MITÄ IHMEEN VÄLITUOTTEITA
Työn tuottavuus on usein esille palkkaneuvottelujen, mutta myös varsin yleisesti silloin, kun puhutaan kansantalouden tuottavuudesta. Yritykset tietävät omat työn tuottavuutensa jos niikseen tulee, mutta niissä sitä merkittävämpää on kuitenkin muut yrityksen tulokseen vaikuttavat lukemattomat tekijät. Sen sijaan kansantalouden osalla tilanne on toinen. Siinä työn tuottavuus on keskeisessä roolissa.
On valitettavaa, että sen laskeminen on täyttä huuhaata, kun se tapahtuu bruttokansantuotteesta, bkt, joka on pelkkä tilastokokoelma eikä se noudata (korreloivaa) hyvää kirjanpitotapaa. Siksi sitä voi manipuloida mielenmäärän ja maailmalla niin tapahtuukin. Sen vaihtoehtona pitäisi olla hyvän kirjanpitotavan mukainen tuloslaskelma. Aiemmin Suomessa sen tekeminen oli mahdotonta, sillä vasta 1998 Tilastokeskus ryhtyi julkaisemaan kokonaistuotannon luvut.
Kun saatiin tiedot kokonaistuotannosta, oli mahdollista rakentaa hyvää kirjanpitotapaa noudattavan (korreloivaa) tuloslaskelman. Tietämättä tai tietoisesti sen merkitystä mitätöitiin lopettamalla tosi työtuntien kerääminen, joka korvattiin pelkkiin puhelinhaastatteluihin perustuvalla työvoimatutkimuksella, joka antaa rajattomat mahdollisuudet työtuntien, työllisyyden ja työttömyyden kaunisteluun.
Työvoimatutkimus sisältää lukematon määrä muuttujia ja epävarmuustekijöitä, jotka mahdollistavat tulosten manipuloinnin. Sillä saadaan aina poliittisesti tarkoituksenmukaiset tulokset. Koko sen yli kahdenkymmenen vuoden aikana se on vääristänyt, väärentänyt haamutunneilla todellisuutta. Sen tulosten korjaus vaatii hyvän pitkän ajan tausta-aineiston, mutta niillä päästään oikeampiin, ellei peräti oikeisiin tuloksiin.
Virallisesti työn tuottavuus lasketaan bruttokansantuotteesta, bkt:stä. Se on alle puolet tuotannossa, kun siitä on vähennetty joku ihmeen välituote. Kukaan ei osaa selittää mikä se on, kuka tai missä se on tehty. Se on siis pelkkää mielikuvitusta ja heitetään roskiin, noidutaan olemattomiin. Lisäksi työvoimatutkimuksessa on liuta haamutunteja. Näillä todella puutteellisilla eväillä vuoden 2019 virallinen työn tuottavuus oli 56,66 euroa työtunnissa, joka on pelkkää hölynpölyä.
Tuloslaskelman mukaan työn tuottavuudessa on kolme keskeistä osaa; palkat, lisäarvo ja pysyvän pääoman. Kun 2019 työvoimatutkimuksen tunneista poistetaan haamutunnit työtunnit, oikea työn tuottavuus oli 123,58 euroa työtunnissa. Siinä oli tavaravarastojen kulutettua ja uusittua omistajien sijoittamaa ikiomaa pysyvää pääomaa 51,69 euroa (41,8 %), lisäarvoa 50,55 euroa (40,9 %) [ml. tavaravastoissa piilossa oleva] sekä palkkoja 21,34 euroa (17,3 %). (Kaavio) Tässä lisäarvon suhdeluku (lisäarvo/palkat*100) on 237,0 %, mutta lopullisessa jossa, kun verot ja sotumaksut on poistettu, suhdeluku on 269,7 %.
Kaavion perustana olevien numerot kertovat, että työn tuottavuuden kasvu on valunut lisäarvoon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana työn arvosta, kansantulosta, lisäarvon osuus on kasvanut 40,3 prosentista 40,9 prosenttiin ja palkkojen osuus supistunut 17,4 prosentista 17,3 prosenttiin. (Taulukko) Palkansaajat eivät ole tässä luokkataistelussa osanneet pitää puoliaan. Kun molemmista vähennetään verot ja sotumaksut, niin lopputulos palkansaajien kannalta on vielä huonompi.
Selvyyden vuoksi pitää mainita, että varastoarvossa on uusittua pysyvää pääomaa (aineellista) ja lisäarvoa (ilmaista työtä) yhteensä 65,05 euroa tunnissa, 52,6 % tuotannosta. Tätä kansantaloustieteilijät eivät millään ymmärrä. Siksi he leikkivät jollakin ihmeen välituotteella, jonka avulla on helppo mielin määrin manipuloida bkt:tä. Siinä suhteessa Yhdysvallat on suoranainen ihmeiden tekijä.
Tässä on korostettava, että tavaravarastoissa oleva pysyvä pääoma on sijoittajien ikiomaa pääomaa. Sen uusintaminen ei tuota yhtään uutta arvoa, mutta varastot säilyvät. Sillä koko ajan joka hetki toisesta päästä tavaraa tuotetaan varastoon ja toisesta päästä sitä menee sieltä pois. Tässä on yksi kapitalismiin suuria ongelmia, sillä tavaran tuottajat eivät koskaan tiedä onko heidän tuotteilleen kysyntää. Jos sitä ei ole, tavara jää varastoon ja tuotantoa supistetaan mm. pistämällä työntekijöitä työttömien joukkoon.
Kaaviosta näkee, että työn tuottavuus on kasvanut varsin voimakkaasti. Siinä näkyy myös se, että vuoteen 2016 saakka pysyvän pääoman kasvu on ollut keskimäärin 0,2 prosenttia vuodessa, mutta sen jälkeen kasvu kiihtyi 0,9 prosenttiin, yli nelinkertaiseksi. Kolmena viimevuotena pysyvän pääoman osuuden kasvu on ollut eri syistä varsin voimakasta.
Siitä on kaksi seurausta. Kapitalistien on pitänyt panna lisää miljardeja tuottamattomaan pysyvään pääomaan, mutta samalla se on jarruttanut lisäarvon kasvua. Näin he ovat itse aiheuttaneet itselleen vahinkoa. Sen he haluavat maksattaa työläisillä suoraan ja välillisesti.
Tässä on yksi kapitalistisen vapaakaupan ongelmista. Mitä enemmän ulkoa tuodaan lopputuotteita, sitä enemmän tavaroihin on käytettävä pysyvää pääomaa. Lisäksi tuonnin lopputuotteissa tulee vain vähän lisäarvoa. Näin työn tuottavuudessa työn arvo (palkat+lisärvo) supistuu. Se tarkoittaa, että kansantalouden tuottavuus heikkenee. Näin tapahtuu vääjäämättä, kun talouden rakennetta muutetaan tuottamattoman palvelutuotannon lisäämisen suuntaan.
Yhdysvaltojen väärä tuotantorakenne on hyvä esimerkki. Sen palvelutuotannon osuus koko taloudesta on 77,6 % ja teollisuuden ja maatalouden yhteensä 22,4 %. Vaikka sen riisto eli lisäarvon suhdeluku olisi tuontitavaroissa maksimissaan, se ei riitä. Siksi se hakee ulkomaisille sijoituksilleen mahdollisimman suurta voittoa ja tuloja myös sotarosvouksella, josta Irakin sota oli huikea pääomien siirto Yhdysvaltoihin. Tällä hetkellä Syyria saa kärsiä sen öljyvarkaudesta. Ne eivät kuitenkaan riitä, siksi se velkaantuu ulkomaille päätähuimaavaa vauhtia.
Suomi on vielä toistaiseksi Yhdysvaltoja paremmassa asemassa. Meillä palvelutuotannon osuus tuotannosta on 66,5 % ja teollisuuden ja maatalouden yhteensä 33,5 %. Kehitys kuitenkin kulkee koko ajan väärään suuntaan. Kapitalistit ovat jo iät ja ajat paasanneet siitä, että on järjetöntä valmistaa tavaroita itse, jos niitä saa maailmalta halvemmalla. Puheillaan he ovat onnistuneet mallikkaasti. Olemme EU:n sisämarkkinoilla ja osana globaalia vapaakauppaa. Se on turmion tie, jolta on päästävä pois, ennen kun on myöhäistä. Tosin kapitalismin kriisi on jo niin syvä, että myönteiselle kehitykselle ei ole suuria mahdollisuuksia.
Aiemmin työantajien kauhistelut heikosta työn tuottavuudesta keskittyivät työehtoneuvottelujen tienoille. Heikon tuottavuuden vuoksi työläisten palkkavaatimukset olivat aina mahdottomia. Työn tuottavuus on kuitenkin hyvä, mutta kun pysyvä pääoman osuus kasvavaa, tuotannon kannattavuus heikkenee. Sen vuoksi kapitalistit vaativat entistä pontevammin paikallista sopimista. Se helpottaisi palkkojen leikkaamista, vaikka palkansaajien jatkuvasti heikkenevä toimeentulo vaatii palkkojen korottamista. Siihen on myös varaa, sillä jatkuva lisäarvon, voittojen palkkoja nopeampi kasvu on palkansaajille tuhon tie!
Kai Kontturi
