Leikataan
molemmista päistä – ensin tulot sitten menot
Hölmölässä
liian lyhyttä peittoa päätettiin jatkaa. Alapäästä leikattiin pala ja ommeltiin
yläpäähän. Sitten ihmeteltiin, kun peitto ei pidentynytkään. Meillä valtion budjetin
sanotaan olevan haasteellisen, vaikka kuinka leikataan tuloja ja menoja niin
raha ei riitä. Hölmölässä peitto ei lyhentynyt, mutta budjettipeitto lyhenee,
kun sitä leikataan molemmista päistä. Hölmölässä oli hölmöjä, mutta mitä ovat ministerit,
kun heidän järkensä ei yllä hölmöläisten tasolle?
Suomen
hallitus
ei ole yksin. EU komissio, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki
näyttävät toimivan kansalaisten kannalta poliittisen idiotismin uranuurtajina.
Ennakkoehtoina EU vaati meiltä pääomien ja tavaroiden vapaan liikkumisen. Harri
Holkerin (kok) ja Esko Ahon (kepu) hallitukset täyttivät ehdot. Siitä seurasi velkaa
ulkomaille, pankkikriisi ja 50 000 yritystä katosi.
Lisäksi tähän tultaessa vapaakaupan
vuoksi 150 000 suomalaista tuotantomaatilaa on lopetettu.
Kaiken tämän viisauden seurauksena
työttömyys kasvoi pilviin. Työttömyyden vuoksi selitettiin, että kilpailukyvyn
ja työllisyyden parantamiseksi yritysten verokuormaa on kevennettävä. Ensi
töiksi yritysten veroaste leikattiin puoleen. Esko Ahon (kepu) hallitus teki
rajuimmat tulojen leikkaukset 1993. Yritys- ja osinkoverojen sekä myöhemmin
tehdyn kelamaksujen leikkausten vuoksi valtio menettää tuloja 6,3 miljardia
euro vuodessa.
Myöhemmin varallisuusverosta leikattiin
sata prosenttia. Siitä kapitalistit saivat 200 miljoonaa euroa lahjaksi. Myös
henkilöiden vuoden 2011 tuloluokkien veroasteita leikattiin. Siitä valtio
menetti 1,5 miljardia, josta yli miljardi meni pienelle joukolle suurituloisia.
Ensivuonna yritysten veroastetta lasketaan vielä lähes 20 prosenttia. Se antaa
yrityksille miljardi euroa. Näin jopa heikkoina vuosina valtion tulojen menetykset
ovat vähintään 9,0 miljardia euroa vuodessa.
Kaikki puheet kilpailukyvyn ja
työllisyyden parantumisesta ovat osoittautuneet tyhjääkin tyhjemmiksi,
häikäilemättömiksi valheiksi. Ne ovat kuitenkin pitäneet kansan rauhallisena,
vaikka työttömyys on lisääntynyt. Vuonna 2011 työtunteja tehtiin virallisenkin
tilaston mukaan hiukan vähemmän kuin 1985. Tosiasiassa työtunnit vähenivät kymmenen
prosenttia, vaikka työvoima samaan aikaan lisääntyi 162 600 hengellä, kymmenen
prosenttia.
Kilpailukyky ei riipu Suomen
työvoimakustannuksista vaan maan syrjäisestä sijainnista, suuresta
pinta-alasta, pitkistä matkoista ja kalliiksi tulevista rahdeista,
epäedullisesta ilmastosta jne.. Näistä syistä maan pääomia vaativaan
suurteollisuuteen ei investoi suomalaiset eivätkä ulkomaalaisetkaan
kapitalistit. Heitä kiinnostaa paremmat olosuhteet keskellä tai lähellä suuria
markkinoita.
Tulojen leikkausten jälkeen olemattomien
teollisuusinvestointien vuoksi työllisyys ei lupauksista huolimatta parantunut.
Siksi Paavo Lipposen (sd) hallitus aloitti rajut menojen leikkaukset. Raimo
Sailaksen (sd) listan mukaan niitä tehtiin noin 11 miljardia euroa. Niiden
jälkeen valtiolle syntyi ylijäämää.
Jyrki Kataisen (kok) hallitus pitää
kiinni edeltäjiensä alhaisesta yritys- ja pääomaverojen linjasta, vaikka menot
lisääntyvät mm. työttömyyden, rahanarvon heikentymisen, EU-maksujen ja
toistuvien kriisien vuoksi. Jo nyt pankeille on lapioitu miljardeja tavallisten
veronmaksajien euroja, eikä loppua ole näkyvissä. Kuluvan vuoden budjetin
alijäämä on 7,5 miljardia euroa ja se kasvaa, kun kansantalous yskii, työ koko
ajan vähenee ja työttömyys lisääntyy.
Voi hyvällä syyllä pelätä, että Jutta
Urpilainen (sd) on kohta tilanteessa, jossa hän ohittaa valtion ja kuntien
menojen leikkauksissa Lipposen ennätykset. Taas ja tavan mukaan leikkausten
selitykseksi riittää työllisyys, valtion velkaantumisen pysäyttäminen ja
hyvinvointivaltion pelastaminen.
Tässä
puuhassa
hallituksen enempää kuin eduskunnankaan mieleen ei juolahda, että suurpääoma
tahkoaa koko ajan kasvavia voittoja, vaikka sillä on jo rahaa kaikki paikat
väärällään. Heidän päähänsä ei pälkähdä sekään, että kaikki 1990 jälkeen
yrityksille ja suurituloisille annetut täysin tuloksettomiksi osoittautuneet
tuet sekä verojen helpotukset voitaisiin peruuttaa, eikä menojen leikkauksia tarvittaisi.
Suurpääoman Herlinien, Ehrnroothien, Wahlroosien jne. kannalta ajatus on niin
julma, että se tyrmätään perustelematta ja suoralta kädeltä; se ei ole
mahdollista!
Kaikki on mahdollista jos tahtoa
riittää. Ensin on vain erottava eurosta ja EU:sta, rakennettava ulkomaisia
suuryrityksiä vastaan rajasuoja maataloudelle ja pk-yrityksille. Sen jälkeen on
helppo palauttaa yritys-, osinko- ja varallisuusverot sekä kelamaksut entiselle
tasolle. On otettava riittävästi etäisyyttä globaalista kaikkea taloudellista
toimintaa rajoittavasta suurpääomasta. Näistä koituisi vientiteollisuudelle jonkin
verran vaikeuksia, mutta protektionismi suojaisi kotimarkkinat, elvyttäisi pk-yritysten
tuotannon ja työllisyys paranisi. Näillä markkinoilla pienetkin voivat jotenkin
pärjätä.
Pääomaliikkeille
on
pantava tiukat suitset. Suomalaisia pääomia oli maaliskuun 2013 lopulla ulkomaisissa
yrityksissä suorina sijoituksina (oma pääoma) yli 110 miljardia. Annettuja
lainoja ja talletuksia oli 159 miljardia ja arvopaperisijoituksina 242
miljardia. Nämä 511 miljardia euroa on Suomessa hiellä ja vaivalla raataen
syntynyttä pääomaa, josta nyt ei ole iloa suomalaisille muutamaa omistajaa
lukuun ottamatta. Tällä rahalla on ainakin jokinlainen vastine.
Eikä tässä kaikki. Suomalaista pääomaa
oli ulkomailla yhteensä 655 miljardia euroa. Mm. johdannaisiin on sidottu
huikeat 116 miljardia, joka on kaksi kertaa enemmän kuin kuluvan vuoden valtion
budjetti. Se on todellista spekulaatiorahaa, jonka riskit ovat tosi suuret. Sen
koko pääoma voi nopeasti haihtua taivaan tuuliin.
Vertailun vuoksi on vielä hyvä todetta,
että vuonna 1990 suomalaisia pääomia oli ulkomailla 28 miljardia. EU-aikana
ulkomaille viedyn pääoman määrä vuonna 2011 oli 696 miljardia eli lähes 2 400
prosenttia suurempi! Suomessa on myös ulkomaista pääomaa, mutta hieman
vähemmän. Tilastossa ne helposti yhdistetään puhumalla ulkomaisesta
nettovelasta tai -saatavasta, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä toistensa
kanssa. Ulkomaalaiset omistavat Suomessa pankkeja, kauppaa ja teollisuutta eli yksinkertaisesti
finanssi- ja yrityspääomaa. Samalla tavalla suomalaiset omistavat sitä ulkomailla.
Ne eivät ole toistensa vakuutena.
Riippumatta siitä kuka mitäkin omistaa,
Suomi on tavattoman rikas. Vuoden 1990 lopussa tuotannollinen nimellinen kokonaispääoma
oli yhteensä 292,9 miljardia, josta 91
prosenttia oli kotimaassa. Vuonna 2011 tilanne oli radikaalisti toinen.
Kokonaispääoma oli kasvanut 3,7 kertaiseksi pääosin sen siksi, että tuotanto-omaisuutta
myyntiin ulkomaalaisille hyvään hintaan. Sen ansiosta kokonaispääoma kasvoi
1 088 miljardiin euron, josta oli enää 36
prosenttia kotimaassa. Palauttamalla pääoman kotimaa-ulkomaat suhde
entiselleen ongelmat on ratkaistu. Se vaatii poliittista tahtoa ja ehkä myös
omistuksen uudelleenjärjestelyä.
Nykyisen
kaltaiset talouden
heikon ajat jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Valoa ei ole näkyvissä.
Kapitalismiin kuuluu, että vaikeinakin aikoina kapitalisteille tehdään voittoa
ja uutta rikkautta, vaikka muilla työttömyys ja kansan kurjuus lisääntyvät. Ennakkoarvioiden
mukaan jo vuoden 2030 seutuvilla palkkojen osuus tuotannosta on laskenut ja
voittojen osuus kasvanut niin, että ne ovat lähes yhtä suuret. Yhä useamman mahdollisuus elättää itseään
työllään muuttuu todella vaikeaksi, ellei mahdottomaksi.
Hölmöläisten peitto ei lyhentynyt, mutta
hallituksen budjettipeitto lyhenee, kun sitä leikataan molemmista päistä,
vaikka julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan tarve lisääntyvät. Tulevienkin (porvari)
hallitusten politiikka ei muutu miksikään. Se ei ole hölmöläisten, vaan suurkapitalistien
etujenmukaista globaalia avointen markkinoiden julmaa politiikkaa. Näillä
markkinoilla suuretkaan eivät (Nokia) aina pärjää.
Kaikki merkit vaativat siihen, että koko
kapitalistinen järjestelmä on asetettava kyseenalaiseksi. Kapitalismin globaalissa
maailmassa pienet korjaukset kansallisissa talouksissa eivät muuta mitään.
Kaikki merkit viittaavat siihen, että kapitalistinen järjestelmä on tullut
tiensä päähän.
Kai Kontturi