KUKAS SE KISSAN HÄNNÄN NOSTAA
Vanha sanonta kuuluu, että ”kukas sen
kissanhännän nostaa jos ei kissa itse”. Tähän aikaa se sopii varsin hyvin,
sillä minä-minä väkeä taitaa nykyaikana olla näkyvissä enemmän kuin koskaan
aikaisemmin. Tosin tähän kapitalismissa itsekkyys on luontevaa - oma suu on
aina lähempänä kuin kontin suu.
Marx teki aikanaan valtavan
tutkimuksen, jonka koko maailma tuntee nimellä Pääoma. Marx tuli siihen
tulokseen, että kapitalistista talousjärjestelmää ohjaa luonnon lakien
kaltainen kokonaan ihmisistä riippumaton arvolaki.
Se esiintyy kapitalismin kaksoisluoteen vuoksi arvotuotteena ja tuotearvona.
Arvotuote sisältää yksinkertaisen uusintamisen. Sen Marx kuvasi kaavalla
C’=C+v+m. Siinä C’ on kokonaistuotanto, C tavaravarastot, v on työpalkat ja m
lisäarvo.
Tuotearvo sisältää laajennetun ja kasautuvan uusintamisen. Sen hän kuvasi
kavalla C=c+v+m. Nyt C on kokonaistuotanto, c on varastoissa olevaa kapitalistien
ikioma pysyvä pääoma, v on työpalkat ja m on lisäarvo.
Näin kaavoihin tiivistettynä Marx
kuvaa arvolain, joka määrää kuinka kapitalistinen talousjärjestelmä toimii joka
hetki, taukoamatta. Se ohjaa kapitalisteja kaikissa toimissa, vaikka he eivät
sitä itse tiedä eivätkä voi sille mitään.
Arvolain vuoksi kapitalisti on kapitalistin
pahin vihollinen, vaikka heidän on pakko yhdessä riistää palkkatyöläisiä. Arvolain
seurauksena pääomat keskittyvät ja kapitalistien määrä vähenee, mutta
työläisten määrä lisääntyy. Tämä luonnon lakien kaltainen laki toimii
kapitalistisen järjestelmän loppuun saakka.
Marxin tutkimukset kestivät yli
kolmekymmentä vuotta. Sen tulokset hän julkaisi nimellä ”Pääoma
Kansantaloustieteen arvostelua”. Se on niin valtava, monipuolisesti ja perusteellinen,
että sen äärellä lukijat jopa tutkijatkin ovat istuneet hämmentyneinä ja silmät
suurina. Pääomalla on suorastaan pyörryttävä vaikutus. Ehkä siitä johtuu, että käytännössä
sen ”totuus ts. sen todellisuus ja voima, tämänpuolisuus” on tähän asti jäänyt
todistamatta, vaikka itse Marx sitä filosofiassaan edellytti.
Noiden kaavioiden symboleista on tunnettu
vain vaihteleva pääoma ts. palkat (v). Vasta, kun kansantalouden tilinpidossa ryhdyttiin
julkaisemaan kokonaistuotannon arvo (C’). Nyt tunnettiin tuotanto ja palkat,
mutta edelleen jäi avoimeksi liikkuva pääoma ts. varastot (C) ja lisäarvo (m).
Nykyinen bruttokansantuote (bkt) on
mielivaltainen tilastokokoelma, jonka ei noudata hyvää kirjanpitotapaa. Sen
kaksi puolta eivät ole toisistaan riippuvaisia. Siksi ne eivät korreloi eivätkä
koskaan täsmää.
Kansantalouden tilinpidossa on
kuitenkin runsaasti tietoa talouden eri osista. Niistä syntyy varsin helposti
tuloslaskelma, joka noudattaa hyvää kaksinkertaista kirjanpitotapaa. Molemmat
puolet, tulot ja menot, ovat toisistaan riippuvaisia, ne korreloivat ja aina
täsmäävät.
Tuloslaskelman avainongelma oli
varastojen arvo. Se saadaan, kun kokonaistuotannosta (C’) vähennetään palkkojen
ja toimintaylijäämien netto, sekä kaikki verot ja maksut. Jäännös on
tavaravarastojen arvo. Vuonna 2018 kokonaistuotanto oli 432,5 miljardia euroa.
Kun siitä vähennetään varastojen arvo 225,5 ja palkat 90,2 jäännös on lisäarvo 116,9.
Näin on saatu selville arvotuote eli
yksinkertainen uusintaminen:
C’ 432,6 = C 225,5+v 90,2+m 116,9 ja lisäarvon
suhdeluku on 77,2.
Tuloslaskelman toisella puolella on
tuotannon käyttö. Se saadaan, kun tuotannon arvosta 432,6 vähennetään
varastojen arvo 225,5, kulutus 177,9, sekä lisättään kauppataseen alijäämä 1,3 (ylijäämä pitäisi/pitää
vähentää). Nyt jäännös 30,5 miljardia euroa on pääoman muodostusta.
Tässä on todettava, että tämä uusi
pääoma ei ole tuotannon välineitä vaan muuta uutta pääomaa, asuntoja,
huviloita, julkisia tiloja jne.. Tuotantoprosessin aikana välineiden fyysinen
kuluminen korvataan välittömästi, mutta vanhan poisto ja uuden tekniikan
käyttöönotto, ns. moraalinen kuluminen, korvataan erikseen. Yleensä se näkyy arvon
kasvuna, vaikka kuluminen, konkreettinen ja moraalinen, ovat aina lomittain.
Tässä käsitellään vain pääoman kiertoa
tuotantoprosessissa. Kiinteän pääoman ja voitonsuhdeluvun laskutendenssin laki jäävät
nyt käytännön syystä käsittelemättä. Työväenluokan kannalta lisäarvo on
ensisijainen, kun kapitalistien kannalta ensisijaisia ovat kiinteä pääoma ja
voiton suhdeluvun laskutendenssin laki.
Edelleen. Että päästäisiin tuotearvoon,
laajennettuun ja kasautuvaan uusintamiseen, on selvitettävä, paljonko ilmaista
lisätyötä on piiloutunut tavaravarastoihin. Se selviää, kun tiedetään, että
varastot vaihtuivat (uusitaan) vuoden aikana lähes kaksi kertaa. Siksi varastoissa
on työtä suhteellisesti saman verran (20,9 %), kun sitä oli
kokonaistuotannossa.
Kun varastojen (C) arvo oli 225,5, silloin
siinä oli ilmaista niin sanottua lisätyötä (v) 47,0 miljardia euroa. Kun se
vähennetään varastojen arvosta silloin omistajien ikioma pysyvä pääoma (c) oli
178,5 miljardia euroa.
Nyt Marxin symboleissa tapahtuu
muutos. Kokonaistuotannon merkintä on C. Näin tuotearvo, laajennettu ja
kasautuva uudistaminen on;
C 432,6 = c 178,5+v 90,2+m 163,9 ja lisäarvon
suhdeluku on 181,7.
Tässä ei ole vielä kaikki. Palkat ja
lisäarvo joutuvat vielä uudelleen ja lopulliseen jakoon. Ensimmäiseksi on
selvitettävä työn arvo. Se saadaan, kun kokonaistuotannosta vähennetään kapitalistien
ikioma pysyvä pääoma. Sen jälkeen kansantulo on 254,1 miljardia euroa.
Jakamalla se tehdyillä työtunneilla, saadaan työn arvoksi 69,22 euroa tunnissa.
Sitä lähellä olevat tai sitä suuremmat
palkat, eivät ole tuottaneet lainkaan lisäarvoa. Ne ovat yritysten johtajilleen
palkkana maksettua lisäarvoa. Niiden määrä oli 14,3 miljardia euroa, jotka on palkkasummasta
siirrettävä lisäarvoon. Nyt uudelleenjaon jälkeen palkkasumma on 75,9, lisäarvo
178,2 miljardia euroa ja lisäarvon suhdeluku on 234,8.
Edelleen molemmista, palkoista ja
lisäarvosta, on vielä vähennettävä sotumaksut ja kaikki verot. Niistä kertyy
yhteensä 99,9 miljardia. Sen jälkeen nettopalkat ovat 41,9 ja nettolisäarvo
112,3 miljardia euroa. Nyt lopullinen lisäarvon suhdeluku on 268,0.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana
uudellaan jaon jälkeen lisäarvon suhdeluvun keskiarvo oli 232,1.
Käytännöllisesti katsoen se on polkenut paikalla. Sen sijaan lopullisen jaon
keskiarvo on 234,9, mutta se on kasvanut 216,8:sta 268,0:aan. Siinä on ollut
jatkuvaa kasvua, kun julkisen talouden menoista palkansaajien osuus on
jatkuvasti kasvanut.
Kuten sanottu, niin kukas sen kissan
hännän nostaa jos ei kissa itse. Olen onnistunut todistamaan arvolain toimivat
käytännössä. Se julkaistiin nimellä ”UUTEEN AIKAAN Adam Smithistä Karl Marxiin,
bruttokansantuotteesta tuloslaskelmaan”. Se on myös netissä; https://1drv.ms/b/s!Aj6yIfNAF9s0hVc4gOTsQpt0GE7c
Jostain syystä sitä ei ole kukaan
koskaan eikä missään aikaisemmin tehnyt. Siksi arvolaki on saanut teorian
leiman. Joitakin kummallisia yritelmiä on tehty. Varsin erikoista on se, että
asiaan paneutuneille näyttää olevan vaikeuksia ymmärtää, että ratkaisussa kyse
on pelkästä aritmetiikasta.
Lähes kaksikymmentä vuotta olen joka
vuosi tarkistanut, että laskelmat pätevät ja antavat vertailukelpoisen tuloksen.
Samalla on syntynyt pitkän ajan tilastoja, joista saa kuvan suomalaisen
kapitalismin muutoksista. Tarkistukset ovat pitäneet, eikä kukaan ole
osoittanut järjestelmässä olevan virheitä.
Ainakin Suomessa ilmeinen syy arvolain
ratkaisun viivästymiseen lienee siinä, että vasta 1998 kansantalouden tilinpidossa
ensimmäisen kerran julkaistiin tuotannon kokonaisluvut. Se avasi tien uuteen
aikaan, jossa työväenluokan riisto ei enää ole teoreettinen kysymys. Nyt
riiston määrä ja taso paljastuvat vuosittain käytännössä konkreettisesti.
Arvolaki on luonnon lakien kaltainen
laki, joka toimii kapitalistisen järjestelmän loppuun saakka. Sen vaikutus
loppuu, kun kapitalistinen finanssi- ja tuotantopääoman yksityisomistus
lakkautetaan.
