RAHAA ON, VAIKKA
LAMPAAT SÖIS…
Aikojen
kuluessa yhdelle jos toisellekin on saattanut muodostus käsitys, että tämän
huonommin asiat eivät enää voi mennä. Siitä huolimatta ja yhtä mittaa piru
iskee ja taas ajatellaan, että eiköhän se ole nyt tässä. Mutta ei ole. Uusia
iskuja tulee jatkuvasti.
Kukaan
ei enää muista eikä enemmistö edes tiedä, että esimerkiksi 70-luvulla, kun
työttömyys ylitti kuusikymmentätuhatta, hallitus kaatui. Se korvattiin hätätilahallituksella,
jonka piti hoitaa työllisyysasiat kuntoon. Tulos ei ollut kummoinenkaan, mutta
yritys hyvä.
Nyt
hallitus kaatui, kun Antti Rinteen naama ei kelvannut. Kepu järjesti Rinteen operaation,
kun se kuvittelee sillä nostavan pisteitään. Tosiasia lienee, että koko jupakan
takapiruna oli edellinen pääministeri Juha Sipilä. Sipilä pelkää, että hänen
alullepanema laaja valtion omaisuuden yksityistämisen operaatio menee nurin,
kun se törmäsi Posti osalta ay-liikkeen kiviseen seinään.
Valtiolla
on sen yritysten osakkeita omistavaa osakeyhtiötä. Solidium Oy ja Sipilän
synnyttämä Vake Oy. Sipilän mukaan valtio tarvitsi kehittämisyhtiö Vaken, joka
pannee taseet töihin. Puhe oli täyttä roskaa. Vake maksaa komeitta palkkoja,
mutta viimevuonna se tuotti vain tappiota. Sellaista kehittämistä.
Nuo
osakeyhtiöt ovat siitä kivoja, että poliitikot eivät pääse niihin käsiksi kuin
kerran vuodessa yhtiökokouksessa, jossa he asettava yhtiöille hallitukset. Jos
ja kun hallitukset ovat taitavia, niin ne voivat huseerata omaisuutensa kanssa
lähes miten lystäävät. Ne voivat myydä omistamiaan osakkeita yksityisille
sopivasti halpuutettuun hintaan. Siinä on Sipilän kuningasajatus.
POSTIN MIELTTÖMÄSSÄ jupakassa
ay-liike antoi malliesimerkin siitä, mitä se saa aikaan jos halua riittää.
Tässä tapauksessa uhka ulottui joka suuntaan, joten jäsenistö päättäväisyys oli
selviö eikä sille kukaan voinut mitään. Tulosta syntyi.
Pitkän
aikaa ay-liike on ollut täysin hampaaton. Loputtomasti se on alistunut
maltillisiin, nolla jopa niitäkin huonopiin palkkaratkaisuihin. Parhaimmillaan,
kun ay-liike on ollut kovana, se on uhannut ja jopa toimeenpannut 2-3 päivän
”lakkoja”.
Työantajien
silmissä ne ovat olleet pelkästään huvittavia. Sitä todistaa vastaan sanomatta Teollisuusliiton
kolmenpäivän ”lakko”, joka saa jatkoa työantajien julistamalla kuuden päivän
työsululla. Näin duunarit menettävät yhdeksän päivän palkat syyttä suotta.
Kokemuksesta
tiedetään, että demarit pettävät aina ja tässä saatiin taas yksi esimerkki. Työehto-
ja palkkasopimuksista kahden kolmen päivän ”lakoille” työantajat pelkästään nauravat.
Lakko on työläisille ainoa vahva ase työnantajien loputonta kiristystä vastaan,
siksi sillä ei pidä leikkiä.
Lakolla
uhkailussa eikä lakon toteutumisessa niille ei koskaan pidä asettaa takarajaa.
Lakko päättyy aina ja vasta, kun hyvään tai vähintään tyydyttävään sopimukseen
on päästy. Pelkät työnseisaukset ovat demarijohtoisessa ay-liikkeessä olleet
muotia pitkää. Siksi nyt kärsitään kurjista miinus, nolla ja työantajille
maltillisista sopimuksista.
AINA KUN EDESSÄ on uudet työ-
ja palkkasopimukset työantajaleirissä ja monissa puolueissa koko valtamedian
voimin väitetään, että talouden kilpailukyky, työllisyys ja koko talouden
menestys riippuu palkoista. Siksi pakankorotuksissa täytyy olla malttia. Suuret
palkankorotukset johtavat ties minkälaisiin menetyksiin ja pahoinvointiin joten
niihin eikä lakkoiluun ole varaa.
Joulukuun
alkupuoliskolla Teollisuusliiton (sitä on joskus vaikea hahmottaa työläisten
liitoksi) junailema kolmen päivän ”lakkoa” työantajat itkivät, kun se maksoi
hurjat 400 miljoonaa euroa. Siitä he olivat hiljaa, kun itse järjestivät sen
jatkoksi kuuden päivän työsulun, joka maksoi vähintään 800 miljoonaa
euroa.
Kun
niikseen tulee ja kun pitää yrittää murtaa duunareitten lakkoa, niin kyllä rahaa
löytyy ja sitä on ”vaikka lampaat söis”. Himo voittojen tekemiseen duunareitten
selkänahasta repien on niin valtava, että sitä ei mikään määrä tyydytä. Rahaa
on, mutta kapitalistien mielestä menestymisen kannalta säkin pitää ensin olla
täysi, vaikka säkki on pohjaton. Koko ajan pitää tehdä voittoa entistä enemmän.
Kapitalistisessa
järjestelmässä työläisillä ei ole muuta vastuuta kuin huolehtia omasta ja
perheidensä toimeentulosta. Vastuu tuotannosta ja työllisyydestä on
kapitalisteilla. Tuotannon kannalta palkkojen merkitys on lähes olematon.
Esimeriksi teollisuudessa palkkojen osuus tuotannosta on vain noin 12 % ja muiden
tekijöiden 88 %. Asia ei ole ihan näin yksinkertainen, mutta hyvin kuvaava. Kyse
on kapitalistien osaamisesta ja tahdosta markkinoilla.
HUONOJEN
TES-SOPIMUSTEN
ansiosta kapitalistit ovat pitkään menestyneet. Viimevuonna he saivat lisäarvoa
nettona, siis puhdasta voittoa peräti 112,3 miljardia euroa. Siinä oli
erilaisia ilmaiseksi saatuja pääomatavaroita 54,5 miljardia. Todelliseen
ökykulutukseen meni 36,1 miljardia ja käteen jäi vielä puhdasta 21,7 miljardia
euroa, joka vastaa puolta nettpalkoista. Mihin se meni, sitä ei pirukaan tiedä.
Monelle
meistä on saattanut muodostus käsitys, että tämän huonommin asiat eivät enää
voi mennä. Mutta kyllä voi, jos emme pidä itsestämme huolta.
Tulonjako
on pantava uusiksi. Verotuksella noita kapitalistien ökytuloja on leikattava
reippaasti ja palkankorotusvaraa on vaikka millä mitalla. Uuden hallituksen ja
tulevissa tes-neuvotteluissa tulonjako on pantava kokonaan uusiksi. Siihen
Suomessa on varaa!