

Vuoden 2016 loppujaossa sotun ja julkisen talouden yhteenlaskettu netto-osuus koko lisäarvosta oli 91,6 miljardia, nettopalkat olivat 39,7 miljardia ja kapitalistien anastama lisäarvon netto oli 103,0 miljardia euroa. Tuon valtavan (259,4 % palkoista) lisäarvoanastuksen eteen todelliset kapitalistit eivät ole panneet tikkua ristiin. Siksi on aiheellista kysyä; mihin kapitalisteja tarvitaan?

Lienee sanomattakin selvää, että jokainen arvonsa tunteva talouden tutkimuslaitos sanoo, että ei tuo pidä paikkaansa. Ilmeisesti he sanovat, että bkt:ssä ei yksinkertaisesti ole tuollaista summaa, eikä sille ole siinä tilaa. Luultavampaa kuitenkin on, että kaikki vaikenevat kuoliaaksi tiedot moisesta rosvouksesta.

Asia on niin, että he eivät osaa eivätkä haluakaan sitä laskea. Tilastokeskuksella, joka on tässä asiassa virallisena tilastolähteenä, on muutamia sekä osaamisen että ymmärtämisen vaikeuksia. Nimittäin vuonna 2016 sen sylissä oli 209,9 miljardia ja viimevuonna 219,8 miljardia euroa, jonka olemassaoloa he eivät osaa selittää. He eivät tiedä mistä se tulee tai mitä se on, siksi EU:n neuvosta he sanovat sitä kylmän rauhallisesti joksikin ihmeen taivaan lahjan saaduksi välituotteeksi.

Ja mikä kummallisinta, tämä ei ole ainoa asia, jota Tilastokeskus ei osaa selittää. Se väittää ja taas kylmän rauhallisesti, että 1961–1975 syntyneet 1 069 572 lasta ovat kaikki elossa ja maassa vuonna 2040. Miten se on mahdollista, kun jo nyt heistä on moni kuollut ja lähtenyt maasta pysyvästi, sitä he eivät osaa selittää. Siitä huolimatta he riemuiten ilmoittavat, että myös kaudella 1991–2005 syntyneet 959 991 lasta ovat elossa ja maassa.  

Tällainen sekoilu ei ole sattumaa vaan tarkasti harkittua petosta. Sillä halutaan todistaa, että kapitalistit ovat välttämättömiä, kun he omistavat kaiken, jolla kansantalous pyörii. Ilman heidän pääomiaan tuotanto ja koko elämä pysähtyy. Meiltä halutaan kaikin keinoin salata, että kaikki tavarat, pääoma on vain ihmisten työtä, jonka tuloksista kapitalistit ovat anastaneet ja anastavat itselleen valtavan osan joka ainoa päivä.

Pienet palkat ja kapitalistien anastama lisäarvoa on luokkataistelukysymys. Työväenluokalla, joka ei omista muuta kuin työvoimansa, on kaikki valta ja voima jos se niin haluaa.  Työväenluokka, jonka osuus on yli viisi kuudesosaa koko väestöstä, on tänään hajallaan kuin varpusparvi siksi se on riistetty luokka. Tiedon lisääntyessä se ajanoloon huomaa kapitalistien tarpeettomuuden ja vähin erin se muuttuu luokaksi itseään varten.

Kai Kontturi

1.6.18

Montako köyhää


MONTAKO KÖYHÄÄ?

Suomessa on Tilastokeskus. Se tuottaa maan viralliset tilastot. Monet niistä ovat oikeita, tosia ja siksi korvaamattoman hyödyllisiä. Mutta niiden lisäksi on monia oleellisen tärkeitä tilastoja, jotka ovat pelkkää puuta heinää jopa tarkasti harkittuja temppuja ja tietoisia valheita.

Tarkkaan harkitusta temppuilusta Hesari julkaisi (25.5) köyhyystilaston. Juttunsa se on perustanut Tilastokeskuksen tietoihin. Sen mukaan 2015 köyhiä oli 896 tuhatta, 2016 oli 849 tuhatta. Tavoitteena on päästä 770 tuhanteen. Ilmeisesti siinä onnistutaan, sillä köyhyysraja laskutapa on salatiedettä, josta tavallisen ihmisen on täysin mahdotonta ymmärtää. Ensinnäkin sitä miten se yleensäkään voidaan määritellä jonkun euromäärä perusteella ja toiseksi sitä on mahdoton käsittää, miksi köyhyysraja lasketaan muiden tulojen (mediaanitulon) perusteella.

Jos esimerkiksi 2015 yhden aikuisen kuukauden nettotulo oli 1190 euroa ja kahden aikuisen 1785 euroa kuukaudessa tai sitä vähemmän silloin he olivat köyhiä. Kun tulot olivat 1191 tai 1786 euroa kuukaudessa, he eivät enää olleet köyhiä. Jokainen näkee jo pelkällä otsaluulla, että tällaisessa menetelmässä ole mitään tolkkua. Kaiken lisäksi tulojen mediaanitulo on supistunut joten seuraavana vuonna köyhyysraja laski 0,4 %. Se tarkoitti, että köyhien määrä tilastoissa laski peräti 47 tuhannella, 5,2 %. Että näin!

Eikä tässä ole kaikki. Erilaisia tuloryhmiä pitäisi verrata vähintäänkin elinkustannusindeksiin. Vuonna 2016 köyhyysraja laski 0,4 %, vaikka elinkustannusindeksi kasvoi 0,4 %. Näin köyhyysrajan olisi pitänyt kasvaa yksineläjän osalta vastaavasti, vähintään 7,68 euroa, 7,6 %, pyöreästi 1199 euroon. Se oli merkinnyt, että köyhien määrä olisi kasvanut vähintään 945 tuhanteen. Virallisen laskentatavan ja tämän mukaan köyhien määrä ei olisi laskenut vaan kasvanut 96 tuhannella.

Tässä elinkustannusindeksi on kasvanut vain vajaat 0,4 %, mutta 2010–2016 kasvu on 1,5 %, joten köyhyysraja ja köyhien tilastollinen määrä olisi paljon korkeampi, jos se perustuisi elinkustannusindeksiin.

Itse asiassa koko köyhyysrajapolitiikka on todella syvältä. Vuoden 2016 verotilastojen mukaan tulonsaajista 0,8 miljoonaa saajista, 18,6 % kaikista tulonsaajista sai nettona keskimäärin 2773 euroa. Yli 3,4 miljoonaa, 72,0 % sai nettona keskimäärin 1201 euroa kuukaudessa. Nämä 90,7 % tulonsaajista sai keskimäärin 1524 euroa kuukaudessa. Kun kahden hengen köyhyysraja on määritelty 1786 euroon, niin voi ja on aiheellisesti kysyä, montako köyhää on Suomessa?

Väestön tulot ovat tavattoman pienet, siitä ei pääse mihinkään, eikä tulevaisuudessa ole näköaloja paremmasta. Kaikki muuttui presidentti Mauno Koiviston ja erityisesti hänen nimittämänsä pääministeri Harri Holkerin ja valtionvarainministeri Erkki Liikasen kaudella. Silloin valmisteltiin EU:n liittymistä vapauttamalla pääomaliikkeet. Sen seurauksena ulkomailta otettiin päätähuimaavat määrät lainoja. Yritykset ja kansa velkaantuivat. Tässä saumassa tuli pääministeriksi Esko Aho, jonka hallitus päätti tavaroiden ja palvelusten vapaasta liikkumisesta.

Näin oli täytetty EU:n ennakkoehdot ja katastrofi oli valmis. Tuonnin rajun kasvun seurauksena 50 000 yritystä lakkasi olemasta ja lukemattomat maatilat pistivät hampaansa naulaan. Työtunnit romahtivat ja työelämään vakiintui uudet pätkä- ja määräaikaiset työt. Näin syntyi järkyttävä joukkotyöttömyys ja köyhyys maassa muuttuivat arkipäiväksi. Sen seurauksena myös eläke- ja sosiaaliturvaa on pala palata vähennetty.

Vähin erin paremman tulevaisuuden näköalat katosivat ja pikkuhiljaa ihmiset mukautuivat jatkuvaan kurjistumiseen. Vähin erin kansa on tottunut pieniin tuloihin ja näköalattomuuteen. Sitä on tukenut Tilastokeskus harhaanjohtavilla tilastoillaan, mutta ennen kaikkea sitä ovat tukeneet hiljaisuudella ja saamattomuudellaan vasemmisto, demarit ja ammattiyhdistysliike.

Kai Kontturi