Kapitalismi umpikujaan

KAPITALISMI AJAUTUU UMPIKUJAAN

Eino Nevalaisen ja Matti Peltosen teosta ”Marxilainen kansantaloustiede” pidetään yleisesti marxilaisen taloustieteen suomalaisena perusteoksena. Siinä on paljon hyvää, mutta myös vakavia puutteita ja virheitä.   

ENSIMMÄINEN on arvolaki, joka siitä itse asiassa puuttuu kokonaan. Marx selittää, että se esiintyy kahdella tavalla. (1) Yksinkertainen uusintaminen, arvotuote (C’=C+v+m), jossa C’ on tuotanto, C on liikkuva pääoma [tavaravarastot], v on vaihteleva pääoma [palkat] ja m on lisäarvo. (2) Laajennettu ja kasautuva uusintaminen, tuotearvo (C=c+v+m), jossa C on nyt tuotanto, c on pysyvä pääoma [tavaravarastoissa oleva sijoittajien ikioma], v on vaihteleva pääoma [palkat] ja m on lisäarvo.

Nevalainen-Peltoselta puuttuu kokonaan tuotanto C’ ja liikkuva pääoma C, tavaravarastot. Siitä seuraa virheellinen päätelmä, että tuotanto on kokonais- eli bruttokansantuotos c+v+m, jossa pysyvä pääoma c on tuotannon välineitten kulumisen korvaus. Virhe romuttaa koko arvolain ja johtaa vääriin tuloksiin.     

Osa syy lienee siinä, että aiemmin kansantalouksien tilinpidoissa julkaistiin vain korreloimaton mielivaltainen bruttokansantuote (bkt), jota edelleenkin pidetään kokonaistuotantona. Tuotannosta sen määrä on kuitenkin vain hieman yli puolet. Tuotannon C’ julkaiseminen alkoi vasta vuonna 1998. Se antoi mahdollisuuden tehdä korreloivan tuloslaskelman, jonka avain oli liikkuvan pääoman C eli tavaravarastojen arvon selvittäminen. Siitä oli helppo irrottaa palkattoman lisätyön arvo, jonka jälkeen saatiin näkyviin pysyvän pääoman c määrä ja oikea lisäarvo.     

Marxin arvolain kaavat ovat aritmeettisina varsin yksinkertaisia. Aiemmin vallinnut tilastotietojen puute on estänyt kaavojen tuntemattomien osien selvittämisen. Se on ruokkinut kaiken maailman selittäjien temppuilua ja koko Marxin työn torpedointia.    

TOINEN vakava puute on keskimääräisen voiton suhdeluvun laskutendenssin laki (p’=m/C). Tässä p’ on voiton suhdeluku, m on lisäarvo ja C on tuotannon kokonaispääoma. Virhe on tuotannon kokonaispääomassa C, jossa on pysyvä ja vaihteleva pääoma c+v. Vaihteleva pääoma ei ole pääomaa vaan palkkoja. Pääoman I osassa Marx nimittää palkkoja niiden kansainvälisen erilaisuuden vuoksi vaihtelevaksi pääomaksi, vaikka ne eivät ole pääomaa.

Virhe on lähtöisin Marxin Pääoman II osasta. Se ei kuitenkaan ole Marxin vaan toisen osan toimittajien. Pääoman I osassa Marx selittää, että voiton suhdeluvun kokonaispääoman muodostavat 1) tuotannon välineet 2) pysyvä pääoma joten oikea Marxin tarkoittama voiton suhdeluvun kaava on m/c¹+c².

Puutteistaan huolimatta Nevalainen-Peltosen Marxilainen kansantaloustiede on täyttänyt paikkansa ainoana suomalaisena alan oppikirjana. Uusimassa painoksessa Peltonen aivan oikein toteaa, että täsmällisten tietojen puutteen jokainen kansantulon vaihe ansaitsee vielä oman tutkimuksensa. Sen ansiosta nyt Marxin arvolaki on saanut todellisen, käytännön sisällön.

FILOSOFIASSAAN MARX kirjoittaa: ”Kysymys vastaako inhimillistä ajattelua esineellinen totuus, ei ole teorian, vaan käytännön kysymys. Ihmisen täytyy todistaa käytännössä ajattelunsa totuus, ts. sen todellisuus ja voima, tämänpuolisuus. Kiista käytännöstä eristäytyvän ajattelun todellisuudesta tai epätodellisuudesta on puhtaasti skolastinen kysymys.”. Aika ei kuitenkaan riittänyt, että hän olisi itse voinut todistaa käytännössä ajattelunsa totuuta, todellisuutta ja voimaa.

TODISTAMINEN jäi jälkipolville. Marxin tutkimustuloksia onkin kaluttu 150 vuotta ja se näyttää jatkuvan pelkkää sanan säilää heilutellen. Useimmat selittäjät tietävät, että kapitalistit sijoittaessaan pääomia tuotantoprosessiin haluavat niiden kasvava. Selittäjät tietävät myös, että vain työ tuottaa uutta arvoa, mutta siitä vain osa siitä maksetaan työläiselle palkkana kapitalistin anastaessa siitä suurimman osan itselleen lisäarvona.

Kuinka arvolaki käytännössä toimii, se on hämärän peitossa. Mutta tekemällä alussa mainitun korreloivan tuloslaskelman päästään kiinni pääoman kierron, kapitalistista järjestelmää ohjaavan arvolain todellisuuteen. Seuraavassa lyhyt yhteenveto vuodesta 2018 (mrd.€):

1 Tuotanto ja kansantulo:

arvotuote C’432,6=C225,5+v90,2+m116,9 ja

tuotearvo C432,6=c178,5+v90,2+m163,9 nyt

kansantulo on v+m, 90,2+163,9 = 254,1

2 Kansantulon lopullinen jako:

Palkat 41,9, sotu 30,5, julkinen 69,4 lisäarvo¹112,3 (268,0 %) = 254,1

¹ Uudelleenjaossa lisäarvosta on vähennetty tuotantovälineiden kulumisen uusinta ja lisäarvoa tuottamattomat palkat on siirretty lisäarvoon.

3 Kansantulon käyttö:

Kansantulo 254,1, miinus kulutus 177,9 = pääomavaranto 76,2

Kapitalistien pääoman lisäys; aineellinen 54,5², aineeton³ 21,7 = 76,2

² Liikkuvaa ja kiinteää pääomaa.

³ Puhdasta riihikuivaa rahaa.

4 Pääoma 31,12,2018:

kiinteä c¹537,9+pysyvä c²178,5 = 716,4

kiinteä pääoma on tuotannon välineet,

pysyvä pääoma on tuotannon ainekset

5 Voiton suhdeluku:

p’ on 163,9/716,4 = 22,9 %

UUTEEN AIKAAN, Smithistä Marxiin, bkt:stä tuloslaskelmaan

https://1drv.ms/b/s!Aj6yIfNAF9s0hVc4gOTsQpt0GE7c

JOKAISESSA yrityksessä Arvolain kaikki osat ovat. Säilyttääkseen olemassaolonsa ne joutuvat tahdostaan riippumatta kilpailemaan keskenään. Yritys, jonka työn tuottavuus on muita parempi, selviää vähemmällä työvoimalla ja siten tuottaa muihin verraten enemmän lisäarvoa, voittoa. Ajan kuluessa heikommin tuottavat putoavat pois kilpailusta. Se merkitsee voittajien kasvua ja pääomien keskittymistä heidän käsiinsä.

Kapitalismissa arvolaki ja sen synnyttämä kilpailu toimii ihmisten tahdosta riippumatta. Se on koko järjestelmälle armoton laki, sillä samalla, kun kilpailun seurauksena työn tuottavuus kasvaa työn tarve vähenee ja työttömyys lisääntyy. Tämä väistämätön kierre johtaa lopulta kapitalistisen järjestelmän umpikujaan, josta ei ole ulospääsyä. Tilanne ratkeaa vasta, kun pääomien yksityisomistus lakkautetaan joko järjestäytyneen tai spontaanin luokkataistelun tuloksena.

Kai Kontturi

Eläkepommi?

SATU ELÄKEPOMMISTA

Ilta Sanomat repi etusivun laajuudelta väitteen, että eläkeläispommin uhkaa 44 kuntaa. Sisäsivuilla kerrotaan tarkemmin mistä on kyse eli siitä, että eläkeläisten valtavan määrän vuoksi joissakin kunnissa voi eläkeläisiä olla enemmän kuin työikäisiä. Koko juttu perustuu Tilastokeskuksen ennusteeseen, joka on tietoinen väärennös.

Oheisessa kaaviossa on sekä alle 15 vuotiaat että yli 64 vuotiaat. Toteutuneet määrät kattavat kaudella 1926—1995 syntyneet joten vuoden 2010 kohdalla 0-14 vuotiaat ovat syntyneet 1981–95.

Vuonna 1960 tapahtui väestökehityksessä tuntuva käänne. Kun vuonna 1960 oli 0-14 vuotiaita elossa noin 1340000, niin 2010 enää 888000.     

Syntyvyyden laskun vuoiksi nyt näyttää siltä, että vain hyvässä lykyssä vuonna 2040 alle 15 vuotiaita olisi vain 705000.

Vuoden 1940 jälkeen 64 vuotta täyttäneiden määrä alkoi hiljalleen kasvaa, niin että vuonna 2030 se on lakipisteessä, kun kaikki ennen vuotta 1965 syntyneet ovat saavuttaneet 65 vuoden iän. Sen jälkeen alkaa ikääntyneiden määrän väheneminen. Vuonna 2040 heitä olisi noin 981000 ja 2070 jossain 900000 tienoilla. Näin siinä tapauksessa, että heidän keski-ikänsä nousee ja myös maasta poismuutto jossain määrin hidastuu.

Tilastokeskuksen ennuste perustuu tietoiseen huijaukseen. Sen mukaan vuonna 2040 yli 79 vuotiaita olisi elossa 1931–1960 syntyneistä elossa 18 %, lähes 80 % enemmän kuin 2010 ja että kaudella 1961–1975 kaikki 1069572 syntynyttä olisi elossa ja maassa. Silloin yli 64 vuotiaiden luku olisi 1525000. Vuonna 2070 homma menee yhä hullummaksi. Silloin yli 79 vuotiaita, 1961–1990 syntyneistä, olisi elossa 43 %. Lisäksi kaikki 1991–2005 syntyneet 900603 olisi elossa. Silloin päästäisiin lukuun 1778000.

Nyt voidaan laskea, että Tilastokeskus on istuttanut ennusteeseensa liikaa vanhuksia vuoden 2040 kohdalle mieletön 544000, 55 % ja 2070 kohdalle päätähuimaava 878000, 98 %. Tällainen on pöyristyttävän satu eläkepommista, joka edessä kaikki kumartavat ja kumartavat syvään.

Väestön alle 15 ja yli 64 vuotiaiden ryhmät korreloivat siten, että nykyiset alle 15 vuotiaiden ryhmä on 65 vuoden kuluttua 65–79 vuotiaiden ryhmä. Silloin se on kuitenkin merkittävästi pienempi

maastamuuton ja kuolleisuuden seurauksena.

Niin sanottu väestötiede ei tältä osin ole eksaktia eikä avaruustiedettä. Se on terveen järjen yksinkertaista aritmetiikkaa, jonka tiedot on helppo tarkistaa, sillä kaikesta huolimatta Tilastokeskuksella on menneiltä vuosilta varsin hyvät tilastotiedot.    

Tilastokeskuksen harhautuksella pohjustetaan väestön kovenevaa riistoa; eläkkeitä pitää alentaa, paitsi eläke- ja sotumaksuja myös veroja on pakko korottaa. Samalla, työllisyyden nimissä, yritysten veroja pitää alentaa ja (ilmasto) tukia lisätä. Kapitalismissa julkinen valta tärkeä osa riistokoneistoa, jonka keinovalikoima on loputon.

Tähän valtamedia on sidottu käsistä ja jaloista. Sen on levitettävä jättimäisiä valheita väestön vanhenemisesta ja eläkepommista. On noudatettava vanhaa pätevää ajatusta (Göbbels), että mitä suurempi valhe sen uskottavampi se on, eikä kukaan uskalla sitä vastustaa, ei edes sormeaan heilauttaa.

 Kai Kontturi

                                      KAAVIO

 

Piruja seinälle?

PITÄÄKÖ MAALATA PIRUJA SEINÄLLE?

Hallitukselle on kovat ajat edessä, mutta meillä muillakin näyttää tulevat ajat olevan sitä kovemmat. Siihen on syytä varautua jo nyt ilman tarvetta maalata piruja seinälle. Nimittäin kaikki merkit viittaavat siihen, että piru pitää huolen hamaan tulevaisuuteen saakka, että kaikki menee sinun ja minun kannalta väärään suuntaan.

Optimismin vallassa voi ennustaa, että vuoteen 2029 mennessä talous kasvaa vain 7 prosenttia. Sillä 2020-luvulla on odotettavissa jonkin asteinen taantuma. Finanssimaailman kupla odottaa puhkeamista ja ylituotanto puhaltaa yritysten niskaan. Niihin varautuminen vähentää palkallisia työtunteja.

Mutta ennusteet ovat aina ennusteita. Siksi hommat voivat toteutua paremmin, mutta myös huonommin. Yleensä ennusteet tehdään kapitalistien tavoitteiden saavuttamisen tueksi. Loistavan esimerkin tarkoitushakuisista ennusteista antaa viralliset väestöennusteet. Vähäiselläkin vaivalla jokainen voi nähdä niiden mielettömyys. Se siitä.

Tässä ja nyt talouden kehitystrendeissä pyritään mahdollisimman lähelle todellisuutta. Mitkään tosiasiat eivät puolla sitä, että pitkän aikavälin talouden kehitys olisi kasvuhakuisia, päinvastoin. Kyse onkin siitä kuinka suurella nopealla kapitalismin piru laskettelee talouden ja työllisyyden alamäkeä.

1980-luvulla tuotanto kasvoi 50,5 prosenttia seuraavalla vuosikymmenellä 34,7, sitten 22,1 mutta 2010-luvulla enää 11,7 prosenttia. Vauhti on ollut hurja. Siitä johtuen työtunnitkin ovat vähentyneet kovaa vauhtia. Tänään näyttää siltä, että vauhdikas alamäki jatkuu ja tuotannon kasvu jää johonkin 7 prosentin tienoille. Saas kattoo!  

Mikään ei viittaa siihen, että jossain vaiheessa tapahtuisi käänne parempaan. Päinvastoin. Näköalat kylmäävät, kun työn kysyntä vähenee koko ajan. Samalla työväenliikkeen olemattoman poliittisen tiedon vuoksi kansa tottuu kurjuuden lisääntymiseen. Vasta raju, todellinen pula-aika, ravistelee ihmisiä hereille.

Uusien työehtosopimusten neuvottelut ovat käynnistyneet. Ensimmäinen suuri sopimus on Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välillä. Tässä pitää tarkentaa, että Teollisuusliitto on työväen ay-liitto. Se on siis työläisten liitto, vaikka sen nimestä työläiset onkin poistettu. Poisto tuntuu luontevalta, kun liiton sisällä jäsenistön ja johdon palkkaerot ovat huikeat ja jo sellaisenaan ristiriidassa työläisten etujen kanssa.

Juorut kertovat, että noiden liittojen välillä uudesta työehtosopimuksesta on neuvoteltu ainakin viisi kuukautta. Jos se on totta, niin kummallista jälkeä on syntynyt. Duunarit eivät itse asiassa saaneet mitään, työantajat saivat koko potin. Ilmeisesti osasivat näppärästi käyttää hyväkseen synkkiä näköaloja ja uutta työaikalakia.  

Meille on annettu kuva, että erimielisyys palkoista on ainoa asia, joka Teollisuusliiton työehtosopimusta on hiertänyt. Se on täyttä puppua. Kahden vuoden sopimuksessa palkkaa korotetaan ensin 1.3.2020, ellei paikallisesti ole muuta sovittu 1,3 prosenttia ja seuraavana vuonna 1,4 prosenttia. Kun näistä vähennetään verot, käteen jää molempina vuosina enintään prosentti. 

Lisäksi työantaja käyttää työntekijöiden palkkoihin yritys- tai työpaikkakohtaisesti 0,6 %. Sen työnantaja jakaa liittojen ohjeistuksen mukaisesti. Miten siinä käy sen piru tietää.  

Uusi työaikalaki astui voimaan tämän vuoden alusta. Siinä täyttyvät kaikki työantajien toiveet. Työntekijöitten kannalta on vaikea löytää, jos yleensä löytää, mitään hyvää. Yhtenä esimerkkinä voisi ottaa ylityökorvaukset. Aiemmin vuoden 2019 loppuun saakka vuorokauden kahdesta ensimmäisestä ylityötunnista palkkaa korotettiin 50 prosenttia ja seuraavista 100,0 prosenttia.

Nyt laki sallii sen, mitä esimerkiksi teollisuusliiton sopimuksessa sanotaan. Mikäli ylityön korvaamisesta ei muuta sovita, lisä maksetaan ylityötunneilta 55 prosentin suuruisen. Jos se toteutetaan, niin duunari, joka tekee aina vain 2 tuntia päivässä ylitöitä voittaa. Mutta jos ylityöt jaksottuvat niin, että puolet ylitöistä kestää 3 tuntia vuorokaudessa, silloin hän häviää reippaasti.    

Tuon lisäksi on vielä kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisen mukaan ylitöitä on ensin tehtävä 100 tuntia 50 prosentilla. Vasta sen jälkeen tulevilta tunneilta korvaus on 100 prosenttia. Kolmannessa vaihtoehdossa ensimmäiset 50 tuntia korvataan 35 prosentilla. Sen jälkeen 100 tunnilta maksetaan 65 prosenttia ja vasta niiden jälkeen korvaus on 100 prosenttia.  

Olkoon miten tahansa on jokseenkin mahdotonta nähdä edes pilkahdusta siitä, että uusi työaikalaki tai Teknologiliiton ja Teollisuusliiton yleissopimus toisivat edes jotain parannusta palkkatyöläisten ostovoimaan, yleensä elämään. Loppupelissä käy päinvastoin.

Katsottakoon mihin tahansa, talouden kehitykseen, työaikalain muutoksiin tai Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliitoton tessiä, niin työantaja ovat niissä peleissä voittaneet puhtaasti 5 nolla. Kuinka jatkossa käy jää nähtäväksi, sillä naisvaltaiset liitot vaativat joka vuosi kymmenen vuoden ajan teollisuusliittojen palkankorotusten päälle 1,8 prosenttia.

Niin sitä pitää. Katsotaan miten käy. Se on varamaa, että parku tulee olemaan kova; ei ole rahaa! Se ei ole totta. Korjaamalla tulonsaajien viiden korkeimman tuloluokan veroprogressio, valtio saisi lisää tuloja vähintään 6 miljardia euroa.

Ongelmana on se, että kaikki poliittiset päättäjät ay-johtajia myöden kuuluvat tuohon suurituloisten porukkaan. Tuo sakki ei kuulu iloisiin veronmaksajiin.

Maalaamatta piruja seinälle kaikki merkit viittaavat siihen, että itse kapitalismin piru pitää huolen hamaan tulevaisuuteen saakka, että kaikki menee sinun ja minun kannalta väärään suuntaan. Suuri kysymys kuuluukin: onko meistä, sinusta ja minusta, uhkaavan tuhon suunnan muuttajiksi?

Kai Kontturi