17.12.17

NATO ja pressan vaalit


NATO-yhteensopivat presidentinvaalikeskustelut

Lauantai 16.12.2017 klo 13:00 - Pirkko Turpeinen-Saari

MTV-3 vaalikeskustelun jälkeen vallitseva tunne oli järkytys. Onko tämä se tietoisuuden taso, jolla Suomessa keskustellaan ulkopolitiikasta?

Yle 1, suomalaisten verorahoilla maksettu uutisväline toi mukaan lisää aiheita, mutta muoto - NATO-yhteensopivuus säilyi. Toimittajien kysymykset ja tila, jonka he antoivat haastateltavien vastauksille, rajoittivat kokonaisuuden tukemaan USA:n johtaman NATO:n maailmankuvaa ja siihen liittyvää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Yle:n toimittajat määräsivät osallistujat vastaamaan kysymykseen, antaisivatko he Virolle sotilaallista apua, jos Venäjä hyökkäisi Viroon. Mikä kysymys!

Paneelin osllistujista presidentti Niinistöhän on jo tehnyt kysymyksen täysin turhaksi. Hän on solminut eduskunnan selän takana USA-johtoisen NATO:n kanssa isäntämaasopimuksen, jonka perusteella USA/NATO voi rientää sotimaan Viron puolesta myös Suomen kautta vaikka ydinaseet mukanaan.

Toimittajat tietävät tämän. Siksipä katsojat ohjataan ajattelemaan, että kysymys on todellinen ja että Suomi todella voisi itse harkita sodan syttyessä Viron sotilaallista auttamista. Tämä on osa Ylen harrastamaa poliittista aivopesua.

Merja Kyllösen nostaessa isäntämaasopimuksen keskusteluun ja Väyrysen jatkaessa pontevasti aiheen erittelyä, toimittajat siirtyivät nopeasti toiseen aiheeseen Niinistöä suojellakseen.

Ainoa demokraattinen tapa suhtautua isäntämaasopimukseen on sen ottaminen perustuslailliseen käsittelyyn ja sen eduskunnan selän takana tapahtuneeseen solmimiseen osallistuneiden henkilöiden saattaminen edesvastuuseen.

Pressiklubi käsitteli 15.12. myös presidentinvaalitenttejä. Puheenjohtaja totesi, että osallistujat eivät ilmaisseet tunteita keskustelun aikana.

Kuinka osallistujat voisivat osoittaa eläytymistä tai tunteita, kun heidän edellytetään toistavan ulkoa opittua NATO-EU:n hyväksymää doktriinia. Yhdysvaltojen johtoasema maailmassa on tuon doktriinin mukaan ollut kyseenalaistamaton. Yhdysvaltojen viholliset ovat myös NATO-EU:n – siis myös Suomen vihollisia. USA:n terroristit ovat myös Suomen terroristeja ja USAn ystävä-terroristit ovat myös Suomen ystäviä.

Presidenttiehdokas Haavisto painotti erityisesti EU:ta rauhanprojektina korostaen kuinka EU on toiminut Balkanilla ansiokkaasti rauhan puolesta. Muistamme kuinka Haavisto vaelsi tiedotusvälineiden loisteessa Balkanin sodan jälkeen geiger-mittari kädessään tutkimassa radioaktiivisuutta. "Kaikki hyvin, mitään poikkeavaa ei ole havaittavissa."

Haavisto ei nähnyt ympärillään maailman mittavinta EU/USA/NATO -pommitusten aiheuttamaa eko-katastrofia. Tonavan sillat, öljyjalostamot, kemiantehtaat ja sähköverkot tahallaan ja systemaattisesti uraanipommeilla pommitettuina aiheuttivat pysyvän, tuhansia vuosia kestävän jäljen Bosnian, Serbian ja sen maakunnan Kosovon elinympäristöön.

USA ja rauhanjärjestö EU olivat vastuussa tahallisesta siviili-infrastrutuurin pommituksesta koska Jugoslavia ei alistunut USA:n Rambuilletissa vaatimaan koko Jugoslavian alueen (Serbia, Kosovo, Montenegro) USA/NATO-miehitykseen. Tämä korvautui pommitusten jälkeen laaditussa sopimuksessa pelkän Kosovon alueen miehitykseen ja pommitusten jälkeen välittömästi alkaneeseen suurimman USA:n sotilastukikohdan Bondsteelin rakentamiseen Kosovoon, Serbian maille. 

Tämä USA:n ja NATO-EU:n albaaniterroristien avulla suorittaman vallankaappauksen legitimoi Nobel-palkittu Martti Ahtisaari, joka ohjasi Kosovon itsenäistymisneuvottelut USA:n haluamaan päätökseen.

4.12.2014 Yhdysvaltain kongressi julisti lähes yksimielisesti sodan Venäjää vastaan "Anti-Russian House Resolution 758". Siinä luetellaan kaikki USA:n provosoimat konfliktit Venäjän reuna-alueilla, mutta syytetään niistä Venäjää. Julistuksen taustajoukoissa olivat Strategic Culture-aikakausilehden mukaan Soros ja AIPAC, jälkimmäinen erityisesti siksi, että Venäjä häiritsee Israelin valtapyrkimyksiä Syyriassa.

Soros taas kipuilee  Ukraina-hankkeiden osittaista myttyynmenoa.

Suomen media ei ole kiinnostunut faktoista. Sille riittää, mitä USA:n tiedotusvälineet ja uutistoimistot kertovat mielipiteenään. Näiden mielipiteiden toistamiseen tarvitaan kansalaisjärjestöjä ja poliitikkoja, jotka tarvitsevat rahoitusta.
 
Jos verrataan USA:n aggressiivisuutta ja sotilastukikohtien laajenevaa verkostoa yli 130 valtiossa, Venäjällä ei ole mitään vastaavaa. USA:n suorittamat lennokkimurhat erityisesti Afrikassa edellyttävät Saksan kanssa tehtävää sotilasyhteityötä. Saksassa onkin toisesta maailmansodasta lähtien ollut vahva USA:n armeijan läsnäolo. Tällä hetkellä n. 38 000 sotilasta.

Afganistanin laittomassa (tietenkin) sodassa, joka on USA:n kauimmin kestänyt sota, on sotilaita monista EU-maista myös Suomesta. Irakin sodassa, johon EU-Tanska ja EU-Britannia innolla osallistuivat, USA:n johdolla tapettiin yli miljoona ihmistä. Ulkoministeri Ahlbrigin mukaan puolen miljoonan lapsen kuolema oli vain "due price", sopiva hinta. Libyan johtajan Gaddaffin murha ja maan tuhoaminen oli riemun aihe silloiselle ulkoministeri Hillary Clintonille.

Yhdysvallat oli todistettavasti sekaantunut Ukrainan väkivaltaiseen palkkamurhaaja-tarkka-ampujien suorittamaan veriseen vallankaappaukseen, jonka taustalla oli USA:n raha-eliitin pyrkimys päästä Ukrainan GMO-maanviljelyn ja liuskekaasutuotannon apajille (The Economist 2013). USA:n ja EU:n tukemat "vallankaappausjohtajat" löysivät paikkansa tulevassa Ukrainan hallinnossa. Poroshenko presidenttinä, Saksan rahoittama Klitsko Kiovan pormestarina, Jatsenjuk pääministerinä, jonka kanssa varapresidentti Biden puhui, kertomansa mukaan, puhelimessa enemmän kuin vaimonsa kanssa.

Yhdysvaltojen rinnalla NATO:n laajenemista edistänyt EU oli osavastuussa Ukrainan verisestä vallankaappauksesta. Suomen Olli Rehn, laajentumiskomissaarina ja myöhemmin talouskomissaarina ja EU-komission varapuheenjohtajana, on vastuussa siitä, että lähentymissopimuksen valmistelu oli puutteellista. Presidentti Janukovits, joka oli EU-myönteinen realisti, katsoi, että aikataulu oli liian kireä. Ukrainalla ei ollut varaa vielä solmia sopimusta.

Tärkeämmäksi kuin ukrainalaisten edun ajaminen, tuli sotilaallisten artikloiden pikainen voimaan saattaminen jotta USA:n ja NATO:n joukkoja voidaan sijoittaa Venäjän rajalle Ukrainaan.

Vallankaappaushallitus julisti keväällä 2014 sodan itä-ukrainalaisille, jotka eivät hyväksyneet laitonta vallankaappausta ja venäjän kielen rajoituksia. Kiovan hallitus lopetti kaikki valtion tuet, koululaitoksen, eläkkeet ja pankkitoiminnan Donbassin alueelta. Valtaan tultuaan presidentti Poroshenko manasi televisiopuheessaan itäukrainalaiset kuolemaan kellareihinsa.

Tarkka-ampujien vastuuseen saattamista Kiovan hallituksen toimesta ei ole edes yritetty toteuttaa. Natsien suorittama Odessan ammattiyhdistysten talon tuhopoltto ja joukkomurha on edelleen tutkimatta. Maassa vallitsee terrorin ja vastuuttomuuden ilmapiiri, jota korruptoitunut presidentti ei pysty natsien pelossa muuttamaan. Sen sijaan hän kuluttaa rahaa ja aikaa Yhdysvaltojen kongressinjäsenten lobbaamiseen saadakseen rahaa ja aseita.

USA:n pyrkimyksenä oli myös Venäjälle kuuluneen Krimin Sevastopolin laivastotukikodan haltuunotto. Neuvostoliiton ajoilta peräisin oleva tukikohta on keskeisen tärkeä Venäjän puolustukselle.

Venäjän suorittama Krimin rauhanomainen haltuunotto, jolla taattiin Krimin asukkaille mahdollisuus valita oma kohtalonsa, on kovin erilainen kuin USA:n suorittama Kosovon väkivaltainen haltuunotto ja valtavan sotilastukikohta Bondsteelin rakentaminen Serbiaan kuuluvalle maalle. Kosovosta on muodostunut mafia-valtio, jonka presidentti vasta askettäin vapautui Interpolin-listalta.

Yhdysvaltojen vallankäyttöön kuuluu asevoiman rinnalla myös talouspakotteet. Kuubaan kohdistettuja talouspakotteita on vaadittu kumottaviksi koko YK:n yleiskokouksen voimalla vuodesta toiseen. Maa, joka rikkoo pakotteita, ei voi käydä kauppaa USA:n kanssa. Siten pakotteet ovat muodostuneet totaalisiksi.

Ukrainan vallankaappaus ja NATO/EU:n lähentymissopimuksen ja niihin ensisijaisena kuuluvien sotilaallisten artikloiden allekirjoitus tapahtuivat keväällä 2014 (ratifiointi viivästyi Hollannin epäröidessä).
 
3.9. 2014 solmittiin Minskin sopimus.

4.9.2014 Suomi solmi isäntämaasopimuksen, joka sinetöi USA/NATO:n pääsyn hyökkäämään Venäjälle käyttäen Suomen satamia, lentokenttiä, tiestöä ja ilmatilaa läpikulkuun. Sotilaallista yhteistyötä on lisätty kahdenvälisillä sopimuksilla NATO-Britannian, NATO-Saksan ja NATO:n johtomaan USAn kassa.

4.12.2014 Yhdysvaltain kongressi päätti sodanjulistuksesta Venäjälle. Pääsy Venäjälle Suomen ja Ukrainan kautta oli taattu. presidentin ei enää taritse kääntyä kongrassin puoleen aloittaessaan sodan. (Näin toimittiin Irakia koskevan kongressin samankaltaisen päätöksen pohjalta, jolloin George W. Bush aloitti sodan.)

Presidentti Niinistön aikana Suomi on militarisoitu paitsi sotilaallisten sopimusten avulla, myös kulttuurisesti, tiedonvälityksen ja sanavapauden alueella.

Presidentti Niinistö on suhtautunut varsin arrogantisti Venäjän edustajiin. Venäläisen kenraalin ojentaminen tämän puheenvuorojen sisällöstä ei kuulu diplomatiaan vaan pisteiden keruuseen osalta kansalaisista.

Venäjän edustajien pääsyn kieltäminen ETYK-juhliin vuonna 2015 ja saman aikainen Yhdysvaltojen laivaston vierailu Helsingissä ja laivaston orkesterin konsertti Suomenlinnan kirkossa on syvä kumarrus USAn suuntaan ja pyrkimys alleviivata Suomen liittolaisuutta niiden arvojen kanssa, joita USA edustaa.

Niinistön toiminta muistuttaa Mannerheimin toimintaa. Yhtä militaristisia ja selän takana toimivia molemmat. Mannerheim kutsui natsi-Saksan armeijan Suomeen presidentin ja eduskunnan selän takana elokuussa 1940. Suomen armeija oli osa natsi-Saksan armeijaa.
Niinistön toimenpiteiden johdosta Suomi on osa USA-johtoista armeijaa, jonka kaltaista aggressiivista maailmanvaltaa hamuavaa voimaa ei ole nähty sitten natsi-Saksan. Tätäkö me Suomen presidentiltä haluamme.

8.12.17

Härskiä peliä


HÄRSKIÄ PELIÄ

SAK:lla on koko sodanjälkeisen ajan ollut kaiken ylittävä valta ja voima. Halutessaan se on voinut sanoa missä nurkassa maan kaappi seisoo. Kaiken omistavalle herrasväelle se on ollut kauhistus siitä huolimatta, että SAK:n johto on ollut täysin hampaaton. Siksi työnantajien EK edeltäjineen on voinut pyörittää sitä lähes mielensä mukaan ja niin ovat myös tehneet. 

Kapitalistit ovat osaavaa väkeä. He eivät alistu pelkään suunsoittoon. Tekoja, tekoja he odottavat ja vaativat. Kun katselee aikaa taaksepäin näyttää selvältä, että EK on päättänyt ja todennäköisesti myös sopinut SAK:n ajamisesta sivuraiteille. Se tapahtui varsin fiksusti. EK vain ilmoitti, että keskitettyjen työehtosopimusten aika on ohi ja SAK nosti kädet ylös.

Samalla ay-liikkeessä alkoi tapahtua. Metallityöväen liitto, Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ja Puutyöväen liitto ovat yhdistyneet yhdeksi suurliitoksi. Paperityöläisten liitto on vasta ovella. Perusteluna on, että siten teollisuuteen saadaan oikea voimatekijä. Suurliitolle annettiin nimeksi Teollisuusliitto ry. Nimi on väärä, sillä kaiken järjen mukaa sen pitäisi olla Teollisuustyöväenliitto ry.. Kun nimestä on jätetty pois sana työväen, niin siinä on jotain pahan enteellistä. 

Niinpä ensimmäisenä tuli sen työehtosopimus, joka palkkojen osalta on suorastaan olematon, keskimäärin 1,6 % vuosi. Sen olemattomuutta korostaa liiton puheenjohtajan Riku Aalto, joka sai 5000 euron, yli 60 prosentin palkankorotuksen. Lisäksi edellytetään, että muidenkin alojen on noudatettava heidän maltillista tes-linjaa, vaikka EK nimenomaan vaati keskitetyistä luopumista ja siirtymistä liittokohtaisiin sopimuksiin. On tämä härskiä peliä.

Eikä tämä riitä. Teollisuusliiton sopimuksessa korostetaan paikallista sopimista ikään kuin uutena asiana. Kuitenkin ja aina työpaikoilla on voitu paikallisesti sopia tes:iä paremmista pakka- ja työehdoista. Nyt se on käännetty päälaelle, kun paikallinen sopiminen antaa työnantajille mahdollisuuden paikallisesti työ- ja palkkaehtojen heikentämiseen.

Työläiset ovat näin jätetty heitteille. Pääluottamusmiehellä pitäisi olla kaksi erityisvahvuutta, erityisosaamista. Ensiksi hänen olisi suvereenisti hallittava yrityksen talous sekä koti- että ulkomainen toimintaympäristö, toiseksi työläisten etujen ajaminen vaatii vankkaa luokkatietoisuutta ja lujaa tahtoa. Ellei näitä hallitse, niin paikallinen sopiminen muuttuu todella härkiksi duunareiden kusetukseksi.

Riittääkö sekään? Ihan äsken Teknologiateollisuuden Eeva-Liisa Inkeroinen ja Teollisuusliiton Riku Aalto kirjoittivat Hesarin (29.11) mielipidesivulla yksituumaisen jutun. Lyhyessä jutussa työläisten heitteillejätön sana paikallinen toistui peräti yksitoista kertaa. Hurjimmillaan voikin kuvitella, että pariskunta Eeva-Liisa ja Riku haaveilevat liittojensa hynttyiden yhtyeenlyömistä, kun yhteisymmärrys on vahvaa ja kun asiat voi hoitaa paikallisesti.        
 
Kuten tiedetään kaikki rakennukset, rakennelmat ja tavarat yleensä ovat pelkkää työn tulosta. Jos tavarasta poistettaisiin kaikki siihen käytetty työ, jäljelle jäisi vain aineet sellaisina kuin ne tavataan luonnossa. Näin ollen pelkästään omistamalla pääomia, määrästä riippumatta, ei synny yhtään mitään. Vasta sitten kun pääomia omistamattomat palkkatyöläiset työstää erilaisissa muodoissa olevia pääomia, syntyy uusia tavaroita ja rikkauksia.

Tilastokeskus bruttokansantuotteineen ei tiedä mitään tästä todellisuudesta, eikä se haluakaan tietää, sillä jos se tietäisi ja kertoisi tietonsa, yhteiskuntarauha olisi mennyttä kalua. Siksi se ei missään nimessä välitä reaalisesta todellisuudesta, sillä sen tehtävä on sen salaaminen. Se jopa luo haamuja, pelkkiä tulesta temmattuja fantasioita. Joskus se tapahtuu EU:n aloitteesta ja opastuksella kuten on tapahtunut työvoimatutkimuksen (työttömyysaste) ja väestöennusteiden (väestö ikääntyy) kanssa.

Meille tuputetaan jatkuvasti, että kapitalismissa on monia erilaisia yhteiskuntaluokkia. Kuitenkin vain pääomien omistus määrittelee ihmisen luokka-aseman. Siksi nykyajassa omistukset on (EU:n vaatimuksesta?) piilotettu. Kapitalistinen järjestelmä jakaantuu kahteen pääluokkaan; kapitalisteihin ja työväenluokkaan. Kun pääomat ovat piilossa, luokkajaon selvittämiseksi on pakko turvautua tuloihin, sillä niiden suuruus kertoo saajan suhteen pääomaan ja siten likimäärin itse kunkin luokka-aseman.

Suomessa työväenluokkaan (mukaan lukien suurin osa väliryhmistä) kuuluu 2,4 miljoonaa 86,3 % palkansaajista. He saivat palkkoina keskimäärin 1 861 euroa kuukaudessa, enintään 4 583 euroa. Kapitalisteja ja heidän kaltaisia (osa väliryhmistä) on 0,4 miljoonaa, 13,7 %. He saivat palkkaa keskimäärin 5 779 euroa, vähintään 4 584 euroa kuukaudessa ilman ylärajaa.

Kapitalistien ydinryhmän muodostaa 6 584 tulonsaajaa, 0,1 % kaikista tulonsaajista. Heillä keskimääräinen palkka- ja pääomatulo oli 59 376 euroa kuukaudessa.

Viime vuonna kansantulo, tehdyn työn arvo oli 234,3 miljardia euroa. Julkisen talouden menoihin käytettiin 65,9 miljardia euroa. Sotuun verojen ja maksujen jälkeen käytettiin nettona 27,8 miljardia. Uutta arvoa tuottamattomien (ylittävät työn arvon 63,50 €/h) palkkojen jälkeen, palkkasumman netto oli 39,7 miljardia euroa. Näin jäännös 100,9 miljardia euroa on Marxia mukaillen kapitalistien työläisten työn tuloksesta anastama lisäarvo.   

Hampaaton työväen poliittinen ja ay-liike ovat pieni kivi työantajien EK:n kengässä. Mutta kun kapitalisteille ei mikään riitä, on paikallisesti pienikin haitta saatava pois. Se on härskiä meininkiä, se on yksipuolista luokkataistelua, taistelua palkoista ja lisäarvosta, josta palkkatyöläiset eivät ole tietävinään tai eivät tiedä mitään. Siihen on saatava muutos.
 
Kai Kontturi