KASAKKA VIE MINKÄ IRTI SAA
Ei ole kummoinenkaan ihme, että Suomen ulkopolitiikka on niin
tomppelimaista kuin olla ja saattaa. Sen lähteistä sai hyvän kuvan Hesarin
(18.7.20) pääkirjoitussivun kolumnista, joka oli ulkoministeriön
lähetystöneuvos Tarja Långströmin
tuotos. Se alkoi lauseella: ”Toisen maailmasodan jälkeen Yhdysvaltojen johdolla
rakennetun maailmanjärjestyksen rapautumisesta on kannettu huolta.”.
Kirjoittaja ei tunne toisen maailmansodan jälkeistä historiaa, mutta
jos tuntee, hän syyllistyy tietoiseen vääristelyyn. Toisen maailmasodan
lopputuloksen, natsi-Saksan kukistamisen hoiti Neuvostoliitto, joka pian sen
jälkeen näytti maailmalle tien avaruuteen. Sen sijaan Yhdysvallat ryhtyi
Vietnamin sotaan tapattamalla kymmeniä tuhansia omia sotilaitaan Vietnamin
sotilaista ja siviiliväestön tuhoamisesta levittämällä myrkkyä mm. laajoille
peltoalueille.
Toisen maailmasodan jälkeen Neuvostoliitto suoritti valtavan
jälleenrakennustyön, kun noin 70 prosenttia sen Euroopan puoleisesta alueesta
oli tuhottu. Sen rinnalla kansan hyvinvointia parannettiin himaa vauhtia ja
työttömyys oli heille tuntematon käsite. Tämä oli esimerkkinä myös muulle
maailmalle. Kapitalistisissa maissa työväenliike saavutti tavoitteen toisensa
perään, sillä kapitalistien oli sosialismin pelossa pakko alistua
työväenliikkeen vaatimuksiin. Näin vähin erin pala palata syntyivät
hyvinvointivaltiot.
Tätä kehitystä Yhdysvallat eivät ole koskaan kokeneet. Heillä on
nautittu vain amerikkalaisesta unelmasta, jossa jokainen on oman onnensa seppä.
Tämä politiikka on tallannut jalkoihinsa kaiken sen, mitä muualla maailmassa
nimitetään ihmisoikeuksiksi. Yhdysvalloissa tuo sana on tuiki tuntematon.
Yhdysvallat ei ole demokratia, vaikka niin väitetään. Se on mitä
autoritäärisin maa, jossa dollarien omistus määrää itse kunkin aseman
yhteiskunnassa. Siksi pieni tuhansia miljardeja omistavien ja hallitsevien
joukko itsevaltaisesti määrää mitä maassa tapahtuu. Tämän joukon olemassaolo
tiedetään, mutta sen määräävä, autoritäärinen osuus yhteiskunnassa salataan tehokkaasti
kaiken osaavalla ja koko maailmaa hyväilevällä propagandakoneistolla.
Vasta, kun Neuvostoliitto 1991 hajotettiin, Yhdysvallat sai maailmassa
hegemonian. Siksi sen käyttäytyminen muuttui entistä häikäilemättömämmäksi. Ensimmäiseksi
se pommitti Eurooppaa, Jugoslaviaa, joka ei suostunut tanssimaan sen pillin
mukaan. Seuraavana oli vuorossa arabisosialistinen (ilmainen koulutus sekä
ilmainen terveyden ja sairaanhoito) Irak, jossa Yhdysvallat tappoi miljoonan
ihmistä ja aiheutti kolmen miljoonan ihmisen pakolaisvirran. Sitä seurasi
jenkkimielisten natolaisten suorittama vallankaappaus Ukrainassa. Saman
menetelmän mukaan piti tehdä vallankaappaus myös Syyriassa, mutta se homma meni
kiville. Myös Libya oli listalla ja sen homman toteuttivat natolaiset.
Yhdysvallat on osoittanut maailmalle raadollisuutensa. Siksi sen
hegemonia yksinapaisen maailma johtajana rapautuu tai on jo rapautunut. Kiina
ja Venäjä ovat erikseen ja yhdessä osoittaneet, että Yhdysvaltojen hallitseva
aika on ohi. Myös EU:ssa osoitetaan häikäilemättömästi uppiniskaisuutta, kun
eivät suostu luopumaan Venäjältä tulevasta toisesta kaasuputkesta. Samansuuntaista
uppiniskaisuutta näyttäisi ilmenevän myös Unkarissa ja Puolassa.
Yhdysvaltojen kannalta tilannetta pahentaa se, että Kiina ja Venäjä
tavoittelevat maailmaa, jossa valtiot elävät rauhanomaisesti rinnakkain
suvereenin tasavertaisuuden pohjalta kunkin valtion sisäisiä asioita
kunnioittaen. Tämän politiikan laajentuessa se hävittää Yhdysvaltojen
kansalliset edut, joihin kuuluu sen oikeus puuttua muiden maiden sisäisiin asioihin.
Nykyisellään sen tätä oikeutta turvaa 750 sotilastukikohtaa 130 maassa ja
valtava laivasto maailma merillä.
Näköalat ovat Yhdysvaltojen kannalta kauhistuttavat sen vuoksi, että
sen talous kuralla, lähes konkurssikypsä. Sen se yrittää peittää väärentämällä
tavattoman härskillä tavalla kansantaloutensa lukuja. Todellisuus kuitenkin
pilkistää, kun jokainen näkee sen julkisen velan jatkuvan ja hurjan kasvun. Sen
vuoksi Yhdysvalloista on tullut arvaamaton ja jopa vaarallinen.
Lähetystöneuvos Långströmin jutun otsikkona oli, että ”Venäjä ja Kiina
haastavat kansainvälistä oikeutta”. Se
on pitkälle tosi, mutta kirjoituksen perusteella totuus on käänteinen. Nykyinen
kansainvälinen oikeus ei kuitenkaan ole kuin Yhdysvaltojen määrittelemää
oikeutta, jossa kaikki muita voidaan syyttää mutta sitä ei.
Tätä taustaa vasten Suomen presidentin peräti kansainvälisesti
lanseeraama ”kasakka vien kaiken minkä irti saa” ulkopolitiikka nojaa
Yhdysvaltoihin ja Natoon on niin tomppelimaista kuin olla ja saattaa. Suurta
naapuria piikittelevä, peräti loukkaava ulkopolitiikka on korvattava hyvillä
naapurisuhteilla. Ne antavat hävittäjiä monin verroin paremman turvallisuuden.
