7.6.19

Hallitusohjelma


TAAS MEITÄ HÖYNÄYTETTIIN

Ennen muinoin meillä oli kärkikolmio, Hesari, Aamulehti ja Turun Sanomat. Ne määritteli mistä kirjoitetaan ja puhutaan. Niiden vaikutus ei kuitenkaan toiminut tehokkaasti. Niinpä erinomaisen oivalluksen ja pienen ponnistuksen jälkeen on synnytetty Mediapooli.

Siihen kuuluu koko valtamedia. Se sanelee mistä kirjoitetaan ja puhutaan, mutta myös mistä pitää vaieta. Ilmastomuutos ja vaarallinen Venäjä ovat politiikan ykkösasioita. Niistä on puhuttava. Herrat ovat olleet nauruun tikahtua, kun ovat nähneet kuinka kansa on molemmissa vaaleissa kävellyt kuin lammaslauma tuohon ansaan. Siksi molemmat vaalit ovat muistuttaneet lähes sirkushuvilta.  

Meillä ilmastomuutos on saanut suorastaan surkuhupaisia piirteitä. Sitra julistaa että lihan syönti ja maidon juonti ovat kovia ilmansaastuttajia. Siksi liha- ja lypsykarja on lopetettava, että maailma pelastuu.

Ketään ei häiritse pätkän vertaa, että USA:n armeija ja sen sotilastukikohdat kaikkialla maailmassa ovat ilmansaastuttajia vailla vertaa. Kun jenkit, muiden maiden tavoin pysyvät armeijoineen oman maansa rajojen sisäpuolella, sen jälkeen ilmastomuutokseen voi suhtautua jotenkin vakavasti.

Kun elintarviketuotantoa ei voi Sitrasta huolimatta lopettaa, niin silloin ensisijaiset ponnistelut pitää suunnata täydelliseen aseriisuntaan.           
  
o o o

Valtamedian poliittinen ohjailu ei onnistunut aivan täydellisesti. Soinin mukana perussuomalaiset pettäneet ja sotahulluiksi osoittautuneet siniset hävisivät poliittiselta kartalta.

Lähestulkoon saman kohtalon koki myös Paavo Väyrynen, joka Keskusta kunniapuheenjohtajuudesta huolimatta ryhtyi toivottomaksi poliittiseksi yksityisyrittäjäksi. Pysymällä Keskustassa hän olisi ilmiselvästi nyt paremmassa asemassa Sipilän politiikan karilleajon ansiosta. Mene ja tiedä… 

EU vaalit osoittivat jälleen kerran mediapoolin ponnisteluista huolimatta, että äänestäjät eivät oikein usko sen autuuteen. Luultavasti ihmiset tietävät, että EU tulee kalliiksi. Suomi on raskaasti nettomaksaja. Kaikki tietävät tai niin voi toivoa, että jokainen EU:lta tuleva sentti on meidän omaa rahaa, jonka pitää käyttää EU:n määräämällä tavalla. Se pelaa raakaa peliä meidän verovaroilla.

o o o

Työllisyys on todella kurjassa jamassa. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna työikäisiä (15–64 v tuhansina) oli 3.431 ja työvoimaa oli 2.665, heistä työllisiä oli 2.540 joten työttömiä oli 125 tuhatta, 4,7 % ja työllisyysaste 74,0 %. Virallisesti kuitenkin sanotaan, että se oli 71,7 %. Mikä tässä mättää, sen vain piru tietää.

Kun kaikki nämä tekijät oikaistaan, niin todellinen työtunteina ja täysinä työvuosina laskettu työttömyysaste on 1,3 mrd.tuntia, 26,6 % ja työllisyysaste on 60,1 %.

On sanomattakin selvää, että meillä on pöyristyttävän suuri ongelma. Mutta ei hätää. Kyllä Tilastokeskus sen hoitaa ja ongelma katoaa. Poistetaan työvoimasta 200 tuhatta työikäistä ja työvoimatutkimuksella kutistetaan normaali 1765 tunnin työvuosi 1434 tuntiin.

Viime vuonna 1,23 miljoonaa, 48,5 % teki töitä keskimäärin 1765 tuntia, 42 tuntia viikossa. Pätkätöitä teki 1,31 miljoonaa, 51,5 %, joten heille kertyi keskimäärin 1122 työtuntia vuodessa, 26,7 tuntia viikossa.    

Kaikella Tilastokeskuksen julkaisemalla potaskalla, joka on kuin jumalan sanaa, tuetaan vain ja yksinomaan tätä nopeasti lahoavaa talousjärjestelmää. Se luo vankkaa pohjaa valtamedian valeuutisille.

o o o

Demarit pettävät aina. Hallitusohjelman perusteella voi päätellä, että sen lopputuloksena kansa kurjistuu. Politiikan oikealla laidalla on jo riemuittu siitä, että ohjelmassa näkyy ja tuntuu Sipilän siansorkka.

Lienee varmaakin varmempaa, että seuraavissa valtion budjeteissa ei näy, että hallitus käyttäisi yhteiseksi hyväksi vuosittain kertyvää noin 20 miljardia euroa, jotka jäävät riihikuivana rahana kapitalistien taskuihin. Niihin ei haluta koskea, ei edes älyttömien hävittäjähankintojen vuoksi.   

Suurpääoman pienen joukon hallussa on valtava määrä irtonaista rahaa. Ja sitä tehdään tolkuttomasti lisää joka herran vuosi. Näyttää siltä, että ne viedään viimeistä euroa myöden paitsi veroparatiiseihin myös valuuttamarkkinoille mielettömien virtuaalipääomien suojaksi.

Ilmastomuutos ja vaarallinen Venäjä ovat tehneet vaaleissa tehtävänsä. Siksi hallitusohjelma rakentuu kuvitteellisen työllisyyden paranemisen varaan. Näköpiirissä sille ei ole minkäänlaisia perusteita. Tulevaisuus on sementoitu hitaaseen talous- ja nopeampaan tuottavuuden kasvuun joten työtunnit vähenevät.

Siitä huolimatta pätkätyöpaikkojen ansiosta 75 % työllisyysaste saavutetaan, kun henkilötyövuosi lyhenee. Politiikan karu todellisuus paljastuu heti, kun tehdään valtion vuosibudjetit. Niissä paljastuu se, kuinka meitä taas kerran höynäytettiin. Demarit pettävät aina.

o o o

Mediapoolin erinomaisen ponnistuksen ansiosta meille on annettu kuva upeasta siirtymisestä vasemmalle. Siksi on synnytetty hallitusohjelma, joka pelastaa hyvinvointivaltion ja ihmiset ovat onnellisia. Ensimmäinen valtion budjetti on niukkasbudjetti, mutta meille vakuutetaan, että kyllä se siitä.

Haluamatta olla ilonpilaaja, niin talousennusteet joka tapauksessa viittaavat siihen suuntaan, että Rinteen hallituksen aikana palkkatyöläiset joutuvat kovaan kouluun. Kun talous ei kasva ja kun palkkatyöläisten työtunnit vähenevät silloin myös palkka- ja verotulot vähenevät. Jos tulot eivät riitä, menoja supistetaan.

Tämä kehitysnäkymä oli tiedossa alun alkaen, siitä huolimatta kapitalistien mielettömiin tuloihin ei kosketa. Rinteen hallitus ei ole palkkatyöläisten hallitus. Se on kapitalistisen yhteiskunnan porvarillinen hallitus. Siksi palkkatyöläiset ovat sen maksumiehiä, eivät rikkaat ja suurituloiset kapitalistit.

Kai Kontturi