Molemmista päistä

Leikataan molemmista päistä – ensin tulot sitten menot

Hölmölässä liian lyhyttä peittoa päätettiin jatkaa. Alapäästä leikattiin pala ja ommeltiin yläpäähän. Sitten ihmeteltiin, kun peitto ei pidentynytkään. Meillä valtion budjetin sanotaan olevan haasteellisen, vaikka kuinka leikataan tuloja ja menoja niin raha ei riitä. Hölmölässä peitto ei lyhentynyt, mutta budjettipeitto lyhenee, kun sitä leikataan molemmista päistä. Hölmölässä oli hölmöjä, mutta mitä ovat ministerit, kun heidän järkensä ei yllä hölmöläisten tasolle?    

Suomen hallitus ei ole yksin. EU komissio, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki näyttävät toimivan kansalaisten kannalta poliittisen idiotismin uranuurtajina. Ennakkoehtoina EU vaati meiltä pääomien ja tavaroiden vapaan liikkumisen. Harri Holkerin (kok) ja Esko Ahon (kepu) hallitukset täyttivät ehdot. Siitä seurasi velkaa ulkomaille, pankkikriisi ja 50 000 yritystä katosi.

Lisäksi tähän tultaessa vapaakaupan vuoksi 150 000 suomalaista tuotantomaatilaa on lopetettu.

Kaiken tämän viisauden seurauksena työttömyys kasvoi pilviin. Työttömyyden vuoksi selitettiin, että kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi yritysten verokuormaa on kevennettävä. Ensi töiksi yritysten veroaste leikattiin puoleen. Esko Ahon (kepu) hallitus teki rajuimmat tulojen leikkaukset 1993. Yritys- ja osinkoverojen sekä myöhemmin tehdyn kelamaksujen leikkausten vuoksi valtio menettää tuloja 6,3 miljardia euro vuodessa.

Myöhemmin varallisuusverosta leikattiin sata prosenttia. Siitä kapitalistit saivat 200 miljoonaa euroa lahjaksi. Myös henkilöiden vuoden 2011 tuloluokkien veroasteita leikattiin. Siitä valtio menetti 1,5 miljardia, josta yli miljardi meni pienelle joukolle suurituloisia. Ensivuonna yritysten veroastetta lasketaan vielä lähes 20 prosenttia. Se antaa yrityksille miljardi euroa. Näin jopa heikkoina vuosina valtion tulojen menetykset ovat vähintään 9,0 miljardia euroa vuodessa.

Kaikki puheet kilpailukyvyn ja työllisyyden parantumisesta ovat osoittautuneet tyhjääkin tyhjemmiksi, häikäilemättömiksi valheiksi. Ne ovat kuitenkin pitäneet kansan rauhallisena, vaikka työttömyys on lisääntynyt. Vuonna 2011 työtunteja tehtiin virallisenkin tilaston mukaan hiukan vähemmän kuin 1985. Tosiasiassa työtunnit vähenivät kymmenen prosenttia, vaikka työvoima samaan aikaan lisääntyi 162 600 hengellä, kymmenen prosenttia.

Kilpailukyky ei riipu Suomen työvoimakustannuksista vaan maan syrjäisestä sijainnista, suuresta pinta-alasta, pitkistä matkoista ja kalliiksi tulevista rahdeista, epäedullisesta ilmastosta jne.. Näistä syistä maan pääomia vaativaan suurteollisuuteen ei investoi suomalaiset eivätkä ulkomaalaisetkaan kapitalistit. Heitä kiinnostaa paremmat olosuhteet keskellä tai lähellä suuria markkinoita.

Tulojen leikkausten jälkeen olemattomien teollisuusinvestointien vuoksi työllisyys ei lupauksista huolimatta parantunut. Siksi Paavo Lipposen (sd) hallitus aloitti rajut menojen leikkaukset. Raimo Sailaksen (sd) listan mukaan niitä tehtiin noin 11 miljardia euroa. Niiden jälkeen valtiolle syntyi ylijäämää.

Jyrki Kataisen (kok) hallitus pitää kiinni edeltäjiensä alhaisesta yritys- ja pääomaverojen linjasta, vaikka menot lisääntyvät mm. työttömyyden, rahanarvon heikentymisen, EU-maksujen ja toistuvien kriisien vuoksi. Jo nyt pankeille on lapioitu miljardeja tavallisten veronmaksajien euroja, eikä loppua ole näkyvissä. Kuluvan vuoden budjetin alijäämä on 7,5 miljardia euroa ja se kasvaa, kun kansantalous yskii, työ koko ajan vähenee ja työttömyys lisääntyy.    

Voi hyvällä syyllä pelätä, että Jutta Urpilainen (sd) on kohta tilanteessa, jossa hän ohittaa valtion ja kuntien menojen leikkauksissa Lipposen ennätykset. Taas ja tavan mukaan leikkausten selitykseksi riittää työllisyys, valtion velkaantumisen pysäyttäminen ja hyvinvointivaltion pelastaminen. 

Tässä puuhassa hallituksen enempää kuin eduskunnankaan mieleen ei juolahda, että suurpääoma tahkoaa koko ajan kasvavia voittoja, vaikka sillä on jo rahaa kaikki paikat väärällään. Heidän päähänsä ei pälkähdä sekään, että kaikki 1990 jälkeen yrityksille ja suurituloisille annetut täysin tuloksettomiksi osoittautuneet tuet sekä verojen helpotukset voitaisiin peruuttaa, eikä menojen leikkauksia tarvittaisi. Suurpääoman Herlinien, Ehrnroothien, Wahlroosien jne. kannalta ajatus on niin julma, että se tyrmätään perustelematta ja suoralta kädeltä; se ei ole mahdollista!    

Kaikki on mahdollista jos tahtoa riittää. Ensin on vain erottava eurosta ja EU:sta, rakennettava ulkomaisia suuryrityksiä vastaan rajasuoja maataloudelle ja pk-yrityksille. Sen jälkeen on helppo palauttaa yritys-, osinko- ja varallisuusverot sekä kelamaksut entiselle tasolle. On otettava riittävästi etäisyyttä globaalista kaikkea taloudellista toimintaa rajoittavasta suurpääomasta. Näistä koituisi vientiteollisuudelle jonkin verran vaikeuksia, mutta protektionismi suojaisi kotimarkkinat, elvyttäisi pk-yritysten tuotannon ja työllisyys paranisi. Näillä markkinoilla pienetkin voivat jotenkin pärjätä.

Pääomaliikkeille on pantava tiukat suitset. Suomalaisia pääomia oli maaliskuun 2013 lopulla ulkomaisissa yrityksissä suorina sijoituksina (oma pääoma) yli 110 miljardia. Annettuja lainoja ja talletuksia oli 159 miljardia ja arvopaperisijoituksina 242 miljardia. Nämä 511 miljardia euroa on Suomessa hiellä ja vaivalla raataen syntynyttä pääomaa, josta nyt ei ole iloa suomalaisille muutamaa omistajaa lukuun ottamatta. Tällä rahalla on ainakin jokinlainen vastine.

Eikä tässä kaikki. Suomalaista pääomaa oli ulkomailla yhteensä 655 miljardia euroa. Mm. johdannaisiin on sidottu huikeat 116 miljardia, joka on kaksi kertaa enemmän kuin kuluvan vuoden valtion budjetti. Se on todellista spekulaatiorahaa, jonka riskit ovat tosi suuret. Sen koko pääoma voi nopeasti haihtua taivaan tuuliin.

Vertailun vuoksi on vielä hyvä todetta, että vuonna 1990 suomalaisia pääomia oli ulkomailla 28 miljardia. EU-aikana ulkomaille viedyn pääoman määrä vuonna 2011 oli 696 miljardia eli lähes 2 400 prosenttia suurempi! Suomessa on myös ulkomaista pääomaa, mutta hieman vähemmän. Tilastossa ne helposti yhdistetään puhumalla ulkomaisesta nettovelasta tai -saatavasta, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ulkomaalaiset omistavat Suomessa pankkeja, kauppaa ja teollisuutta eli yksinkertaisesti finanssi- ja yrityspääomaa. Samalla tavalla suomalaiset omistavat sitä ulkomailla. Ne eivät ole toistensa vakuutena.

Riippumatta siitä kuka mitäkin omistaa, Suomi on tavattoman rikas. Vuoden 1990 lopussa tuotannollinen nimellinen kokonaispääoma oli yhteensä 292,9 miljardia, josta 91 prosenttia oli kotimaassa. Vuonna 2011 tilanne oli radikaalisti toinen. Kokonaispääoma oli kasvanut 3,7 kertaiseksi pääosin sen siksi, että tuotanto-omaisuutta myyntiin ulkomaalaisille hyvään hintaan. Sen ansiosta kokonaispääoma kasvoi 1 088 miljardiin euron, josta oli enää 36 prosenttia kotimaassa. Palauttamalla pääoman kotimaa-ulkomaat suhde entiselleen ongelmat on ratkaistu. Se vaatii poliittista tahtoa ja ehkä myös omistuksen uudelleenjärjestelyä.  

Nykyisen kaltaiset talouden heikon ajat jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Valoa ei ole näkyvissä. Kapitalismiin kuuluu, että vaikeinakin aikoina kapitalisteille tehdään voittoa ja uutta rikkautta, vaikka muilla työttömyys ja kansan kurjuus lisääntyvät. Ennakkoarvioiden mukaan jo vuoden 2030 seutuvilla palkkojen osuus tuotannosta on laskenut ja voittojen osuus kasvanut niin, että ne ovat lähes yhtä suuret. Yhä useamman mahdollisuus elättää itseään työllään muuttuu todella vaikeaksi, ellei mahdottomaksi.   

Hölmöläisten peitto ei lyhentynyt, mutta hallituksen budjettipeitto lyhenee, kun sitä leikataan molemmista päistä, vaikka julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan tarve lisääntyvät. Tulevienkin (porvari) hallitusten politiikka ei muutu miksikään. Se ei ole hölmöläisten, vaan suurkapitalistien etujenmukaista globaalia avointen markkinoiden julmaa politiikkaa. Näillä markkinoilla suuretkaan eivät (Nokia) aina pärjää.

Kaikki merkit vaativat siihen, että koko kapitalistinen järjestelmä on asetettava kyseenalaiseksi. Kapitalismin globaalissa maailmassa pienet korjaukset kansallisissa talouksissa eivät muuta mitään. Kaikki merkit viittaavat siihen, että kapitalistinen järjestelmä on tullut tiensä päähän.

Kai Kontturi