11.8.19

Pelin henki


PELIN HENKI

Ovat maailmakirjat sekaisin. Meillä ne sekoitetaan tietoisesti. Herrasväki ymmärtää, että tieto on valtaa joten sitä ei saa antaa kansalle. Jos kansa tietää tosiasiat, herroille tulee potkut.

Meillä Tilastokeskus ei enää julkaise kansantalouden tilinpitoa entiseen tapaan paperiversiona, jossa oli kulunut vuosi ja yhdeksän sitä edeltänyttä vuotta. Sen ansiosta tulosten vertailu oli helppoa, nyt digitaalisena se on lähes mahdotonta. Että niistä saa kunnon tolkkua, pitää olla tosi paljon tahtoa tai rahaa ja väkeä.

Toinen sekoittaja on Mediapooli. Se linjaa mistä valtajulkisuudessa saa ja pitää puhua ja mistä pitää vaieta. Se on tärkeä valeuutisten tuottamisen kannalta. Kun kaikki toitottavat ja toistava toistamasta päästyään samaa pötyä, se alkaa näyttää todelta. Se on mestarillista aivopesua.

Siihen sarjaan kuuluu muun muassa ilmastomuutoshysteria. Meiltä vaaditaan milloin lentämisen vähentämistä milloin lihansyönnin rajoittamista. Meille sitä tuputetaan ikään kuin kaikki olisi yksin meistä kiinni.

Todellisuudessa meidän osuutemme maailma saasteita on kuin hyttysen pieru Atlanilla. Mutta ilmastohysteria on asia, jota voi käyttää yhteiseksi myös hyväksi. Siinä ensimmäiseksi on asetettava rauha. On aloitettava siitä, että USA:lla on maailmalla 761 sotilastukikohtaa ja maailman merillä joukko suuri, valtavia lentotukialuksia saattueineen. Ne pelaavat aggressiivista peliä

Joku on laskenut sivistyneenä arviona, että ulkomailla oleva USA:n armeija aiheuttaa ilmansaasteita yhtä paljon kuin 144 valtiota. Ykköstavoitteen pitää olla, että vierailla mailla olevat armeijat on poistettava. Seuraavaksi on vaadittava täydellistä aseistariisuntaa, että maailma pelastuisi!

On vaikea kuvitella, että ilmastohysterialla voisi olla tätä uljaampaa tavoitetta. Siihen voi varmasti yhtyä jokainen riippumatta siitä, mitä tietää tai ajattelee ilmastomuutoksen syistä.

Asetuotantoa on usein kuultu puolusteltavan työllistäjänä. Se on totta, mutta ihmiskunnan kannalta ei ole konsti eikä mikään muuttaa vahingollinen hyödylliseksi. Ihmisillä, koko ihmiskunnalla on rajaton määrä puutetta, jotka voidaan poistaa muuttamalla aseet auroiksi.



Maailmanlaajuinen yksityisiin käsiin jäävä lisäarvo lienee jo niin suuri, että sillä voitaisiin helposti jakaa työt uudelleen ja niin, että jokainen tulisi toimeen omalla työllään.

Todella suurilla markkina-alueilla kapitalistien ahmima lisäarvo lienee Suomea suhteellisestikin reippaasti suurempi. Siksi Suomen tulokset voivat hyvinkin olla yleismaailmallisesti päteviä. Ainakin ne ovat suuntaa antavia.

Kaikissa länsimaisessa teollisuusvaltiossa kansantalouden tilinpito noudattaa kapitalistien tuloja salaavaa käytäntöä. Laskenta noudattaa bruttokansantuotteen periaatetta. Se on tietyillä pelisäännöillä sovittu tilastojärjestelmä. Sillä ei ole mitään tekemistä hyvän kirjanpitotavan kanssa. Se on järjestelmä, joka antaa hyvää tilaa tulosten väärentämiselle, manipuloinnille.

Yksikään maa ei tee hyvää kirjanpitotapaa noudattavaa tuloslaskelmaa, vaikka se olisi varsin helposti tehtävissä. Viimevuonna meillä tuloslaskelman perusteella sotun ja verojen jälkeen nettopalkat olivat 41,9 miljardia euroa. Tässä sumassa ei ole sellaisia jättipalkkoja, jotka eivät kokonsa vuoksi tuota lisäarvoa. Ne ovat itsessään lisäarvoa, jotka maksettiin palkkoina.

Yksityinen kapitalistien kahmiman lisäarvon (voiton) nettosummasta osa meni kulutukseen ja osan he käyttivät investointeihin. Vuosittain loppu, keskimäärin 22,6 miljardia euroa, jäi nettona vapaaksi riihikuivaksi rahaksi. Kun sitä vertaa nettopalkkoihin, niin huomaa, että yksin sillä olisi voinut tehdä työllisyyden kannalta ihmeitä.  

Mutta, mihin tuo riihikuiva raha meni sen yksin piru tietää. Ilmeisesti ulkomaille osinkoina sekä ulkomaiden rahamarkkinoille osakkeisiin jne.. Yleensä sijoituksiin, joilla tuetaan hurjaksi paisunutta virtuaalirahaa.

Itse virtuaalirahalla ei ole minkäänlaista vakuuta, siksi sen olemassaolo riippuu osakkeiden, joukkovelkakirjojen jne. arvon säilymisestä. Jos niiden arvo romahtaa virtuaaliraha menettää kuvitteellisen arvonsa ja sen kaupankäynti loppuu kuin seinään. Siitä onkin tullut yksi vakava lisäuhka koko kapitalistiselle järjestelmälle.


Maailmankirjat ovat niin sekaisin, että niin sanottu teollistunut läntinen maailma Yhdysvaltojen johdolla näyttää pysyvän pystyssä vain valheiden ja valeuutisten varassa. Kuitenkin valtamedian toimittajat kirjoittava/puhuvat sen puolesta. Jos tietävät mitä tekevät, he ovat todella härskiä porukkaa. Joka tapauksessa heidän on toteuttavat Mediapoolin linjoja.

Hesarin (7.8) pääkirjoituksessa kerrottiin, liittyen USAn ja Kiinan välisiin kaupan ongelmiin, että vapaakauppa on kaiken perusta. Jutussa todettiin muun muassa, että vapaakauppa ”kisko Suomen köyhyydestä”. Väite on suorastaan perustavaa latua oleva ilkeästi haiseva valhe, nykyajan valheiden äiti.

Ennen vapaakauppa 1980-luvulla tuotanto kasvoi 50,5 % ja työn tuottavuus 46,2 %. Sen ansiosta työtuntien määrä kasvoi 11,4 % joten työllisyys parani. Sitten siirryttiin vapaakauppaan. 1990-luvulla tuotannon kasvu romahti 34,7 %:iin, mutta työntuottavuus hyppäsi pilviin 52,5 %:iin ja työttömyys moninkertaistui.

Tuotannon kasvuvauhti on koko ajan hidastunut. Työn tuottavuus kasvaa jatkuvasti tuotantoa nopeammin. Siksi työtunteja tarvitaan yhä vähemmän ja työttömyys pahenee. Sen sijaan vapaakauppa tuottaa kapitalisteille reipasta voittoa. Vapaakaupan seurauksena suomalaiset köyhtyvät ja pahoinvointi lisääntyy. Se on pelin henki.

Kapitalismi on umpikujassa. Kapitalistit eivät pääse siitä pois vaikka haluaisivat, siksi työväenliikkeen on vakavasti pohdittava kapitalistisen yksityisomistuksen lakkauttamista. Haluttiin tai ei, se on joskus tehtävä, että maailmankirjat saadaan järjestykseen.   

Kai Kontturi

3.8.19

Dresden


UNOHDETTUA TUHOA ENNEN HIROSHIMAA
Joskus joku on sanonut, että Suomi on amerikkalaisempi maa kuin Amerikka. Olkoon miten tahansa, niin joka tapauksessa kaikki paikat ovat täynnä erilaista jenkkitavaraa. Televisio on täynnä jenkkikanavia ja omatkin kanavat suoltava jenkkileffoja ja -sarjoja niin ettei millekään muulle ole juuri tilaa. Kaikesta huolimatta yleisesti luullaan, että valtamedia on rehellinen, mutta luulo ei ole tiedon väärti.

Venäjä on naapurissa. Ilman sitä koko Suomea ei edes olisi olemassa. Kaikesta huolimatta suomalaisiin istutetaan venäläisvihaa. Käsittämätön pelko hyvistä naapurisuhteista on vallannut jo valtakunnan poliittiset päättäjätkin. Usein se on käsin kosketeltava ja täysin käsittämätön, järjetön mielentila.

Yhdysvallat on Suomelle pyhä lehmä, jota ei voi lypsää mutta joka voi lypsää ja se lypsää. Kielikuvan järjettömyys on Suomen koko kuva. Suomi hyväksyy Yhdysvaltojen kaikki teot aina vanhoista uusimpaan keinoista ja rehellisyydestä välittämättä. Tässä pari esimerkkiä, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa heinäkuun jälkipuoliskolla.         

Dresden. Sunnuntaiaamun 21.7 Helsingin Sanomien kulttuuriosassa oli koko ensimmäisen sivun hallitseva otsikko; Dresdenin tulimyrsky synnytti klassikon. Sivun mustavalkoisena pohjakuvana oli täydellisesti raunioitunut kaupunki. Sen päällä oli jonkun patsaan mustavalkoinen figuuri ja värillisenä Kurt Vonnegutin romaanin Teurastamo no 5 kansilehti.

Seuraavilla kahdella sivulla juttu jatkuu toimittaja Jukka Petäjän esseenä Kurt Vonnegutin teoksen Teurastamo no 5 käsittelyllä. Siinä esitellään asialliseen sävyyn teoksen aineistoa saksalasikaupungin Dresdenin pommitusta toisen maailmansodan aikana.

Jutussa kerrotaan, että kahtena helmikuun päivänä vuonna 1945 kahdeksansataa Yhdysvaltojen ja Britannian pommikonetta hyökkäsi kaupunkiin. Se ei ollut sotilaallinen kohde. Siltä puuttui ilmapuolustus. Jo yksin sen vuoksi, että sota oli kahden kuukauden päässä loppumisesta, teki pommituksesta pelkkää ja suunnitelmallista ihmisten teurastusta.         

Dresden oli siviilikohde. Siitä huolimatta Jukka Petäjän jutun mukaan kaupunkiin pudotettiin pommeja yli 4 000 tonnia, 2 818 tonnia räjähteitä ja 1 182 tonnia palopommeja. Valitut suotuisat sääolosuhteet muodostivat kaupungista kaiken tuhoavan tulipätsin. Suurelta osin kaupungissa lämpötila nousi yli 1 500 celsiusasteen. Arvion mukaan pommituksen seurauksena kuoli 135 000 ihmistä. Jotkin arviot ovat jopa kaksinkertaiset.

Jutussa mainitaan sekin, että Kurt Vonnegut on todennut Dresdenin pommituksen Hiroshiman atomipommia pahemmaksi. Molemmille oli yhteistä se, että niissä Yhdysvallat itse oli turvassa, mutta kaupungin siviilit täysin suojattomia tuholle. Tällaisia siviilikohteita, joita Yhdysvallat Saksassa pommitti, oli ainakin 80. Ne osoittavat äärimmäistä raakuutta, epäinhimillistä tuhoamisvimmaa.

Tämä Yhdysvaltojen mielettömyys on tässä Jukka Petäjän jutussa pelkkää aineistoa Vonnegutin teokseen, josta on tullut klassikko. Tästä Yhdysvaltojen julmasta tuhoamisesta Petäjä ei näe mitään moitittavaa, se on vain kirjailijalle asiaankuuluvaa erinomaista aineistoa.

Jutusta väistämättä seurasi muisto Yhdysvaltojen toisesta täysin tarpeettomasta atomipommista, joka pudotettiin Nagasakiin elokuussa 1945, sekä Okinawan valtauksen jälkiselvittelyissä 20 000 japanilaisen tarpeeton tappaminen, joka toteutettiin hautaamalla heidät luoliin elävinä. Viiden kuukauden aikana helmikuun puolestavälistä elokuun alkuun 1945 Yhdysvallat ilmapommituksilla tappoi täysin tarpeettomasti suojattomia siviilejä ainakin puolimiljoonaa.

Maalaisjärjen mukaan nämä tapaukset ovat selviä sotarikoksia. Siitä huolimatta niistä Yhdysvaltoja ei ole sotarikoksina tuomittu ei virallisesti eikä pahemmin epävirallisestikaan. Pikemminkin päinvastoin.   


Matkustajalaiva. Seuraavana päivänä 22.7 tuli uusi juttu. Silloin Helsingin Sanomissa oli toimittaja Toni Lehtisen koko aukean juttu otsikolla; Sukellusveneen päällikkö upotti pakolaisalus Wilhelm Gustloffin torpedoilla. Jutusta oli ennakkomainos sivulla 3, Tragedia alkoi Hangosta.

Juttu kertoo, että tammikuussa 1945 Itämerellä historian karmeimmassa meritragediassa, kun Neuvostoliiton sukellusvene upotti matkustajalaivaksi rakennetun Wilhelm Gustloffin. Laivan mukana kuoli 10 000 sotaa paennutta ihmistä, naisia, lapsia ja haavoittuneita. Laiva oli rakennettu vain 2 000 matkustajalle, joten toimittajan luku lienee liioiteltu, kun tietää minkälaisia olivat tuon ajan ahtaat matkustajalaivat.

Lienee täysin selvää mitä joukkoa olivat nuo saksalaiset pakolaiset. He olivat niitä, jotka hallitsivat Puolaa ja siellä toimineita maailmankuuluja miljoonia ihmisiä tappaneita tuhoamisleirejä. Jutun tekijä ei ole tiennyt tai halunnut kertoa, että laiva oli varattu ennen muuta tuhannelle Gestapon ja SS:n upseerille ja heidän perheilleen, jotka hädissään pakenivat Puolasta.

Upotusta ei voitu pitää sotarikoksena, sillä laiva oli aseistettu. Kauan sodan jälkeen Länsi-Saksassa tapausta kuitenkin pidettiin rikoksena ja sukellusveneen päällikköä pidettiin murhalaivan päällikkönä. Näin myös Helsingin Sanomat, ikään kuin ohi menen, sen hyväksyy.


Näin pestään puhtaiksi Yhdysvaltojen selvät sotarikokset. Japanin kärsimät atomipommien tuhot eivät olleet ainoita joukko tuhoja, joita maailma voi pitää sotarikoksina.

Toisen maailmansodan jälkeen on tapahtunut lukuisia muita sotatoimia aina Vietnamista lähtien, joita voi pitää rikollisina. Yhdysvalloilla on maailman suurin ilmasta toimiva tuhokoneista, mutta siltä puuttuu käytännöllisesti katsoen kokonaan maavoimat, joita edustaa sen merijalkaväki. Sillä ei ole kykyä ei eikä osaamista maasotaan. Sen vuoro tulee vasta, kun ohjus- ja ilmavoimat ovat tuhonneet vallattavan alueen. Tästä saimme Irakista malliesimerkin.

Tavoitellessaan Venäjän suunnattomia mineraalirikkauksia, se ei voi ryhtyä sen kanssa sotaan, sillä merijalkaväki on liian heppoinen eikä ilmasota voi olla yhtä helppoa kuin Irakissa. Yhdysvallat ei lopettanut NATOA saamaan aikaan Varsovanliiton hajottamisen kanssa, sillä se on väline, jolla se valjastaa Euroopan armeijoiden maajoukot tykistöineen ja panssareineen käyttöönsä.

Kun Yhdysvallat tarvitsee maavoimia Venäjän ylivoimaisen maasotataidon nujertamiseksi, se on valmis uhraamaan vaikka koko Euroopan. Tässä suunnitelmassa Suomi on isäntämaasopimuksineen etulinjassa. Mitenkä on mahdollista, että läntinen maailma hyväksyy sen, että Yhdysvalloilla on kansallisia etuja kaikkialla maailmassa.

Tänään vielä näyttää siltä, että uusi sota ei ole Euroopassa mahdollinen. Luultavasti kansat tietävät, että aseteknologia ja tuhovoima ovat sitä luokkaa, että sota on mahdottomuus. Mutta – luulo ei ole tiedon väärti!

Kai Kontturi