UNOHDETTUA TUHOA ENNEN HIROSHIMAA
Joskus joku on sanonut, että
Suomi on amerikkalaisempi maa kuin Amerikka. Olkoon miten tahansa, niin joka
tapauksessa kaikki paikat ovat täynnä erilaista jenkkitavaraa. Televisio on
täynnä jenkkikanavia ja omatkin kanavat suoltava jenkkileffoja ja -sarjoja niin
ettei millekään muulle ole juuri tilaa. Kaikesta huolimatta yleisesti luullaan,
että valtamedia on rehellinen, mutta luulo ei ole tiedon väärti.
Venäjä on naapurissa. Ilman
sitä koko Suomea ei edes olisi olemassa. Kaikesta huolimatta suomalaisiin
istutetaan venäläisvihaa. Käsittämätön pelko hyvistä naapurisuhteista on
vallannut jo valtakunnan poliittiset päättäjätkin. Usein se on käsin
kosketeltava ja täysin käsittämätön, järjetön mielentila.
Yhdysvallat on Suomelle pyhä
lehmä, jota ei voi lypsää mutta joka voi lypsää ja se lypsää. Kielikuvan
järjettömyys on Suomen koko kuva. Suomi hyväksyy Yhdysvaltojen kaikki teot aina
vanhoista uusimpaan keinoista ja rehellisyydestä välittämättä. Tässä pari
esimerkkiä, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa heinäkuun jälkipuoliskolla.
Dresden. Sunnuntaiaamun 21.7 Helsingin Sanomien
kulttuuriosassa oli koko ensimmäisen sivun hallitseva otsikko; Dresdenin tulimyrsky synnytti klassikon.
Sivun mustavalkoisena pohjakuvana oli täydellisesti raunioitunut kaupunki. Sen
päällä oli jonkun patsaan mustavalkoinen figuuri ja värillisenä Kurt Vonnegutin
romaanin Teurastamo no 5 kansilehti.
Seuraavilla kahdella sivulla
juttu jatkuu toimittaja Jukka Petäjän
esseenä Kurt Vonnegutin teoksen Teurastamo no 5 käsittelyllä. Siinä esitellään
asialliseen sävyyn teoksen aineistoa saksalasikaupungin Dresdenin pommitusta
toisen maailmansodan aikana.
Jutussa kerrotaan, että
kahtena helmikuun päivänä vuonna 1945 kahdeksansataa Yhdysvaltojen ja
Britannian pommikonetta hyökkäsi kaupunkiin. Se ei ollut sotilaallinen kohde.
Siltä puuttui ilmapuolustus. Jo yksin sen vuoksi, että sota oli kahden
kuukauden päässä loppumisesta, teki pommituksesta pelkkää ja suunnitelmallista ihmisten
teurastusta.
Dresden oli siviilikohde.
Siitä huolimatta Jukka Petäjän jutun mukaan kaupunkiin pudotettiin pommeja yli 4 000 tonnia, 2 818 tonnia
räjähteitä ja 1 182 tonnia palopommeja. Valitut suotuisat sääolosuhteet
muodostivat kaupungista kaiken tuhoavan tulipätsin. Suurelta osin kaupungissa
lämpötila nousi yli 1 500 celsiusasteen. Arvion mukaan pommituksen
seurauksena kuoli 135 000 ihmistä.
Jotkin arviot ovat jopa kaksinkertaiset.
Jutussa mainitaan sekin, että
Kurt Vonnegut on todennut Dresdenin pommituksen Hiroshiman atomipommia pahemmaksi.
Molemmille oli yhteistä se, että niissä Yhdysvallat itse oli turvassa, mutta kaupungin
siviilit täysin suojattomia tuholle. Tällaisia siviilikohteita, joita
Yhdysvallat Saksassa pommitti, oli ainakin 80. Ne osoittavat äärimmäistä
raakuutta, epäinhimillistä tuhoamisvimmaa.
Tämä Yhdysvaltojen
mielettömyys on tässä Jukka Petäjän jutussa pelkkää aineistoa Vonnegutin
teokseen, josta on tullut klassikko. Tästä Yhdysvaltojen julmasta tuhoamisesta
Petäjä ei näe mitään moitittavaa, se on vain kirjailijalle asiaankuuluvaa
erinomaista aineistoa.
Jutusta väistämättä seurasi muisto
Yhdysvaltojen toisesta täysin tarpeettomasta atomipommista, joka pudotettiin Nagasakiin
elokuussa 1945, sekä Okinawan valtauksen jälkiselvittelyissä 20 000
japanilaisen tarpeeton tappaminen, joka toteutettiin hautaamalla heidät luoliin
elävinä. Viiden kuukauden aikana helmikuun puolestavälistä elokuun alkuun 1945 Yhdysvallat
ilmapommituksilla tappoi täysin tarpeettomasti suojattomia siviilejä ainakin
puolimiljoonaa.
Maalaisjärjen mukaan nämä
tapaukset ovat selviä sotarikoksia. Siitä huolimatta niistä Yhdysvaltoja ei ole
sotarikoksina tuomittu ei virallisesti eikä pahemmin epävirallisestikaan.
Pikemminkin päinvastoin.
Matkustajalaiva. Seuraavana
päivänä 22.7 tuli uusi juttu. Silloin Helsingin Sanomissa oli toimittaja Toni Lehtisen koko aukean juttu
otsikolla; Sukellusveneen päällikkö
upotti pakolaisalus Wilhelm Gustloffin torpedoilla. Jutusta oli ennakkomainos
sivulla 3, Tragedia alkoi Hangosta.
Juttu
kertoo, että tammikuussa 1945 Itämerellä historian karmeimmassa meritragediassa,
kun Neuvostoliiton sukellusvene upotti matkustajalaivaksi rakennetun Wilhelm
Gustloffin. Laivan mukana kuoli 10 000 sotaa paennutta ihmistä, naisia,
lapsia ja haavoittuneita. Laiva oli rakennettu vain 2 000 matkustajalle,
joten toimittajan luku lienee liioiteltu, kun tietää minkälaisia olivat tuon
ajan ahtaat matkustajalaivat.
Lienee
täysin selvää mitä joukkoa olivat nuo saksalaiset pakolaiset. He olivat niitä,
jotka hallitsivat Puolaa ja siellä toimineita maailmankuuluja miljoonia ihmisiä
tappaneita tuhoamisleirejä. Jutun tekijä ei ole tiennyt tai halunnut kertoa,
että laiva oli varattu ennen muuta tuhannelle Gestapon ja SS:n upseerille ja
heidän perheilleen, jotka hädissään pakenivat Puolasta.
Upotusta
ei voitu pitää sotarikoksena, sillä laiva
oli aseistettu. Kauan sodan jälkeen Länsi-Saksassa tapausta kuitenkin
pidettiin rikoksena ja sukellusveneen päällikköä pidettiin murhalaivan päällikkönä.
Näin myös Helsingin Sanomat, ikään kuin ohi menen, sen hyväksyy.
Näin pestään puhtaiksi Yhdysvaltojen selvät sotarikokset. Japanin
kärsimät atomipommien tuhot eivät olleet ainoita joukko tuhoja, joita maailma voi
pitää sotarikoksina.
Toisen
maailmansodan jälkeen on tapahtunut lukuisia muita sotatoimia aina Vietnamista
lähtien, joita voi pitää rikollisina. Yhdysvalloilla on maailman suurin ilmasta
toimiva tuhokoneista, mutta siltä puuttuu käytännöllisesti katsoen kokonaan
maavoimat, joita edustaa sen merijalkaväki. Sillä ei ole kykyä ei eikä
osaamista maasotaan. Sen vuoro tulee vasta, kun ohjus- ja ilmavoimat ovat
tuhonneet vallattavan alueen. Tästä saimme Irakista malliesimerkin.
Tavoitellessaan
Venäjän suunnattomia mineraalirikkauksia, se ei voi ryhtyä sen kanssa sotaan,
sillä merijalkaväki on liian heppoinen eikä ilmasota voi olla yhtä helppoa kuin
Irakissa. Yhdysvallat ei lopettanut NATOA saamaan aikaan Varsovanliiton hajottamisen kanssa, sillä se on väline, jolla se valjastaa
Euroopan armeijoiden maajoukot tykistöineen ja panssareineen käyttöönsä.
Kun
Yhdysvallat tarvitsee maavoimia Venäjän ylivoimaisen maasotataidon
nujertamiseksi, se on valmis uhraamaan vaikka koko Euroopan. Tässä
suunnitelmassa Suomi on isäntämaasopimuksineen etulinjassa. Mitenkä on
mahdollista, että läntinen maailma hyväksyy sen, että Yhdysvalloilla on kansallisia etuja kaikkialla maailmassa.
Tänään
vielä näyttää siltä, että uusi sota ei ole Euroopassa mahdollinen. Luultavasti
kansat tietävät, että aseteknologia ja tuhovoima ovat sitä luokkaa, että sota
on mahdottomuus. Mutta – luulo ei ole tiedon väärti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.