Työn tuottavuus, pysyvä pääoma, työnarvo, palkat ja
lisäarvo
Karl Marxin tutkimukset kapitalistisesta tuotannon
lainmukaisuuksista on perusteellisesti kirjattu Pääomaan. Siinä hän todistaa,
että kapitalismin perustana on tavaratuotanto ja sitä ohjaava ihmisen tahdosta
riippumaton arvolaki. Pääoman alussa Marx toteaa, että tavara on olio, joka
tyydyttää jonkun ihmisen tarpeen synnyttäköön sen vatsa tai mielikuvitus. Hän
havaitsi, että kapitalisti ei sijoita pääomaansa tuotantoon tuottaakseen yhteiskunnallista
hyvää. Kapitalisti sijoittaa vain tuottaakseen lisäarvoa, voittoa,
kasvattaakseen pääomaansa.
Kapitalismin valtavaa kehitykseen vedoten tutkijoiden laumat
väittävät, että Marx ei voinut nähdä miten maailma muuttuu. Tosiasiassa nuo
tutkijapoloiset eivät itse näe kapitalismin hurjaa, mutta täysin kieroutunutta
kehitystä. Sitä, joka lopulta johtaa järjestelmänä sen tuhoon, kapitalistisen
yksityisomistuksen lakkauttamiseen. Se aika lienee lähempänä kuin koskaan.
Historia on jo osoittanut, että Marx on ollut yhteiskunnallisessa analyysissään
alusta alkaen ja joka suhteessa oikeassa. Enää vain kapitalismin hautaaminen
puuttuu.
Nykyaikana tavaratuotanto on paitsi huikean monipuolista
myös äärimmäisen keskittynyttä todella suureen ylikansalliseen tuotantoon. Globaalin
keskittymisen, monopolisoitumisen seurauksena on syntynyt ennennäkemätön työn
puute. Siitä ja työtulojen vähäisyydestä johtuen tavaroiden kysyntä on niiden
tarvetta pienempää ja tuotantokapasiteetti kysyntää suurempaa. Mahdollisuudet
lisäarvon, voiton hankkimiseen pienenevät ja ongelmat kasvavat.
Tämän vuoksi kaikkialla maailmassa synnytetään erilaisia
kriisejä, levottomuuksia ja uhkia. Kun maailma tuntuu turvattomalta
kapitalistit vaativat valtioilta turvallisuutta, jonka voi taata vain aseilla.
Nykyaikaisten tehokkaiden aseiden kehittämisestä ja valmistamisesta on tullut
kapitalisteille uskomaton kultakaivos. Aseteollisuudesta on kehittynyt suunnattomia
voittoja tuottava ala harvojen omistuksessa oleville suunnattomille pääomille.
Tutkimuksissaan Marx huomasi, että pääoman kiertoa
tavaratuotannossa ohjaa ihmisen tahdosta riippumaton arvolaki. Siinä kapitalistin tuotantoon sijoittama raha (R) muuttuu
työllä tavaraksi (T) ja tavara markkinoilla suuremmaksi rahaksi (R’). Marx
kuvaa arvolain toteutumisen yksinkertaisena uusintamisena, arvotuotteena sekä
laajennettuna ja kasautuvana uusintamisena, tuotearvona. Ne hän tiivistä
kahteen yhtälöön:
Arvotuote;
C’=C+v+m
Tuotearvo;
C=c+v+m
Arvotuotteessa C’ on tuotanto, C liikkuva pääoma, v palkat
ja m lisäarvo. Tuotearvossa C on nyt tuotanto, c pysyvää kapitalistin ikiomaa
pääomaa, v palkat ja m lisäarvo.
Marxin selvityksessä v on vaihtelevaa pääomaa, sillä
liikkuva pääoma sisältää piilossa olevat pysyvän pääoman c ja ilmaisen lisätyön
v. Näin tuotearvossa liikkuvan pääoman ilmainen työ muuttuu lisäarvoksi joten
avattuna sen kaava on C=c+v+(v+m). Palkat ja ilmainen työ v+v ovat yhdessä
vaihtelevaa pääomaa.
Tässä piilee myös kapitalismiin sisältyvä kapitalistien ja
palkkatyöläisten etujen sovittamaton ristiriita. Työläisen työaikana kuluttama työvoima
on työnarvo. Sitä kapitalisti ei luovuta työläiselle, kun hänen on saatava
pääomalleen lisäarvoa, voittoa. Siksi työvoima on muutettu tavaraksi, jota
työläiset myyvät ja kapitalistit ostavat työmarkkinoilla. Kapitalistin kannalta
kyse on siitä, kuinka suuri osa työn arvosta riittää työvoiman uusintamiseen,
sillä loppu on kapitalistin lisäarvoa. Tässä on kapitalismin, kapitalistien ja
työläisten välinen pysyä ja sovittamaton etujen ristiriita.
Näitä Marxin todistamia teorioita ei ole jostain syystä
aiemmin todistettu käytännössä. Siksi niitä on vain kaluttu lähes kaksisataa
vuotta. Ainakin Suomessa todistaminen oli hankalaa, kun tuotannon arvoa ei julkaistu,
julkaistiin vain bruttokansantuote. Se ei ole tuloslaskelma, se on vain pelkkä
tilastokokoelma, jossa on alle puolet tuotannosta. Sen kaksi puolta tulot ja
menot eivät korreloi. Se on mielivaltainen tilastokokoelma. Kun tuotannon arvoa
ei ole tunnettu, liikkuva ja pysyvä pääoma sekä lisäarvo ovat jääneet piiloon.
Sen jälkeen, kun vuonna 1998 Tilastokeskus kansantalouden
tilinpidossa ryhtyi julkaisemaan myös tuotannon luvut, onnistuin rakentamaan
tuloslaskelma, jonka molemmat puolet hyvän kirjanpitotavan mukaan korreloivat.
Se oli avain liikkuvan pääoman selviämiseen ja siitä jatkamalla sain esiin myös
muut keskeiset Marxin teoriaan sisältyvä osat. Kesti kuitenkin vielä kymmenisen
vuotta ennekuin kaikki osat olivat kohdallaan ja koko pääoman tuotantoprosessi
oli aukottomasti selvillä.
Tuloslaskelman tulot
Itse asiassa kansantalouden tuloslaskelma syntyy perin
yksinkertaisesti. Esimerkiksi vuoden 2012 kokonaistuotannon 384,0 miljardista
eurosta on vain vähennettävä palkat 80,9, voitot 36,7, välilliset verot 28,3,
sosiaaliturvamaksut 27,2 ja pakolliset maksut 0,4 ja jäännös 210,5 miljardia
euroa on liikkuva pääoma (varastot).
Selvennykseksi pitää korostaa, että liikkuva pääoma on
kuluneen vuoden kulutuksen ja tuotannon varastot ja tilisaamiset. Tässä
tapauksessa vuoden alussa varastot olivat 204,5 ja vuoden lopussa 210,5 miljardia
euroa. Lisäksi on vielä huomattava, että harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta
tavarat aina tuotetaan varastoihin, jotka kysynnästä riippuen menevät tai eivät
mene kaupaksi.
Kysyntää tuottajat eivät koskaan tiedä joten siinä piilee
ylituotannon riski. Siitä huolimatta, että tuonti ulkomailta on
kaksinkertaistunut ja varastojen kierto on trendimäisesti hidastunut. Tavarat
makaavat kasvaneissa varastoissa entistä pidempään. Se tulee kalliiksi. Vuonna
1990 varastot olivat 52,0 % tuotannosta, vuonna 2000 ne olivat 53,7 % ja 2012
jo 54,8 %. Tuottajien ja kaupan kannalta tilanne on huono, kun kysyntä ei vastaa
tuotannon ja tuonnin vauhtia. Toisaalta heikko kysyntä johtuu työn ja palkan
vähenemisestä, työttömyydestä ja siitä johtuvasta ostovoiman hiipumisesta.
Liikkuvassa pääomassa 210,5 miljardia euroa, on
suhteellisesti yhtä paljon ilmaista, niin sanottua lisätyötä kuin palkkoja on
kokonaistuotannossa. Näin siksi, että varastot on uusittu kaksi kertaa. Kun
palkkoja oli tuotannossa 21,1 %, niin liikkuvassa pääomassa on ilmaista työtä
suhteessa sama määrä, 44,4 miljardia ja loppu on omistajien ikiomaan pysyvää
pääomaa 166,1 miljardia euroa.
Arvotuotteen, yksinkertaisen
uusintamisen lisäarvo saadaan, kun tuotannosta (C’) 384,0 vähennetään liikkuva
pääoma (C) 210,5 ja palkat (v) 80,9, joiden jäännös 92,6 miljardia euroa on
lisäarvo (m). Lisäarvon suhdeluku (m’) saadaan, kun lisäarvoa verrataan
palkkoihin 92,6/80,9*100 = 114,5.
Tuotearvon,
laajennetun ja kasautuvan uusintamisen lisäarvo saadaan, kun tuotannosta (C)
384,0 vähennetään pysyvä pääoma (c) 166,1 ja palkat (v) 80,9 on jäännös 137,0
lisäarvoa (m). Nyt lisäarvon suhdeluku (m’) on 137/80,9*100 = 169,3.
Työn tuottavuus ja työnarvo
selviää, kun tuotanto 384,0 miljardia euroa jaetaan 3 865 miljoonalla
työtunnilla. Tuloksena on työn
tuottavuus 99,35 euroa tunnissa. Kun siitä vähennetään kapitalistien
ikioma pysyvä pääoma 43,00 euroa, jäännös on työnarvo 56,35 euroa tunnissa. Udelleenjaossa (siinä
palkoista on vähennetty sellaiset palkat, jotka ovat hyvin lähellä tai yli työn
arvon) työnarvo jakaantuu palkkaa saaneiden keskimääräiseen tuntipalkkaan 17,31
euroa ja lisäarvoon 39,04 euroa. Nyt lisäarvon suhdeluku on 39,04/17,31*100=225,5.
Tässä on huomautettava, että Tilastokeskus ilmoittaa tehtyjen
työtuntien määräksi 4 232 miljoonaa tuntia. Ne on saatu
työvoimatutkimuksella, joka on gallupin kaltainen kuukausittain tehtävä kysely.
Siinä varovasti laskien haamutunteja on 365 miljoonaa. Eri vertailujen
perusteella vaikuttaa siltä, että haamutunteja voi olla enemmänkin.
Luokkataistelun ansiosta kapitalismin palkat ja lisäarvo
joutuvat vielä lopulliseen jakoon, sillä kasvaneet sosiaaliturva ja julkinen
talous tarvitsevat osuutensa. Sen jälkeen, kun unohdetaan, että julkinen talous
pääsääntöisesti palvelee kapitalistien etuja, kansantulosta (tuotanto 384,0
miinus pysyvä pääoma 166,2 miljardia) 217,8 sosiaaliturvan ja julkisen talouden
netto ovat yhteensä 94,3 miljardia ja nettovoitot ovat 84,2 miljardia ja palkat
39,3 miljardia joten nyt lisäarvon suhdeluku on 84,2/39,3*100=214,2.
Tuloslaskelman menot
Tässä tuotanto on edelleen 384,0 miljardia dollaria.
Tuloslaskelman menoissa on ensimmäisenä menoeränä, miinuksena seuraavalle
vuodelle siirtyvät varastot, liikkuva pääoma -210,5, seuraavana menona on
kulutus -156,8 ja lopuksi viennin ja tuonnin erotus, jossa tuonti ylitti
viennin ja on lisättävä tuotannoksi +1,7 miljardia. Erotus 18,4 miljardia euroa
on pääoman muodostus.
Tässä on huomattava, että tämä pääoman muodostus on kaikkea muuta
kuin tuotantovälineitä. Se on yksityistä ja julkista kiinteän pääoman nettomuodostusta.
Kulutustavaroiden uusinta tapahtuu välittömästi tuotannossa, mutta
tuotantovälineitten uusinta, kulumisen korvaaminen on lisäarvossa, johon
sisältyy myös niiden lisäys tai vähennys.
Voiton suhdeluku
Tuotannon ensijaossa palkkojen ja lisäarvon määrä ovat sama
kuin kansantulo, joka saadaan
kun tuotannosta vähennetään pysyvä pääoma. Näin ollen kansantuloa ei voi
mielivaltaisesti manipuloida. Vuonna 2012 se oli 217,8 miljardia euroa. Siinä
ovat sekä kulutus- että pääomavaranto. Kun kulutus, kulutusvaranto 156,8 miljardia oli tosi, jää
pääomavarannoksi 61,0 miljardia euroa.
Kapitalistit ja yleensä pääoman omistajat olivat sijoittaneet
(vuoden) alussa tuotantoon pysyvän pääoman (c) 161,9 miljardin lisäksi
tuotannon välineisiin pääomaa (c) 391,5 miljardia euroa. Pääomavarannon 61,0 miljardista käytettiin tuotannon
välineiden kulumisen korvaamiseen 15,2 ja lisäykseen 13,5, yhteensä 28,7
miljardia, jonka jälkeen tuotantovälineiden arvo kasvoi 405,0 miljardiin euroon.
Liikkuvan pääoman, varastojen lisäys oli 5,9 miljardia, jossa pysyvän pääoman
osuus oli 4,3 ja vaihtelevan pääoman 1,6 miljardia euroa. Muun kuin
tuotantovälineiden kasvu oli 18,4 miljardia euroa. Näin pääomavarannosta jäi
vapaasti käytettävää säästöä 8,0 miljardia euroa.
Tuotantovälineiden kulumisen korvaus on ongelmallinen sen
vuoksi, että kulumista tapahtuu sekä konkreettisesti että moraalisesti.
Moraalinen kuluminen syntyy siitä, kun väline, laite, tila tms. muuttuu
vanhanaikaiseksi niin, että kilpailusyistä se on vaihdettava uudenaikaisempaan.
Näin menee hukkaan, haaskataan paljon käyttökelpoisia tuotannonvälineitä.
Tämän jälkeen vuoden 2012 lopussa oli varastoissa pysyvää
pääomaa (c) 166,2 miljardia ja tuotannon välineissä (c) 405,0 miljardia, joten kokonaispääoma
(c+c = C) oli 571,2 miljardia euroa. Lisäarvo oli uusjaon jälkeen, siis ilman
jättipalkkoja, yhteensä 150,9 miljardia euroa ja voiton suhdeluku on 571,2/150,9*100 = 26,4 %.
Marx on filosofiassaan huomannut yleisen kehityksen lainmukaisuuden,
jossa määrälliset muutokset johtavat hyppäyksellisiin laadullisiin muutoksiin.
Taloudellisissa tutkimuksissa Marx löysi myös ihmisen tahdosta riippumattoman voiton suhdeluvun laskutendenssin lain.
Perinteisesti Suomessa voitonsuhdeluku on heilunut 12–16 %:in tienoilla.
Suomen hyväksyttyä EU:n vaatimat pääomien, tavaroiden ja
palvelusten vapaan liikkumisen, tuotantorakenne muuttui radikaalisti. Sen
tuloksena vuoden 1990 voiton suhdeluku 17,9 % nousi kymmenessä vuodessa 27,0 %:iin.
Tämän hyppäyksen jälkeen voiton suhdeluvun laskutendenssin laki painoi jarrua. Kuitenkin
vuonna 2007 se oli hurjat 28,6 %, mutta 2012 se oli alempi kuin vuonna 2000.
Kansantaloudessa tuotantovälineiden kasvu on ollut varsin
hidasta. Sen sijaan liikkuva pääoma, tavaravarastoissa, oleva pysyvä pääoma on
kasvanut huimalla vauhdilla. Perinteisesti sen osuus kokonaispääomasta on ollut
alle 25 %. Vuonna 1990 se oli 23,3, mutta 2008 peräti 45,6 %. 2012 osuus oli tasan
41 %. Tämä pääoman kehitys on pääselittäjä sille, miksi voitonsuhdeluku kasvoi
uudelle tasolle.
Toisaalta on pantava merkille, että lisäarvosta osa on
syntynyt ulkomailla, josta sitä tulee Suomeen tuontitavaroiden mukana niistä
saatavana voittona. Sen on vähentänyt lisäarvon määrää ja lisäarvon suhdelukua.
Vuonna 2000 lisäarvon suhdeluku oli 248, josta se hiljalleen laski niin, että vuonna
2012 suhdeluku oli 226. Tässä on yksi vapaakaupan negatiivinen seuraus, joka
vaikuttaa myös voiton suhdelukuun.
Vuoden 1990 jälkeen tuotantorakenne on muuttunut oleellisesti.
Viennin osuus kaksinkertaistui ja mikä tärkeintä myös tuonnin osuus lähes
kaksinkertaistui. Tuotanto kasvoi 22. vuodessa 143,8 %. Pääasiassa tuonnin
seurauksena kulutustavaroiden varastoihin sidottu pysyvä pääoma kasvoi
tavatonta vauhtia, 168,5 %, mutta investoinnit tuotantovälineisiin vain 52,6 %.
Investoinnit tuotantoon ovat olemattomat. Sitä kuvaa muun
muassa se, että 1985 tuotantopääomaa oli tuotantoon verraten 174,4 %, 1990 se
oli 168,5 %, mutta 2000 enää 110,1 %. Vuosina 2007–08 määrä oli alle sata, 99,7
ja 96,2 %. Vuonna 2012 sitä oli 105,5 %.
Pääomien sijoittajat pelkäävät tehdä uusinvestointeja
Suomeen. Syy on yksinkertainen. Esimerkiksi, Jyväskylän tehtaalla valmistetun
tuotteen hinta on tehtaan portilla maailman kilpailukykyisimpiä, mutta hinta
nousee rajusti rahti- ja koko logistiikan vuoksi, kun tuote viedään vaikkapa vain
Saksaan tai Ranskaan. Näin kilpailukyky pitkien etäisyyksien vuoksi haihtuu
taivaan tuuliin.
Tuonnissa on sama ongelma, vaikka suuryritysten tavaroiden
tuonti on periaatteessa niiden suuren tuotannon ylijäämää, jonka voisi tuoda
vaikka ilmaiseksi. Suuryritykset kuitenkin haluavat kaikista tavaroista voittoa
ja lopulta monopoliaseman turvin enimmäisvoittoa kasvattaakseen sijoitetun
pääoman tuottoa, voiton suhdelukua. Sen vuoksi vapaakaupan alussa
tuontitavaroidenkin hinnat laskivat, mutta sitä mukaan kuin paikalliset
kilpailijat ovat hävinneet hinnat nousevat. Sitä hidastaa vain väestön
ostokyvyn heikkeneminen.
Vain työ on pääomaa
Edellä on nähty, että tuotannossa työn tuottavuus on sama
kuin tuotantoon käytetty työaika. Työn tuottavuus sisältää pysyvän pääoman. Kun
se vähennetään työn tuottavuudesta jää jäljelle työn arvo, jossa ovat palkka ja
lisäarvo. Kuten sanottu Marx osoitti, että kapitalismissa työläisen työvoima on
muuttunut tavaraksi. Kapitalisti ei osta työläisen työvoiman arvoa, vain
työvoiman käyttöoikeuden määräajaksi. Siitä ajasta kapitalisti maksaa
työläiselle korvauksen, palkan. Esimerkiksi vuonna 2012 työläinen 8 tunnin
työpäivän aikana tuotti 2,46 tunnissa palkkansa ja lisäarvoa 5,54 tuntia.
Lisäarvon suhdeluku oli 225,6.
Pääomassa Marx todistaa, että kaikki tavarat, pääoma on työn
ja aineen yhdisteitä. Jos tavaroista kuten rakennuksista, rakennelmista,
koneista, laitteista jne. poistettaisiin kaikki niihin käytetty ihmisen työ,
jäljelle jäisi vain aineet sellaisin kuin ne tavataan luonnossa. Näin kaikki
pääoma on vain ihmisen työtä, joka työläisiltä on anastettu kapitalistien
yksityisomistukseen.
Kapitalismin synnyn aikoihin lisäarvo ja lisäarvon suhdeluku
olivat yksiselitteisesti työväenluokan riiston mitta. Jokaisen oli pakko tehdä
jotain henkensä pitimiksi. Työväenluokan taistelun ansiosta nykyaikana ja eri
maissa tilanne on palkkojen ja lisäarvon uudelleenjaon sekä työttömyyden ja
työttömyyskorvausten seurauksena mutkikkaampi. Työväenluokan hajanaisuuden
vuoksi tilanne on kuitenkin muuttumassa.
Kapitalistien tavoitteena on tulonjaon mutkikkuuden poistaminen.
Sitä palvelee ajatus, että jokainen on oman onnensa seppä. Sitä palvelee myös jo
toteutettu eläkeuudistus, jonka mukaan jokainen kerää oman eläkkeensä. Saman
tähtäävät myös julkisten menojen supistaminen, kunta- ja soteuudistukset. Tietoinen
tai vain vaistonvarainen kehitys kulkee siihen suuntaan, että lopuksi julkiset
palvelut ovat yksinomaan palveluja kapitalisteille.
Mikäli siihen jossain vaiheessa työväenluokan, työläisten
edunvalvonnan saamattomuuden vuoksi tultaisiin, silloin lisäarvonsuhdeluku
olisi jälleen suora, välitön riiston mittari. Tuskin siihen joudutaan, sillä ennen
sitä palkkatyöläiset varmasti oivaltavat, että on aika muuttua riistetystä
luokasta luokaksi itseään varten, luokaksi, joka lakkauttaa aikansa eläneen tarpeettomaksi
muuttuneen kapitalistisen pääomien yksityisomistuksen.
Lukemattomat kansantalouden tutkijat ovat yrittäneet
todistaa, että Pääomassa esitetyt teoriat eivät voi pitää paikkaansa, kun Marx
ei voinut tietää, minkälainen kapitalistinen maailma on tänään. Mutta kyllä hän
tiesi, että kapitalismi on myös jatkossa luokkataistelun maailma, jossa teoriat
arvolaista, lisäarvosta ja voitonsuhdeluvun laskutendenssistä ovat oikeita ja paljastavat
työläisten riiston.
Kai Kontturi