TALOUSNÄKYMÄT VUOTEEN 2060
Hallitus on innoissaan, kun kaikki torvet toitottavat, että taloudessa menee lujaa. Talous elpyy odotettua rivakammin ja työllisyysaste nousee kirjoittaa HS (18.8.) isolla otsikoilla. Lehti perustaa juttunsa paitsi Tilastokeskuksen myös ja ennen kaikkea hienosti onnistuneen OP-pankin kansantalouden tarinoihin. OP:n ekonomistin jutustelussa on sellaista kummallista sekoilua johon ei ole aiemmin törmännyt.
Jutussa OP:n ekonomisti Tomi Kortelalle toteaa, että ”…tuotannon kasvun hidastuminen johtuu siitä, että bkt ylittää potentiaalisen tuotannon tason.” ja että ”Potentiaalinen tuotanto määrää pitkän aikavälin kasvuasteen.”. Kaiken kukkuraksi hän vielä toteaa, että ”Elintason nousu tulee työn tuottavuuden kasvusta.”. Juttu on niin merkillinen, että mikään ei ole oikein. Nyt on ihan pakko miettiä, että onkohan ekonomisti saanut kesällä liikaa aurinkoa.
Itse asiassa tuotannon potentiaalinen taso on vain jonkunlainen mahdollisuus tai voimavara. Mikään ei osoita, että bkt voisi ylittää mahdollisuutensa tai voimavaransa. Ajatus on järjetön, siksi potentiaalinen (se muuten on todellisen vastakohta) taso ei tuotannossa myöskään määrää mitään ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Ekonomistin mielestä elintaso nousee työn tuottavuuden kasvusta. Sillä kapitalistisessa taloudessa mikään ei voi olla sitä kauempana totuudesta, sillä asia on tasan päinvastoin. Eikä se ole ihme, sillä porvarillinen kansantaloustiede ei osaa edes laskea työn tuottavuutta. Se voi tuntua mielettömältä, jota se onkin. Tästä lisää tuonnempana.
Tuotanto
Kansantalouden todellinen tuotanto lasketaan hyvän tavan mukaan määrällisenä eli tuotannon volyymina. Se verrataan aina johonkin aikaisempaan määrään. Se ilmaistaan rahana, sitä sanotaan reaaliarvoksi. Tällä hetkellä on jo useampia vertailuvuoksia, joista tilastoinnin helpottamisen kannalta tällä hetkellä vuosi 2010 on ehkä käytetyin vertailuvuosi. Siten sen jälkeisistä vuosista on aina poistettu inflaatio ja samaa arvo voidaan mukavasti käyttää myös tulevien vuosien arvioinnissa ja ennusteissa.
Kapitalistiseen järjestelmään kuuluu aika ajoin toistuvat talouspulat, lamat ja taantumakaudet. Vielä jokin aika sitten näytti siltä, että niiden syklit, toistuvuusaika, lyhenee, mutta viimeiset vuodet viittaavat syklien harventumiseen ja lama-ajoista toipumisaikojen pidentymiseen. Lisäksi on ilmeistä, että toipumisaikana voi tulla ja tuleekin joitakin taantumisenaikoja.
Yleensä lamat ja taantumat johtuvat tavaroiden liikatuotannosta, joiden vuoksi varastot kasvavat yli äyräidensä. Varastojen supistaminen johtaa aina tuotannon hidastamiseen tai selvään supistamiseen ja työntekijöiden vähentämiseen. Kun varastot ovat saavuttaneet normaalitason tai päästy alivarastointiin, tuotantoa jälleen kiihdytetään ja uutta työvoimaa palkataan, jos palkataan. Tämä ruletti pyöriin yhtäältä sen vuoksi, että yritykset eivät tunne toisiaan ja toisaalta siksi, että yritysten välinen kilpailu johtaa riskeihin.
Samaan aikaan reaalitalouden kanssa pankki- ja yleensä finanssimaailmassa muhii velkaantumisesta syntynyt jatkuvasti kasvava ongelma. Toisaalla virtuaalirahan maailma on kasvanut päätä huimaavaan mittaan. Se muodostaa oman sanoin kuvaamattoman ongelman, jonka ratkeamisen seurauksia reaalitalouteen kukaan ei osaa arvioida. Sitä voi vain pelolla odotella. Se on kuitenkin selvää, että ne kuuluvat kapitalismiin ja ovat aina kuuluneet. Kukaan ei tiedä varmuudella koska mikin lama tai taantuma tulee ja kuinka syvänä, mutta niitä tulee ja menee, haluttiin tai ei.
Jo pidemmän aikaa taloustutkijat ovat herttaisen yksimielisiä siitä, että niin pitkälle kuin silmä siintää maailmantalous kasvaa varsin hitaasti. Vuonna 2009 alkanut pula/lama kesti 10 vuotta, sillä vuoden 2008 tuotannon taso saavutettiin vasta 2018. Nyt näyttää siltä, että vuoden 2030 tuotanto (409,0 mrd. €) olisi vain hiukan suurempi kuin 2019 tuotanto (396,3 mrd. €). Näyttää siis siltä, että seuraavat 11 vuotta itse asiassa tuotanto polkee paikallaan. Vuonna 2040 tuotanto (418,9 mrd. €) kasvaisi vain himpun verran, joten on pelättävissä, että alkanut meno jatkuu ja tulevat 20 vuotta ovat pysähtyneisyyden aikaa. Mene ja tiedä, mutta ei hyvältä näytä.
Työn tuottavuus
Kuten sanottu, niin porvarillinen kansantaloustiede ei osaa laskea työn tuottavuutta kansantaloudessa. Syynä on kuvitelma, että bruttokansantuote, bkt, on kansantalouden tuotannon määrä. Käsitys perustuu 250 vuotta vanhaan Adam Smithin teoriaan. Sen mukaan tuotanto on palkat ja lisäarvo. Nyt kuitenkin tiedetään, että tuotanto on merkittävästi sitä suurempi. Esimerkiksi viime vuonna (2020) tuotanto oli käyvään hintaan 438,2 mrd.e, mutta bkt vain 206,1 mrd., kun erotus 232,1 mrd.e 53,0 % on vähennetty välituotteena. Mistä se on tullut, sitä ei kukaan tiedä.
Bkt ei ole mikään kirjanpitojärjestelmä. Se on pelkkä tilastokokoelma, jonka luvut eivät ole mitenkään riippuvaisia toisistaan, bkt:n luvut eivät korreloi. Välituote onkin pitkälle pelkän mielikuvituksen tuote. Onkin perin kummallista, että kukaan ei tiedä mikä ihme tuo välituote on tai mistä se tulee. Sitä ei ole tuotu ulkomailta eikä kotimaassa siihen ole käytetty sekuntiakkaan työaikaa, työtä.
Kaiken kaikkiaan bkt on tilasto, joka antaa kansantalouden teoreetikoille mahdollisuuden kehitellä erilaisia tapoja, että bkt ja maailma saataisiin näyttämään todellisuutta kauniimmalta. Pisimmällä lienee Yhdysvallat, jossa on käytössä mieletön hedoninen laskutapa. Pitkällä on myös EU, kun se on lopettanut työantajilta todellisten työtuntien keräämisen ja siirtynyt pelkkään rajalliseen puhelin kyselyyn.
Kapitalisteja nämä ongelmat eivät haittaa, sillä heillä on tarkka ja kaiken kattava kirjanpito. Ne ovat aivan eri luokkaa kuin kansantalouslaskelmissa bkt:ssä. He tietävät tarkalleen tuotantonsa määrän ja arvon. Siksi he tietävät tarvitun työtuntimäärä ja siten myös yrityksensä työn tuottavuuden, joka on aivan toista luokkaa kuin kansantalouden bkt:stä laskettu.
Porvarilliset taloustutkijat seisovat varsin huteralla pohjalla. Nykyinen bkt perustuu ensimmäiseen kansantalouden teoriaan. On sanomattakin selvää, bkt:tä on moneen kertaan muokattu, että se vastaisi ajan vaatimuksiin. Karl Marxin sata vuotta tuoreemmassa kansantalousteoriassa on Smithin teorian kahden tekijän sijasta kolme eli liikkuva pääoma (so. tavaravarastot), palkat ja lisäarvo.
Varastojen arvo on ollut tähän asti piilossa. Kansantalouden tavaravarasto selviää, kun tehdään tuloista ja menoista hyvää kirjanpitotapaa noudattava korreloiva tuloslaskelma. Siinä tuotannosta vähennetään nettopalkat ja -voitot, välittömät ja välilliset verot sekä maksut jolloin jäännös on varastojen arvo. Vuonna (2020) varastot 232,1 mrd. uusittiin tuotannossa keskimäärin 1,9 kertaa, silloin - varastot, palkat ja lisäarvo – on koko tuotanto ja kanantalouden oikea työn tuottavuus saadaan, kun se jaetaan työtunneille.
Asian mutkistaa työvoimatutkimus. Se otettiin käyttöön 1998 joten sen seurausten ensimmäisen konkreettisesti vertailtava vuosi on 1997. Silloin kerättyjen todellisten ja työllisyystutkimuksen työtuntien ero oli 237,9 miljoonaa tuntia, 6,7 %. Vuoteen 2007 erotus on yleensä ollut hieman sitä pienempi. Kymmenen vuoden keskiarvo on 5,9 %, mutta 2008 tilanne muuttui. Haamutuntien määrä alkoi jatkuvasti kasvaa. Vuonna 2020 kahdentoista vuoden keskiarvo on 12,3 %. Haamutunnit ovat kasvaneet vauhdilla.
Kun työvoimatutkimuksen työtunneista poistetaan haamutunnit, saadaan lähinnä oikeaa olevan työn tuottavuus. Oikeasti 1980-luvulla työ tuottavuus kasvoi 46,2 %, 1990-luvulla 52,5 %, mutta 2000-luvulla 23,2 % ja 2010-luvulla vain 16,2 %. Se päätyy johonkin 15 %:in seutuville.
Kapitalistien kannalta tilanne on peräti hälyttävä. Kaikilla kansantalouden tutkijoiden tahoilla tulevaisuuden talouskasvu arvioidaan hitaaksi. Siitä seuraa, että myös lisäarvokasvu jää hitaaksi ja sen jako julkiselle taloudelle ja kapitalistien voitoksi muuttuu aiempaa hankalammaksi. Siitä väistämättä seuraa, että työn tuottavuuden kasvu on saatava nykyistä nopeammaksi. Se on mahdollista kahta tietä. Panostetaan uuteen tekniikkaan ja lisätään työn voimaperäisyyttä, työvoiman riistoa. Hoidettakoon asia miten tahansa, se aina johtaa työtuntien vähenemiseen.
Voi hyvin arvioida, että koko kauden 1981–2060 tuottavuuden vuotuiseksi kasvun keskiarvoksi saadaan 4,0 %. Sellainen tulos on varsin vaatimaton. Siinä on mukana talouden rakennemuutoksen ja ulkoistenkin tekijöiden vuoksi kauden 2021–60 vuotuiseksi keskikasvuksi jää 1,7 %. Tämän suuntainen tuottavuuden kehitysennuste näyttäisi mahdolliselta, mutta jos se kasvaa tätä nopeammin silloin palkallisia työtunteja tarvitaan tässä arvioitua vähemmän.
Näissä arvioissa tuotantorakenne kuitenkin säilyisi nykyisellään. Siksi pitkällä aikavälillä kehitys voi näyttää harhaanjohtavasti siedettävältä, kun tiedetään työvoiman tulevaisuudessa supistuvan. Mutta työn tuottavuus näyttää suunnaltaan kapitalistien kannalta älyttömän huonolta. Siksi siihen varmasti kiinnitetään yhä suurempaa huomiota ja etsitään uusia riiston menetelmiä. Kaavio 2.
Työllisyys
Mikäli tuotannon kasvu on tuottavuutta nopeampaa, työn tarve lisääntyy. Normaalioloissa ja erityisesti taantuman aikoina työn tuottavuus on aina tuotannon kasvua nopeampaa ja työn tarve vähenee. Yritysten välisessä kilpailussa työn tuottavuudella on keskeinen merkitys. Voittajan selviytyy se, jonka tuottavuus kasvaa muita nopeammin. Muut joutuvat taistelemaan säilyttääkseen markkinoilla.
Tätä yritysten välistä tuottavuuskilpailua ei voi estää. Siksi ainakin läntisessä maailmassa työn tarve koko ajan vähenee. Suomessa työllisyystilannetta hieman helpottaa se, että myös työikäisten määrä vähenee. Se on kuitenkin laiha lohtu, sillä näköaloja synkentää hitaan talouskasvun lisäksi globaali pääomien keskittyminen ja tuotannon monopolisoituminen. Yhtenä vakavana uhkana ovat ulkomaiset omistajat. Heillä on jo nyt yli puolet suomalasten pörssiyritysten osakkeista. Säästääkseen energia- ja logistiikkakustannuksista he voivat siirtää tuotantonsa pois Suomesta lähemmäs suuria markkinoita.
Tuotantorakenteen muutos palvelutuotannon suuntaan vähentää omaa lisäarvon tuotantoa. Se pienentää kansantuloa eli jakovaraa. Kansantulon lopullisessa jaossa uhka kohdistuu ennen muuta sosiaaliturvaa ja julkiseen talouteen. Riippumatta siitä, kuinka nopeasti tuotantorakenne muuttuu, työntuottavuus kasvaa ja kuinka kokonaistuotanto kehittyy, voi jo nyt arvioida, että näillä kaikilla, halusimme tai ei, on vakava negatiivinen vaikutus koko yhteiskuntaan.
Tilastokeskus, jolla näyttää olevan tilastojen suhteen kaikkivoipa ja viimeinen sana hallussaan, voi antaa ja antaa yhteiskunnasta lähestulkoon minkälaisen kuvan se haluaa. Ja sehän haluaa aina antaa kuvan, joka parhaiten palvelee ja tukee aikansa elänyttä kapitalistista talousjärjestelmää. Siksi se järjestelmällisesti ja koko ajan antaa väärää tietoa työllisyydestä ja työttömyydestä. Sen perustana yhtäältä mielivaltainen työvoiman määrittely ja toisaalta työvoimatutkimus, joka on pelkkiä puhelimessa rupattelua. Näin syntyvät tehokkaan muokkauksen jälkeen mielikuvitukselliset työtunnit ja työpaikat. Viis faktoista
Kaikki merkit viittaavat siihen, että työtunnit vähenevät heikosta työn tuottavuudesta huolimatta entistä kiivaammassa tahdissa. Vuonna 2020 työikäisistä 80 %:lla oli tarjolla 4958 miljoonaa tuntia. jäi käyttämättä 1455 miljoonaa tuntia, 29,4 %. Mikäli työtuntien vähenemisen kiihtyvyys on sitä tasoa miltä näyttää, niin vuonna 2040 työtunteja jää käyttämättä 1 971 miljoonaa, 40,7 %. Eikä parempaa ole näköpiirissä.
Lopuksi
Lienee sanomattakin selvää, että suurin varmuus kohdistuu kehityssuuntaan. On yhdentekevää jääkö puolet tarjolla olevista työtunneista käyttämättä 2040-luvun alkuun mennessä vai kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Oleellista on se, että nykytiedon valossa kehitys kulkee koko ajan väärään lisääntyvän työttömyyden suuntaan. Taulukko.
Tuleva kehitys johtuu kapitalistisen järjestelmän ihmisistä riippumattomista lainmukaisuuksista. Näitä kaiken maailman ekonomistien ja valtamedian mahdotonta on ymmärtää. Sillä heidän on kaikin keinoin todistettava, että taloudessa menee lujaa. Heidän on taisteltava kapitalismin pysyvyyden puolesta. Siitä huolimatta kapitalistinen finanssi- ja tuotantopääomien yksityisomistus muuttuu koko ajan yhä suuremmaksi kehityksen jarruksi.
Kautta aikojen ihmisten toimintaa on ohjannut heidän tahdostaan ja tiedoistaan riippumaton tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden vastaavuuden laki. Se pakottaa ihmiset muuttamaan vanhan, aikansa elänee talousjärjestelmän uudeksi, entistä paremmaksi. Tätä kehitystä ihminen voi teoillaan auttaa.
Kai Kontturi
