Muutoksen aika?

OLISIKO JO KORKEA AIKA?

Meistä kovin harvalla on muusta kokemusta kuin palkkatyöstä. Tässä suhteessa jako kulkee niin, että ne, joilta puuttuu kokemus palkkatyöstä, ovat niitä, jotka omistavat määräävän osan yrityksistä ja rahalaitoksista. Määräävän osan vaikutus ylettyy pitkälle yritysten ulkopuolelle lähes kaikkeen.

Näiden omistajien taskussa ovat tärkeimmät virkamiehet ja poliitikot. He tekevät mitä omistajat toivovat ja ilman eri käskyä. Omistajille lojaalisuus on hyveistä suurin. Poliitikot ovat omaksuneet sen luita ja ytimiä myöden tietäen tai tietämättään. Siitä on tullut heidän elämänsä.

Tämä virkamiesten ja politiikkojen lojaalisuu on vertaansa vailla, sillä alitajuisesti itse sitä huomaamatta he kehittävät asioita, joissa lojaalisuus omistajia kohtaa kulkee aina edellä. Tämä alitajuinen lojaalisuus ulottuu todella syvälle suureen joukkoon aivan tavallisia palkansaajia. Se on keskeinen juttu paitsi työelämässä myös tavallisessa arjessa.

Kun talouteen ilmestyy vaikeuksia, somistajien valitus leviää kaikkialle. Jokainen virkamies, poliitikko siinä kuin yritysjohtajatkin ryhtyvät voivottelemaan vaikeita aikoja. Yritys toisensa jälkeen aloittaa yt-neuvottelut ja hallitus selittää, että nyt on pakko säästää ja leikata vähän sieltä sun täältä.  

Työttömyyden ja leikkauslistojen paisuessa eliitti pelkää, että kansa hermostuu. Sille on tehtävä jotain. Optimismi vedetään hihasta. Siitä puhutaan eri asioiden yhteydessä puoli huolimattomasti. Ei kannata olla huolissaan. Tulevaisuuteen pitää katsoa optimistisesti, sillä aina on selvitty, on selvitty vaikeistakin ajoista – kyllä se siitä.

Sitten tulevat kaiken maailman tilastonikkarit, jotka ensimmäisenä höynäyttävät poliitikkoja. Joskus se tapahtuu suoraan joskus mutkan kautta. Tilastot työstä ja työttömyydestä ovat suoraa höynäyttämistä. Mutkan kautta tulevat vakuuttelut, joilla työttömyyden syntyminen saadaan näyttämän siltä kuin se olisi työttömän oma syy. Toisaalta työttömät ovat patalaiskoja hakemaan töitä vaikka lääkäreitä tarvitaan pilvin pimein.

Kaikki tämä pitää saada näyttämään todelta, siksi tilastoja pitää järjestellä, manipuloida. Todellisuudessa se tarkoittaa tilastojen väärentämistä. Se tapahtuu monella tavalla. Niistä kolme on tärkeintä.

Ensin heitetään työvoimasta tilaston ulkopuolelle joukko ihmisiä, joilla ei ole kelvollista ammattia tai ovat vain yksinkertaisesti väsyneet ainaiseen tuloksettomaan työnhakuun. Toiseksi kasvatetaan työllisten määrää laskemalla vain työpaikat riippumatta siitä tehdäänkö niissä töitä viikossa tunti tai kaksi. Kolmanneksi tehtyjä työtunteja lisätään haamuilla, niin saadaan työllisyys näyttämään todellista paremmalta.

Kun näiden lukujen kanssa ryhdytään katsomaan miltä työn tuottavuus ja palkat näyttävät luvut romahtavat ja Suomi näyttäytyy maailmalle heikompana kuin se on todellisuudessa.

Suomi ei ole ainoa tilastohuijari. Tässä suhteessa USA on vertaansa vailla. Olen 2000-luvun alusta saakka seurannut vuosittain mediassa heidän bkt:n, velan ja väestön ja työllisyyden kehitystä. Bkt on niistä hurjin huijaus.

USA:lla on käytössä ns. hedonin hintaindeksi. Se tarkoittaa, että tämän vuoden bkt:n joillakin osilla voi vastaisuudessa olla tuotantovuoden hintaa suurempi merkitys. Siksi niiden osien hinta tarkistetaan indeksillä. Siten bkt:n pumpataan ilmaa. Niin pieni saadaan näyttämään suuremmalta.

Tilastoni mukaan vuoden 2017 USA:n bkt oli 13 662 miljardia dollaria. Se tarkoittaa, että 10 vuoden keskimääräinen vuosikasvu oli 1,6 %. Mutta Maailmanpankille USA on ilmoittanut, että bkt on 19 390 miljardia dollaria. Siten 10 vuoden keskikasvuksi tulee 5,4 %.

Viimeinen 10 vuotta ovat olleet maailmantaloudessa varsin nihkeitä. Kukaan ei osaa edes kuvitella, että teollisuusmaissa olisi saavutettu moisia kasvulukuja. Kaiken lisäksi USA on vienyt tehtaistaan vauhdilla ulkomaille. Siksi heillä työtunteina laskien työttömyys on 23,1 %, mutta pätkätyöpaikkojen ansiosta vain 3,3 %. Mikä lie lopullinen totuus?        

Tulevaisuus on pitkällä aikavälillä katseltuna tosi huolestuttava. Kaikki ennusteet viittaavat siihen, että kapitalistinen maailma on siirtynyt hitaan kasvun vaiheeseen. Siinä ei puhuta vuosista vaan vuosikymmenistä.

Vuonna 2017 meillä työtuntien mukaan haamutunnit poistettuna työttömyysaste oli 25,9 %, mutta virallinen työpaikoista laskettu oli 8,0 %. Jos vuoteen 2050 mennessä tuotanto kasvaa vuosittain vain 1,5–1,0 % ja 10 vuoden välein olisi kaksi lyhyttä taantumaa, ja jos työn tuottavuus laskee 1,4 %:n tasolle, niin työtunneista jää käyttämättä lähes puolet ja yöttömyysaste lähentelisi 50 %.

Kapitalismille lojaalit optimistit tietävät, että näillä mennään. Mutta he käyttäytyvät kuin maailmassa ei olisi huolen häivää. Siitä huolimatta poliitikot pannan kissojen ja koirien kanssa etsitään julkisen talouden säästökohteita, sosiaaliturvan ja palvelujen leikkauksia.

Jos Antti Rinteestä (sd) tulee uusi pääministeri, hän tekee Lipposet (sd) eli leikkaa yhtä rajusti ellei rajummin. Sillä yritysten mielettömiä voittoja eikä muitakaan suuria tuloja ei saa verottaa. Kansainvälisten suhteiden vuoksi on tärkeää, että voitot viedään ulkomaille. Varsinkin, kun pitää ostaa hävittäjiä, että Venäjä pysyy aisoissa. Poliitikot ovat kusessa vapaaehtoisesti, lojaalisina suurpääomalle.

Itsensä ja perheen elättämisessä tosi harvalla on kokemusta muusta kuin palkkatyöstä. Äänestyskopissa se kuitenkin tahtoo unohtua. Niin käy nytkin siksi, että selkeä vaihtoehto puuttuu, vaikka radikaalille muutokselle olisi jo korkea aika.

Kai Kontturi

Amerikkalainen unelma

AMERIKKALAINEN UNELMA ELÄÄ VAIKKA ON KUOLLUT

Yhdysvaltoja on Suomessa pidetty unelmamaana, jossa kaikki on hymyä ja hunajaa. Hollywood ja muut mielikuvaa luovat laitokset ja niiden myyntimiehet ovat onnistuneet, amerikkalainen unelma elää vaikka se on kuollut.

Amerikkalainen ihanne on muuttumassa Yhdysvaltojen aloittamien ja käymien tuhoisien hyökkäyssotien seurauksena. Seitsemän suurvallan väestöt ovat arvioineet Yhdysvallat maailman suurimmaksi turvallisuusuhaksi. Samalla voi hämmästellä, miksi se on velkaantunut. Sen velkataakka ylittää jo 20 000 miljardia dollaria ja velkaantuminen jatkuu.

Miten se on mahdollista, kun koko ajan maailmalle annetaan kuva hyvästä talouskasvusta ja alhaisesta työttömyydestä? Eikö hyvä talouskasvun ja alhaisen työttömyyden vuoksi maan pitäisi vaurastua eikä velkaantua? Miksi kukaan ei tutki ja selvitä mikä on totta ja todellista?

Näyttää siltä, että kukaan ei tiedä eikä välitä mitä Yhdysvaltojen taloudessa todella tapahtuu ja ne, jotka mahdollisesti tietävät on vaiennettu tai vaiennetaan. Jo 1990-luvulla yhdysvaltalaiset taloustieteilijä valittivat, että maan tilastoissa bruttokansantuote (bkt) on aivan liikaa sen laatijoiden mieltymysten varassa. He eivät halunneet tai voineet sanoa, että bkt:n tekijöillä on heidän isäntiensä ääni.

Yleisesti on tiedossa, että Yhdysvalloissa on käytössä niin sanottu hedoninen hintaindeksi. Hieman yksinkertaistaen se tarkoittaa, että tänä vuonna tuotetun tavaran hyöty syntyy vasta seuravana vuonna tai sitäkin myöhemmin, joten sen tuotantohintaa voidaan nostaa arvioidun tulevan nautinnan, hyödyn perusteella.

Joten, jos tänä vuonna tavaran tuotantohinta on vaikkapa 100, mutta sen oletetaan aikanaan tuottavan 25 prosenttia tuotantohintaa paremmin, silloin sen bkt-hinnaksi tulee 125. Näin bkt:hen pumpataan ilmaa siitä hyötyvien iloksi.

Tätä menetelmää Yhdysvalloissa on käytetty ainakin 1990-luvulta saakka. Kun seurataan vuosittain julkaistuja kasvun prosenttilukuja ja myöhemmin ilmestyneitä dollarimääräisiä lukuja, niin hedonisen hintaindeksin vaikutus näyttää kasvaneen hurjiin mittoihin. Erotus todellisten ja hedonisten lukujen välillä on kasvanut ainakin 25 vuotta, mutta erityisen nopeasti 2010-luvulla. Maailman vaikealla kaudella 2006–2017 Yhdysvaltojen talouden todellinen vuosittainen keskikasvu oli 1,6 prosenttia, mutta hedonisen hintaindeksin mukaan 5,4 prosenttia.

Vuonna 2017 virallinen hedonisella indeksillä korjattuna bkt:n ilmoitetaan olevan 19 390 miljardia dollaria. Mutta ilman indeksikorotuksia todellinen bkt oli 13 662 miljardia dollaria. Ero on merkittävä. Sen lähempi tarkastelu viittaa selvästi siihen, että pienempi luku on lähempänä oikeaa. Se näkyy selvästi myös työn tuottavuudessa. Jos pätkätyöläiset tekisivät töitä 1000 tuntia vuodessa enemmän, niin bkt kasvaisi 5 570 miljardilla dollarilla ja virallinen bkt olisi tosi, mutta kun eivät tee se on vale.

Työn tuottavuus on hieman kimurantti juttu, sillä todellinen työn tuottavuus on laskettavaa reaaliarvoisesta tuotannosta, siis tuotannon määrästä, joka on lähes kaksinkertainen bkt:n verraten. Niitä lukuja ei kuitenkaan ole käytettävissä. Bkt on hyväksytty viralliseksi mitaksi sen puutteista huolimatta.

Yhdysvaltojen virallisen bkt oli vain 45,95 dollaria työtunnissa. Se ei tunnu mitenkään uskottavalta. Todellisessa, siis pienemmässä bkt:ssä työn tuottavuus olisi 65,15 dollaria. Se tuntuu hieman luotettavammalta. Työllisyyden rakenteen, työtuntien jakautumisen perusteella se vaikuttaa ylimitoitetulta. Suomessa vastaava luku oli 60,64 dollaria eli 6,9 % pienempi.

Olkoon miten tahansa kaikki kuitenkin viittaa siihen, että bkt väestön henkeä kohti ei enää olekaan 59 532 vaan 41 945 dollaria. Maailmantilastossa se olisi Uuden-Seelannnin jälkeen sijalla 19 ja Suomi 45 703 dollarilla sijalla 14.

Mikäli pätkätyöläiset olisivat tehneet keskimääräisellä tuottavuudella normaalin vuosityöajan, bkt olisi ollut 5 130 miljardia suurempi. Vasta silloin nyt ilmoitettu virallinen luku olisi lähellä totuutta. Nyt se on valeuutinen.

Vuonna 2017 Yhdysvalloissa oli väestöä 325,7 miljoonaa, joista 15–64 vuotiaita oli 219,5 miljoonaa ja työvoimaa 179,9 miljoonaa. Työllisiä oli 172,7 miljoonaa, joten työllisyysaste oli 78,7 %. Vuoden aikana tehtiin töitä 297,3 miljardia tuntia joten työvuoden pituus oli keskimäärin 1 722 tuntia.

Vakinaista kokopäivätyötä, mukaan lukien yrittäjät, teki 87,2 miljoonaa, 48,5 % työvoimasta. Heillä työvuosi on keskimäärin 2 650 tuntia, 60 tuntia viikossa. Erilaisia pätkätöitä teki 85,5 miljoonaa, 47,5 % työvoimasta. Heillä työvuosi oli keskimäärin 775 tuntia, 16 tuntia viikossa. Työttömiä on 7,2 miljoonaa 4,0 %.

Tässä on varsinainen amerikkalaisen unelman murskaaja. Pätkätyöläisiä ja työttömiä on yhteensä 92,7 miljoonaa. Heillä on pienet palkat, työllisyyden ja työttömyyden jatkuvasti pyörivä ruletti osaltaan pienentää tuloja ja vaikeuttaa elinmahdollisuuksia. Pätkätyöläisiltä itse kultakin puuttuu keskimäärin 1000 työtuntia ja sitä vastaava palkka.    

Yhdysvalloilla on mahtava ja monipuolinen propagandakoneisto Hollywoodista lähtien. Se tuottaa valeuutisia enemmän kuin koko muu maailma yhteensä. Se ei kerro surkeasta surkeampaa tilaansa. Se ei kerro, että asukusta kohti sen todellinen bkt on maailmatilastossa vasta Uuden-Seelannin jälkeen. Se ei kerro, että yli puolet työvoimasta elää pätkätöiden pienellä palkalla. Se ei kerro, että amerikkalainen unelma elää vaikka se on kuollut!  

Kai Kontturi